Jooh,

Ekat maistiaiset seuraavasta hokeista sai tänään (tiistaina). Vaikuttaa lievästi sanottuna haastavalta! Tosin tänään oli melko happo olo jo alkulämpän aikana. Arvelen että palautuminen edellisestä treenistä oli vielä kesken.

ToBy

Jeps,

Vyökoe meni ihan OK, vaikka kun suoritusta muistelee niin moni asia olis voinu onnistua paremminkin. No, nyt tuntuu että tähtäin on ihan selkeesti seuraavassa tasossa. Eli uuden hokein opettelu pitää aloittaa ja mitään taukoja ei tee yhtään mieli pitää.

ToBy

Ai joo,

Unohtui edellisessä sanoa että syksyllä kävin Taijin peruskurssia melkein loppuun asti. Ajatus oli tietysti että semmoinen hidas ja harkittu liikkuminen ei rasittaisi selkää mutta antaisi kuitenkin mahdollisuuden jatkaa liikkumista mielekkäällä tavalla. Tavallaan se oli ihan OK, mutta kun taidomainen treenaaminen ja liikkuminen alkoi onnistua ja varsinkin kun mahdollisuus vyökokeeseen osallistumisesta tuli realistiseksi niin taiji jäi. Ehkä taas joskus uudestaan, ei siinä mitään vikaa ollu (paitsi ehkä ne "potkut").

ToBy

Ugh,

Selkävaivat on enimmäkseen kärsitty. Vielä tuntuu kipuja joissain suoritteissa, mutta tähtäin on nyt vahvasti noin kuukauden kuluttua pidettävässä vyökokeessa. Magneettikuvaukset, selkäjumpat yms. on lusittu ja näyttää siltä että ilman leikkauksia selvitään! Treeneissä olen kulkenut ihan säännöllisesti, mutta väistänyt mm. korkeat tengit ja muut alaselän repimiset.

Tänään käytiin läpi vyökokeeseen ja sen katselmointiin liittyviä tekniikoita urakalla läpi. Epigeri on edelleen vaikea ja tosi hankala, manjigerin palautusvaihe samoin, muuten selän puolesta ei pitäisi olla ongelmia vyökokeessa.

ToBy

Melkoisesti on vettä virrannut oulujojessa sitte viime kirjailun. Edellä mainittu välilevyvaiva on edelleen olemassa, vaikkakin ihan kohtuudella jo kontrolloitavissa miedoilla kipulääkeillä ja jatkuvalla keskivartalon aktivoinnilla. Esimerkiksi halonhakkuu mökkiloman aikana oli tosi hyvä tapa lievittää kipuij. Meni jopa päiviä ilman buranaa...

Olen kulkenut treeneissä lähes jatkuvasti ns. puolivaloilla eli jotkin rankkaa selän taivutusta vaativat jutun olen jättänyt tekemättä - näin ollen suurin osa taidon tengiliikkeistä on pitäny passata. Onneksi mua ymmärretään porukoissa! Olen myös treenaillut "omin nokkineni" esim. unsoku-liikkumista. Tuotahan tekee ilman huolia (paitsi voi käydä tylsäksi) ja samalla tulee mukavasti aktivoitua keskivartalon lihaksii.

Mun vaiva on semmoinen että puolentoista tunnin treenin aikana noin viimeinen puolituntinen tuntuu aina parhaalta. Viime tiistainakin oli ihan tosi mukava juuri sopiva treeni, jossa treenailtiin joistain muista lajeista napattuja kaatumisia (ukemeij). Juuri sopivan rentoa ja vaivatonta niin että kun sitten lopuksi päästiin taidosovelluksiin niin olo oli jo tosi hyvä ja pysty touhuamaan ihan täysillä!

Olen vakavasti harkinnut jonkin Pilates tyyppisen harjoittelun aloittamista loppukesän tai viimeistään syksyn aikana. Selkävaivaisille on kai ollu tuosta jopa ihan oikeesti hyötyy? Ainakin mua viisammat on kertonu niin...?

ToBy

Tulikin sitten pidettyä pakosta noin kahden kuukauden mittainen tauko vakavasta lajiharjoittelusta. Alkukeväästä "raportoimani" hermosärky oikeassa jalassa ärtyi ja syyksi osoittautui välilevyn pullistuma 4. ja 5. nikaman välillä. Sitä tässä on nyt tuskailtu ja liikkuminen/treenaaminen on rajoittunut pyöräilyyn ja varovaiseen lihaskuntoharjoitteluun.

