Minäkin pelkään kaikkein eniten hukkumista. Tai tukehtumista. Hukkumiskammon perimmäisenä taustana on varmaan se, että kun olin noin seitsenvuotias, naapurin vuotta nuorempi poika painoi minut uimahallissa veden alle ja piteli siellä. Tarkoitus oli vain leikkiä, mutta rimpuilin ihan tosissani ja pakokauhu oli valtava. Sen jälkeen katselin aina uimahallin portaiden alla olevia häkkejä sillä silmällä, että mitä jos olisin itse tuolla sisällä, ja mietin miltä tuntuu kun pannaan betonisaappaisiin... ynnä muuta järkevää. Tukehtumista aloin pelätä tehdessäni systeman hengitysharjoituksia. Ei niinkään se pidätteleminen, vaan se kun pitää rentoutua... Rentoutua sitä tatamia vasten selän alla. Ensin tulee paine. Sitten tulee se kauhea mahdoton rentoutuminen ja kutina. Muulla nimellä en osaa sitä nimittää. Yleensä en mielellään ajattele koko asiaa enkä mielellään pidätä henkeäni kuin pari sekuntia.Kalle Koskinen kirjoitti: Hyi helvetti! Hukkumista kammoavana oli varsin inhottavaa katsella paria kohtausta. Hyvä etten lakannut itsekin hengittämästä.
Mutta aiheeseen. En yleensä katso elokuvia. Elämänkatsomukseni mukaan ne ovat syntiä... Voisikin siis ihan piruuttaan ruveta vähän katselemaan
Noin kuukausi sitten kävin teatterissa katsomassa Rare exportsin. En nauranut ääneen kuin parissa kohdassa, mutta jälkeenpäin elokuva huvitti minua suuresti. Siinä ei ollut mitään sellaista yksittäistä läppää tai kohtausta, mikä olisi äärettömän naurattava, mutta enemmänkin se henki...
Ai niin, mutta katsoinhan eilen telkkarista jälkipuoliskon jostain komisaario Beck-leffasta, kun perheeni katseli sitä ja tahmaannuin kiinni televisioon. Muuten en olisi sallinut moista maallista ja valheellista iloa itselleni, mutta jos ei katso tekstejä, voi oppia vähän ruotsia, ainakin kuullunymmärtämistä. Mainosten katsomiseen katson aikani olevan liian arvokasta... joten mainostauoilla juoksin yläkertaan lukemaan potku.nettiä
Oli hyvä leffa. Kyseessä ei loppujen lopuksi ollutkaan rikostapaus, vaan kaksi tyttöä oli tehnyt yhdessä itsemurhan jouduttuaan monilta eri tahoilta hyväksikäytön uhreiksi. Suhteet perheenjäseniin olivat etäiset, vanhemmilla ei ollut mitään hajua mitä tyttöjen päässä tapahtui. He pitivät kaiken sisällään. Ehkä olen ollut niin pitkään telkkaripaastolla, että pidättyväisetkin leffat tuntuvat minusta rankoilta ja puhuttelevilta. Tämän leffan puhuttelevuus ei kuitenkaan tullut kovin lähelle, siis näyttelijäsuoritusten kautta, se oli enemmänkin yhteiskunnallista. Ainoastaan tyttöjen "jäähyväisvideo" oli vaikuttava. Ja henkilöiden romahtamiset. En tiedä miksi näitäkin muistan vasta nyt.
Luulin että Beckit ovat joku sarja, kun niitä tulee harva se päivä, mutta ne olivatkin sitten leffoja
) Eikä nyt mikään überimeläkään ollut.
) ja kunnon kanojenseassapyöriskely-maaseutumeininkiä. Ja hyvä puukkotappelu, isäntä lukitsee kolme tyyppiä latoon ja pyytää lämmittämään itselleen saunan, vihtoo siellä, kai "puhdistautumisrituaalina" ennen kuin menee tappamaan tyypit... Hah. Äijjä.