mä en voi sille mitään et se vainoo mua vielä, ihan eri tavalla ku oisin luullu. Mä en tiedä miksi mulla oli sellanen kiire kun olin lykännyt sairaalaan menoa liian pitkään, varmaan kun äiti sanoi ettei tarvii välittää enää vierailuajoista terminaalivaiheessa, mut en silti tajua miten se meni näin. Bussi sattu tulemaan heti ja juoksin ja menin väärälle osastolle, se oli palliatiivinen osasto ja siel haisi imelä tårta på tårta ja sängyissä oli vanhuksia, joka puolella kuulu kuolonkorinaa. Melkein minnekään ei "saa" kuolla, ei palvelutaloon tai keuhkotautiosastolle tai oikeestaan mihinkään osastolle ni en ollu nähny oikeestaan sellasta ennen. Mun faijaa ei siirretty sinne ku siellä ei oo yhden hengen huoneita. Harhailin sit vahingossa oikeelle osastolle ja äiti viitto ovelta et tuu tänne ja sano et se on ihan viimesillään ja se oli... mä en ois tuntenu sitä, se ei näyttäny yhtään siis yhtään mun faijalta, ja sil oli maitomaiset silmät ja suu auki ja sen rintakehä oli jotenki kasaan luhistunu, siin oli hirveen syvä kuoppa. Minuutin välein se veti henkeä nii rajusti et näytti et jokin menee rikki, ja se tapahtu neljä kertaa ja sit mä kysyin mistä se päätetään et se on kuollu, äiti sano et ku ei tunnu pulssi. Ei sen rantees ainakaan mitää tuntunu mut äiti sano et se pitää kokeilla sydämest ja avas paidan napit ja mä laitoin käden sinne kuoppaan ja se oli kuuma mut ei sen sydän lyöny. Me odotettiin minuutti ja tuijotettiin kännykkää, 9:43. Mä suljin sen silmät mut me ei saatu sen suuta kiinni vaik yritettiin. Kaikkein karseinta siinä oikeestaan oli se miten epädramaattista se oli ja miten epädramaattisia me oltiin. Emmä oikeestaan tuntenu mitään, mut se häiritsi mua ku se meni niin nopeesti ja oli jotenki niin arkipäivästä ja sit me saatii joku hautaustoimiston esite ja mentii kotiin. Mua vitutti jokin ihan saatanasti enkä saanu kiinni että mikä. Oon lopettanu huumeet kauan sitten mut sinä päivänä relapsoin ja vedin perseet bentsoilla ja amfetamiinilla... piikittämällä vielä. Siit tuli kauhee huuto ja vedin loput pirit alas vessasta ja äiti heitti mut ulos porukoiden himasta ja oon sen jälkee korjaillu vierotusoireita ja ottanu vaa reseptilääkkeitä. Sain kiinni lopulta siitä et oon kiukkunen, koska perheessä mis molemmat vanhemmat on lääkäreitä, ei jotenki vaan opi ainakaa tällanen autisti mitään "oikeeta" suhtautumista kuolemaan, se on sellasta ruokapöytäsettiä samal tavalla ku rekkakuski-reiska jonka hanuriin laitettiin letku ja sieltä tuli kaks isoo ämpärillistä höyryävää ripulia ja kaikki kaljapullot ja kynttilänjalat ykkösessä ja kakkosessa jonka päälle muka kaaduttii ku oltiin kylppärissä koiraa pesemässä. Sit ukki kuoli ja sit 42v eno ja sit faija ja mä olin hautajaisis tai sängyn vierellä ihmettelemässä että miks helvetissä tää ei tunnu yhtää miltään ja miten fucked up on että se on ihan yhtä kliinistä liukuhihnasettiä ku millasena se on mulle myyty ja eniten... eniten häirii että faija leikki ite siinä mukana melkei viimiseen asti ja saakelin ääliö sai joku kolme keuhkoveritulppaa eikä halunnu sairaalaan ja äitiki on vihanen ku se esitti et no fucks given vaikka vika viikko oli kuulemma jatkuvii paniikkikohtauksia koska se pelkäs enemmän ku mitään et kuolee tukehtumalla.

Ja sen ennuste oli et se kuolee tukehtumalla koska COPD mut se sai keuhkokuumeen ja se oli sit siinä etenki ku morfiini + dexdor + midatsolaamipumppu. Mutta mitäköhän helvettiä mä siinä sängyn vieressä tein, piti sanoo etten vihaa sitä jäbää enää mutten ehtiny.