Tämä nyt valitettavasti on tahtonut olla kohtalona lähes kaikille yhden miehen voimin Suomeen tällä vuosituhannella tuoduille tai perustetuille lajeille. Yksi kituva seura, jonka toiminta loppuu, kun pääohjaajan elämäntilanne ei enää mahdollista sen kannattelua.

Kun ainoa toiminta kotimaassa on se oma seura, on hyvin vaikea saada muita ihmisiä innostumaan lajista niin että he panostaisivat siihen ja ottaisivat opetusvastuuta. Ihmiset kun haluavat olla osa jotain suurempaa ja siksi vakiintuneen lajin pyörittäminen on paljon helpompaa, kun seuran aktiivit voivat osallistua kansalliseen toimintaan, oli se sitten kisoja, leirejä, vyökokeita tai mitä hyvänsä. Mutta jos kaikkeen ulkopuoliseen toimintaan pitää joko matkustaa ulkomaille tai tuoda ulkomainen opettaja Suomeen, se käy hankalaksi ja toteutuu hyvin harvakseltaan jos ollenkaan.

Siksi en lähtökohtaisesti suosittelekaan uusien lajien maahantuontia tai perustamista, ellei siihen toimintaan oikeasti kykene panostamaan täysipäiväisesti. Harrastuksena se on turhan raskas.

Millaista tuo treenaaminen oli jos sitä pystyy tekemään 10 tuntia päivässä viikon putkeen?