sokrates kirjoitti: Tuntuu P.S:lle olevan kovin tärkeää tuo muista ja heidän mielipiteistään riippumattomuus.

Oleellisempaa minusta on se, että on tyytyväinen elämäänsä. Tämä onnistuu usein helpommin, jos ei ole niin tarkka muiden mielipiteistä.

sokrates kirjoitti: [..] mutta missään nimessä se ei ole mikään onnellisuuden tae.

Totta.

sokrates kirjoitti: Ja ainakin tuo filosofia muodostaa melkoisen ristiriidan nykypäivän aasialaisten elämänmenon kanssa.

Ainahan siellä on ollut ihmisiä, jotka elävät esimerkiksi buddhalaisina munkeina luostarissa ja sitten on ollut esimerkiksi kiireisiä kauppiata. Samalla tavoin Suomessakin on hurskaita kirkonmiehiä ja taviksiksia. Ja tietysti sitten on niitä vähemmän hurskaita kirkonmiehiä..

sokrates kirjoitti: Tavallaan tiibettiläinen munkkikin on jonkun kokemusten perusteella syntyneiden oppien tuote.

Eihän siinä olemitään vikaa, jos munkki on tyytyväinen elämäänsä eikä hänen tyytyväisyytensä riipu ulkoisesta kiitoksesta tms.

sokrates kirjoitti: Näyttämisen halu kuulostaa pahalta, mutta jos voimailuporukassa keskustelevat 1000 kilon, 800 kilon, 600 kilon ja 400 kilon raskaan sarjan voimanostajat, ketähän heistä kuunnellaan eniten?

Riippuu tietysti tilanteesta varsinkin aluksi varmasti sitä tonnin miestä kuunnellaan eniten. Voi kuitenkin olla, että parhaiten lähtötasoonsa nähden on kehittynyt 400 kaveri ja voi olla, että häntä olisi syytä kuunnella.

[quote="sokrates]
Osaamalla jotain saat sitä perhanan uskottavuutta ja huomiota.
[/quote]
Saa kyllä, mutta mitä sillä tekee, jos ei ole tyytyväinen muuten omiin toimiinsa yms.

sokrates kirjoitti: Halu tulla hyväksi jossain syntyy useasta syystä ja muuttuukin ajan myötä. Lähes aina siinä on kuitenkin jonkinlainen sosiaalinen aspekti.

Aika monet vanhat taistelulajien harrastajat sanovat vain harjoittelevansa. Ei heillä ole mitään ihmeellistä päämäärää tulla hyväksi. Tietysti heidän taitonsa parantuvat, mutta se ei ole tärkeintä vaan oleliisinta heille on itse tekeminen ei niinkään päämäärä. Jos päämäärä on ihmiselle tärkein hän elää tulevaisuudessa ja häneltä jää helposti nykyhetken hyvät puolet havaitsematta.

[quote="sokrates"
Lieneekö olemassa ihmisiä, jotka kirjoittavat loistavan kirjan, juoksevat 300km vuorokaudessa tai nostavat penkiltä 400kiloa kertomatta noista kenellekään?[/quote]
En tiedä, mutta varmasti on olemassa ihmisiä, jotka ovat vallan tyytyväisiä elämäänsä ilman, että heidän tarvitsee yrittää todistaa olemassaolonsa tärkeyttä muille pyrkimällä tullaisiin suorituksiin. Tuollaisista teoista ei ole mitään iloa, jos ihminen ei nauti niistä itsessään, aina tulee joku, joka on vielä parempi.

