Taide

[Jorge]

Missä muuten menee taiteen ja käytännön estetiikan raja - vai onko sellainen raja olemassa?

Vaikkapa sitten kirjoitettaessa käsin, kuten kalligrafia- esimerkissä, tai sitten rakentaessa taloa tai venettä?

[Mika]

Missä muuten menee taiteen ja käytännön estetiikan raja - vai onko sellainen raja olemassa?

Vaikkapa sitten kirjoitettaessa käsin, kuten kalligrafia- esimerkissä, tai sitten rakentaessa taloa tai venettä?

Raja menee katsojan silmässä. Jos taas puhutaan yhteiskunnan tuesta, kuten tässä on myös keskusteltu, silloin kaiketi kyse on pitkälti myös siitä, että taiteella halutaan viihdyttää muita. Luulisin.

[Beorn]

Missä muuten menee taiteen ja käytännön estetiikan raja - vai onko sellainen raja olemassa?
... tai sitten rakentaessa taloa tai venettä?

Veneissä käytännöllinen on yleensä myös esteettistä, ei kuitenkaan välttämättä, kuten ensimmäisestä kuvasta saattaa huomata. Käytännöllistäkin tuo on vain tiettyyn rajaan asti. Toinen taas. Ah. Mitkä linjat.





Nykyaikaiset materiaalit mahdollistavat aivan hirveitä luomuksia.

[DeusVult]

Käytän sinulle läheistä esimerkkiä. Minä en ymmärrä miekoista mitään. Jos arvostelisin niitä, mitä muuten en tee, tekisin niin pääasiassa esteettisistä lähtökohdista. Sinä taas ymmärrät miekoista paljon, joten osaat nähdä niissä kaikkea sellaista, mm. työn laatu, mitä minä en osaa nähdä. Jos puhumme pelkästään ulkonäöstä, ovat mielipiteemme samanarvoisia. Jos puhumme kokonaisuudesta, on sinun mielipiteesi minun mielipidettäni arvokkaampi.

Jos arvioimme jotain miekkaa nimenomaan taide-esineenä, niin minun mielestäni silloin arvioimme nimenomaan miekan ulkonäköä ihan estetiikan näkökulmasta, eikä niinkään niitä "näkymättömiä", miekan käytettävyyteen liittyviä ominaisuuksia kuten tasapainotusta tai vastaavaa. Toki työn laatu on aina faktori, ihan sama mitä asiaa arvioidaan, mutta siis pelkistetysti voidaan sanoa että sinun mielipiteesi on kuin onkin ihan yhtä validi kuin minun jos arvioimme miekan taiteellisuutta.

Pollockin ja muiden kanssa sitten taas tuntuu että jos et näe jossain mustetahrassa mitään hienoa, olet juntti joka ei ymmärrä "ajatusta" työn takana.

[Mika]

Pollockin ja muiden kanssa sitten taas tuntuu että jos et näe jossain mustetahrassa mitään hienoa, olet juntti joka ei ymmärrä "ajatusta" työn takana.

Äh, ei kannata ajatella asiaa noin. Olet silti siinä mielessä oikeassa, että jotkut voivat nähdä tuossa jotakin syvällisempää ihan perustellusti. Siinä saattaa perehtyminen aiheeseen auttaa. Minua tuo teos miellytti esteettisesti enemmän kuin kalligrafia. Itse en taiteesta sen enempää ymmärrä, joten en osaa sanoa mitään sen syvemmistä kerroksista.

Sitä mieltä silti olen, että elämän tarkoitus on ikävän karkoitus [sic], kuten Ylöjärven entiset kapinalliset joskus virkkoivat. Oppiminen on elämän suola, joka mielestäni edesauttaa elämästä nauttimista. Kaikkeen ei silti riitä aika tai mielenkiinto. Jokainen valitkoon omat kohteensa luontaisen uteliaisuutensa tyydyttämiselle.

[PDC]

Jos joku ei näe Pollockissa mitään hienoa niin ei todellakaan ole juntti. Jos joku niin ajattelee niin niille taide on todennäköisesti enemmän politiikkaa ja statusta. Mitä itse olen taiteen ympärillä ollut töissä niin en koskaan muista tavanneeni, tai ainakaan keskustelleeni kenenkään kanssa joka olisi ylimielinen taidesnobi. Tai no, yksi oli sellainen mukasyvällinen, mutta sekin oli Hesarin taidekriitikko

[Beorn]

Pollockin ja muiden kanssa sitten taas tuntuu että jos et näe jossain mustetahrassa mitään hienoa, olet juntti joka ei ymmärrä "ajatusta" työn takana.

