Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Haku löysi 12 tulosta

Jussi Häkkinen
joulu 4, 2012, 21.21
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Mikä liikkuu lyönnissä ensin?
Vastaukset: 113
Luettu: 7588

Mikä liikkuu lyönnissä ensin?

Paappa kirjoitti: Mites tällainen vertailukohta? Jos käsi/miekka lähtee liikkeelle ensin ja vartalo tukee lyöntiä, niin taas kerran olen antanut itselleni opettaa että ainakin sen miekan pitäisi osua kohteeseen mielellään samalla hetkellä, kun askel osuu maahan. Eli toisin sanoen, oli ase mikä hyvänsä, askel lähtee joko samanaikaisesti kuin käsi tai niin, että käden liikkeestä on jäljellä enää noin puolet tai 1/3.
Oman näkemykseni mukaan painon pitäisi edelleen liikkua kohti kohdetta kun osutaan, oli se sitten putoavaa, nousevaa tai etenevää painonsiirtoa. Massa ei siis ainakaan ole vielä asettunut jalalle tällöin (eli askel ei ole valmis tai ei välttämättä edes maassa/ylösponnistus ei ole päättynyt). Kun käden liike päättyy/teho on viety kohteeseen, on homma "valmis".
Jussi Häkkinen
joulu 4, 2012, 20.44
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Mikä liikkuu lyönnissä ensin?
Vastaukset: 113
Luettu: 7588

Mikä liikkuu lyönnissä ensin?

Lasse Candé kirjoitti: Siinä että käsi todella liikkuu ennen ei kai ole mitään järkeä ellei käsi ole ainoa joka liikkuu. Jos muutakin liikkuu eteenpäin kaiken pitäisi liikkua samanaikaisesti.
Umm, ei ihan noin. Järkeä on, jos osumishetkellä liikkuu kaikki muukin. Se, että käsi liikkuu marginaalisesti ensin, ei millään lailla eliminoi yhdenaikaisuutta itse "rahastusalueella".
Jussi Häkkinen
joulu 4, 2012, 19.36
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Mikä liikkuu lyönnissä ensin?
Vastaukset: 113
Luettu: 7588

Mikä liikkuu lyönnissä ensin?

Mjölnir kirjoitti:
Jussi Häkkinen kirjoitti: Tarkoittamani ero ei ole tuon kurotusvideon luokkaa. Käytännössä vain sitä, että ase lähtee marginaalisesti ennen jalkoja liikkeelle. Askel on valmis - ja asento tasapainossa - samaan aikaan lyönnin kanssa.
Minusta tyhjän käden lyönninkin pitäisi lähteä näin.
Käytännössä olen samaa mieltä. Keikun melko tavalla "paljon samanaikaisesti" ja "käsi ensin" -välillä, lähinnä johtuen siitä että mielestäni tyhjän käden lyönti kannattaa yleensä tehdä "tuettuna" l. kaveri on otteessa tai muutoin hallittuna, jolloin tämä vaikuttaa lyöntiinkin. Jos taas tehdään lyönti poikkeuksellisesti ilman tukiotetta, räpsä vie.
Jussi Häkkinen
joulu 4, 2012, 19.30
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Mikä liikkuu lyönnissä ensin?
Vastaukset: 113
Luettu: 7588

Mikä liikkuu lyönnissä ensin?

Tarkoittamani ero ei ole tuon kurotusvideon luokkaa. Käytännössä vain sitä, että ase lähtee marginaalisesti ennen jalkoja liikkeelle. Askel on valmis - ja asento tasapainossa - samaan aikaan lyönnin kanssa.
Jussi Häkkinen
joulu 4, 2012, 11.56
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Mikä liikkuu lyönnissä ensin?
Vastaukset: 113
Luettu: 7588

Mikä liikkuu lyönnissä ensin?

Andy kirjoitti: Tätä keskustelua aloittaessani en tullut itseasiassa edes ajatelleeksi aseella lyömistä. Itselläni ei ole mitään hajua siitä, miten miekalla, taistelukirveellä tai ketjukuulalla lyönti kannattaa aloittaa ja voi ihan hyvin olla, että siinä homma menee eri tavoin kuin nyrkillä lyödessä.
Sinällään tuo on mielenkiintoista, että erilaiset urheilu- ja arkikamppailumuodot ovat voineet vaikuttaa myös lyöntilajien nykyaikaiseen kehitykseen. Miekkailu on sangen looginen "pohja", briteissä herrasmiestaitoihin kuuluneena. En usko sisäisesti koherenttien järjestelmien olevan vain itämaista tavaraa. Lisäksi "vanhan nyrkkeilyn" perusasento - olkoonkin, että siinä on hanskattomana paljonkin järkeä - on miekkailupohjaa ajatellen sangen looginen.
Jussi Häkkinen
joulu 4, 2012, 10.58
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Mikä liikkuu lyönnissä ensin?
Vastaukset: 113
Luettu: 7588

Mikä liikkuu lyönnissä ensin?