Esimerkiksi harva kilpauhreilija aloittaa kilpailemisen siksi, koska haluaa saada mainetta ja mammonaa. Yleensä he pitävät siitä mitä tekevät. Vielä hölmöpää olisi kehittää itseään parempaan suuntaan (mikä se sitten lieneekään) siksi, että arvelee saavansa siitä jonkinlaisen palkkion. Erityisesti itse toiminnasta, mutta myös sen tuloksesta pitää osata nauttia, että hommasta tulee pidemmän päälle mitään.

sokrates kirjoitti: Jos millään ei ole mitään merkitystä niin ei kai tässä kannata keskustella vaan sulkea samantien koko foorumi

Niinpä.
Jollakin konstilla se aika kuitenkin on täällä maanpäällä kulutettava..

sokrates kirjoitti: Kyllähän Hurstin, Äitien, Laman ja Niinikedon edesottamuksilla nimenomaan on merkitystä muille kuin heille itselleen. He ovat monille esikuvana ja siten muokkaavat maailmaa johonkin suuntaan enemmän kuin tavallinen pulliainen.

Tietysti muokkaavat, mutta ei heidän aikaansaamansa muutos mitenkään kummoinen ole. Hetkellistä vaikutusta tietysti on ja se voi olla joillekin yksittäisille ihmisille hyvinkin merkittävä. Kuitenkin ihmisen elämän suunta on loppujen lopuksi kiinni hänen omista teoistaan ja asennoitumisestaan. Ulkoiset asiat vaikuttavat elinolosuhteisiin, mutta olennaista on mitä noilla annetuilla olosuhteilla tekee. Kenenkään Niinikedon, Hurstin tai Laman taidoilla ja kyvyillä ei lopulta ole merkitystä kuin heille itselleen. Kukaan ei voi hoitaa omaa elämäänsä toisten kyvyillä.

Tietysti ihmiset voivat (ja minusta heidän pitää) auttaa toisiaan ja pyrkiä parantamaan hyvinvointia yms. Ihminen voi kuitenkin olla varsin tyytyväinen elämäänsä hyvinkin kurjissa oloissa ja vauraat ihmiset voivat olla hyvin epätoivoisia elämässään. Sillä, että Laama kertoo sinulle elämänohjeita, Äidit laittavat pöperöä ja Niiniketo vetää vihamiehiäsi pataan ei lopulta ole elämänlaatusi kanalta mitään tekemistä. Jos et osaa elää tytyväisen nykyhetkessä vaan haluta jatkvuasti lisää sitä ja tätä, niin mitkään Niinikedot, Äidit ja Laamat eivät sinua pysty auttamaan. Ihmisen on itse ratkaistava omat ongelmansa. Tietyst apua voi kysyä, mutta usein ongelmat ovat oman pään sisällä ja niihin toimii lopulta vain oma apu (ja kuolema).

sokrates kirjoitti: Kovin eri sarjassa painivia asioita - kuten maapallon eri puolilla olevien ihmisten filosofioita - on vaikea vertailla keskenään, mutta sinänsä en kilpailun ja vertailun pelkoa ja kieltämistä ymmärrä kovinkaan. Koko elämähän koostuu asioitten asettamisesta tärkeys- ja paremmuusjärjestykseen ja sitä kautta valintojen tekemisistä.

Ei kilpailua ja vertailua kukaan ole kieltänyt. Sillä vain on usein aika vähän merkitystä.

sokrates kirjoitti: Jos joku on todella hyvä jossain, hän saa varmasti enemmän huomiota harrastuspiirisssään niin Panulta kuin muiltakin ja hänen neuvojaan kuunnellaan.

Eli ihminen hakee paremmuuden kautta omanarvon tuntoa, koska muut arvostavat häntä? Minusta tällainen ihminen ei ole ymmärtänyt kauhean hyvin omaa paikkaansa maailmassa. Jos omaa kuvaansa pyrkii rakentamaan ulkoisten palkintojen ja asioiden kautta, niin lopulta aina seuraa romahdus, kun joku onkin parempi neuvomaan.

