bandwidth test
tracert
Ilmanala
Säätila nyt
Ratio
Potkun ratio
Potku-postit
Potkun postit

Tänään on touko 23, 2013, 03.18


Kaivosteollisuus

[ Facebook-kommenttia]

Pannu aina kuumana ja pöydissä tilaa. Keskustelua lajiemme ulkopuolelta.

Ylipotkijat: M. Vilenius, TimoS, JanneM, Ari, Tyttö, Mjölnir, Elina, Questao

Kaivosteollisuus

Viesti Mika » touko 29, 2012, 06.59

Nämä ongelmat eivät kuulosta aivan mitättömiltä.

Jopa kymmenistä lopetetuista kaivoksista virtaa happamia, metallipitoisia vesiä luontoon eri puolilla Suomea. Paikoin on valitettu esimerkiksi järvien haisevan. Päästöt voivat jatkua satoja vuosia kaivoksen sulkemisen jälkeen. Kaivosten jälkihoitoa ei ole ratkaistu lopullisesti myöskään uusissa, Talvivaaran kaltaisissa suurkaivoksissa.




Maailmalta kuuluu tällaista:

Sveitsiläisyhtiön kuparikaivosta saastuttamisesta syyttävien asukkaiden protestit ovat muuttuneet väkivaltaisiksi Perussa Etelä-Amerikassa. Ainakin kaksi on kuollut ja kymmeniä loukkaantunut yhteenotoissa.

    Zen, I haz it.

    "Ihmiset eivät tarvitse enää omia ajatuksia, kun jokainen voi googlata itselleen sopivan." - navajas

    Potki etuja!
    Potkulaisen kuvake
    Mika
     
    Viestejä: 67584
    kaikki :: tämän ketjun

    Tykkäykset: 66
    Tykätty: 15
    Lauteille: 24.12.2004
    Paikkakunta: Tampere
    Sivulajit: Tyttöily
    Takalajit: 螳螂門

    Kaivosteollisuus

    Viesti Mika » touko 29, 2012, 07.04

    Tässä on laajahko kokoelmauutinen Talvivaarasta. Onhan tuo melkoinen vyyhti.

    Rahoitusalan lehti myönsi European Mining Deal of the Year -palkinnon Talvivaaralle vuonna 2007. Talvivaaran bioliuotusmenetelmän kehittäjä valitaan vuoden luonnontieteilijäksi. GeoFoorumi-lehti uutisoi Talvivaarasta ympäristöä säästävänä megahankkeena. Nikkelin louhinta alkaa Talvivaarassa vuonna 2008. Talvivaaran toimitusjohtaja Pekka Perä on ehdolla vuoden kainuulaiseksi, mutta jää niukasti toiseksi. Tekniikka&Talouden mukaan Talvivaara pelastaa Kainuun. Vielä vuonna 2009 Kainuun Sanomissa hurrattiin Talvivaaraa, ja kaivoksen avajaiset olivat suurta juhlaa. Onpa Talvivaaran kaivos saanut vuonna 2009 myös Etiikka-palkinnon.

    Sotkamon Talvivaaran nikkelikaivoksen alku on näin ruusuinen. Sittemmin uutisointi on muuttunut.

      Zen, I haz it.

      "Ihmiset eivät tarvitse enää omia ajatuksia, kun jokainen voi googlata itselleen sopivan." - navajas

      Potki etuja!
      Potkulaisen kuvake
      Mika
       
      Viestejä: 67584
      kaikki :: tämän ketjun

      Tykkäykset: 66
      Tykätty: 15
      Lauteille: 24.12.2004
      Paikkakunta: Tampere
      Sivulajit: Tyttöily
      Takalajit: 螳螂門

      Kaivosteollisuus

      Viesti MtJ » touko 29, 2012, 10.22

      Joutaisi sulkemaan koko Talvivaaran, sieltä on menossa omaa metsästysmaatani vaikka miten paljon kaivoskäyttöön, jos sitä puljua ei rajoiteta mitenkään. Toisekseen; kaikki purot sielläpäin on sellaista vaaleaa kuohua täynnä, eikä p**kalla käydessä voi pyyhkäistä sammaliin, sillä siitä lähtee nahat takapuolesta (omakohtaista kokemusta asiasta).
        “If you have something that you don’t want anyone to know, maybe you shouldn’t be doing it in the first place.” - Eric Schmidt, Google Chief Executive.
        MtJ
         
        Viestejä: 9414
        kaikki :: tämän ketjun

        Tykkäykset: 8
        Tykätty: 7
        Lauteille: 21.1.2006
        Paikkakunta: Etelä-Savo
        Etulaji: Thainyrkkeily

        Kaivosteollisuus

        Viesti Lasileuka » touko 29, 2012, 10.34

        MtJ kirjoitti:...eikä p**kalla käydessä voi pyyhkäistä sammaliin, sillä siitä lähtee nahat takapuolesta (omakohtaista kokemusta asiasta).


