Tässä näyttäisi nyt olevan yksi aihe lisää niihin keskusteluihin, jotka käsittelevät kamppailulajien vastuuta suomalaisen yhteiskunnan väkivallasta. Tietty moderneja ip-lajeja taas törkeästi dissataan, kun vain itämaiset lajit mainitaan, mutta ajatus lienee yleistettävissä muihinkin kuin itämaisiin lajeihin.Urheilun myyttisen aseman vuoksi sekä dopingin ilmeinen yleisyys että urheilijoiden mielenterveysongelmat ovat tabu. Ilmiö muistuttaa taistelevien armeijoiden mielenterveystappioiden yleisyyden "unohtamista" tai peittämistä. Tavattoman kiihkeän vastaväitteiden vyöryn saa aikaan myös toteamalla, että urheilevat nuoret ovat ilmeisesti elämyshakuisuutensa vuoksi alttiita kokeilemaan päihteitä. Kiivaita reaktioita ja julistuksellisia vastaväitteitä saa aikaan myös viittaamalla itämaisten kamppailulajien kielteisiin vaikutuksiin nuorisokulttuurissa, jossa hengenvaarallinen potkiminen näyttää 1960-luvulta asti lisääntyneen samana aikana, kun potkimista on opetettu [lihavointi lisätty].
Kirjassa ei ole lähteistystä, eikä ainakaan itselläni ole käsillä tilastoja siitä, millaisissa tilanteissa hengenvaaralliset vammat suomalaisessa väkivallassa syntyvät, mikä on potkujen osuus niistä ja millaisista potkuista on kyse. Kuitenkin siinä mielessä Lauerma on oikeassa, että Lajit Suomeen -ketjun perusteella itämaisten, potkuja sisältävien lajien harjoittelu on Suomessa alkanut suurin piirtein 60-luvulta, jolloin Wadoa ja Shotokania on alettu harjoittelemaan. Eri asia on sitten, ovatko mainitut hengenvaaralliset potkut näistä lajeista peräisin. Jos nyt spekuloidaan ja sanotaan, että potkut päähän eivät ole urheilukontekstin ulkopuolella järin yleisiä, olettaisin että tämä hengenvaarallinen potkiminen tarkoittaa maassa makaavan potkimista. Silloin voitaisiin yhtä hyvin syyttää vaikka jalkapalloa, jonka potkutekniikka lienee maassa makaavan potkimiseen vähintään yhtä soveltuvaa, ja jalkapallon harjoittelijamäärätkin ovat suuremmat. Siitäkin voitaisiin vääntää, onko keskimääräinen jalkapalloilija mulkumpi vai vähemmän mulkku kuin keskimääräinen karateka, ja kumman ryhmän edustajat siis ovat todennäköisempiä pahoinpitelijöitä. Tai voitaisiin hakea selitys potkimisen (väitetylle) yleistymiselle jostain aivan muualta - maassa makaavan tehokkaaseen potkimiseen ei nyt kovin kummoista harjoittelutaustaa tarvita.
Mitä mieltä ollaan? Onko Lauerma oikeassa ehdottaessaan, että potkiminen on yleistynyt kamppailulajien takia? Onko Lauerma pihalla kuin lumiukko ja muutenkin turha jätkä? Haluaako joku kiivaasti esittää julistuksellisia vastaväitteitä?