luupää kirjoitti:
Tuleeko DV mieleen montakin esimerkkiä keskiajalta jossa länäreiden ratsuväki kykeni tekemään yhtä mittavia koukkauksia, valehyökkäyksiä, taktisia ansoja tms? Toki länäritkin oppivat ja 1500luvusta eteenpäin kykenivät jo paljon kurinalaisempaan ja taktisempaan toimintaan. Siinä vaiheessa ei ollut enää feodaliyhteiskuntarakennetta ja siitä kumpuavia käytäntöjä riippakivenä.
No mitään täysin vastaavaa esimerkkiä ei tule mieleen, koskapa nuo "feigned retreats" -jutut olivat tunnusomaisesti nimenomaan itämaan tietäjien taktiikoita. Tässä nyt jotain kuitenkin:
Agincourt 1415, ranskalaisten laatima taistelusuunnitelma sisältää melko tarkat ohjeet joukkojen organisoimiseksi ja koordinoimiseksi, siitäkin huolimatta että on ilmeisesti laadittu melkolailla "vauhdissa". Suunnitelmaan sisältyy jalkaväen ja jousimiesten koordinoitu eteneminen samaan aikaan tapahtuvan ratsuväen sivustahyökkäyksen kanssa, sekä pienemmän ratsuväkiosaston täydellinen koukkaaminen vihollisen selustaan. Suunnitelmaahan ei loppujen lopuksi hirveän hyvällä menestyksellä saatu toteutettua olosuhteiden hieman muututtua, mutta sellainen oli kuitenkin olemassa.
Arsuf 1191, Kuningas Leijonamielen johtama kolmannen ristiretken armeija osoittaa äärimmäistä kurinalaisuutta marssiessaan Akkosta (Acre) Arsufiin syyskuussa 1191. Saladinin saraseeniarmeija häiritsee ristiretkeläisten marssia nuolin ja keihän, yrittäen samalla avata marssijärjestykseen aukkoa hyökkäystä varten. Häirintä ei kuitenkaan tuota toivottua tulosta, ja aikalaiskirjoittaja Baha' al-Din kuvailee tapahtunutta 2. syyskuuta näin: "I saw various individuals amongst the Franks with with ten arrows fixed in their backs, pressing on in this fashion quite unconcerned." (mikä liittyykin kivasti ketjun aiheeseen ja nuolien läpäisykykyyn) Tätä jatkuu 7. päivään syyskuuta asti, jolloin Saladin on saanut armeijansa organisoitua hyökkäykseen, ja taistelu näyttää väistämättömältä. Saladin kohdistaa hyökkäyksensä Johanniittaritareiden suurmestarin johtamaan takavartioon, joka kuitenkin jatkaa marssiaan äärimmäisen paineen alla. Suurmestari lähettää Leijonamielelle sanansaattajan monta kertaa, pyytäen lupaa vastahyökkäykseen, mutta Rikhard ei anna lupaa koska suunnittelee parhaillaan koordinoitua rynnäkköä. Lopulta suurmestari ratsastaa Rikhardin luo itse, muttei edelleenkään saa lupaa. Tämän jälkeen Johanniittojen suurmestari tekee oman päätöksensä, ja aloittaa vastahyökkäyksen ilman lupaa. Suurmestaria on kuitenkin vaikea syyttää varsinaisesta kurittomuudesta, koska hyökkäys on menestys ja Baha' al-dinin mukaan "hyvin suunniteltu, hienosti ajoitettu ja hyvin koordinoitu." Leijonamielen itsensä johtama keskusta ja Temppeliherrojen suurmestarin johtama etuvartio liittyivät ratsurynnäkköön, ja Saladinin armeija käytännössä muserrettiin, mikä kertoo jotain länsimaisen ratsuväen voimasta oikein käytettynä. Leijonamielen armeija osoittaa kuitenkin vieläkin kurinalaisuutta, kun se Rikhardin käskystä pysähtyy ja vetäytyy takaisin jalkamiesten taakse kokoamaan rivinsä, vaikka Baha al-dinin mukaan "Muslims were, in truth, in a complete rout." Tämä varovaisuus ja kurinalaisuus tosin tässä kohtaa ei olisi kannattanut, sillä muslmit saavat kerättyä itsensä ja kokoavat voimansa vielä kahteen hyökkäykseen. Kumpikin hyökkäys tosin torjutaan samalla tavalla, mutta lopullinen ratkaisu jää saavuttamatta.
