Totta kai näinkin, mutta aikuisten maailma ei ole kuitenkaan käyttäytymismallien ja normien mukaan samankaltainen kuin nuorisolla, joten se katsontakantakin muokkautuu sitä mukaan, niin väkivallan tekijöillä kuin uhreillakin. Siksikin kyseessä nimenomaan on juuri kaksi eri maailmaa, kuten sanoit, mutta silti niillä on katkeamaton tapahtumayhteys.Mika kirjoitti: Minä taas olen sitä mieltä, että aikuisena osaa katsoa nuoruusiän tapahtumia vähän eri kulmasta. En näe tällä yhtään mitään yhteistä nykyisten kokemusteni kanssa. Kyse on kahdesta ihan eri asiasta, joita ei sovi lainkaan sekoittaa toisiinsa.
Ja minä kasvoin Porissa, joka siihen aikaan oli käsittääkseni Suomen väkivaltaisin kaupunki (Vekan mukaan kylä on kovasti rauhoittunut noista ajoista). Tää oli sitä aikaa, kun punkkarit kääntelivät poliisiautoja katolleen ja muuta mukavaa.
Itse olen kasvanut eri nuorisojengien keskellä, vaikkakaan en sen kummemmin itse niihin osallistunutkaan. Mutta tähän perustuen jo asuinseutu tai äidinkieli saattoi olla syynä kuokkaamiselle, joten nuoruusvuoteni olivat karrikoiden sanottuna pelkkää ympäristön havaitsemista ja de-eskalointia, mutta siltikin oli mahdotonta välttää konflikteja loputtomiin. Nyttemmin myös tämä touhu on rauhoittunut kummasti ja samat naamat, joiden kanssa tuli junnuna kähistyä, kävelevät rauhallisesti ohi. Iän tuomaa muutosta lienee puolin ja toisin ?
Taitaa olla lähinnä tapauskohtaista, mutta sanotaanko, että ainakin harvinaisempia. Tarkoitan sitä, että tähän asiaan vaikuttaa varmaankin vähintäänkin yhtä suuresti tekijän tai tekijöiden yleiset toimintatavat ja tarkoitusperät, kuin kohteen/uhrinkin vastaavat.YJT kirjoitti: On toki tilanteita jotka alkavat täysin yllättäen ja siten että uhri ei käytännössä olisi voinut estää tilannetta ennakolta. Tällaiset tilanteet ovat kuitenkin hyvin harvinaisia.