Mika kirjoitti: Noin muuten olen aika vakaasti sitä mieltä, että asiat pitää mahdollisimman nopeasti ja rakentavasti puhua auki. Mutta jälleen voin todeta suhteita olevan monenlaisia jne. jne....

Mulla on vähän sama kanta.
Ja se soittamatta jättäminen. Ei se muuten mua olisi häirinnytkään niin paljoa, mutta se missä kunnossa mä silloin olin, niin se häiritsee.
Mitä se ihminen tuntee mua kohtaan jos sitä ei p*skan vertaa kiinnosta että pärjäänkö mä? kun sängystä ylös ja tien toiselle puolelle kauppaan menokin (kovaan pakkaseen joka salpaa taas sitä henkeä joka ei muutenkaan kulje) vei puolitoista tuntia. Mutta pakko oli. En mä voinut lastakaan laittaa kauppaan kun mulla oli pelkkä pankkikortti. Pikkusen vitutti.

Lasse Candé kirjoitti: Myös oman jouston sopivaa määrää on hyvä punnita aika ajoin.

Siinä vaiheessa kun se on vain minä joka joustan, niin jossain vaiheessa sekin jousto loppuu. No, kyllähän se toinenkin sitten joustaa kun mun jousto loppuu ja mä konahdan.
Se tässä ärsyttääkin kun mun pitäs olla sellanen aina hyvällä päällä oleva, ei sais kiukutella, ei saa keskustella hänen toimistaan jotka mua häiritsee mutta mun pitäis "totella" kyllä kaikkea.
Sitten tulee riita kun mun jousto loppuu ja sanon suorat sanat. Sitten mökötellään pari päivää kunnes mä en pysty enää olemaan ja mä soitan että mun on pakko tulla käymään ja sit yritetään vähän keskustella asiasta, lähden himaan ja seuraavana päivänä se taas on kun ei olis mitään tapahtunut mutta on selvästi kuitenkin miettiny asioita ja parantanu niitä omia juttujaan.

Kuvitelkaa nyt, mä oon kuitenkin ihan silleen tempperamenttinen ihminen. No onneks meillä on tuota "parisuhdeterapiaa" kerran viikossa niin mä pääsen potkimaan sitä salille

Daddy kirjoitti: Kehtaako kysyä, että miksi juuri sivuhuomautuksena, eli olisko voinu esim ihan suoraan kysyä, että miksi äijä ei soitellut ehtoolla?

Jossain määrin meinaan ihmetyttää tämmöiset enemmän ja vähemmän suorat vihjaukset semmoisissa tilanteissa kun asiasta vois kysyä ihan suoraankin. Mutta tietty onhan se niinkin, että kyllä parisuhteessa tietty määrä sitä "telepatiaakin" tarvitaan.

Sivuhuomautus lähinnä siinä mielessä että keskusteltiin toisesta asiasta joka vähän sivus tuota asiaa ja tokasin siinä sitten että oliko se suuttunu mulle jostain kun ei soitellu edes illalla ja kysyny vointia... mutta en mä saanut siihen oikeen mitään vastausta.

Lasse Candé kirjoitti: Muistanko nyt ihan oikein että vähän niinkuin välimallin seurustelua niinkuin olisi?

No ollaan me ihan normaalisti seurusteltu, toinen osapuoli on vaan ollut sillai hitaammin kypsyvää sorttia. Välillä on ollut suuriakin riitoja linjojen vedosta ja sit on ollut aina mykkäkoulua, mitä mä taas en voi sietää... Mutta aina tuollasten mykkäkoulujen jälkeen mies on selvästi miettiny niitä asioita ja sitten ottanut huomioon ne. Mutta siis näistä ei olla koskaan silleen kunnolla keskusteltu.

Nyt mä olen kuitenkin ymmärtänyt sen kokonaisuuden minkä takia meillä on ollut noita isoja riitoja ja tää ongelman ydin on alkanut antamaan nyt periksi.
Miehen on ollut siis vaikea ajatella sitoutumista huonojen naiskokemustensa takia. Syksyllä kuitenkin meillä oli tästäkin keskustelut että nyt pitäs kyllä jo tietää että voiko hän kuvitella elää mun kanssa nyt silleen pitempään ja oli kuulemma nyt ruvennut asennoitumaan siihen että me nyt sitten elellään yhdessä.