Jos tällainen neuvominen tapahtuu vain oman itsensä korostamiseksi, niin neuvoja harvemmin on erikoisen hyvä asiassaan. Jos taustalla taas on muiden auttamisen halu, niin ollaan usein terveemmällä pohjalla. Muita auttaakseen neuvova ihminen harvemmin tulee onnettomaksi menetettyään seurajansa, koska hänen onnellisuutensa ei ollut ko. asiasta riippuvainen. Besserwisserwannabee taas ei pidä yhtään tilanteesta, jossa kukaan ei halua kuunnella häntä.

sokrates kirjoitti: Tällaisia motiiveja vain on vaikea myöntää ja mieluummin puhutaan vain itsensä kanssa kilpailusta ja itsensä kehittämisestä - toki olemassaolevia motiiveja nekin.

Eli jos ymmärsin oikein, niin ajattelet ihmisten motiiveina olevan useammin näyttämisen halun ja maineen saavuttamisen kuin oman itsensä pyyteetön kehittäminen? Usein varmasti näin onkin ja omaa todellista motivaatiota pyritään peittämään vaatimattomuudella, mutta tästähän ei aiheudu ongelmai kuin kyseiselle henkilölle itselleen.

sokrates kirjoitti: Niin, minusta maailmassa ei ole ihmistä - ei edes Dalai Lama - joka saisi määritellä jonkinlaisen ihanneihmisen.

Eihän kukaan ole ihanne ihmistä määrittelemässääkään tai sanomassa mikä on oikein tai väärin. Kysymys on minusta siitä, että esimerkiksi kateus, viha yms. tunnetilat eivät tee ihmistä onnelliseksi. Ne ahdistavat ihmistä ja hallitsevat hänen toimiaan vatakohtana sille, että ihminen itse pystyisi ohjaamaan toimimaan järkevästi.

sokrates kirjoitti: ihmisen mielenkiintoisuushan perustuu pitkälti hänen puutteisiinsa, joita meissä kaikissa on. Tällaiset varsin luonnolliset asiat kuin kateus, huomiontarve, itsekeskeisyys, erilaiset pelot jne. muodostavat kokonaisuuden, jota tietysti voidaan muokata haluttuun suuntaan mutta tuo suunta on jo arvokysymys.

On arvokysymys, mutta silti kaikki ihmiset tuntuvat pyrkivän kohti onnelisempaa elämä heille itselleen (ja mahdollisesti läheisilleen). Harva ihminen tahallaan huonontaa oman elämänsä laatua paitsi, jos ajattelee siitä saatavan myöhemmin hyvää itselleen. Mitä ihmisten mielenkiintoisuuteen tulee, niin minusta se ei ole kauhean olennainen kysymys. Ihmiset ovat kuitenkin aika paljon toistensa kaltaisia ja tavanomaisia otuksia. Oleellisempaa on olla tyytyväinen omaan elämäänsä kuin mielenkiintoinen muiden mielestä.

sokrates kirjoitti: Kamppailulajeissa itsehillintä saattaa olla tärkeä taito - tosin en tiedä, onko vaikkapa Mike Tyson siinä kovin hyvä - mutta vaikkapa minulle se ei ole tärkeä ominaisuus arvioidessani muita.

Mikelläkin pyyhkisi luultavsti paremmin, jos hän olisi omannut enemmän itsehillintää. Minusta sellainen ihminen, joka ei pysty hillitsemän itseään ei ole luotettava, joten minä ainakin pidän kykyä hallita omia toimiaan tärkeänä piirteenä ihmisessä. Tässä asiassa ei minusta kuitenkaan ole kyse mistään kilpailusta ja ihmisten arvionnista.

sokrates kirjoitti: Tämä on mutua, mutta luulisin näitten valaistumisten ja henkisten kasvujen olevan länsimaissakin monille mahdollisia kokemuksia, joita vain ilmaistaan arkisemmin sanoin.

