Tässä hajatelmia nimimerkki JayJay28 pohdittavaksi.
Itsepuolustuksen ja kamppailu-urheilun välisestä suhteesta on riittänyt keskusteltavaa jo pitkään. Keskustelukulttuuri aiheen tiimoilta on mennyt eteenpäin, eikä enää tunnuta vetävän yhtä hanakasti yhtäläisyysviivoja urheilun ja itsepuolustuksen välillä, ja hyvä niin. Seuraava vaihe lieneekin tappelemisen ja itsepuolustuksen välisen eron selkeyttäminen, sillä oma tuntemukseni on, että nämä kaksi asiaa sekoitetaan tämän tästä.
Väkivaltatilanteet eivät koskaan toteudu vain fyysisessä ulottuvuudessa, vaan niihin liittyy kontekstista riippuen aina enemmän tai vähemmän psykologisia ja emotionaalisia tekijöitä, kuten jo aiemmin mainittu jäätyminen, jonka taustalla em. tekijät ovat. Tilanteen konteksti, sekä psyko-emotionaaliset tekijät ovat juuri ne, jotka erottavat itsepuolustuksen kamppailu-urheilusta.
Olen myös sitä mieltä, että mikäli haluaa harjoitella tehokasta itsepuolustusta, niin tulisi keskittyä paljon tuohon ei-fyysiseen puoleen, sillä se avaa myös parempia mahdollisuuksia niiden omien fyysisten aseiden käyttöön mikäli tilanne niin vaatii. Mutta ennenkaikkea tämän toisen puolen harjoittelu edistää uhkatilanteiden selvittämistä ilman fyysistä väliintuloa. Tämähän on juurikin sitä parasta itsepuolustusta!
Kamppailulajien harjoittelu on toki pääsääntöisesti fyysistä ja jopa foorumin nimi viittaa tähän nimenomaiseen fyysiseen tekemiseen, joten ei ole yllättävää, että tätä puolta painotetaan niin keskusteluissa kuin eri lajien harjoituksissakin.
Mielestäni voimme erottaa ainakin viisi erilaista kehystä, jossa ihminen kamppailee tavalla tai toisella toistaan/toisiaan vastaan. Näissä jokaisessa on oma kontekstinsa liittyen fyysiseen, psykologiseen ja emotionaaliseen, sekä myös sosiaaliseen toimintaan. Kehykset ovat tässä:
Taistelu - Itsepuolustus - Tappeleminen - Voimankäyttö - Kamppailu-urheilu
Taistelussa, esimerkiksi sodassa, ei ole juurikaan rajoitteita millä tavalla yksittäinen taistelija saattaa tehtävänsä, eli tässä tapauksessa vihollisen tuhoamisen päätökseensä. Tästä aiheesta Mjölnir on kirjoittanut varsin hyvin Potkun kirjastoon, suosittelen lukemaan. Taistelu on hyvin pitkälti asosiaalista väkivaltaa; tapa tai tule tapetuksi. Toki tehtävänä voi olla vankien ottaminen, mutta pointti lienee selvä.
Itsepuolustuksessa tilanne on huomattavasti monimutkaisempi jo pelkästään lainsäädännönkin suhteen. Tilanne on ennen kaikkea roolitukseltaan asymmetrinen, eli toinen koittaa hyökätä ja alistaa, ja toinen koittaa puolustautua ja selviytyä. Tilanne saattaa tulla täytenä yllätyksenä, johon ei olla voitu valmistautua etukäteen. Vastustajia saattaa olla useita, aseilla tai ilman. Kyseessä voi olla piripäinen narkkari tai häissä liikaa häppää nauttinut setämies. Tapahtumapaikka voi olla auto, Otto-piste, oma koti, miesten vessa tai vaikkapa koulun piha. Erilaisten skenaarioiden kirjo on valtaisa ja vaikka kuinka harjoittelisimme, niin saatamme törmätä tilanteeseen jota emme voineet edes kuvitella tapahtuvan. Itse tapasin viime vuonna miehen, joka oli joutunut puolustautumaan karannutta jaguaaria vastaan. Naama oli juuri sen näköinen, kuin voisi kuvitella jaguaarin pureman jäljiltä sen olevan. Omasta mielestäni varsinaiset fyysiset tekniikat eivät näyttele tärkeintä roolia itsepuolustuksessa, vaan tärkeämpiä asioita ovat havainnointikyky, päättäväisyys, kyky sopeutua yllättävään tilanteeseen ja nähdä ratkaisumahdollisuuksia, häikäilemättömyys jne. tilanteesta riippuen... Puhumattakaan kyvystä estää tilanteiden syntyä tehokkaalla kommunikoinnilla (okei, ehkä jaguaaritapauksessa tähän ei ollut tällä kertaa mahdollisuuksia).
