Vastasin Argentiina, vaikka rahat pistäisinkin likoon jonkun muun puolesta. Argentiinaa kuitenkin kannatan.
Argentiinahan lukeutuu aina potentiaalisten menestyjien joukkoon, nyt tietysti erityisesti myös siksi, että kisat ovat naapurimaassa; jonkinlainen kotietu on ihan todellisuutta. Suurimpia kysymysmerkkejä ovat totutusti puolustus- ja maalivahtipelaaminen. Hyökkäyksen nimekkyyden kaikki tietänevät.
Valmentaja Sabella on onneksi pätevämpi mies kuin joukkueen vuonna 2010 Saksa-pelin 4-0 nöyryytykseen johtanut Maradona (jonka pesti päättyikin seuraavana vuonna Copa American floppiin).
Puolustuslinjasta, maalivahdeista puhumattakaan, ei aivan maailman terävimpään kärkeen lukeutuvia nimiä löydy, joten koko joukkueen puolustamisen on oltava erittäin hyvin organisoitua. Keskikentän tasapainottavien pelaajien, Mascheranon ja myös vähän ylempänä pelaavan “deep lying playmaker” Gagon rooli on elintärkeä. Laitojen pitävyys on erityinen huolenaihe.
Hyökkäyksen kannalta arvaamattoman keskeisessä roolissa voi olla keskikenttämies (seurajoukkueessa Realissa laituri) Di Maria – jonka merkitystä joukkueelle ei kyllä vähennä sekään, että Argentiinan 4-3-3 ryhmityksellä myös puolustussuuntaan Di Marian on aika vikkelästi oltava valmis juoksemaan. Gago avaa peliä omalta alueelta ja kykenee välillä oivaltaviin ratkaisusyöttöihinkin, mutta usein varsinaisten hyökkäysten luominen on suurissa määrin Di Marian harteilla. Juoksuvoimaa häneltä löytyy, mutta riittääkö luovuus? Toki sitäkin löytyy, mutta eihän hän mikään Riquelme ole.
Itseäni argojen hyökkäyspelissä onkin mietityttänyt kaikesta hehkutuksesta huolimatta se, miten ne tiukimmat puolustukset puhkotaan? Kun ottelukaaviota katsoo, vaikuttaa selvältä, että vastustaja tulee parkeeraamaan sen kuuluisan bussin jokaisessa pelissä vähintään välieriin asti Argentiinaa vastaan.
Nopeiden vastaiskujen luomisen Gagon avaussyöttöjen ja Di Marian ja hyökkääjistön vikkelyyden kautta ei pitäisi olla ongelma, mutta Argentiina ei varsinaisesti ole vastahyökkäysjoukkue.
Sabella on valmentajakaudellaan tiputtanut Carlos Tevezin maajoukkueringin ulkopuolelle. Syitä tähän voi vain arvailla – median arvailut Messin ja Tevezin huonoista väleistä miehet ovat ainakin itse useasti kiistäneet. Kenties Tevezin ja Messin roolit olisivat Sabellan pelikirjassa turhan päällekäiset, ja persoonaltaan hieman hankalan Tevezin ottaminen vaihtopenkille ei tosiaan olisi joukkueen yhteishengen kannalta fiksu veto.
Tämä on kuitenkin tuskastuttava kuvio, joka joukkueen päävalmentajan olisi mielestäni pitänyt ratkaista muutoin kuin Tevez ulos jättämällä, sillä hän on aivan ehdottomasti yksi maailman parhaista ns. deep lying forwardeista. Nimenomaan miehen pelinrakennuskykyjä viimeisellä kolmanneksella Argentiina olisi aivan ehdottomasti kaivannut.
Maalintekotaitoa Argentiinalta löytynee paperilla enemmän kuin yhdeltäkään toiselta joukkueelta, mutta kuka siis antaa ne ratkaisevat syötöt? No, kenties kyseessä on vain oma haikailuni vanhanaikaisen pelinrakentajan perään. Tosipelit näyttävät.
Toivottavasti yleispätevä vastaus kaikkiin hyökkäyspelin ongelmiin tosiaan löytyy joukkueen keskipisteestä, hyökkääjäkaksikon alapuolella vapaasti liikkuvasta Messistä, jonka seurajoukkuekausi tämän ainutlaatuisilla kriteereillä oli jonkinmoinen pettymys. Siis nälkää voisi kuvitella olevan. No, vähintään mies sitoo itseensä aina vastustajan ja pallollisena monesti 2-3, mikä avaa mukavasti tilaa kärjille, joista etenkin Agüero pystyy muutenkin ratkomaan otteluita yksilösuorituksillaan.
Alkulohkonsa Argentiina voi vain voittaa, jonka jälkeen vastaan tulee E-lohkon kakkonen: suurimmalla todennäköisyydellä Sveitsi. Tie välieriin on siis totisesti auki. Siellä sitten pitääkin jo kaataa joku Suuri. Karsinnoissa ei puolustuksenkaan kanssa suurempia ongelmia ollut, mutta testi tulee nyt olemaan eri luokkaa. Jos paperilla raskaasti hyökkäyssuuntaan painottunut kokoonpano on kentällä tasapainoisesti toimiva kokonaisuus, eikä Di Maria-Gago-Mascherano -keskikenttä jätä puolustusta pulaan, Argentiinalla on loistavat mahdollisuudet voittaa mestaruus.