cyt kirjoitti:Olen kuullut että systemasta olisi erityisesti paljon hyötyä aikidon harrastajille. Onko kellään aikidokalla kokemusta?
Mielenkiintoinen kysymys oli esitetty täällä. En huomannut että tuohon olisi kukaan vielä vastaillut, joten tässäpä tulee. Olen itse treenaillut molempia lajeja, systemalla ja aikidolla on mielestäni paljonkin yhtäläisyyksiä. Samankaltaisesti lajeissa tehtävät asiat tukevat luonnollisesti toinen toistaan, varsinkin kun näkökulma on molemmissa omanlaisensa. Jotkut asiat tulevat mielestäni selkeämmin esille systemassa kuin aikidossa, sama pätee toki myös toiseen suuntaan. Seuraavassa muutamia asioita joista kokisin aikidon harrastajille olevan hyötyä:
Aiki-periaatteet ovat nähdäkseni hyvin pitkälti sitä mitä systemassakin tehdään, pienillä variaatioilla tosin. Ei mennä voimalla voimaa vastaan, vaan “sulaudutaan” vastustajan liikkeeseen/intentioon ja ohjataan minimaalisella voimalla. Systemassa on paljon aikin oppimiseen tähtääviä harjoitteita liittyen mm. ajoitukseen, vastustajan liikkeen “rytmin” tuntemiseen, vastustajan intention ja voiman kuunteluun, kehon ja mielen käyttöön (oman ja vastustajan) jne. Näitä periaatteita pystyy ja myös pyritään soveltamaan kovemmassakin rytinässä.
Lyömisoppi ja siihen liittyen atemit. Peruslyöntien ulkoinen muoto opetetaan aikidossa, mutta niihin liittyvää kehon käyttöä ei tuoda mielestäni tarpeeksi esille. Tämä on varmaankin sellainen asia mikä vaihtelee seurojen välillä, jossain näitä harjoitellaan varmaan ihan asiallisestikin. Systemassa kehitettävät rennot, painavat kädet ja niillä lyöminen on vaivatonta ja nopeaa ja ovat helpommin sovellettavissa aikidoon kuin esim. nyrkkeilynomaiset lyönnit, koska eivät välttämättä tarvitse niin perusteellista koko kehon liikettä tai läpäisevää voimaa taakseen, että saataisiin ukessa haluttu reaktio aikaan (atemi). Lyöntejä voi siis heitellä käytännöstä mistä asennosta tahansa, kunhan kehon rakenne on jotakuinkin kasassa ja etäisyys sopiva. Kun tätä systeman lyöntitapaa on treenaillut niin huomaa sen, että kevyemipikin lyönti voi saada aikaan ukessa sellaisen reaktion mikä auttaa tilanteen setvimistä eteenpäin. Itse näen aikidon atemit juuri tämän luonteisina “mausteina”, eli tarkoitus ei ole lyödä nenää poskelle vaan esimerkiksi poistaa ukelta turhia jännitteitä lukotuksen tieltä.
