Täytyy sanoa, että kielitieteilijää alueellaan on harvinaisen mukava seurata, noin niinkuin verraten melkein mihin tahansa akateemiseen perinteeseen. Kovaa settiä taas kerran!

Siis alkaa tauolla eikä "ala ennen aikojaan"?

Minun korvani tulkitsee tuon niin, mutta varmaan "hiljaisella tahdilla" saa järkevämmän musiikkiteorian aikaiseksi kuin sillä että biisi on jo alkanut ennen kuin se on.



Jotta päästäisiin edes inttitunnelmiin, osaako joku sanoa miten tuo tulee toteuttaa marssiessa?

Antti kirjoitti: ↑tammi 22, 2020, 20.18 (Tämä ei ole onneksi yhtä suuri ongelma kuin se, että Sulkeisjärjestysoppaan mukaan paraatissa otetaan tahti soittokunnasta siten, että "marssijoiden vasen jalka osuu maahan kun bassorumpu lyö", vaikka Yleisen palvelusohjesäännön liitteestä selvästi käy ilmi, että bassorumpu lyö marssirummutuksessa kolmannen ja neljännen tahdin aikana kolme kertaa peräkkäin.)

Ei siinä mitään ongelmaa ole, jos vähän vain nopeuttaa askelta aina välillä.

On jo sivuraidekin, mutta olikos Sillanpään marssilaulussa sääntö eri vai onko siinä vain harvinaista se, että "ko-" tulee oikealla jalalla, jotta bassorummulle luontevammin sopiva kohta "KON-" tulee vasemmalle? Eli "kotiKONtujen TIEnoita..."?
Joka tapauksessa se oli muistaakseni jommasta kummasta syystä haasteellinen aloitettava: joko laskeminen kolmeen tehdään oikealla tallatessa tai sitten kun tullaan kolmoseen, on pakko heittää aika paniikilla laulun ensimmäinen tavu oikealle jalalle. Tai sitten ei heitä ja huomaa että hypoteettinen "bassorumpu" osuukin oikean jalan tahtiin.

2001-2002 voimassa olleen sulkon mukaan myös pysähtyminen tapahtui oudosti rytmin suhteen oikean ja vasemman jalan roolitusten sekä käskyjen ajoitusten puolesta ja siksi harva pysäytti porukat oikein.

Mutta se on pakollinen edellytys sille.

Tuo Kemppaisen maininta siitä kuinka amerikkalaiset epäilivät tarkoituksenmukaisuutta antaa itselleni hyviä vibeseja menneiden aikojen Potkuhenkisestä tyypistä. Jos ei lajirajat ylety, niin yhteisörajat vähintään ja vuorovaikutetaan vahvasti. Tuollaisen puute-epäilyn julkilausuminen antaa aina vahvempaa uskoa siihen että tyyppi tietää juttunsa. Se on tunnustus siitä että kritiikki on kohdillaan, mutta kannattaa siitä huolimatta pitää setti repertuaarissa. Varmaan siinä on konkreettisia opetuksiakin läsnä, esim liittyen siihen miksi amerikkalaiset epäilivät tarkoituksenmukaisuutta. (?)

Tämä johtunee siitä, että kyseessä on kahden käden tekniikan loppuasento jossa toinen käsi on irrottanut otteen (?) ja kahden käden tuollaiset tekniikat ovat huomattavasti luonnollisempia tuolta puolelta?

Etäisyyksiä on useita. Mitä tuossa kuvassa näkyy, tuo itselleni mieleen, että lyhyemmällä etäisyydellä samasta tilanteesta molemmilla käsillä seivästettäisiin voimalla, väännöllä, työnnöllä ja nostolla. Tuo on vain saman kahden käden tekniikan loppukurkotus.

Niin painavaa kappaletta kuin kivääriä ei ehkä samalla tavalla ole luontevaa pidellä etukädessä kuin kevyimpiä miekkoja. Siinä impotenttina ja vihulaisen otettavissa. (?)

Junzuki tsukkomi on Wadotekniikka. Sankukai vissiin on eri vaikutteista kasattu, joten jos se löytyy sieltä, se lienee Wadosta napattu. (Kyseessä kurkottava etukäden lyönti askeleella.)

Wadon junzuki tsukkomissa ns ankkurointi on lopulta hyvin pienessä roolissa,vaikka loppuasento onkin sama kuin noissa. Kyllä sitä asentoa tyypillisesti testataan rakenteeltaan, ei siinä mitään. Tässä suhteessa ankkuroinnin tulisi olla hyvä. Mutta Wado on hyvin dynaaminen tyyli, joten tällä on enemmänkin välinearvoa: Jos loppuasento ei kestä testejä, on sitä ennen jo ollut epäoptimaalista toimintaa.

