Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Haku löysi 8 tulosta

Gyokuro
marras 2, 2006, 13.16
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Miksi treenata, ellei tapellakseen?
Vastaukset: 199
Luettu: 23455

Mika kirjoitti: Minä taas olen sitä mieltä, että aikuisena osaa katsoa nuoruusiän tapahtumia vähän eri kulmasta. En näe tällä yhtään mitään yhteistä nykyisten kokemusteni kanssa. Kyse on kahdesta ihan eri asiasta, joita ei sovi lainkaan sekoittaa toisiinsa.

Ja minä kasvoin Porissa, joka siihen aikaan oli käsittääkseni Suomen väkivaltaisin kaupunki (Vekan mukaan kylä on kovasti rauhoittunut noista ajoista). Tää oli sitä aikaa, kun punkkarit kääntelivät poliisiautoja katolleen ja muuta mukavaa.
Totta kai näinkin, mutta aikuisten maailma ei ole kuitenkaan käyttäytymismallien ja normien mukaan samankaltainen kuin nuorisolla, joten se katsontakantakin muokkautuu sitä mukaan, niin väkivallan tekijöillä kuin uhreillakin. Siksikin kyseessä nimenomaan on juuri kaksi eri maailmaa, kuten sanoit, mutta silti niillä on katkeamaton tapahtumayhteys.

Itse olen kasvanut eri nuorisojengien keskellä, vaikkakaan en sen kummemmin itse niihin osallistunutkaan. Mutta tähän perustuen jo asuinseutu tai äidinkieli saattoi olla syynä kuokkaamiselle, joten nuoruusvuoteni olivat karrikoiden sanottuna pelkkää ympäristön havaitsemista ja de-eskalointia, mutta siltikin oli mahdotonta välttää konflikteja loputtomiin. Nyttemmin myös tämä touhu on rauhoittunut kummasti ja samat naamat, joiden kanssa tuli junnuna kähistyä, kävelevät rauhallisesti ohi. Iän tuomaa muutosta lienee puolin ja toisin ?
YJT kirjoitti: On toki tilanteita jotka alkavat täysin yllättäen ja siten että uhri ei käytännössä olisi voinut estää tilannetta ennakolta. Tällaiset tilanteet ovat kuitenkin hyvin harvinaisia.
Taitaa olla lähinnä tapauskohtaista, mutta sanotaanko, että ainakin harvinaisempia. Tarkoitan sitä, että tähän asiaan vaikuttaa varmaankin vähintäänkin yhtä suuresti tekijän tai tekijöiden yleiset toimintatavat ja tarkoitusperät, kuin kohteen/uhrinkin vastaavat.
Gyokuro
marras 2, 2006, 07.43
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Miksi treenata, ellei tapellakseen?
Vastaukset: 199
Luettu: 23455

Pitäähän näistä väkivaltatilanteista puhuttaessa ottaa huomioon se, että kun sanotaan, että vanhemmalla iällä olen huomannut nykyisiin kokemuksiini perustuen, että sen ja sen väkivaltatilanteen olisi voinut välttää, että myös niiden mahdollisten vastapuolen kavereiden ikähaitari on muuttunut melkoisesti niistä omista hulinavuosista, joihin väittämänsä tänä päivänä perustaa. Tarkoitan tällä sitä, että harvapa meistä ns. "aikuisista" missään nuorison ykkösmestoissa pyörii, vaan niissä aikuisten paikoissa on kenties kavereilla myös noussut kynnys agressiiviseen käyttäytymiseen, eli ei ainoastaaan itselle ole tullut järki päähän ja kenties se on osasyy siihen, että vanhemmalla iällä on "huomannut", että enää ei tarvitse tapella, jos ei itse halua. Tai ainakin itse olen tullut tähän tulokseen nyt asiaa pohdiskeltuani. Itse tunnen ainakin useitakin nuoruusajan lihamyllyjä, jotka ovat aivan tavallisia ja rauhallisia huolehtivaisia perheenisiä tänäpäivänä, joita on todella vaikea saada enää edes hiukan hermostumaan. Joten saattaa olla, että aikuisiällä heiteteyt kommentit eivät ole aivan relevantteja nuorten maailmaan.

Eli sanotaanko näin, että itse olen huomannut, että näin vanhempana aikuisten maailmassa ei enää tarvitse 95% todennäköisyydellä uhkaavissa tilanteissa tapella jos ei itse halua.
Gyokuro
marras 1, 2006, 20.56
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Miksi treenata, ellei tapellakseen?
Vastaukset: 199
Luettu: 23455

tube kirjoitti: Lahti ON synkkä paikka....
Tainnut viime vuosina vaihdella lähes vuoron perään piikkipaikkaa väkivaltatilastoissa asukaslukuun nähden Vaasan kanssa, jos oikein muistan. Eli saattaa se jotakin kertoa Lahden tilanteesta ja lisääntyneestä mahdollisuudesta joutua siellä konflikteihin.
Gyokuro
marras 1, 2006, 15.08
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Miksi treenata, ellei tapellakseen?
Vastaukset: 199
Luettu: 23455

Sylvesteri kirjoitti: Ymmärrettävistä syistä asennoitumiseni kaikenlaiseen yllättävään ja uhkaavaan on nykyään heti nyrkit pystyyn. :roll:
Mitä ymmärrettävää tässä on ? Itse en ainakaan katso tuollaista ymmärrettäväksi syyksi.
Gyokuro
marras 1, 2006, 07.42
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Miksi treenata, ellei tapellakseen?
Vastaukset: 199
Luettu: 23455

Polvi kirjoitti:
_m_ kirjoitti:Mutta täällä päin niistä tappeluista kuulee joka viikonloppu.
Missäs päin asustelet? Sosioekonominen asemasi?
Mitäs ihmettelemistä noissa _m_:n teksteissä on ? Itte oon jo 35 v perheenisä, eli hullut nuoruusvuodet ovat jo kaukana takana, mutta kuulen jatkuvasti vastaavista tapauksista nuoremmilta sukulaisiltani, jotka käsittääkseni eivät ole itse mitään hankaluuksiin hakeutujia ( ei siis rikosrekisteriä, eikä päihteiden suurkuluttajia ). Se pitänee paikkansa kun Mika sanoi, että teinien väkivaltakäyttäytyminen on vähentynyt, mutta voisin kuitenkin väittää, että samalla myös raaistunut, kuten _m_:n tekstistäkin ilmeni. Perustan sanani myös lastenkodissa työskentelevien kavereideni havaintoihin. Nämä voivat tietenkin kattaa havainnot vain paikallisesti, mutta käsitykseni mukaan ilmiö on yleinen koko maassa.
Gyokuro
loka 31, 2006, 07.26
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Miksi treenata, ellei tapellakseen?
Vastaukset: 199
Luettu: 23455

Giga kirjoitti: Wowin tietäminen kuuluu pikkuhiljaa yleisivistykseen :D
Entäs Manic Miner ?
Gyokuro
loka 30, 2006, 17.43
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Miksi treenata, ellei tapellakseen?
Vastaukset: 199
Luettu: 23455

Eppu kirjoitti:
Gyokuro kirjoitti:Eikös sitä treenata ennemminkin siksi, ettei tarvitsisi tapella ?
Eikö sitten kannattaisi ostaa Wow?

Anteeksi tyhmyyteni .... Wow ?
Gyokuro
loka 30, 2006, 16.56
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Miksi treenata, ellei tapellakseen?
Vastaukset: 199
Luettu: 23455

Eikös sitä treenata ennemminkin siksi, ettei tarvitsisi tapella ?