Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Haku löysi 27 tulosta

Woodpeckress
loka 3, 2009, 09.51
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Woodpeckress
Vastaukset: 41
Luettu: 2844

Woodpeckress

Jaaha, josko taas kirjoittelisi tännekin jotain. Muutamissa reeneissä olen ehtinyt käymään kyllä aiemminkin, mutta olen lahjakkaasti unohdellut kirjoitella asioita ylös.. Jeps..

Eli eilen 3. lokakuuta oli vähänlaisesti porukkaa, kaksi meitä edistyneempiä ja kaksi syyskuussa aloittanutta.
Alkuunsa peruspyörityksiä ja seuraavaan vyöasteeseen tulevia pyörityksiä kahdella kepillä. Jouduin hankkimaan uudet kepitkin viime perjantaina kun toinen vanhoista kepeistäni murtui aika kummallisesta kohtaa, ja jäljellejäänyt ehjä on niin ohut, että sen pariksi on hankala löytää mitään sopivaa. Paksummathan nuo uudet ovat, mutta hyvin tuntuvat sopivan käteen, eivätkä ole raskaat. Ei niitä raaski edes teipata kun ovat niin nätit!
Pyöritysten jälkeen mentiin systeemi 1, 2 ja 3, jossa toinen lyö kahden kepin 14 peruslyöntiä ja toinen blokkaa ja samalla tekee vastalyönnin. Systeemi 1.:ssä blokki samanpuolen kädellä ja lyönti ohimoon, 2.:ssa vastapuolen kädellä ja vastahyökkäys ohimoon ja 3.:ssa ensin blokki samanpuolen kädellä, sitten lyönti vastakädellä keppiin (oikeasti siis käteen, mutta tietysti reeneissä keppiin.. joo..) ja lopuksi lyönti ohimoon. Tämän jälkeen samat, mutta vastahyökkäys tehdään punjolla.

Sittenpä otettiin muutamia uusia asettomia kaatoja ja lopuksi pitkästä aikaa palit-palitia vaihdellen etäisyyttä pitkästä lyhyeen ns. lennosta.
Woodpeckress
elo 11, 2009, 11.14
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Woodpeckress
Vastaukset: 41
Luettu: 2844

Woodpeckress

Totta, voihan sitä kotonakin reenailla ja leirejä tosiaan on, mutta se etten pääse oikeastaan eteenpäin ja suorittamaan vyöarvoja, harmittaa.
Täytyy nyt katsoa kuinka sitä koulua sitten on, että joutaako sieltä esim. keskiviikkoisin reenailemaan. Opiskelut kestänee ainakin neljä vuotta, joten ihan ilman Kombatania ei kyllä pysty olemaan (ja palaaminen lajin ääreen olisi sen jälkeen aika tiukassa mitä yhtään itseäni tunnen).. :?
Woodpeckress
elo 6, 2009, 06.37
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Woodpeckress
Vastaukset: 41
Luettu: 2844

Woodpeckress

6. elokuuta:

Monen kuukauden jälkeen raahauduimme miähen kanssa reeneihin ja hups vaan, meitä oli neljä ihmistä eikä yhtäkään opettajaa paikalla. No, olipahan pehmeä lasku kesän lorvimisen jälkeen (nojoo, ei me olla lorvittu, painettu on tukka putkella linturengastusten, töiden ym. kanssa, että reeneissä vaan ei ole ehtinyt käymään).
Pohdiskeltiin ja muisteltiin siinä sitten vihreän ja ylemmän vihreän tekniikoita ja toki palauteltiin mieleen niitä alempiakin juttuja, ihan kivasti kaikki tuli mieleen, vaikka on tosiaan yli kaksi kuukautta ollu kepit kaapissa pölyttymässä.

