FMA -väki ei hirveästi pidä meteliä itsestään, mitä nyt ilmoitellaan kurssien alkamisista. Nämä lajit eivät välttämättä koskaan tule olemaan niitä, joilla salit ja seuran kassa täytetetään. Ja toisaalta ehkä hyvä niin. Asetreenit (sparraus, teräaseet yms.) vaati ehdottomasti sen, että molemmat tietävät tasan tarkkaan tasonsa, eivät egoile ja ymmärtävät mistä on kyse. Kyllähän tämä aika lailla "leathal weapon" -puuhaa on, mihin ei ole syytä kaikkia mukaan edes ottaa.

Fyysisyydestä totean sen, että kun se oikein tehdään, niin syketaso vastaa täysin kinnassalimatsia. Se, että lajissa ei Suomessa kilpailla, on toisaalta ihan ok. Kisatekniikat suuntaavat harjoittelua vääjäämättä suuntaan mikä ei ole FMAlajien perusajatus. Se, että euroopassa/jenkeissä kisataan johtuu tietenkin juuri siitä, että lajit saadaan paremmin näkyviin ja popularisoitua. Mutta keppisparria pitää ottaa sekä suojavarusteilla että ilman. Ja jokainen täyskontaktikeppisparria ottanut tietää, että keuhkotkin on taatusti psyykkeen ohella kovilla.

Mielestäni FMAlajiessa reaktiot (silmän - käden yhteistyö) kehittyy ehkä (?) parhaiten kuin monessakaan ei astalo -lajissa (kahden kesken totean aina: ei missään muussa!!). Lisäksi näissä filippiinijutuissa piilee se hienous, missä asetekniikka (veitset/keppi) ja aseeton puoli täydentyvät fantastiseksi ja loppupelissä hyvin yksinkertaiseksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi.

Lisäksi FMAlajit eivät ole jässähtäneet paikoilleen, vaan taistelutaitoperinteen mukaisesti ne seuravat alituisesti aikaansa. Mikäli jollakin systeemillä/vast on hyvä tekniikka, se otetaan heti omaan prosessiin tutkittavaksi (liike-vastaliike-vastaliike). Näinhän nämä lukuisat sukujen sisäiset tyylisuunnat ovat vuosisatojen aikana kehittyneet emmekä mekään saa luopua/toimia vastoin tätä vaatimusta! Taktisena ideanahan tämä on ihan sama kuin kamppailu-urheilussakin.

Mutta tärkeintä on kuitenkin se, että jokainen "tulee autuaaksi omalla uskollaan" lajistaan riippumatta.