        Luontoon pa5kominen on ehdottoman ankarasti kiellettyä! Ellei lomskassa ole Lehtomäen Paulalta lupalappua, mitä sulla tuskin on. Eli pidetään ne kakit pyllyssä kunnes päästään kotipytylle.  :teeaa:
          Minua ei kiinnosta tippaakaan mitä täällä tapahtuu.
          Olen ollut uskossa 20 vuotta eikä minulla ole kuoleman pelkoa.
          Potkulaisen kuvake
          Lasileuka
           
          Viestejä: 810
          kaikki :: tämän ketjun

          Tykkäykset: 0
          Tykätty: 0
          Lauteille: 15.4.2008
          Paikkakunta: Helsinki
          Etulaji: Etuilu
          Sivulajit: Sivuluisu elämän valtatiellä

          Kaivosteollisuus

          Viesti Fubarbarian » touko 29, 2012, 15.40

          Käsittämätöntä miten kaivostoiminta voi p*rseillä Suomessa melkein miten huvittaa, ihan kun oltaisiin jossain Afrikassa.
            A suspicious mind is a healthy mind
            Potkulaisen kuvake
            Fubarbarian
             
            Viestejä: 917
            kaikki :: tämän ketjun

            Tykkäykset: 0
            Tykätty: 0
            Lauteille: 22.10.2007

            Kaivosteollisuus

            Viesti MtJ » touko 29, 2012, 20.17

            Lasileuka kirjoitti:
            MtJ kirjoitti:...eikä p**kalla käydessä voi pyyhkäistä sammaliin, sillä siitä lähtee nahat takapuolesta (omakohtaista kokemusta asiasta).


            Luontoon pa5kominen on ehdottoman ankarasti kiellettyä! Ellei lomskassa ole Lehtomäen Paulalta lupalappua, mitä sulla tuskin on. Eli pidetään ne kakit pyllyssä kunnes päästään kotipytylle.  :teeaa:


            :( Ainoa ilo viedään mieheltä, kakatkin pitää olla pyllyssä 4 päivää ja sitten tuoda tänne etelän jauhantakoneistoon puhdistettavaksi. Tai mistäpä sitä tietää, jospa söin liikaa chiliä edellisenä päivänä ja sen takia lähti takalistosta nahat... Mutta muutama kilometri kaivokselta itään päin pyyhkäisin sammaliin ja kyllä tulos oli niin sanotusti "punainen ja kirvelevä".

            Sen jälkeen en epäillyt hetkeäkään, ettei sieltä kaivokselta putkahtele muutakin pihalle kuin pelkkää juomavettä.
              “If you have something that you don’t want anyone to know, maybe you shouldn’t be doing it in the first place.” - Eric Schmidt, Google Chief Executive.
              MtJ
               
              Viestejä: 9414
              kaikki :: tämän ketjun

              Tykkäykset: 8
              Tykätty: 7
              Lauteille: 21.1.2006
              Paikkakunta: Etelä-Savo
              Etulaji: Thainyrkkeily

              Kaivosteollisuus

              Viesti Mika Luostarinen » touko 29, 2012, 20.34

              Aika omituinen tuo kaivoslain "löytäjä saa pitää" -periaate. Eli toisen maalta saa etsiä malmia,  tehdä valtauksen, ja viedä arvoainekset pois. Pieni korvaus pitää maksaa, mutta maanomistajalla ei ole keinoja estää kaivostoimintaa omalla maallaan. Ihme sosialismia, vaikka yksityisomaisuutta ei tässä pakkolunastetakaan pilkkahintaan yhteiskunnalle, vaan yhtiölle.
                Mika Luostarinen
                 
                Viestejä: 1048
                kaikki :: tämän ketjun

                Tykkäykset: 0
                Tykätty: 0
                Lauteille: 14.3.2009
                Paikkakunta: Jyväskylä
                Etulaji: P.D.F.S

                Kaivosteollisuus

                Viesti Polvi » touko 30, 2012, 13.07

                Samaa mieltä. Tältä voi toki välttyä tekemällä itse valtauksen omille mailleen. Tuo tietenkin vaatii vähän vaivannäköä, mutta mahdollisuus tuohon kuitenkin on.