Tekniikat vs. ei-tekniikat. Aikidossa harjoittelu on aika pitkälti tekniikkalähtöistä. Shu-ha-ri-meinigissähän ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta pitäisi pitää huolta siitä, että ha ja erityisesti ri-vaiheisiin edetään tarpeeksi ajoissa, ettei tekniikan muoto jää jarruksi. Tuossa on vaarana se, että jäädään hinkkaamaan sitä perusmuotoa maailman tappiin asti. Tekniikat ovat käsittääkseni kuitenkin “vain” välineitä tekniikoiden taustalla olevien periaatteiden ymmärtämiseen ja oppimiseen. Periaatteiden soveltaminen tappelussa on sitten se juttu (ei tarkoita toki sitä etteikö tekniikoita tässäkin käytettäisi, erona on se mistä tekniikat saa alkunsa). Systemassa tekniikat syntyvät tarpeesta siinä hetkessä kun niitä tarvitaan ilman että tietoinen mieli osallistuu kovin merkittävästi siihen miten asioihin reagoidaan. Tämä lähestymistapa ei mielestäni sulje pois hyvin opittua tekniikkaa mutta niistä pitää oppia päästämään irti tarvittaessa. Siinä vaiheessa kun tietoinen mieli on päättänyt että nyt tehdään shihonage ja kaveri ei lähdekään mukaan, sillä hetkellä kun kohdataan uken vastustus (tässä kohtaa todetaan että tekniikka ei tule onnistumaan), pitää pudottaa suunnitelmat (=ajatukset ja odotukset) pois ja tehdä jotain muuta, esim. yksinkertaisesti rentoutua ja vaihtaa suuntaa. Tarvittava suunta voi tässä olla myös sellainen mikä ei kuulu perustekniikkaan ja siten tekniikan orjallinen noudattaminen voi antaa vääriä käyttäytymismalleja, jotka estävät tämän tyyppisen vapaamman toiminnan. Lisäksi se tarvittava suunta ei löydy ajattelemalla (useimmiten liian hidasta) vaan tietynlaisen kehon alitajuisen älykkyyden kautta joka on saavutettu kovalla ja oikeanlaisella treenillä.
Kehon käyttö ja hengitysharjoitukset. Systemaan kuuluu olennaisena osana hengitysharjoitukset ja tekemisen tapa jolla yksinkertaisistakin “jumppaliikkeistä” saa tehtyä äärimmäisen syvällistä oman kehon ja mielen tuntemusta lisäävää harjoitusta. Näillä harjoitteilla on pyrkimyksenä:
1.) Rakentaa liikkuvuudeltaan hyvä, vahva ja jäntevä keho jolla pystyy tuottamaan voimaa optimaalisesti ja eräänlainen rakennetietoisuus joka mahdollistaa sen että voima välittyy tehokkainta reittiä pitkin ja vain tarvittavat lihakset työskentelevät eikä turhia liikkeitä tehdä.
2.) Tulla tietoiseksi kehon ja mielen sisäisistä prosesseista ja niiden keskinäisistä suhteista oppien ensin havaitsemaan asiat omasta itsestään ja sitä kautta myös toisista ihmisistä. Osittain näitä asioita opitaan sitten myös hallitsemaan, mutta vähintään niistä pyritään tulemaan tietoiseksi. Sisäisillä prosesseilla tässä tarkoitetaan kehon ja mielen ominaisuuksia kuten lihasten jännitys/rentous, kipu, verenpaine, pulssi, hengitys, ajatukset, tunteet (erityisesti pelko). intentio/aikomus jne., periaatteessa listan jatkona voisi olla mikä tahansa kehollisesti havaittavissa tai tunnettavissa oleva oleva kehon/mielen osa-alue. Jos tässä kuvattuja asioita lähtee vertaamaan esim. siihen, mitä käsite ki pitää sisällään niin ollaan ainakin jonkin verran samalla tontilla. Systemassa on se hyvä puoli että asioita ei hirveästi mystifioida vaan ne puretaan auki länsimaisen ihmisen ymmärtämässä muodossa.
Listaa voisi vielä jatkaa mutta tuo riittänee pohjustamaan vastausta esitettyyn kysymykseen. Systeman treenamisesta on mielestäni hyötyä aikidon harrastajalle, jos ei muuten niin ainakin näkökulman laajentajana. Tietysti tässä niinkuin varmaan muissakin lajeissa hyöty riippuu siitä miten syvällisesti lajiin perehtyy, itse näkisin että systeman oppien omaksuminen vaatii vähän perusteellisempaa kypsyttelyä ja hyvän tovin tunnollista treenaamista, vaikka itse asiat ovatkin äärimmäisen yksinkertaisia. Tosin eipä se aikidon tiekään taida lyhimmästä päästä olla.