Dorylaeum 1097, Ensimmäisen ristiretken armeija joutuu sulttaani Qilich Arslanin johtaman turkkilaisarmeijan väijyttämäksi marssiessaan Anatolian läpi 1. heinäkuuta 1097. Ristiretkeläisten etuvartio törmää vuoristosolasta laaksoon saapuessaan turkkilasten armeijaan, joka on jo ryhmittynyt taistelua varten ristiretkeläisten kulkusuuntaan nähden näiden oikealle puolelle. Ristiretkeläisten vasemmalla puolella on pienempi turkkilainen ratsuosasto, joka on varjostanut armeijan etenemistä jo pidemmän aikaa. Paineenkin alla etuvartio kerää ratsuväen turkkilaisen pääjoukon eteen suojaamaan jalkaväen ryhmittymistä siilipuolustukseen. Turkkilaiset hyökkäävät ratsuväen kimppuun, ja saavat painettua sitä taaksepäin, mutta eivät pysty murtamaan puolustusta. Samaan aikaan pienempi turkkilainen osasto ilmeisesti hyökkää takaapäin suojattoman jalkavaen kimppuun, mutta tuloksetta. Turkkilaisesta pääjoukosta irtautunut ratsuosasto koukkaa ristiretkiläisten etuvartion ohi solaan, ja aiheuttaa tuhoa vielä järjestäytymättömien ristiretkeläisten joukossa. Noin viiden kilometrin päässä solassa tuleva takavartio johtajinaan Godfrey de Buillon ja Raymont of Toulouse pistää töppösiin vauhtia tajuteesaan että etu- ja pääjoukon kimppuun on hyökätty. Godfreyn osasto ajaa koukanneen turkkilaisosaston takaisin, ja jää tukemaan etuvartion ratsuväkeä. Perässä tuleva Raymont koukkaa laakson suulla kukkulan yli oikealle, ja pääsee turkkilaisen ryhmityksen taakse ja sivustaan. Tämä on turkkilaisille liikaa, ja he pakenevat sekasorrossa.
Otterburn 1388, Henry "Hotspur" Percyn johtamat jalkautuneet englantilaiset saavat kuokkaansa Douglasin jaarlin skoteilta. Hotspurin armeija yllätti skotit niin sanotusti housut kintuissa näiden leiriydyttyä elokuisessa pimenevässä illassa 1388, ja päätti hyökätä heti. Hän lähettää Sir Mathew Redmanin johtaman etuvartionsa hyökkäykseen jääden itse odottamaan pääjoukkonsa kokoontumista. Englantilaset lähteet kertovan Hotspurin käskeneen Redmanin koukata kokonaan skottien leirin taakse ja estää näiden pakeneminen, mutta tämä saattaa olla jälkeenpäin keksittyä Jonkinlainen koukkaamiskäsky lienee kuitenkin todennäköinen. Redman löytää ja tuhoaa skottien huoltojoukkojen leirin. Kerättyään marssiosastosta järkevän kokoisen osaston Hotspur etenee kohti skottitaistelijoiden leiriä. Siitä huolimatta että skoteilla ei ole aikaa pukea haarniskoitaan kunnolla päälle (esimerkiksi Morayn jaarli ei löytänyt hötäkässä kypäräänsä ja joutui taistelemaan paljain päin), heillä riitti kurinalaisuutta suorittaa ilmeisestikin ennalta harjoiteltu manööveri ja koukata metsikön suojissa heitä kohti etenevän vihollisen oikealle puolelle. Koukkaus ja sitä seurannut hyökkäys onnistui täydellisesti, ja oli lähellä ettei Hotspurin armeijaa lyöty siihen paikkaan. Percyn osasto kuitenkin toipui iskusta nopeasti, ja sai täydennettyä joukkoa paikalle pikkuhiljaa saapuvilla marssijoilla. Taistelu jatkui tasaisena hetken aikaa, kunnes Marchin jaarli toi paikalle skotlantilaisen täydennysosaston "toisaalta", ja löi englantilaiset. March ilmeisesti myöhemmin osoittautui hyvinkin päteväksi taktikoksi, joten on todennäköistä että hän pelasti päivän iskemällä tietoisesti englantilaisten muodostelman heikkoon kohtaan tai koukkaamalla sivustaan. Hotspur otettiin vangiksi, mutta myös Douglas löytyi aamulla kuolleena ruumiiden seasta.
Ois noita varmaan muitakin, mutta ei jaksa kirjoittaa enempää.
Pointtini siis edelleen on se, että kuri ja taktikointi eivät suinkaan olleet mitään orientaalin erikoisuuksia, vaan ihan tunnettuja teemoja myös lännessä. Tietysti kuten todettua feodaaliyhteiskunnan johtamiskuviot olivat toisinaan enemmän rasite kuin hyöty, mutta täälläpäin helposti takerrutaan noihin idän hevosmiesten hienoihin manöövereihin, koska ne tuntuvat lännenmiehestä erikoisilta. Ja ovathan ne hienoja. Kuitenkin sitten taas tapauksissa, joissa tuollainen monimutkainen muuvi ei olekaan mennyt ihan putkeen, onkin tullut turpaan, mikä tahtoisi sanoa että taustalla on nimenomaan erilaiset doktriinit, ei kurin tai taktikoinnin kategorinen puute jommalla kummalla puolella.
