Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Haku löysi 5 tulosta

Andy
joulu 6, 2019, 23.12
Keskustelualue: Sauna
Aihe: "Tyyppi on liekeissä" ja onnistumisen vaikutus onnistumisiin
Vastaukset: 33
Luettu: 10278

"Tyyppi on liekeissä" ja onnistumisen vaikutus onnistumisiin

Muisteloita omalta uralta. Olen sitä mieltä, että ottelukokemus on se asia, joka auttaa tasaamaan ottelun alussa tapahtuvien suoritusten vaikutusta loppumatsiin. Avustajan merkitys ottelun kulkuun on myös merkittävä.

Kokemusta 2 vuotta
Olin edellisessä matsissa kokenut ensimmäisen keskeytystappion. Vastustaja pääsee osumaan kovaa ja päässä helisee. Saman tien tulee ajatus "Ei taas! Taas mut tyrmätään!" No ei tyrmätty ja voitin lopulta vaikean matsin, mutta henkistä horjumista oli aivan selvästi havaittavissa. Matsin jälkeen olin vielä siinä uskossa, että olisin hävinnyt, vaikka videolta katsoessa voitin kyllä ihan oikein.

Kokemusta 4 vuotta
Vastustaja osuu alussa kovaa useita kertoja. Tulen ensimmäiselle erätauolle siinä mielentilassa, että pyyhkeen voisi heittää kehään. Avustaja saa minut rauhoitettua ja neuvoo taktiikanvaihdoksen. Saan sen toteutettua ja kakkoserässä matsi kääntyy, kun kokemattomampi vastustaja lisäksi väsyy. Kolmannessa erässä pieksän kaveria kuin vierasta sikaa. Ajatus on "Äsken löit sinä, mutta nyt lyön muuten minä!" Selkeä voitto.

Kokemusta 9 vuotta
Nyrkkeilyottelu, jossa vastustaja on teknisesti paljon taitavampi, mutta kokemattomampi ottelija. Lisäksi olin sparrannut hänen kanssaan ja havainnut, että jos hän onnistuu erän alussa hyvin, hän saa siitä virtaa, mutta jos ei niin usko alkaa horjua. Ennen matsia olo tuntuu voimattomalta (tämä johtuu kortisolireaktiosta) mutta avustaja käskee lyödä pistareihin kovaa niin että adrenaliinit nousevat. Sen jälkeen on olo, että menen vaikka kiviseinästä läpi. Matsi alkaa ja otan taktiikaksi sen, että heti erän alkuun haen nopeasti kovan osuman vastustajaan silläkin riskillä, että omissa soi. Tämä onnistuu joka erässä. Itsevarmuus vain kasvaa ja pyrin lyömään jokaisen iskujenvaihdon siihen asti, että vastustaja poistuu tilanteesta. Tiukka matsi joka päättyy hajaäänin, mutta voitin taidollisesti itseäni selvästi paremman ottelijan. Mielestäni yksi parhaista suorituksistani koskaan.
Andy
joulu 6, 2019, 00.08
Keskustelualue: Sauna
Aihe: "Tyyppi on liekeissä" ja onnistumisen vaikutus onnistumisiin
Vastaukset: 33
Luettu: 10278

"Tyyppi on liekeissä" ja onnistumisen vaikutus onnistumisiin

En nyt ihan hahmota, miten etujalan käyttö potkunyrkkeilyottelussa liittyy aiheeseen, mutta vastaan, koska asia sinänsä kiinnostaa. Kevyellä etujalalla otteleminen on mahdollista sekä fularissa että K1, mutta se toteutetaan hyvin eri tavoin.

Fularissa on periaatteessa kaksi tyyliä, joista toinen on suojaus ylhäällä paketissa eteenpäin meneminen, missä haetaan ensisijassa lyöntisarjoja puolietäisyydeltä. Tähän kevyen etujalan käyttö ei ole oikein yhdistettävissä. Suomalaisista Akseli Saurama on erittäin tyypillinen tämän koulukunnan edustaja.

Toinen tapa on pitää otteluasento enemmän sivuttain. Etäisyys pyritään pitämään pitkänä ja käsitekniikat ovat lähinnä suoria pitkältä etäisyydeltä. Kun asento on eneemmän sivuttain, siitä saa luonnollisemmin nostettua sivupotkua, kevyttä etujalan kiertopotkua ja joskus koukkupotkuakin. Tässä esimerkki matsista, missä irakilainen käyttää tätä taktiikkaa Akselia vastaan. Se ei tosin onnistu ihan parhaalla tavalla, mutta parempaa ottelijaa vastaan on usein taktiikka kuin taktiikka vähän hankala toteuttaa. Idea kuitenkin selvinnee.