Tänään oli oikeastaan ensimmäinen kerta kun pystyin todella taidomaiseen lajiharjoitteluun dojolla. Tein nimittäin seimei-no-hokein kokonaisuudessaan peräti viisi kertaa (tietysti pienet tauot välissä). Tuo oli juuri sopivaa uudelleentotuttelua taidomaiseen liikkumiseen ja alavartolon lihasten "herättelyyn". Tuo liikesarja ei sisällä mitään potkuja, jotka edelleen aiheuttavat pientä kipua. Siksi tuo liikesarja tuntuu juuri tässä tilanteessa aivan erinomaiselta harjoittelutavalta. Jospa tästä pikkuhiljaa kesän aikana toipuu kokonaan niin että syksyllä sitten taas täysillä???

ToBy

Otteluharjoittelusta

Viime sunnuntain erinomaisen ottelupainotteisen sunnuntai-iltapuhteen innoittamana muutama huomio taidon ottelun harjoittelusta. Ottelupainotteisten treenien päätteeksi tavallisesti päädytään ottamaan muutama lyhyt erä vapaata ottelua. Nuo ovat kyllä erittäin mielenkiintoisia tilanteita, jos vain vastaan sattuu edes suurinpiirtein itseni tasoinen vastustaja. Itse asiassa olen hieman yllättynyt siitä kuinka positiivisena koen tuon ottelun.

Se varsinainen idea menestyksekkään ottelemisen kannalta lienee pyrkiä jonkinlaiseen "ajatuksettomaan" tilanteiden hyödyntämiseen kulloinkin sopivalla tekniikkakombinaatiolla, siis ilman että tarvitsisi koko ajan "miettiä" ensin sopivaa tilannetta ja sen jälkeen että mitenhän tuon nyt sitten hyödyntäisi! Valitettavasti tämä miettimismenetelmä taitaa olla se jolla minä ottelen, joten useimmat potentiaaliset hyökkäystilanteet ovat ohi ennenkuin päätös toiminnasta on kiirinyt toimintaa ohjaavasta keskuksesta suorittavaan portaaseen.

Suuri osa seuramme aktiivitreenaajista taitaa olla melkoisen kokeneita kisakoneita, joita vastaan otellessa lähinnä jäätyy kun jalkaa ja kättä on ilmassa ja tulossa kohti ensimmäistä persoonaa melkoisen nopeata tahtia, vaikka ottaisivatkin omasta mielestään rauhallisesti meikäläisen kanssa. Itsestäni vaikeinta on totutella tekemään edes niitä melko paljonkin harjoiteltuja väistöjä noissa nopeissa tilanteissa, saatikka että pystyisi tekemään jonkin vastatekniikan väistön jälkeen. Useimmiten seuraksena on kirvelyä kylkien seutuvilla tai käsivarsissa.

Toinen mikä aina otteluerien jälkeen tuppaa harmittamaan on se että potkujen, lyöntien ja väistöjen tekniikka jotenkin hajoaa ihan totaalisesti noissa ottelutilanteissa: asento ei useinkaan pysy matalana ja potkuista tulee sellaisia vähän sinnepäin ja niin edelleen. Lisäksi olen huomannut että poikkeuksetta teen ottelun aikana tekniikat aina sillä ns. "paremmalla puolella" vaikka kaikkea tekemistä kyllä harjoitellaan molemmille puolille ihan yhtä paljon. Jotenkin haluaisin tuostakin päästä eroon. Pitänee ihan tietoisesti vaikka seuraavassa ottelutreenissä yrittää (mahtaakohan muistaa).

Jotenkin alunperin ajattelin itseni ihan tyytyväiseksi kun vaan pääsen harjoittelemaan ja hiomaan liikesarjoja vaikkapa ihan itsekseni. Nyt kuitenkin totean että tuo otteleminen on erittäin mielenkiintoinen osa taidoa vaikka siis tähtäin ei olisikaan varsinaisissa kisoissa.

Ehdotan kupposta teetä tähän väliin!

ToBy

Inhoreallistisesti listaan kaiken tähän mennessä pieleen menneen, tai no, fyysiset vammat/vaivat jotka ovat joko haitanneet harjoituksia tai syntyneet harjoituksissa. Saadaan sitten tämäkin pois alta. Ei näitä paljoo ole.