Ei kai kukaan ole väittänytkään, että ko. asiat olisivat jotenkin poissuljettuja esimerkiksi eurooppalaisilta. Harva länsimaalainen ihminen on kuitenkaan omistanut elämänsä esimerkiksi valaistuksen tavoittelemiseen, joten en usko, että meidän kulttuurissamme on kauheasti vastaavia termejä. Minusta on turha kuvitella, että tavalliset ihmiset ovat henkiseltä ymmärrykseltään samalla tasolla, kuin oman itsensä tutkiskelulle omistautuneet ihmiset. Aivan samalla tavalla on typerää väittää, että pari kertaa viikossa harrastettu "kamppailulaji" veisi samalle tasolle kuin ammatikseen harjoittelevat mma-ottelijat. Ei pidä kuitenkaan ajatella, että jokin näistä ryhmistä olisi kokonaisuudessa huonompi tai arvottomampi kuin toinen. Tietysti asiallen omistautunut ihminen on ko. hommassa parempi, mutta ei se tee hänestä ihmisenä yhtään sen ihmeellisempää. Eli näistä asioista on turha kilpailla.

sokrates kirjoitti: Ovatko Äiti Teresa tai Äiti Amma valistuneempia ja henkisesti kehittyneempiä kuin vaikkapa juuri edesmennyt Veikko Hursti?

Minkälaita merkitystä tälla asialla on kenellekään muulle kuin näille ihmisille itselleen ja heillekään ei ole väliä kuinka paljon joku muu on heitä "kehittyneempi" vaan se miten heillä itsellään menee.

sokrates kirjoitti: Tai onko itämaiden vanhoilla mestareilla jotain syvällisemää näkemystä itsepuolustuksesta kuin Auvo Niinikedolla?

Vaikea sanoa kun en tunne Niiniketoa. Lehtijuttut ovat antaneet minulle aika huonon kuva hänestä, mutta niiden antama kuva voi tietysti olla aivan väärä. Tällä näkemyksen määrällä itsepuolustukseen ei kuitenkaan ole minusta mitään tekemistä tämän henkisen kehittymisen kanssa. Ihminen voi olla vaikka kuinka hyvä itsensäpuolustaja ja katutappelija, mutta olla silti henkisesti täysin kehittymätön.

sokrates kirjoitti: Omalta kohdalta täytyy sanoa, etten pidä koko henkinen kehitys-käsitteestä.

Eli et usko, että ihmisen ajattelu ja siihenliittyvät tavat voivat kehittyä tai niitä voidaan kehittää?

sokrates kirjoitti: Kärjistäen sanoisin, että kun joku väittää olevansa henkisesti kehittyneempi kuin muut tai ylipäätään lähtee tuolla käsitteellä määrittelemään ihmisiä ja harrastuksia, hän ei ole henkisesti kehittynyt.

Eli kun Dalai Lama kertoo mietiskelyn kehittävän ihmisiä henkisesti onnellisempaan ja tyytyväisempään suuntaan, hän ei itseasiassa tiedä yhtään mistä puhuu eikä varsinkaan itse ole em. tavalla "kehittynyt"?

sokrates kirjoitti: [..] enemmän tietoa ja viisautta.

Minusta tässä ei ole juurikaan kysymys tiedosta eikä viisaudesta.

sokrates kirjoitti: Lisäksi henkinen kehitys on pitkälti arvokysymys - minkälaiseen lopputulokseen tähdätään. Itse en esimerkiksi näe täällä mainittua rauhallisuutta liikenteessä tai muutakaan itsensä hillitsemistä arjen paineissa oleellisen tärkeänä ominaisuutena vaan enemmänkin ihmisten erilaisiin temperamentteihin liittyvänä kysymyksenä.

No mitä sinä sitten näet henkisenä kehityksenä, jos itsehillinnän kehittyminen ei sitä ole? Onko itsehillinnän kehittyminen henkistä taantumista?