DeusVult kirjoitti: Tällainen lyönti voi päättyä vain kahdella tavalla: joko lyöt ohi (koska et ole ehtinyt astua tarpeeksi lähelle vastustajaa sinä vaiheessa kun miekka olisi ollut tarkoitus osua), tai sitten kurotat miekalla ja ikään kuin juokset itse miekan perässä, jolloin lyönnistä katoaa kaikki voima etkä ole tasapainossa lyönnin osumishetkellä.
OT: Sangen hienovarainen ero, mutta kokeiles leikkausta sisäänastuen, miekalla lähtien. Ei tarvitse juosta miekan edessä, liike on miltei samanaikainen mutta miekka vie sikälikin, ettei astu ensin toisen miekkaan ja lyö vasta sitten.

Leikatessa sillä, että lyönti tuntuu jotenkin "putoavalta" ja kaikki rakentuu samanaikaisesti - miekan kärjen vieden - tulee ainakin noilla käyremmillä viistellen kaikista luontevimmat ja parhaat leikkaukset.

Sama on tullut havaittua myös nyrkillä hutkiessa. Hyvä lyönti ei sinällään tunnu "vahvalta" vaan vähän kuin "putoaisi kaivoon". Sellaisilla on myös leukaluu helähtänyt iloisimmin.
Jussi Häkkinen
joulu 3, 2012, 18.45
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Mikä liikkuu lyönnissä ensin?
Vastaukset: 113
Luettu: 7588

Mikä liikkuu lyönnissä ensin?

Ikkyu kirjoitti:
Paappa kirjoitti: Toisin sanoen aivan sama periaate kuin miekkailussa. Käsi/ase liikkuu ensin, kärki edellä mennään.
Ihan mielenkiinnosta, löytyisikö vaikka jotain videota joka mielestäsi havainnollistaisi tätä periaatetta hyvin?
Hm, kyllähän iaidossakin ase ja käsi vie.
Jussi Häkkinen
joulu 3, 2012, 14.06
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Mikä liikkuu lyönnissä ensin?
Vastaukset: 113
Luettu: 7588

Mikä liikkuu lyönnissä ensin?

Andy kirjoitti: Olen yllättynyt vastausten monipuolisuudesta.
Minä en, sinänsä. Käytännössä osumisaspekti tulee erittäin todennäköiseksi, mikäli kohteesta on napakka ote. Tällöinkin, toki, oikea vastaus on "käsi" tai "monta asiaa kerralla".

Toisaalta, harjoittelematon normaalijantteri on myös suhteellisen huono torjumaan tai väistämään lyöntiä, oli tilanne mikä tahansa.
Jussi Häkkinen
joulu 3, 2012, 13.00
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Mikä liikkuu lyönnissä ensin?
Vastaukset: 113
Luettu: 7588

Mikä liikkuu lyönnissä ensin?

katar kirjoitti: lantio, josta lyönti lähtee liikkeelle
Itse asiassa...millä perusteella? Lantio/vyötäröalue on toki kineettisessä ketjussa merkittävä juttu, mutta se, että lyönti lähtisi siitä liikkeelle, on mielestäni ajoitusvirhe. Lantio kun ehtii toimia - periaatteessa - lähes missä tahansa vaiheessa lyöntiojennusta.
Jussi Häkkinen
joulu 3, 2012, 08.34
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Mikä liikkuu lyönnissä ensin?
Vastaukset: 113
Luettu: 7588

Mikä liikkuu lyönnissä ensin?

Onpas Cardinilla hemmetin huono lyöntitekniikka. Käsi lähtee myöhässä - pahasti myöhässä.
Jussi Häkkinen
joulu 2, 2012, 23.15
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Mikä liikkuu lyönnissä ensin?
Vastaukset: 113
Luettu: 7588

Mikä liikkuu lyönnissä ensin?

luupää kirjoitti: Imho ideaali on että ensin liikkuu tumppu ja loput tulevat perässä. Tavallaan se vähentää vastapuolen varoaikaa...
Tämä tietenkin silloin, kun kyse on urheilutilanteesta tai "kaksinkamppailumaisesta" hetkestä, jossa varoaikasähkötyksen haitta nollataan esim. kiinnipidolla tai ohjauksella.

En muuten niele sitä, että voimaa saisi enemmän jos käsi liikkuisi viimeisenä. Kaiken toimiessa samanaikaisesti on painonsiirto ja lihasten toiminta täydessä käynnissä lyönnin osuessa - tämä on minusta kriittinen asia. Se, että sen ohessa myös sähkötys vähenee, on hauska yhteensattuma. Samoin työkalun liikkuessa ensin voidaan näin vielä tehdä.
Jussi Häkkinen
joulu 2, 2012, 22.15
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Mikä liikkuu lyönnissä ensin?
Vastaukset: 113
Luettu: 7588

Mikä liikkuu lyönnissä ensin?

Periaatteessa homma lähtee räpylästä ja räpylän peräänkin voi "rakentaa" tuen. Silti, sanon että monta samanaikaisesti - käytännössä se on mielestäni "optimoitu" lyönti.

Jos antaa lantion heittää käden liikkeelle tai peräti lähtee jaloista, räpsä lähtee myöhässä sekä tehoon että suorituspuhtauteen nähden.