Kaikesta ei tarvitse pitää tai edes välittää. Itsekään en pidä kaikista Pollockin töistä, ovat jotenkin liian levottomia. Kannattaisi kuitenkin uskoa, kun moniaat immeiset ovat vakuuttaneet saavansa suuria värinöitä Pollockin töistä. Taiteen sävyjen ja muotojen tunnistamisessa on yhteisiä piirteitä teen ja kahvin maistelemiseen. Maku kehittyy maistelemalla, sävyjä ja erilaisista valmistustavoista johtuvia eroja samassakin laadussa oppii tunnistamaan ihmeteltävän tarkasti. Kahvi- ja teelaatuja on satoja, kaikki erilaisia. On kuitenkin yllättävän paljon ihmisiä, jotka eivät jostakin syystä suostu maistamaan tai maistelemaan kuin liptonin keltaista ja pauligin juhlamokkaa. Tämä on tietysti sinällään ihan OK, mutta jotenkin sitä tahtoisi tarjota muillekin sen sävyjen ja makujen valtavan maailman, sen ilon, mitä todella laadukkaasta kahvista tai teestä saa. Nämä juhlamokka-lipton-ihmiset ovat vieläpä monesti taipuvaisia väittämään, ettei kahveissa tai teelaaduissa ole tai voikaan olla suuria eroja. Kyllä voi. Klassinen taide (tai sen parhaimmat osat) eivät ole tietystikään juhlamokkaa, vaan ehkäpä Monsuuned Malabaria. Olisi hivenen outoa juoda vain ja vain Monsuuned Malabaria, mutta olisi TODELLA outoa, jos vielä väittäisi vakavissaan Yirgan olevan hirveätä kuraa, eikä kahvia lainkaan, koska se ei ole Monsuuned Malabaria. Samanlaisesta asiasta minusta on kysymys siinä, jos ei ymmärrä myös ei-klassisen kauden parhaiden töiden olevan suurta taidetta, siinä missä klassillistenkin. Bach, Ryōkanin runot, Picasso, Zen-puutarha, Quay Punt, Tangerine dream, Kandinsky, Toru Takemitsu, Hokusai, Monet, Gauguin, sama asia eri muodossa.

Toisaalta, taiteessa tai teessä on sama asia. Ketään ei voi pakottaa nauttimaan tarjotusta. Voi vain tarjota ja kehottaa maistamaan.

[PDC]

Oma lempiteokseni on Oscar Parviaisen Loppu

[Hollow]

Minusta taide ja tiede kulkevat tietyssä mielessä käsikädessä, vaikkakin katselevat kohdettaan eri näkökulmista. Taide lähestyy eksaktista ajatuksesta kohti äärettömyyttä ja tiede äärettömyydestä kohti eksaktia ajatusta. Hippiä tilitystä siis tiedossa. Teitä on siis varoitettu:

Jos lähestytään asiaa tieteen kautta – vaikka nyt suurentavien linssien pohjalta – niin voimme todeta, että mitä lähemmäksi/syvemmälle katsomme ympäröillä leijuvaa "todellisuutta", löydämme aina vain lisää yksityiskohtia. Kuva mikroskooppisesta bakteerista on aivan yhtä täynnä yksityiskohtia kuin arkipäiväinen kuva kaupungin keskustasta. Sama tapahtuu myös kauemmaksi katsoessamme. "Todellisuus" ympärillämme on siis ääretön tässä mielessä.
Tieteen tekeminen on tämän ympäröivämme tutkimista mittaamisen kautta, jonka pohjalta luomme päätelmiä ja käsitteellisiä kuvauksia siitä what the fuck is going on. Eli siis mittaamalla "äärettömästä" luomme eksakteja ajatuksia, siitä todellisuudesta, jonka koemme ympärillämme. Hyvin karkeasti yksinkertaistettuna.

Taide taas toimii toisin päin. Taiteilija saa tarkan "vision", "näyn" tai "ajatuksen" kokemastaan todellisuudesta, ja koittaa pukea sitä sanoihin, siveltimen vetoihin, veistokseen jne. Taide siis syntyy eksaktista ajatuksesta ja se ilmaistaan tässä maailmassa taiteilijan valitsemalla tavalla.
Eli eksakti ajatus ilmaistaan äärettömässä todellisuudessa.
Hyvin karkeasti yksinkertaistettuna.

Tämän vuoksi abstrakti taide – kuten Pollock tai Picasso – ei välttämättä ensisilmäyksellä herätä juurikaan ajatuksia tai tunteita meissä ihmisissä, jotka olemme tottuneet katsomaan vain sitä minkä kokemassamme äärettömyydessä näemme. Pollockin tapauksessa roiskeita kankaalla.
Pointti kenties onkin lähestyä kyseisiä teoksia sen julkisen ilmenemismuodon kautta kohti perimmäistä ajatusta; taiteilijan mielenliikettä, jonka havaittuamme voi teos luoda hyvinkin voimakkaita tunteita ja havaintoja tästä kaikille tutusta ja arkisesta maailmasta.

[Jorge]

Pointti kenties onkin lähestyä kyseisiä teoksia sen julkisen ilmenemismuodon kautta kohti perimmäistä ajatusta; taiteilijan mielenliikettä, jonka havaittuamme voi teos luoda hyvinkin voimakkaita tunteita ja havaintoja tästä kaikille tutusta ja arkisesta maailmasta.

Onko jollain tavoin erityisen tavoiteltavaa lähestyä kännikuskina itsensä ja matkustajan tappaneen rappioalkoholistin mielenliikkeitä

Jos tuo jätkä ei olisi ollut jokin ylistetty kylttyyri, niin tälläkin palstalla tyydyttäisiin sanomaan, että ei voida käsittää, mitä tuollaisen päässä liikkuu.