Ja OT, jos et näe itsehillintää olellisen tärkeänä ominaisuutena, niin miksi et? Aika harvat kamppailunopettajat suosittelevat hermostumaan ja menettämään malttinsa kamppailutilanteessa...

sokrates kirjoitti: Yleensäkin pidän henkistä kehitystä tyypillisenä epämääräisenä lyömäaseena, jota voidaan käyttää väärin milloin ketäkin vastaan

Millä tavalla sitä esimerkiksi nyt tässä keskustelussa käytetään väärin ja ketä vastaan?

sokrates kirjoitti: paljon reilumpaa olisi sanoa toista vaikka tyhmäksi, joka on edes hiukan konkreettisempaa.

Eihän tässä olla varsinaisesti älykkyydestä keskusteltu.

Andy kirjoitti: Millä perusteella nöyryyden lisääntyminen on positiivista kehitystä?

Nöyryys oli tuossa yhteydessä ehkä huono sana. Yritin sanoa, että kerskailun puuttuminen on hyvä asia ja positiivista kehitystä. Kerskailu on yleensäkin lupauksia, joita keho ei voi lunastaa, mikä on käytännössä valehtelua. Vaikka kerskailu pysyisi totuudenmukaisenakin, niin se aiheuttaa helposti mielipaahaa muissa ihmisissä ja koska kerskailu ei sinäänsä ole mitenkään hyödyllistä (muuten kuin kertojansa egolle), niin tuo mielipaha syntyy turhaan ja olisi vältettävissä.

On totta ettei sokea nöyryys ole mitenkään erikoisen hyvä asia.

Andy kirjoitti: Jos onnellisuus on henkisen kehityksen mittari, niin onko itseään esteettömästi toteuttamaan pääsevä sadisti henkisesti hyvin korkealla tasolla? Jos ei, niin miksi?

Asia ei ole minusta ihan niin yksinkertainen. Henkistä kehitystä on minusta kahdenlaista. Toinen on taitoa hallita itse omaa pääkoppaansa. Eli ettei ole omien tunteidensa vietävissä ja ajatukset eivät harhaile. Toinen asia taas on se mihinkä tällaista kykyä käytetään. Jos tämä sadistinen henkilö toteuttaa itseään ns. ilman ajatusta, niin hän on omalla tavallaan henkisesti kehittynyt. Jos toimintaa taas ohjaa esimerkiksi viha ja katkeruus hän ei ole kauhean kehittynyt henkisesti. Vaikea kuvitela, miksi onnellinen ihminen olisi sadisti. Vihainen tai turhautunut ihminen voi haluta purkaa patoutumiaan siten ja kuvitella siitä mahdollisesti seuraavan hetkellisen hyvänolon tunteen onnellisuudeksi.

Minusta kyseinen henkilö ei kuitenkaan ole ymmärtänyt kunnolla paikkaansa maailmassa. Kuten aikaisemmin kirjoitin, niin Shorinji Kempossa on yksi kantavista ajatuksista "puoliksi itselle, puoliksi muille". Ja olen samaa mieltä ajatuksen kanssa. Ihminen ei ole yksin maailmassa vaan hän on riippuvainen myös muista ihmisistä, elinympäristöstään yms. Jos hän aiheuttaa pahaa läheisille ihmisilleen, elinympäristölleen jne. hän aiheuttaa ongelmia lopulta myös itselleen. Eli kaivaa ns. omaa hautaansa. Eli minusta esimerkin henkilö ei ole henkisesti kehittynyt.

Andy kirjoitti: Miksi sitä henkistä kehitystä ei voisi mitata suhteessa muihin? Jos kehittyy fyysisesti, niin sen jälkeen on nopeampi, vahvempi, ketterämpi tms. ja tulosta voi vertailla muihin ihmisiin nostamalla rautaa tai juoksemalla kilpaa. Tietysti jos lähtötaso on heikko, voi tulos olla huonompi kuin jollain treenaamattomalla, mutta eron pienentyminen näkyy silti.