Minä taidan saada suureksi surukseni sanoa Kombatanille hyvästit, kun muutan Hämeenlinnaan opiskeluiden perässä syyskuussa. Siellä ei tietääkseni ole Kombatan-toimintaa eikä sieltä Tampereellekaan paljon ajella reenien takia, vaikka sitäkin mahdollisuutta on puitu.. Harmittaa todella, koska luulin että nyt löytyi mukava pitkäaikainen harrastus, ja tavoite oli päästä pitkälle.
Woodpeckress
touko 21, 2009, 12.31
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Woodpeckress
Vastaukset: 41
Luettu: 2844

Woodpeckress

20. toukokuuta -09:

Näässi oli kiinni, eikä Tommi ollut reenejä peruuttanutkaan, joten harjoittelimme ulkona ja menimme sitten siihen Näsikalliolle yhdelle nurmikkoalueelle. Vaatevarustus ei ollut hääppöinen reeneihin, niillä mentiin mitä sattui päällä olemaan, ts. farkut ja nahkatakki.. Viikonloppuna leirin täällä Tampereella (tänään kaiketi pitää vielä päivän leirin Parkanossa) vetävä Holger Wipfler piti meille reenin, painottuen ainoastaan erilaisiin karambitilla suoritettuihin tekniikoihin. Oli muuten mielenkiintoista! Ensalkuun oli kyllä vähän hukassa, ymmärtäähän sen, jos on kerran jossain nettisivulla vastaavan aseen nähnyt. Mutta reenin lopussa täytyi kyllä todeta, että on siinä hieno ja vaarallinenkin kapistus, kun sitä osaa käyttää.
Ensin mentiin 12 perusiskua, joita sitten sovellettiin erilaisiin hyökkäystilanteisiin eli miten niitä voi käyttää. Aika samantapaisia, mitä meillä Kombatanissakin on tai voisi kuvitella olevan, esim. puukon kanssa, ettei niissä mitään sen kummempaa vaikeutta. Mukava ja hauskakin reeni oli, tekisi kyllä mieli mennä sinne leirille, ainakin perjantaiksi, kun mennään näitä keppi- ja veitsitekniikoita.
Woodpeckress
touko 6, 2009, 23.04
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Woodpeckress
Vastaukset: 41
Luettu: 2844

Woodpeckress

6. toukokuuta:

Ei ollut varsinaista opettajaa paikalla ollenkaan, ja Carlos (olisiko vyöarvoltaan ylempi sininen, jos en ihan metsään mene) veti meille reenit. Olis ollut muuten kivat reenit, mutta rankan alkulämmittelyn ja kohtuupahan siitepölyallergian vuoksi henki ei meinannut kulkea joten täytyi kerätä vähän happea tataminreunalla istuen. Kyl jukolauta pelästyin kun ei happea saanutkaan niinkun pitäs ja keuhkoon/keuhkoputkeen pistää vieläkin näin parin tunnin jälkeen, ties vaikka mulla joku astmanpoikanenkin olis..
No, pääsin jatkamaan kuitenkin reenejä. Tänään ei käytetty keppejä ollenkaan, paitsi aivan aluksi pehmokeppejä, joiden kanssa mentiin sellasta, että toinen lyö kohti ja itse torjutaan ja väistetään kohtuu nopealla tempolla. Miun tarvi kyl ottaa vähän rennommin, että se happi tosiaan kulkisi, enkä saanut siitä harjoitukseksta siksi oikein mitään irti. Sen jälkeen mentiin ainoastaan mano mano-juttuja, lähinnä erilaisia lyöntejä ('hammer punch', lyönti sormien rystysillä, 'bitch slap'..) joita kaikkia ei ilmeisesti edes Kombatanissa varsinaisesti käytetä ollenkaan. Sitte etupotkuja hallitulla kontrollilla lähestyvään kohteeseen, parin vatsanseudulle, ja tämänjälkeen polvipotkuja samanlailla. Mitähän kaikkea muuta..
Lopuksi lisää lihaskuntoa, punnerruksia, vatsalihaksia ynnä muuta.
Woodpeckress
huhti 30, 2009, 11.59
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Woodpeckress
Vastaukset: 41
Luettu: 2844

