Ajatuksia siitä miten kokoa kannattaa hyödyntää.

[video][/video]

Hyvä artikkeli isoista aloittelijoista: https://www.jiujitsutimes.com/5-burdens ... uy-in-bjj/" onclick="window.open(this.href);return false;

[video][/video]

Lowclass kirjoitti: Joidenkin fiksujen laskelmien mukaan n 90:n kg jälkeen ei painolla ole kuulemma ole juuri merkitystä, toki tekniikkaa pitää silti olla. Siksi ei Halmekaan pärjännyt eli pelkkä massa ei riitä.

No tässä näkyy mikä se ero on kun on 90kg vs. 115kg. Toki taitoerokin on huomattava, mutta näkeehän sen että koolla on väliä isoillakin miehillä.

[video][/video]

No periaatteessahan tässä voi käydä ihan samalla tavalla. Eli jos kaveri onnistuukin osumaan tai ainakin horjuttamaan, niin jää myös se potkulla kuittaaminen tekemättä. Mutta ihan mahdollinen taktiikkahan tuo on ja hyväkin idea, jos on hitaampi mutta suojaus on hyvä, eikä ole ainakaan ratkaisevasti toista heikompi.

Lohikäärmepallo kirjoitti: Voimasta ja koosta on ehdottomasti etua, mutta vain niin kauan kun on itse isompi ja voimakkaampi kuin vastustaja. Näin siis siinä tapauksessa, että tekniikkaa ei juuri ole.

Siis häh? Kyllähän koosta on sitä enemmän etua mitä taitavampi on, koska silloin osaa käyttää kokoaan paremmin hyväksi.

Invictus kirjoitti: Hmm onkos esim. Risto Väntär jotenkin eiryisen isokokoinen? Voi olla että, muistan väärin mutta muistaisin että pituus suomalaisen miehen korkeintaan keskiluokkaa ja ruumiinraknne suht. normaali. Vahvuudesta ei kyllä ole epäilykisä, eikä tämä nyt sinänsä ole erityisen tärkeä pointti muutenkaan, kunhan tuli mieleen.

Väntär ei ole mikään jättiläinen, mutta kyllä hän ihan raavas mies on.

luupää kirjoitti: Joskus saattaa olla jopa eduksi vastaanottaa hieman jos pääsee vastaavasti itse kuittaamaan kovempaa/pahemmin.

Tässä on puolensa. Ristiinlyöntitilanteet ovat sikäli edullisia isommalle, että niissä saa lähtökohtaisesti pahempaa tuhoa aikaan. Ongelma vain tulee kaverin nopeudesta. Siinä kun käy äkkiä niin, että kun kaveri lyö hyvän osuman, niin sitä ei sitten enää kuitatakaan omalla vaan päinvastoin otetaan pari kolme mälliä lisää omaan päähän.

No sen kyllä myönnän, että sumopainissa läskistä on hyötyä. Ja voi olla muissakin paineissa, joissa suoritukset perustuvat vastustajan kehon liikuttamiseen. Tällöin toisen on vaikeampi saada isoa massaa liikutettua ja oma vääntökin on tukevampaa.

Sen sijaan lajeissa, joissa suoritukset perustuvat oman kehon liikuttamiseen (lyöminen ja potkiminen) läski on kokonaisuutena haitallista. Siksi raskaan sarjan ykköstykit ovatkin yleensä melko tiukassa kunnossa, vaikkei painorajaa olekaan.





Väsymisestä vielä. Isomman kanssa kamppaileminen on myös erittäin raskasta. Etenkin jos joutuu kamppailemaan voimalla voimaa vastaan. Hyvä keino isommalle onkin hakea sidontatilanteisiin ja pyrkiä horjuttamaan pienempää vastustajaa. Tämä väsyy nopeasti kamppaillessaan tasapainostaan ja väsynyt pienempi vastustaja onkin sitten helppoa survoa voimalla maan rakoon.

Se mitä pitää välttää on kuten edellä sanottiinkin juokseminen pienemmän ja nopeamman kaverin perässä. Turha sitä on yrittää nopeudella väkisin saada kiinni, kun ei se onnistu kuitenkaan. Ajaa mieluummin nurkkaan ja hyökkää silloin kun se ei pääse karkuun tai antaa kaikessa rauhassa kaverin tulla itse lyötäväksi. Senhän on pakko tulla lähelle jotta yltäisi lyömään ja sitä ennen on tilaisuus iskeä etäisyydeltä josta toinen ei vielä yllä.

Kyllä sillä on. On aivan eri asia onko lyönnin takana 90 kiloa vai 110 kiloa. Ero ei ole yhtä iso kuin 70 ja 90 kilon välillä, mutta iso silti. Usein on lisäksi niin, että kaverit ei enää juuri pitene jostain 85 kilon tietämistä vaan se yleisin pituus on välillä 180-190 senttiä. Tietysti ne yli kaksimetriset jätit sitten ovat myös painavia, mutta suurin osa isoista äijistä on max. 195cm.

Läski ei tietenkään mitään auta, eli tässä puhutaan toimintakelpoisesta massasta. Jos lihottaa itsensä 90 kilosta 110 kiloon, niin kamppailukyky vain huononee.