Wadon junzuki tsukkomissa täytyy muistaa että tätä ankkuroimista tärkeämpiä asioita on koko vartalon heilauttava käyttö. (Se erottaa lyönnin junzukista ja tekee perustekniikasta olemassa olevan arvoisen.) Junzuki tsukkomissa harjoitellaan asioita ns kovempaan lyöntiin ja asennon kasassapitämiseen tästä huolimatta. Mutta todella tärkeä pointti (ainakin Wadokaissa) on takajalan jalkaterän kääntö. Se on Wadossa ihan ydinasioita ja etukäden lyönnin osalta asioita joita kaikki muut lajit eivät ehkäpä samalla tavalla painota. Näiden kääntöjen pitää olla juuri oikean kokoisia ja juuri oikeassa kohtaa tehtyjä ja sillä mekanismilla Wadossa otetaan koko keho optimaalisesti lyöntiin, lopulta melko näkymättömästi.

Mutta on opettajia, jotka opettavat kääntämään aiemmassa vaiheessa valmiiksi jalan ja etenemään ns ankkuroidusti. Heille tekniikka on eri kuin minun opettajieni opettamana. Se varmaan muistuttaa pistinlyönnissä ankkuroimista enemmän. Olisiko tarkoitus siinä, että kun rei'itetty vihollinen luultavasti joka tapauksessa kuolee, hyvällä tuella voi tämän lisäksi itse olla nopeammin toimintakykyinen seuraavaan asiaan ja säilyä varmemmin hengissä? Reiän lisäksi saa vihollisen tasapainon rikki ja vihollisen kuolemaan ehtimättä saada tuhoa aikaiseksi?

Jos Wadosta haluaa sellaiselle rakenteelle selvää esimerkkiä, suosittelen kihon kumite seiskan katsomista.





Vaikka junzuki tsukkomi yleensä esitetään erillisenä tekniikkana tobikomizuki-/nagashizuki-rungosta johon tämä enemmän liittyy, en itse pidä sitä niin erillisenä siltikään vaan selkeänä esiaskeleena näille.

Kaikki tämä liittyy ketjun aiheeseen sitä kautta että yhtymäkohtia tosiaankin on, mutta toisaalta että on erojakin. Meillä ei ankkuroida liikoja vaan hetkellisesti ja täsmällisesti ja tästä pitää päästä nopeasti liikkeelle. (Tukijalan asennossa ei ole loppuasento yhtä tärkeä kuin kääntöliikkeen käyttö.) Voin kuvitella että pistinjutuissa on tärkeämpää jyräävä meininki ottelullisesta liikkuvuudesta viis ja että tästä tulee pientä eroa Wadon tekemiseen.

Täytyy vielä palata tuohon jumittumiseen, vaikka se onkin kasvanut juonteena isoksi. Minä en ihan äkkiä usko sen johtuvan imusta. Imu tarkoittaa yleensä oikeammin matalampaa painetta. (Itse asiassa paine voi joissain nesteissä olla negatiivinen, mutta tätä tässä tuskin tarkoitetaan.)

Joka tapauksessa, jos kyse olisi paineesta, tulisi hieman ulos vedetyn veitsen imeytyä takaisin sisään. Ja siis sellaisella tavalla, että terä liukuu sisään, eikä liiku kudosten mukana. Jos se liikkuu kudosten mukana, on kyseessä kitkailmiöt. Mikäli terä oikeasti saattaa tarttua jollakin tapaa elävään kudokseen, uskon henkilökohtaisesti huomattavasti enemmän kitkaan kuin paineeseen. Toki periaatteessa paineet ympäristössä voisivat aiheuttaa kudosten painautumista terää vasten, mikä tukivoiman kasvun kautta kasvattaa kitkavoimaa. Mutta mikäli näin olisi, nämä paineet eivät olisi "imuja" vaan päin vastoin.

Itse uskon samaan mekanismiin kuin missä tahansa sisääntökkäämisessä minkä jälkeen ei ole helppoa vetää irti. Ihan vain kitkaan siis. Kun haarukan tökkää ylhäältä lihapalaan, voi joskus nostaa aika isonkin palan. Voin kuvitella että joskus veitsen kokoinen esine juuttuu ihan merkittävällä tasolla lihaan, mutta että kyllä se sieltä irtoaa.

Palauttaakseni tätä kiinteämmin aiheeseen, uskon myös että ohjeistuksissa ilmiötä varten on ollut kyse sellaisesta mindsetistä että pistin saattaa tarttua johonkin ja sitten pitää tehdä toimenpiteitä jotta sen saa irroitettua. Resepti ampumisesta voi liittyä myös siihen, että joku sotilas pitää kiinni aseesta jonka pistin on sotilaan sisällä tai hieman ulkopuolella. Tuollaisten ohjeistusten tapauksessa pitää aina huomioida toimenpide- ja toimintalähtöisyys, eikä niinkään täsmällisyys. Puhutaan kuitenkin melko toiminnallisista tilanteista.

Itselleni leikkaaminen assosioituu alati syvemmän viillon tekemiseen, ihan jopa siihen pisteeseen saakka että leikattava objekti katkeaa. Leikkaaminen on tällöin joko tämä katkaisu tai prosessi joka vie sitä kohti.