Woodpeckress

29. huhtikuuta:

Tehtiin koko reeni Espada y Daga (miekka ja puukko, meidän tapauksessa tietysti miekka=keppi) tekniikoita. Monenlaisia sovelluksia tulikin aina peruslyönneistä erilaisiin paritekniikoihin, joissa käytettiin lähinnä x-sinawalin tyylistä iskusarjaa.
Äh, koen taas turhaksi kirjoittaa mitään, kun en osaa selittää tekemiämme juttuja 'selkokielellä', saatika kiinnostavasti. No, ehkä tämä voi toimia jonkinmoisena muistilistana edes minulle, vaikka tuskin muistan itsekään näitä enää parin kuukauden päästä, vaikka yrittäisinkin.
Mutta oli kivat ja hiukan erilaiset reenit, hyvähyvä.
Woodpeckress
huhti 28, 2009, 23.42
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Woodpeckress
Vastaukset: 41
Luettu: 2844

Woodpeckress

IIsakki kirjoitti: Onnittelut tummemmasta vyöstä :)
Kiitos kiitos! :)
Ja näin btw, onnittelut itsellesikin ruskiasta moisesta ;)
Woodpeckress
huhti 28, 2009, 22.55
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Woodpeckress
Vastaukset: 41
Luettu: 2844

Woodpeckress

kiksari kirjoitti: Ooonnnea uudesta vyöstä, vaikka en lajistasi juuri mitään tiedäkään ;)
Aw, kiitoksia paljon! :)
Woodpeckress
huhti 28, 2009, 22.32
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Woodpeckress
Vastaukset: 41
Luettu: 2844

Woodpeckress

28. huhtikuuta:

Graduointi meni hienosti ja vihreä vyö sieltä napsahti. :)
Huomenna reenit, jes.
Woodpeckress
huhti 24, 2009, 21.26
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Woodpeckress
Vastaukset: 41
Luettu: 2844

Woodpeckress

24. huhtikuuta:

Tänään kerrattiin ensi tiistain vyökokeeseen tulevat asiat. Mukavat perusreenit, ja tulipa nyt kaikki sitten selväksi mitä täytyy osata.
Reenien jälkeen kämmäsin ja ostin leffaliput vyökokeen päälle, hyvä minä.. Oikein kananmuisti.. Täytyy käydä vaihtamassa.
Woodpeckress
huhti 23, 2009, 12.39
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Woodpeckress
Vastaukset: 41
Luettu: 2844

Woodpeckress

22. huhtikuuta:

Sekä yhden että kahden kepin pyörityksillä aloiteltiin. Siinä jos missä huomaa oman kehityksensä: pari kuukautta sitten en osannut edes vastakkaisiin suuntiin pyöritellä kiitettävästi, nyt se sujuu hyvin ja syytä kyllä onkin, koska ne tulevat seuraavaan vyökokeeseen. Ylempienkin tasojen yksinkertaiset pyörittelyt menee ihan ok, lähinnä olen saanut sen rytmin siihen, joten sitä itse pyöräyttämistä saa sitten harjoiteltua paremmin. Vasen ranne on kyllä aivan sukka, täytyisi kotona teeveetä katsellessa pyöritellä samalla tuota vasenta rannetta löysemmäksi. Mm. leirien lopussa huomaa niin hauskasti, kuinka se koko päivän pyörittely vaikuttaa ranteen liikkuvuuteen positiivisesti. Oikean kanssa ei juuri ole mitään ongelmaa, mutta tuo ainainen vasen.. Yksinkertaiset iskutkin, kuten esimerkiksi doblete näyttää aivan kamalalta vasemmalla, siihen ei saa mitään voimaa kun ranne ei pyöri! Ihan pyllystä, etten sanois..