Nyt on siis mennyt taas ihan hyvin hetken aikaa (kun oon vaan kävässy siellä hakemassa päivän halit ja kertomassa kuulumiset), ja jotenkin tuo oli niin käsittämätöntä kun toinen ei edes soita että miten mä voin. No me eilen käytiin apteekissa ja mä sille sivuhuomautuksella siitä mainitsin ja kysyin että onko se jostain suuttunu kun ei siitä nyt kuule kauheasti mitään. Mutta soitti se mulle nyt aamulla sitten.

Miks mä sitten olen tällasessa hankalassa suhteessa?

Mulla on vahva käsitys että siihen on syynsä. Kaikki se miten me ollaan tavattu, miten asiat järjestyi niin että osuttiin toistemme tielle jne. on kuin ennalta kirjoitettu. Tällä miehellä on varmasti jotain annettavaa mulle, nyt äkkiseltään tulee ainakin mieleen että tämä tarkoitus on opetella pitkää pinnaa En mä muuten olisi tätä jaksanut näin pitkään.

DeusVult kirjoitti: Luin pari viimeistä sivua, mutta ei silti ihan selvinnyt. Oliko niin että Reballa on mennyt juuri bänks, joten ilmeisesti tämä kaupassa käyvä kaveri on Reban ex? Jos näin on niin en yhtään ihmettele että ei paljoa kiinnosta soitella.

Juu eikun ollaan kyllä seurusteltu ihan vuoden päivät tai jotain. Mies itse oli kipeenä kauan tuossa aiemmin ja mä kuskasin sitä sairaaloissa ja olin poissa töistäkin sen takia.
Jos ei nyt muuta, niin oikeasti vois kysyä että tarvinko mä jotain apua, mulla on esim. ala-asteikäinen poika täällä jolle en nyt sattuneesta syystä esim. jaksa tehdä ruokaa, no onneksi on nämä mikroateriat ja vaikka niihin en muuten turvaudu niin tällasessa tilanteessa on hyvä turvautua.

Sunnuntaina se kyllä huolehti kun olin hänen luonaan, mutta nyt taas ei mitään.
Mutta aivan sama. Jos ei löydy maailmasta sellaista miestä joka oikeasti on joskus huolissaan sen toisen puoliskon voinnista, soittele sillon tällön ja ota yhteyttä ja joka näyttää että välittää, niin joo, sitten mä oon mieluummin yksin. Mitä sitä mieltään pahoittamaan.

Tässä kun oon pari päivää maannu huonossa hapessa sängyn pohjalla keuhkokuumeen ja keuhkoputkentulehduksen vallassa, niin on ollut vähän aikaa miettiä asioita ja huomata pieniä juttuja.
En nyt sitten tiedä, onko se vaan jotain miestenjuttuja vai mitä, mutta jos toinen käy mulle kaupassa puolen päivän aikaan ja näkee että mä olen niin huonossa kunnossa että en melkeen pääse sängystä ylös, niin mä en käsitä sitä että ei voi soittaa illalla ja kysyä että mikä on vointi ja kysyä että tarttenko vielä jotain apua.
Joo tää tais olla nyt viimeinen niitti.

Kyllä mullekin varmasti joskus sitten löytyy mies joka oikeasti välittää musta ja tunne on molemminpuoleinen.

Mä toivottavasti olen löytänyt itseni silloin kun mun sisällä on rauha. Siis että siellä ei oo sitä paniikinomaista tunnetta singota sataan suuntaan, yrittää tehdä kaikkea, siis kaiken kaikkiaan sillon kun mun mieli on niin rauhoittunut että mä voin sanoa että mä otan osaa mun elämään, eikä niinku nyt että mä vaan katon jostain yläpuolelta että mitä mä teen.

Mun mielestä taas ehkä suurin osa "normaaleista" ihmisistä ei oo ees kuullut itsensä tuntemisesta. Ne vaan elää ja monesti niitten elämä on aika iisiä. Ne käy töissä ja kattoo telkkua illalla ja that´s it. Sitten on niitä jotka yrittää löytää itsensä, toiset on siinä vasta alussa ja toiset aika pitkälläkin.
Mä oon siinä vaiheessa että mä aina välillä näen vilahdukselta sen itteni, mutta sitten se taas pääsee karkuun

Mika kirjoitti: Rennosti vaan, Reba

Näinhän se menee, ja joo yritän ottaa rennosti.
Oon vaan aina ollut kauhean hätänen luonne... vaikkakin tässä henkisessä kasvussa oon kyllä opetellut paljon malttia. Mutta aina välillä tuntuu että olis kauhee kiire vieläkin
Mutta sitä kiirettä onneks pääsee purkamaan salille ja dojolle!