Tappeleminen on oma sosiaalinen eläimensä. Tappeleminenhan on usein juurikin sosiaalista väkivaltaa, jossa kaksi egoa selvittää ruokailujärjestyksensä ravintoketjussa. Kyseessä on jonkinlainen epäpyhä hybridi, joka sisältää elementtejä muista kehyksistä. Omaleimaista tappelussa on, että kumpikin osapuoli haluaa (tai kuvittelee olevansa pakotettu) olla toiminnassa mukana, eikä poistua paikalta. Lisäksi toisin kuin kamppailu-urheilussa, tilanne saattaa kehittyä yllättäviin suuntiin. Tappelu saattaa ajautua esimerkiksi itsepuolustukseksi (”ensin vähän nekkailtiin, mutta sitten se ottikin veitsen esille kun tirvasin pari kertaa”) tai siinä saattaa olla kamppailu-urheilumaisia elementtejä, esim. kirjoittamattomia sääntöjä joita kumpikin kunnioittaa sosiaalisen paineen alla, kun otetaan rehdisti selvää kuka on kuka. Omasta mielestäni tyypilliset nakkikioskifantasiat eivät ole varsinaisesti itsepuolustustilanteita vaan nimenomaista tappelua ravintoketjussa. Tappeluun tarvitaan aina vähintään kaksi, enkä ole toistaiseksi kuullut, että joku olisi kuollut snägärijonossa nälkään ja täten oikeuttaen ”itsepuolustuksen” kun joku idiootti etuilee jonossa ja/tai soittaa poskeaan. TosiMiehillä saattaa olla liikaa kynnystä antaa asian vain olla, tai yksinkertaisesi olla ostamatta niitä nakkiperunoita sillä kertaa. Siitä voidaan toki käydä erillistä keskustelua, että kuinka paljon on valmis luopumaan omista oikeuksistaan pahempien harmien välttämiseksi.
Voimankäyttö on taasen oma alueensa, josta on myöskin keskusteltu potkussa useammassakin ketjussa. Voimankäytön konteksti eroaa huomattavasti itsepuolustuksesta esimerkiksi roolien, tehtävän, välineistön ja voimasuhteiden muodossa. Toki voimankäyttötehtävissä voidaan joutua turvautumaan itsepuolustukseen, josta pyritään takaisin voimankäyttöön. Itsepuolustuksessa pyritään välttämään ongelmia, voimankäytössä taasen pyritään etsimään ja estämään niiden synty.
Lopuksi on vielä kamppailu-urheilu, joka on hyvin tarkasti määriteltyä kamppailua hyvin tarkassa kontekstissa, joka on kummallekin osapuolelle tiedossa. Kamppailu-urheilijat mätkivät toisiaan omalla suostumuksella, tietäen ajan ja paikan, jolloin tilanteeseen voidaan valmistautua jne. Itsepuolustukseen verrattuna tilanne on symmetrinen, eikä erillisiä hyökkääjä/puolustautuja rooleja ole kummankin yrittäessä kampittaa toisensa sallituin tekniikoin. Toki kamppailu-urheilussakin saatetaan eksyä itsepuolustuksen puolelle toisen rikkoessä kaikki säännöt ja normit, jolloin tuomari joutunee taasen voimankäytön kehykseen avustajiensa kanssa.
Fyysisten tekniikoiden puolesta nämä kehykset eivät erotu toisistaan läheskään samassa suhteessa kuin psykologisten, emotionaalisten ja sosiaalisten tekijöiden osalta. Nöiden kehysten suurimmat erot ovat tapahtuman kontekstissa, ei siinä miten lyödään tai potkitaan. Kun tuota viiden kehyksen skaalaa lukee lineaarisesti, niin huomaa että mitä enemmän oikealle mennään, sitä enemmän kamppailu on jollain tavalla säännösteltyä. Vastaavasti vasemmalle suunnatessa säännöstely vähenee, epävarmuus ja yllätykselliset asiat kasvavat.
Olen 100% varma, että tehokas kamppailu-urheilun harjoittelu parantaa mahdollisuuksia selviytyä väkivaltaisista uhkatilanteista. Olen myös 100% varma siitä, että tehokas ja monipuolinen itsepuolustusharjoittelu parantaa näitä mahdollisuuksia vielä lisää. Lienee sanomattakin selvää, että täsmentämällä harjoittelunsa koskemaan jotain tiettyä kehystä, kehittyy kamppailemaan juuri nimenomaisen kehyksen piirissä (mutta ns. vuotoa on toki muuallekin, eli voidaan hyödyntää opittua myös toisessa kehyksessä).
