Jussi Häkkinen kirjoitti:DeusVult kirjoitti:Ei se nyt ehkä ihan NIIN helposti ole hankittava. Muutenhan kaikki osaisivat soittaa ja laulaa ja maalata ja piirtää ja kuvanveistää täydellisesti.
Aika moni osaisi aika pirun hyvin jos paneutuisi ja harjoittelisi. Kuten missä tahansa työssä. Aikaa menee, mutta ei voi sanoa, että tekniset asiat sinällään järjettömän vaikeita olisivat normaalilla näöllä ja koordinaatiolla varustetulle ihmiselle.
Michelangelon tekninen taito on täysin saavutettavissa hyvin monille. Michelangelolla oli kuitenkin muutakin - sitä, millä sitä taitoa käytettiin.
Taito on vain työkalu. Tärkeä sellainen, mutta ei itsessään tee taidetta.
Lihavoimastani kohdasta: tämä on aika iso jos. Itse tunnen lukuisia taiteilijoita ja sellaisiksi pyrkiviä, ja oikein mistään ei tunnu löytyvän sitä halua harjoitella. Lähes kuka tahansa siihen tietysti pystyisi, siis fyysisiltä ominaisuuksiltaan - ongelmana ovatkin henkiset ominaisuudet, kun teknisen osaamisen eteen ei viitsitä nähdä vaivaa. Toisin sanoen ei viitsitä paneutua ja opetella.
Olen täysin samaa mieltä että tekninen osaaminen on pelkkää teknistä osaamista eikä sinällään riitä mihinkään, mutta en tiedä kauanko viitsin pohtia teoksen sanomaa jos tekijä itse ei ole viitsinyt nähdä yhtään vaivaa teoksen toteutuksessa. Jos tekijäkään ei arvosta työtään sen vertaa että viitsisi tehdä sen kunnolla, miksi minun pitäisi?
Jussi Häkkinen kirjoitti:Niin, silloin ajatellaankin muuten. Tekninen taito kuitenkin on erittäin monella taiteilijalla erittäin hyvin hanskassa. Koulujen opetus on tässä suhteessa melkoisen hyvää. Se opetus kuitenkin antaa vain välineet.
Tästä olen eri mieltä, olen puhunut useiden kouluja käyneiden kanssa, ja hyvin harvat ovat olleet tyytyväisiä teknisten taitojen opetukseen. Itse asiassa tämä opetus on ollut lähes kaikkien mielestä onnettoman surkeaa, ja he pitävät itseään tältä osin itseoppineina. Saattaa tietysti olla että en tunne tarpeeksi suurta määrää ihmisiä voidakseni tehdä mitään johtopäätöksiä.