Mika kirjoitti:

Reba kirjoitti: Sinkkuus on tietenkin yksi vaihtoehto. Mutta se voi kyllä karata käsistä... Mä tiedän että mä rikon itseni kuitenkin jos lähtee jollekin biletys-yhdenyönsuhteet-yms. linjalle.

On hyvä jos tunnet itseäsi tuon verran. Sinkkuushan ei automaagisesti tarkoita tuollaista kreisibailaamista. Tällaisissa tapauksissa sinkkuuden tärkein tehtävä on tutustuttaa ihmistä itseensä. Tietenkään se ja kreisibailaaminen eivät silti sulje pois toisiaan, mutta ei sellainen koktaili kyllä kaikille sovi.

Mä olen nyt ajatellut että seuraavan ehkä puolen vuoden strategia on se, että mä enemmän keskityn itseeni ja treenaamiseen (koska mä olen huomannut että mun kroppa pysyy suht kivuttomana ja kunnossa kun treenaa) ja sitten kun tarvitsee vähän "toisen kainalossa kyhnyttämistä" niin käy sitten tuolla naapurissa. Mä myös tuona aikana käyn vähän läpi mitä mä haluan elämältä. Siinä tuo miesystävä on hyvä, että hän antaa mulle tilaa ja on tukena noissa ahdistuksissa jos on tarpeen. Vaikka mun ero tuosta puolen elämän suhteesta olikin oma päätös, ja olin tehnyt sitä eroprosessia jo melkein vuoden ennen varsinaista eroa, niin silti sitä kelaa läpi.

Tottakai sitä miettii, ja onkin hyvä että pohdit asiaa. Pään hautaaminen hiekkaan on varma tapa toistaa virheitään ja olla oppimatta elämästä muutenkin. Ajatuksesi kuulostaa näin täysin ulkopuoliselle hyvältä, kunhan vain osaat pitää oman elämäsi omissa käsissäsi. Kaikkea parasta

Kiitoksia. Tuo nyt on se ajatelma, mutta kun illalla kömpii yksin isoon sänkyyn, niin vetäähän se mielen haikeaksi. Kun haluaisi jakaa sen elämän jonkun kumppanin kanssa. Mä olen kuitenkin käytännössä koko pitkän edellisen suhteeni elänyt "yksin suhteessa" niin joskus kyllä kaipaisi tasavertaista kumppania jolta saisi sitä vastarakkautta.
Mutta sen aika on vielä, sitten kun se aika on kypsä. Siihen on pakko uskoa

Joo enhän mä nyt pahoita noista mieltäni! Tuossa suhteessa on paljon mitä mä haluan säilyttää, oikeastaan vain yksi asia hiertää. Olen aina ollut hirveän spontaani ja nopea liikkeissäni, mutta nyt mä yritän hillitä itseäni, jotta en tee mitään hätiköityjä johtopäätöksiä.

Sinkkuus on tietenkin yksi vaihtoehto. Mutta se voi kyllä karata käsistä... Mä tiedän että mä rikon itseni kuitenkin jos lähtee jollekin biletys-yhdenyönsuhteet-yms. linjalle.

Mä olen nyt ajatellut että seuraavan ehkä puolen vuoden strategia on se, että mä enemmän keskityn itseeni ja treenaamiseen (koska mä olen huomannut että mun kroppa pysyy suht kivuttomana ja kunnossa kun treenaa) ja sitten kun tarvitsee vähän "toisen kainalossa kyhnyttämistä" niin käy sitten tuolla naapurissa. Mä myös tuona aikana käyn vähän läpi mitä mä haluan elämältä. Siinä tuo miesystävä on hyvä, että hän antaa mulle tilaa ja on tukena noissa ahdistuksissa jos on tarpeen. Vaikka mun ero tuosta puolen elämän suhteesta olikin oma päätös, ja olin tehnyt sitä eroprosessia jo melkein vuoden ennen varsinaista eroa, niin silti sitä kelaa läpi.

Seurustelusuhde josta en oikein tiedä...
Ero siis tuli tuossa melkein vuosi sitten, 16 vuotisesta parisuhteesta jossa alettiin hengaa 17-vuotiaina. Noh ei siinä mitään, naapurista löyty lohduttava ja auttava olkapää jonka kanssa nyt on ollut sitten aika myrskyäväkin suhde. Minä tietenkin olen toipumassa erosta ja naapuri omastaan... Saa nähdä tuleeko tästä sitten mitään, kun toinen haluaisi enemmän mitä toinen uskaltaa antaa. Aika näyttää.