Henkisiä ominaisuuksia on vaikea mitata verrattuna muihin, koska niiden mittaaminen yksinkertaisesti on vaikeampaa. Tietysti on kehitelty kaikenlaisia testejä mittaamaan esimerkiksi älykkyyttä, mutta niiden toimivuudesta kiistellään. Erityisesti onnellisuutta, joka minusta on yksi henkisen kehittymisen tulos, on vaikea mitata.

Mittauksen ongelmat aiheutuvat siitä, etteivät nämä ominaisuudet näy juurikaan ulospäin. Tietysti onnellisuuttakin voidaan mitata varmasti jonkinlaisella aivojen sähkömagneettisella tutkimuksella, mutta se on verrattaen kallista ja vaivalloista touhua.

Luulenpa, että aidosti henkisiltä ominaisuuksiltaan kehittyneet ihmiset eivät halua kilpailla ominaisuuksillaan muiden kanssa. Tämä johtuu minusta määritelmään kuuluvasta nöyryydestä. Sitäpaitsi mitä järkeä on kilpailla siitä kuka on onnellisin, koska voittajalla on jo oma palkintonsa.. Onnellisuus.

Andy kirjoitti: Jos sitä ei voi mitata millään, niin mistä edes tiedetään sellaista tapahtuneen?

Yksi tapa on huomata oman käytöksensä muutoksen. Otetaanpa esimerkiksi valehtelu. Minusta on henkistä kasvu lopettaa valehteleminen. Ihminen, joka on aikaisemmin valehdellut voi keskittyä siihen, että ei enää puhu niin sanotusti tårta på tårta. Hän kyllä itse tietää, missä tilanteessa olisi aikaisemmin valehdellut. Ihminen toimii tässä siis omana mittarinaan. Ulospäin tällaisen muutoksen havaitseminen on hyvin hankalaa.

Mikä on huomattava, niin mikään laji, uskonto, televisio-ohjelma tai muu ulkoinen ärsyke ei sinällään automaattisesti muuta ihmistä mihinkään suuntaan. Ne voivat tarjota välineitä kehittymiseen tai taantumiseen on ihmisestä itsestään kiinni miten itseään kehittää. Aivan samoin kuin BJJ salilla käveleminen ei tee kenestäkään kummoista taistelijaa, ei "meidän laji kehittää henkisesti" -mantran hokeminenkaan auta ihmistä millään tavalla...

Kiitos, Mika.

Ihan hyviä mietteitä muilta, mutta kuten aikaisemmin on ollut puhetta, niin "henkinen kehitys" termi pitää minusta ainakin sisällään ajatuksen siitä, että kehitys on positiivista. Esimerkiksi ihmisten tappamista ryöstämistarkoituksessa ei pidetä henkisesti kehittävänä vaikka se varmasti ihmistä voikin omalla tavallaan henkisesti kehittää. Kuten on jo todettu, niin kovan harjoittelun, kontaktin yms. kamppailulajeihin kuuluvan kautta ihmiset oppivat monesti nöyryyttä, kykyä kohdata vaikeuksia yms. Nämä ovat kuitenkin sellaisia asioita, joita ihmiset oppivat melkein missä tahansa vaativassa harrastuksessa tai ylipäätään elämällä.

Olen sitä mieltä, että, jos tällaiselle kasvulle ei ole määritelty mitään tavoitteita, ei kehitystäkään juuri tapahdu. Tilanne olisi aivan samanlainen, kuin käytäisiin salila leikkimässä mitä milloinkin ja sanottaisiin harjoittelun tähtäävän vapaaottelu kehään, mutta mitään konkreettisia tavoitteita ei asetettaisi.

Andy kirjoitti: Voisiko joku, jonka lajiin tällainen kuuluu kertoa, mitä tämä henkinen kehitys noin tarkkaanottaen on?