                Emäntä oli entisessä työpaikassaan aika paljon tekemisissä näiden tapausten kanssa. Kuulemma tuli välillä itkuraivarin sekaisia puheluita jänkhältä, kun Aslakilta oli viety maat ja korvauksena jotain ihan naurettavia summia.
                  Arrogance and ignorance go hand in hand
                  Metallica - Holier than thou
                  Potkulaisen kuvake
                  Polvi
                   
                  Viestejä: 9392
                  kaikki :: tämän ketjun

                  Tykkäykset: 0
                  Tykätty: 2
                  Lauteille: 2.9.2005
                  Paikkakunta: Wisteria Lane
                  Etulaji: Sali, lenkkeily
                  Sivulajit: BJJ, SW
                  Takalajit: MT, TKD

                  Kaivosteollisuus

                  Viesti Mika » touko 30, 2012, 13.31

                  :shock: Millä tuollaista lakia voidaan perustella? Kuulostaa näin yhtäkkiä melko kohtuuttomalta, vaikka korvaukset olisivat jopa sievoisia. Pitäähän sitä nyt maanomistajan itse saada päättää, mitä maillaan tekee, kunhan ei riko lakeja tai kunhan poikkeusolot eivät vallitse.
                    Zen, I haz it.

                    "Ihmiset eivät tarvitse enää omia ajatuksia, kun jokainen voi googlata itselleen sopivan." - navajas

                    Potki etuja!
                    Potkulaisen kuvake
                    Mika
                     
                    Viestejä: 67584
                    kaikki :: tämän ketjun

                    Tykkäykset: 66
                    Tykätty: 15
                    Lauteille: 24.12.2004
                    Paikkakunta: Tampere
                    Sivulajit: Tyttöily
                    Takalajit: 螳螂門

                    Kaivosteollisuus

                    Viesti Polvi » touko 30, 2012, 13.40

                    Kaivosvaltauksista määräävä laki vaikuttaa kaivosylitarkastaja Suomelan selvennöksistä huolimatta erittäin rankalta lailta maanomistajien kannalta tulkittua.

                    - Kun lakia aikanaan 50-60 -lukujen taitteessa säädettiin, oli talouden todellisuus ja teollistaminen aivan toisenlaista. Silloin oli aktiivisia valtionyhtiöitä ja teollista toimintaa sekä raaka-aineita tarvittiin.

                    Nykyisin tilanne on kuitenkin hieman toisenlainen, sillä vaikka laki on sama, käytännöt ovat toiset. Maanomistajien kanssa ollaan koko ajan tiiviissä yhteydessä valtauksen kaikissa vaiheissa ja hänellä on mahdollisuus vaikuttaa asiaan.

                    - Jos meillä olisi malminetsinnän suhteen järjestelmä, jossa maanomistaja päättäisi asioista yksin, ei meillä todennäköisesti olisi kaivostoimintaa lainkaan, Suomela arvelee.

                    Soran ja maan louhinnasta laki sanoo toisin, siinä omistajalla on ehdoton valta maihinsa. Mikäli maanomistaja jyrähtää, ei soramontulta hiekka liiku.

                    Malmin kohdalla laki on louhijan puolella. Tyhjin taskuin ei maanomistajan kuitenkaan vallatulta maaltaan tarvitse poistua, sillä omistusoikeus säilyy, ja tuhoista maksetaan korvaukset. Mikäli alueelle todellakin perustetaan kaivos, saavat maanomistajat malmin tuotoista provisiot.


                    http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtm ... /08/941603

                    Tuo lihavoimani kohta oli ainakin minulle uutta. Millaisistakohan summista noissa yleensä puhutaan..?
                      Arrogance and ignorance go hand in hand
                      Metallica - Holier than thou
                      Potkulaisen kuvake
                      Polvi
                       
                      Viestejä: 9392
                      kaikki :: tämän ketjun

                      Tykkäykset: 0
                      Tykätty: 2
                      Lauteille: 2.9.2005
                      Paikkakunta: Wisteria Lane
                      Etulaji: Sali, lenkkeily
                      Sivulajit: BJJ, SW
                      Takalajit: MT, TKD

                      kommentoi

                      Kerro eteenp\E4in

                      Seuraava

                      Paluu Kahvila

                      Läsnä

                      Potkijoita lukemassa tätä aluetta: Kerkko, Polvi ja 3 kurkkijaa