K1-matseissa kevyt etujalka toimii selvästi eri tavalla, koska tuollainen osittain sivuttain oleva otteluasento ei ole oikein hyvä alapotkujen takia. Lisäksi jos jalasta saa ottaa kiinni, niin se tuottaa omat haasteensa. Siksi tekniikoina on enemmän etujalan etupotkut/pysärit alavatsaan ja jalkoihin sekä etujalan alapotkut sisäreiteen. Nämä yhdistetään usein vielä pitkälle ojennettuun etukäteen. Useimmiten tätä taktiikkaa käyttävät pitkät thainyrkkeilytaustaiset ottelijat. Tässä esimerkki taktiikasta.

Andy
joulu 2, 2019, 16.32
Keskustelualue: Sauna
Aihe: "Tyyppi on liekeissä" ja onnistumisen vaikutus onnistumisiin
Vastaukset: 33
Luettu: 10278

"Tyyppi on liekeissä" ja onnistumisen vaikutus onnistumisiin

Jos kamppailulajeihin halutaan vetää johtopäätöksiä muista urheilulajeista, niin joku tennis, sulkapallo tai pingis olisivat varmaan joukkuepelejä otollisempia tutkimuskohteita siihen, seuraako onnistunutta suoritusta tilastollisesti lisää onnistumisia.

Kamppailulajeista ehkä joku taekwondo olisi luonteeltaan sellainen, että voisi tehdä tilastoanalyysia siitä, seuraako onnistunutta pistesuoritusta kuinka suurella todennäköisyydellä saman tai eri ottelijan tekemä piste.

Tietysti tässä on kohonneen itseluottamuksen lisäksi ihan teknisiä asioita. Olin viime viikonloppuna kulmassa ja oman ottelijan osuttua hyvin alapotkulla havaitsin että vastustajan otteluasento haittaa tämän alapotkujen blokkeja. Luonnollisesti ohjeistin ottelijan vetämään alapotkuja jatkuvalla syötöllä. Tuloksena pisteitä ropisi vaikka miten paljon ja matsi voitettiinkin. Tämä on mielestäni eri asia kuin se, että ottelija tuntee olevansa vahvoilla ja siksi onnistuu.
Andy
joulu 2, 2019, 12.57
Keskustelualue: Sauna
Aihe: "Tyyppi on liekeissä" ja onnistumisen vaikutus onnistumisiin
Vastaukset: 33
Luettu: 10278

"Tyyppi on liekeissä" ja onnistumisen vaikutus onnistumisiin

Joukkuepelit ja yksilölajit ovat tässä varmaan vähän eri asia, kun sen varsinaisen pistesuorituksen tekee vain yksi tai pari pelaajaa. Joku pelaajahan voi itse vaikka tehdä karkean virheen, jonka toinen oman joukkueen pelaaja pelastaa ja tekee siitä maalin. Tämän henkinen vaikutus lienee erilainen kuin yksilölajissa, jossa onnistuminen on kokonaan omaa ansiota.
Andy
marras 28, 2019, 23.12
Keskustelualue: Sauna
Aihe: "Tyyppi on liekeissä" ja onnistumisen vaikutus onnistumisiin
Vastaukset: 33
Luettu: 10278

"Tyyppi on liekeissä" ja onnistumisen vaikutus onnistumisiin

Lisäisin tähän vielä alitajuisen vaikutuksen tuomareihin. Jos ottelija aivan ottelun alussa saa hyvän onnistumisen tai mielellään parikin, tulee tuomareille sellainen fiilis, että "tuo vie matsia". Tällöin pisteitä tulee ottelussa myöhemminkin hieman helpommin, kun tuomarit kiinnittävät ottelijan hyökkäyksiin enemmän huomiota kuin vastustajan tekemiseen.

En tietenkään voi todistaa tätä vaikutusta mitenkään, mutta olen asiasta kokemusperusteisesti niin varma, että opetan sitä käytettävänä ottelutaktiikkana. Epäilemättä vaikutuksen suuruus riippuu myös arvostelutuomarin kokemuksesta ja pätevyydestä, koska näinhän sen ei tietenkään pitäisi mennä.