Viilto taas on pinnallisempaa ja tarkoituksella sellaiseksi jäävää. Joissain tapauksissa millimetrin syvyistä pitkähköä uraa ja joissain tapauksissa kenties joitain senttimetrejä syvää. Joka tapauksessa uramaisuus on minulla mielleyhtymä viillosta.

Kutsuuko joku vuolemistyyppistä tekemistä viiltämiseksi? Senkin minä assosioin lähinnä pinnalliseksi tekemiseksi, mutta erilaiseksi kuin viiltämisen.

Nämä kuvaukset perustuvat kokemukseeni kielenkäytöstä eri yhteyksissä ja ovat vailla mitään muuta pohjaa.

Sellaista aasinsiltaa tästä tietenkin saisi, että voisi kysyä, miten paljon pistimellä on koskaan tarkoitus leikata ja viiltää? Suomenkielessähän jo sana pistin itsessään viittaa keihäskäyttöön, samassa kun kuitenkin terä yleensä kai on käytännössä samanlainen kuin veitsen terä. Entäs onko jollakulla tietoa olisiko jonkin pistimen terän mallissa mitään tässä suhteessa huomionarvoista?

Joo, niin on koko rynkkykin, jos asiaa ajattelee lentävien juttujen kautta.

Varmaan tosiaankin oli jokin jakamisjuttu, kun muistuu niin huonosti mieleen. Eli siis ollaan oltu vain hyvin vähän pistimien kanssa tekemisissä.

Ja tässä siis ei tosiaankaan olla ketjun ydinaiheessa, mutta tuli nostalginen fiilis parista sunnuntaikonjakista. Toki on oleellista, mikä rooli pistimillä on ollut viime vuosikymmeninä varusmiesten arjessa, että sillä tapaa tietenkin ihan hyväkin juonne.

Liittyy vain hyvin rajallisesti mihinkään, mutta minä en oikein muista pistimestä mitään. Joissain paraatiyhteyksissä taidettiin kiinnittää ne. Mutta en muista esim että missä niitä säilytettiin, enkä tarkkaa ulkonäköäkään. Jokin muistikuva on, että olisi tullut käytettyä puukkona. (?)

Tämä ollut Haminassa 2001-2002.

Oliko taistulyvyössä jokin paikka pistimelle vai missä hemmetissä niitä on säilytetty?

Timpa kirjoitti: ↑tammi 10, 2020, 02.00 Hieman aiheen sivusta; mutta vielä pistinten veriurasta: Kun olin teini, eräs aseista tietävä kaveri selitti, että jos puukossa ei ole veriuraa, puukkoa ei voi vetää irti, koska verenpaine pitää sen kiinni. Nyt ekaa kertaa sen jälkeen etsin (kookletin) veriuratietoa.

Onneksi tuli myös nuo neljä muuta selitystä mukaan, koska fysiikan opettaja minussa ei ymmärrä, kuinka tuo olisi mahdollista. En ole ihan kartalla verenpaineasioista, mutta jos olen ymmärtänyt oikein, kaikki sen arvot ovat arvoja siitä kuinka paljon paine ylittää ulkoisen paineen, eli ilmanpaineen. Täten se toimii oleellisesti samalla tavalla kuin vaikkapa veneitä pinnalla pitävä noste, eli päin vastoin puskisi puukkoa ulospäin. Vähän vastaavasti jos ihmisessä on reikä, siitä vuotaa verta sen sijaan että reikä imisi ilmaa sisäänpäin.

Tietenkään ei ole niin, että ihminen olisi kuin verellä täytetty vesi-ilmapallo tai mitään sinne päinkään. Mutta tuo selitys on pakosti pielessä.

Jos oletettaisiin että ura on olemassa jotta veitsen saa helpommin irti, en kyllä ihan ymmärrä senkään takana olevia vaikutusmekanismeja, vaikka oletettaisiin että ihmisessä oleva reikä jollakin tavalla tarttuu terään eikä halua päästää siitä irti.

Japanissa on myös omat muotonsa. Täällä potkussa on ainakin tullut esiin jukendo, joka on pistintaistelua kiinnitetyillä pistimillä ja tankendo, jossa taistellaan pelkin pistimin.

Nopea varsin laadukkaan tankendo-ketjun selaaminen kertoo että kuten DV sanoo länsimaisista seteistä, myös tuo japanilainen pistintaistelu, jukendo (kiinnitetty pistin), tulee paljolti keihästekemisestä. Tankendon (kiinnittämätön) parissa vissiin ainakin jotkut tekniikat ovat alunperin kodachi-tekniikoita, eli lyhyen miekan seteistä.

Ketjusta myös ilmenee, että lajina pienempi tankendo kulkee jukendoporukoissa.

Suosittelen ketjua! Kirjoitin tänne, koska ilman muuta näiden maininta kuuluu tänne. Sitähän voi vaikka tehdä niin, että jos jotakuta kiinnostaa keskustella noista lajeista, niin sitten vain tankendo-ketjuun. Ja jos taas universaalista pistintaistelusta myös kattaen nämä tms, niin sitten täällä.


viewtopic.php?t=10688