Shorinji Kempon yhtenä tavoitteena on harjoittelijoiden henkinen kehittyminen (oikeaan suuntaan). Ydinajatuksena voitanee sanoa olevan "elä puoliksi itselle ja puoliksi muille". Jos kaikki ihmiset yhteiskunnassa ajavat vain omaa etuaan, on romahtaminen lähellä. Ihmiset saavat parempia tuloksia toimiessaan toistensa avuksi kuin toisiaan vastaan. Pelkkä muiden puolesta uhrautuminen ei kuitenkaan tee ihmisestä onnellista vaan myös omista tarpeista on pidettävä kiinni ja omia unelmia pitää tavoitella. Näiden asioiden suhteen pitää löytää tasapaino.

Toinen oleellinen ajatus, joka on enemmän velkaa zen buddhalaisuudelle, on ajatus elää tässä hetkessä. Idea ei ole mitenkään ihmeellinen tai harvinainen. Ihmisillä kuitenkin tuntuu olevan luontainen taipumus murehtia menneitä ja arvailla tulevaa nykyhetken jäädessä jatkuvasti vähemmälle huomiolle. Ainoa asia mihin ihminen kuitenkin pystyy vaikuttamaan on käsillä oleva hetki, ja vain olemalla siinä läsnä ihminen voi sen kokea.

Andy kirjoitti: Miten sitä harjoitellaan?

Shorinji Kempon harjoituksissa pyritään korostamaan parin kanssa tehtävää harjoittelua siten, että yritetään auttaa harjoittelukumppaneita kehittymään. Mitä paremman kamppailijan kanssa harjoittet sitä paremmaksi itsekin tulet (voit tulla). Jos kenshi pystyy harjoittelemaan tällätavoin, hän (mahdollisesti) ymmärtää vastaavanlaisen vastavuoroisuuden tärkeyden myös muissa toimissaan.

"Carpe diem"-ajatusta voidaan ajatella iskostettavan harjoittelijoiden mieliin korostamalla harjoitteluun keskittymistä. Ei mietitä muita asioita vaan keskitytään aina kyseessä olevaan tilanteeseen. Tämä nyt ei tietysti ole mitenkään eriskummallista muihin lajeihin verrattuna.

Lisäksi vyökokeissa vaaditaan tiettyjen filosofisten periaatteiden tuntemista ja niitä opetetaan harjoituksissa suullisesti.

Andy kirjoitti: Miten "henkisesti kehittynyt" yksilö eroaa normaalista tasapainoisesta aikuisesta ja miten tämän eron voi käytännössä havaita?

Määritele normaali tasapainoinen aikuinen..
Rehellisesti sanottuna en tiedä.

Olen nähnyt vanhoja senseitä, jotka ovat harjoitelleet Shorinji Kempo koko elämänsä ja he ovat olleet verrattaen lupsakoita kavereita. Voi olla, että harjoittelu on karsinut vähemmän lupsakat pois tai sitten heistä on muodostunut harjoittelun kautta sellaisia. En tiedä. Jokatapauksessa he vaikuttivat henkisesti paljon paremmassa kunnossa olevilta kuin keskimääräinen heidän ikäinen papparainen.

Minusta vaikuttaa siltä, että monella "normaalilla tasapainoisella aikuisella" on ongelmia ymmärtää velvollisuuksiaan yhteiskuntaa ja kanssaihmisiä kohtaan. Oikeudet ovat kyllä hyvässä hallussa. Koen, että "henkisesti kehittynyt yksilö" on onnelinen elämässään ja toimii myös muiden kuin itsensä eduksi, mitä ei minusta nykyään voi kovin monesta ihmisestä sanoa.

Tämän postin perusteella ei kuitenkaan pidä kuvitella, että Shorinji Kempo olisi jonkinlainen "hippilaji". Harjoituksissa keskitytään kamppailun harjoittelemiseen kuten muissakin lajeissa. Tavoitteena kuitenkin on muutakin kuin olla se kaikista kovin kingi.