Kyllä, on olemassa "isojen miesten tekniikkaa". painoluokkalajeissa tietysti lähtökohtaisesti ajatellaan vastustajan olevan suunnilleen saman kokoinen, mutta on tekniikoita ja taktiikoita, jotka sopivat paremmin isoille ja sellaisia jotka sopivat paremmin pienille.

Sarjojen pituus on yksi tyypillinen esimerkki. Isot kaverit lyövät pikemmin 2 lyöntiä+potku kun pienemmillä voi tulla 4 lyöntiä+potku ja kenties vielä lyönti jatkoksi. (Tietysti yksittäiset lyönnit vakiomenettelynä ovat vain huonoutta eivätkä mitään ison miehen tekniikkaa.) Isojen on myös helpompi tehdä oma tekniikka kaverin lyöntien väliin, koska lyönnit tulevat harvempaan tahtiin.

Esimerkiksi Hokutoryussa näkyy mielestäni aika selvästi, että lajin ykköstykit ovat kaikki isoja ja vahvoja miehiä (paitsi Kimmo Tenhunen, joka on pieni ja vahva). Tämä ei tarkoita sitä, että ratkaisut eivät olisi teknisiä. Ne ovat vain eri tavalla teknisiä ja sopivat isoille ja vahvoille miehille, jotka saavat sellaisella tekniikalla parhaat tehot irti.

Koon vaikutuksesta treeneihin on ollut paljonkin juttua, mutta tässä ketjussa voitaisiin keskittyä koon ja kokoerojen vaikutukseen itse kamppailuun. Puhun tässä nyt lähinnä pystyssä tapahtuvasta kamppailusta, kun en painista niin ymmärrä, mutta toki siitäkin olisi mukava saada näkemyksiä. Kamppailulajeissa mietitään usein miten voittaa isompi vastustaja. Melko isona kaverina käsittelen asiaa kuitenkin myös siltä kantilta, että mitä jos on itse toista isompi.

Miten iso koko vaikuttaa? Siitä on sekä etuja että rajoitteita. Selvimmät edut ovat kasvanut voima ja ulottuvuus. Iskunkestävyys kasvaa myös mutta ei suhteessa yhtä paljon kuin iskuvoima. Osa iskunkestävyydestä tulee myös siitä, että pää on ylempänä ja sinne on hankalampi lyödä kovaa.

Entä rajoitteet? Usein ajatellaan, että isot ovat hitaita. Noh, Usain Bolt on 195cm pitkä ja painaa 95 kiloa. Miksi kaksi 60-kiloista ottelijaa näyttää kuitenkin aina paljon nopeammilta kuin kaksi 90-kiloista? Siksi että lyhyemmät raajat liikkuvat tiuhempaan tahtiin. Edellisestä seuraa se, että isolle kaverille hankalin etäisyys on puolietäisyys. Kaukaa isompi voi lyödä kovaa niin kaukaa ettei toinen yllä. Aivan lähellä taas voi voimalla ja painolla horjuttaa toista ja lisäksi kun pääsee painamaan ylhäältä, se antaa etua. Polvet ovat myös tehokkaita pidemmällä kaverilla, kun ne yltävät helposti päähän. Mutta puolietäisyydellä pienempi kamppailija voi käyttää hyväksi sitä, että hän pystyy iskemään useamman lyönnin sekunnissa ja toisen on vaikea ehtiä siihen mukaan.

Isojen kamppailijoiden helmasynti on huolimattomuus. Kun omilla voimilla kykenee horjuttamaan kaikkia treenikavereita, nämä eivät pysty kuittaamaan jälkitilanteisiin ja palautukset, tilanteen jälkeinen suojaus yms. unohtuu helposti. Tähän ei oikein ole muuta lääkettä kuin isot treenikaverit.

Jokainen huonoa raskaan sarjan nyrkkeilyä seurannut on nähnyt kaksi jättiä halailemassa toisiaan ja yskimässä keuhkoja pihalle. Moni iso mies selittää itselleen, ettei jotenkin voi olla kovin hyvässä kunnossa, kun on niin iso. Osittain tämä on totta että pienemmän henkilön on helpompi saada parempi VO2max-arvo, mutta pääosa isojen kundien - ja etenkin isojen naisten - huonosta kunnosta johtuu vain siitä ettei ole lenkkeilty riittävästi.

No mikä on ison miehen pahin painajainen? Tietysti vielä isompi mies. Mitä siis tehdä, jos vastaan tulee varsinainen jättiläinen? Ensimmäinen asia on se, että jättiä ei saa pelätä. Jätin olemus herättää helposti kunnioitusta ja jos sen päästää viemään kamppailua, niin se kävelee yli niin kuin on tottunut tekemään. Eli pää täytyy pitää. Jätin kanssa pitäisi päästä edellämainitulle puolietäisyydelle, mutta sinne ei voi vain kävellä, koska se lyö ennen kuin päästään perille. Lähestyminen pitäisikin tulla joko oman hyökkäystekniikan suojista tai väistön kautta. Kaukoetäisyydellä alapotku etujalkaan on hyvä tekniikka, koska sillä voi hyökätä toisen vahvimman hyökkäysetäisyyden rajoilta ja sitä on muutenkin hyvä viljellä, kun pyrkii pysymään toisen voiman edestä poissa. Jättiläiset ovat usein myös huonossa kunnossa, joten kovan temmon jatkuva pitäminen on hyvä idea.

Siinä vähän mietteitä kokoeroista.