Buddhalainen hypoteesi johon viittasin on että tie kärsimyksen minimointiin tapahtuu minimoimalla noita pikavoittoja tms. (Ja että tie tähän on se niiden kasiratti.)

Stoalaisuuden kanssa tämä yhtenee jos tulkitaan passio kärsimykseksi niiltä osin että kärsimys minimoidaan. Jos taas tulkitaan passio intohimoksi, yhtenevyys on suorempi, ehkä peräti yksyhteen, tuolla perustavalla tasolla.

En ole eri linjalla. Toin vain esiin, että buddhalainen hypoteesi on tuo ja ratkaisu sen mukainen. Mikäli olen ymmärtänyt uskonnon / elämänohjeen pääpointin oikein.

Tästä syystä sanoin ”mikäli halutaan uskoa että tuossa on järkeä”.

Muutenkin tämä on kontekstikohtaista. Tulisi tietää, miten asia stoalaisuudessa tulkitaan. Sanojen käyttöhän heijastelee tätä, eikä niin päin että sanojen etymologinen kehityskulku kertoo kuinka asia tulee tulkita.

Olen itse kokenut Jassen kuvaileman kaltaisen tasaisuuden parantavan normiarkea. Askeettisuuden jotkut muodot olivat itselleni antoisia about 16-27 -vuotiaana. Loppupään ikä hatusta heitetty, kun tällaiset vähentyneet.

Mutta ennen kaikkea olen kokenut sen itsessään olevan intohimoon rinnastettava asia. Intohimojen välttäminen on melko extremeä ja se saattaa olla vain yksi huume muiden joukossa. Koska jaksot ovat itselläni olleet melko lyhyitä (intensiivisimmillään vajaa puoli vuotta), kiinnostaisi tietää mitä seuraa siitä, että elelee ilman näitä vaikkapa viisi vuotta. Siinä kohtaa voin jo uskoa, että kyse on muustakin kuin vaihtelusta ja kiksien hakemisesta, oikeastaan aika vahvasti ristiriitana intohimottomuudelle.

Mutta jotta tämä ei olisi liian kriittinen tarkastelu, täytyy sanoa, että mitä enemmän olen onnistunut karsimaan, sitä parempi aika elämässä on ollut. Ja koin itse, että ei tarvitse karsia ulkoisesti (esim alkoholia pois) vaan riittää että ei suhtaudu siihen (into-)himoisesti.

Homma meni niin pitkälle, että oli kerran aika jolloin elin hetkessä esim Hagakuren kuvailujen mukaisesti. Kirjan luin vasta myöhemmin ja olin samaa mieltä siitä, että kokemus muuttaa ihmisen lopullisesti, vaikka taito katoaisi (kuten on tehnyt). Aika jolloin onnistuin saamaan näitä kokemuksia on todella hieno muisto. Yksi parhaista jaksoista elämässäni. Liittyy lajijuttuihin, mutta treenasin silloin todella paljon ja fudisajoista oli mennyt vasta vuosi, eli olin kovassa kunnossakin edelleen. Koen selvän yhteyden fyysiseen puoleen näissä.



Vaihdoin MikaM:n tekstin tultua kaikki ”passiot” intohimoiksi, koska noinhan se tietenkin menee, mutta me tulkitaan kai ”passion” yleensä asiaksi johon kokee sellaista tunteenpaloa että on valmis tekemään duunia.

Joka tapauksessa olen käsityksessä että kärsimystulkinnalla, tuossa kuvaillaan Buddhalaisuus, joskin se esittää ratkaisuksi kärsimyksen poistoon juuri intohimon kaltaisten asioiden poistoja. Jolloin kai oltaisiin samassa pisteessä... mikäli halutaan uskoa että tuossa on jotain järkeä.

Se että elää, ei ole sen parempi vastine pointille siitä että ”on jo kuollut” kuin stressin hyvyys pointille siitä että ”don’t worry”.

Kaikki tässä esitetty voi olla samaan aikaan järkevää, kunhan etsii sitä pointtia siitä mitä milloinkin sanotaan. Se löytyy yleensä kontekstista ja näkemyserot jäävät lähinnä kielellisiksi ristiriidoiksi ja menevät pointeista ohi.

Tuosta kuolemisesta muistuttamisesta tulee mieleen Hagakure. Siinähän kehoitetaan todella tietoiseen kuoleman ajatteluun ja sen hyväksymiseen, että on jo kuollut.

Se lienee sitten enemmän kamppailullinen sivuraide, että suositus kuoleman miettimisestä koskettaa siinä myös aktiivista eri kuolemistapojen miettimistä. Tavoite varmaankin enemmänkin kamppailullisessa mielikuvaharjoittelussa ja tämän tarjoamat filosofiset lisät sivutuote tai ainakin kamppailullisen annin kanssa vuorovaikuttava mielen temmellyskenttä. Jälkimmäistä tukisi opuksen yleisesti elämänohjeellinen ote.