Alkuaikoina ei vielä osannut aloittaa tarpeeksi rauhallisesti lämmittelyä ja seurauksena oli useita venähdyksiä ja muuta pikku ongelmaa. Pohkeiden kanssa erityisesti oli ongelmia ja kerran vääntyi polvi. No onneksi tämmöisistä toipui nopeasti ja nykyisin näitä ei enää satu kun osaa varoa.

Yhdesti on tullu kylkeen semmoinen tälli että kylkiluu murtui. Tuo ei tosin tuntunut kuin heikkona jomotuksena seuraavien viikkojen aikana ja lievänä kipuna liikkuessa. Murtuma diagnosoitiinkin vasta jälkeenpäin röntgenkuvista. Tämän takia ei edes tarvinnut jättää treenejä väliin, miksi siis edes mainitsin?

Käsivarsien ja ranteiden päälle on joutunut laittamaan painoa hirveän paljon enemmän kuin ennen taidoa yhteensä. Kaikkihan tietävät että taidoon kuuluu niitä permantovoimistelun kaltaisia juttuja: kärrynpyöriä, käsinseisontaa, puolivoltteja yms. Mikään noista ei ollut mulle ennestään tuttua, joten jonkinlainen shokki oli ehkä odotettavissa. Fyysisesti vaikeinta oli, ja on edelleenkin, ranteiden kestävyys noissa voimisteluhommissa. Joskus on treenin aikana tuntunut että nyt on kyllä kyynärvarressa kaikki luut vähintään murtunut. Onneksi tilanne on hiljalleen helpottumassa tälläkin rintamalla.

Todella hankalaa vaivaa kantapäiden kanssa kesti reilusti yli puoli vuotta. Ensin tulehtui jokin jänne/lihas oikean jalan kantapäästä (kyseessä lienee "jalkapohjan kalvojänteen tulehdus"). Treenien jälkeisenä aamuna ei usein voinu laittaa painoa kantapäälle lainkaan tuskan takia. Kun oikea jalka alkoi viimein helpottaa vaiva siirtyi vasempaan, mutta onneksi lievempänä. Lepojaksot, kylmähoidot ja särkylääkekuurit toivat vain tilapäisen avun. Kun palasi tatamille vaiva palasi. Nyt tuokin ongelma on onneksi ohi. Oliskohan tällä vaivalla jotain tekemistä sen kanssa että alkoi yhtäkkiä säännöllisesti liikuskella tatamilla?

Edellä luettelemani vaivat ja harmit ovat siis semmoisia, jotka ovat mielestäni syntyneet/aiheutuneet harjoittelun seurauksena (ainakin todennäköisesti). Päätän kuitenkin tämän surkuttelevan osion ajankohtaisella hermosäryllä, joka nykyisellään vaivaa koko oikeaa jalkaa. Tämä vaiva siis ei kuitenkaan ole syntynyt treenien seurauksena. Särky alkaa jostain oikean pakaran alta ja vaatinee jossain vaiheessa lisää ammattilaisten apua (prosessi aloitettu). Nimittäin, eilisetkin treenit piti melkein jättää kesken jo alkulämmittelyn aikana. Onneksi kuitenkin jatkoin, kun vaiva hellitti ja tulikin ihan hyvä hikitreeni.

No niin siinä sitä oli surkuttelua, anteeksi vain. Seuraavaksi jatkan joko henkisen kantin kestävyydestä/murtumisesta tai jostain muusta jos sattuu olemaan positiivisempi päivä.

ToBy

Moro,

Kuten lupailin esittelyssäni, aloittelen tässä jonkinlaisen treenipäiväkirjan pidon. En niin että kirjoittaisin jotain ytimekästä lyhyesti jokaisen harjoituksen jälkeen vaan ehkä jotain kattavampaa silloin tällöin kun tulee jotain sanottavaa.

Taustaa:
Aloitin syksyllä 2007 taidon peruskurssin Oulussa. Tuo oli totaalisesti ensimmäinen kamppailulaji, jota lähdin yrittelemään. Peruskurssi päättyi onnellisesti vyökokeeseen tammikuussa 2008 ja siitä se säännöllinen treenaaminen sitten lähti. Tuossahan ei sinänsä olisi mitään poikkeuksellista, mutta kun muut kurssilaiset samoin kuin muutkin nykyiset harjoittelukaverit ovat arviolta 15-25 vuotta nuorempia! Itse täytän pian 43.