Joo.. Näiden jälkeen otettiin perusblokki ja vastahyökkäys-kuvioita otso-otsolla. Abanikolla samaa eri kulmista ja eri kohtiin mm. päähän, käteen ym... Muutama sinawali ja palit palitia eri aseiden kanssa.
Woodpeckress
huhti 16, 2009, 11.41
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Woodpeckress
Vastaukset: 41
Luettu: 2844

Woodpeckress

15. huhtikuuta 2009:

Aloteltiin yhden kepin liikesarjoilla ja mentiin niitä ihan hyvä tovi. Kakkosta pääasiassa, ykköstäkin palauttelin mieleen ja kolmostakin kokeilin, kun kakkosen junnaaminen alkoi käydä melkein rasittavaksi. Kolmonen on ekaan ja tokaan verrattuna ei-niin-symmetrinen, mutta ei siinä mitään ylitsepursuavan vaikeaa ollut loppujen lopuksi.
Kerrattiin vielä vihreään vyöhön tulevat sinawalit, ja mano mano tekniikat. Mukavat reenit oli, parin viikon päästä olis vyökoe.
Woodpeckress
maalis 28, 2009, 13.43
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Woodpeckress
Vastaukset: 41
Luettu: 2844

Woodpeckress

Perjantai 27. maaliskuuta -09:

Tänään ei otettu kepeillä juuri muuta kuin kahden kepin palit-palitia. Suurinosa ajasta mentiin puukkotekniikoita ja muutamia paljain käsin tekniikoita, joista nekin oli jo opeteltu koska tulevat seuraavan asteen kokeeseen.
Puukkojuttuja ei ookaan vähään aikaan ollut kunnolla, joten oli ihan mukava reenata niitä. Mentiin aika yksinkertaisia juttuja askel askeleelta parin kanssa. Antakkee anteeksi, etten osaa selittää tekniikoita mitenkään ymmärrettävästi, ulosantini on jokseenkin sekavaa (Yritin kirjoittaa yhden, mutta siitä tuli: hyökkäys, blokkaus, pisto, hyökkäys -tyylistä soppaa..). Ehkä juuri tämän takia pidin taukoa reenipäivyristä, kun en osaa ilmaista itseäni niin, että lukija ymmärtäisi mitä haen :D.
Njoo, mut sitten mentiin nämä kaksi juttua, missä pari on ranteessa kiinni ja siitä tehdään joko rannelukotus ja sen avulla toinen maahan, tai kyynärlukon tyngällä vedetään pari tuohon polvelle ja siitä tarjotaan kyynärpäätä niskaan (huomatkaa selkeä selostus! :smt003).

Mukavat reenit oli, mutta lauantain vyötekniikkaleiri jää kyllä valitettavasti väliin. Taidetaan kiertää pöllönpönttöjä sen sijasta.
Woodpeckress
maalis 23, 2009, 20.12
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Woodpeckress
Vastaukset: 41
Luettu: 2844

Woodpeckress

IIsakki kirjoitti:
Woodpeckress kirjoitti: Se on vähän auki vielä. Jos tulen niin tulen vain päiväksi. Meillä on paljon lemmikkilintuja, ja niitä ei ole kukaan hoitamassa jos tullaan koko v-lopuksi. Harmillisia nuo elukat tällaisissa tilanteissa.. :smt003
Eihän se ole kuin päivän leiri? ..
Eei ku joo, katos vaan. Sekotin tuohon mikä onkin 18.-19.4 :D Porissa sekin.
Joo no täytyy tuota vielä katsastella siltikin, ettei ole mitään menoja.
Woodpeckress
maalis 22, 2009, 19.05
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Woodpeckress
Vastaukset: 41
Luettu: 2844

Woodpeckress

Aiotko ensi vkonloppuna Poriin?
Se on vähän auki vielä. Jos tulen niin tulen vain päiväksi. Meillä on paljon lemmikkilintuja, ja niitä ei ole kukaan hoitamassa jos tullaan koko v-lopuksi. Harmillisia nuo elukat tällaisissa tilanteissa.. :smt003