Ennen taidoa harrastelin lähinnä kestävyystyyppisiä lajeja (hiihtoa ja maastopyöräilyä sekä hiukan harvemmin lenkkeilyä ja uintia). Lenkkeily piti jättää kun alkoi juostessa tulla kipuja sekä lonkkiin että polviin. Noista tuo maastopyöräily on ollut kaikkein mielekkäintä monipuolisuutensa takia. Sen avulla myös ajoittain vaivanneet selkävaivat pysyivät kurissa. Mutta kun sekin alkoi hiipua (ei yhtään kunnon lenkkiä puoleen vuoteen), teki vain mieli kokeilla jotain ihan uutta ja osittain sattumalta ajauduin taidonäytökseen (ilmoitus oli työpaikan ilmoitustaululla) ja kun kerran menin paikalle niin eipä kehannu jäädä pois. Oon vissiin semmonen.

Näissä kirjoitteluissani yritän siis keskittyä "ikämiehen" taidokokemuksiin. Tottakai taidon harrastajissa suomessakin on kaiken ikäisiä, mutta uskoisin että suurin osa harrastajista on kuitenkin aloittanut lajin nuorena. Tiedän kuitenkin että esim. pääkaupunkiseudulla toimii VTT:n taidoseura (VTTaido), jossa lienee vähän sellaista "aikuistaidon" tekemistä eli siellä voisi olla ns. vertaisryhmää?

Ehkäpä aloitan listaamalla noin puolentoista vuoden harjoittelun jälkeen kaikkein positiivisimmat kokemukseni tähän ensimmäiseen viestiin.

Parasta on ollut lajin tehokkuus kuntoilumielessä. Muutama ylimääräinen kilo katosi vyötäröltä jo peruskurssin ensimmäisten kuukausien aikana, lihaskunto on kohentunut huomattavasti ja yleinen taipuisuus ja notkeus on parantunut. Alaselän vaivat ovat enimmäkseen historiaa. Muuta liikuntaa ei enää tarvitse väkisin harrastaa.

Minua säännölliset ja ohjatut harjoitukset näyttävät motivoivan, niihin tulee aina lähdettyä vaikka miten väsyttäisi työpäivän jälkeen. Toisin sanoen kun harrastelin kuntoilua, niin tuli lähdettyä silloin kun ehti ja viitsi. Nyt muu kalenteri tulee pidettyä mahdollisimman tyhjänä treeni-iltoina. Minusta vain tuntuu että jos jätän treenin väliin niin seuraavalla kerralla joudun selittelemään miksi en ollut paikalla. Ei tietenkään oikeasti tarvi selitellä muille kuin itselleni, mutta kun juuri minä en siedä selittelijöitä.

Lajin vaativuus ja jatkuvat uudet haasteet pitävät homman todella mielenkiintoisena. Varsinkin semmoinen treenipaikalle ajaessa tuleva lievä jännitys että "mitähän ne on tällä kertaa keksiny" tuntui aluksi jopa hieman hermostuttavalta. Nyt kun harjoituskertoja on takana tarpeeksi, tiedän jo selviäväni hengissä mistä tahansa eteen tulevasta. Hermostus on vaihtunut odotukseksi. Samoin jonkin asian oivaltaminen tai hyvä onnistuminen jossain tekniikassa treenin aikana, vaikka edes kerran, ja siitä saatu palaute ovat todella motivoivia tekijöitä.

Treeniporukan henki on loistava. Vaikka olenkin siis eri sukupolvea kuin muut treenaajat, niin tuntuu että sillä ei ole treenin aikana mitään merkitystä. Harjoituksia vetävät antavat toki mahdollisuuden ottaa tarvittaessa hieman rauhallisemmin, eli on todella tunne että minulla on mahdollisuus edistyä omaan tahtiini ja hampaat irvessä ei tarvitse väkisin yrittää tehdä temppuja, jotka kerta kaikkiaan eivät onnistu (kaikki nimittäin ei onnistu, niistä lisää jatkossa). Kunhan parhaansa yrittää, sehän on selvä ja kuinkas muuten.

Vyökoe oli hyvä tilaisuus ja erinomainen motivaattori, ylimäärästä vapaavuorotreeniä tuli tehtyä pohjalle ihan mukavasti. Mielestäni minua ei lainkaan jännittänyt se esiintyminen siinä tilaisuudessa, ehkäpä siviilielämässä hankittu esiintymiskokemus auttoi. Nyt tähtäin on seuraavassa vyökokeessa parin kuukauden kuluttua.

Kunnon "kiai" on puhdistava kokemus!

No ehkäpä siinä oli tarpeeksi noin aluksi. Palataan asiaan,

ToBy