Mjölnir kirjoitti:
Niinkuin Suojanen kirjoittaa: kaikki perinteiset lajit ovat olleet joskus paras näkemys vallitsevaan maailmankuvaan sopivasta itsepuolustus- taistelu- tai kamppailujärjestelmästä. Tätä ei kukaan kiistä. Voidaan tietysti spekuloida sillä, ovatko kaikki tuon ajan menetelmät yhtä hyviä tai parempia kuin nykyiset menetelmät.
Asevertaus on sinänsä huono, että ei nykyaikaisia lajejakaan harjoitella siten, että ota nyrkki käteen ja ala itsepuolustaa. Aivan samalla tavalla, kuten aina ennenkin on tehty, harjoitellaan jonkun työkalun käyttö, ja aletaan soveltaa sitä tilanteessa. Ehkäpä suurimpana erona näen opetusmenetelmien välillä sen, miten pedanttista osaamista halutaan, ennen kuin aletaan perustekniikkaa soveltaa käytäntöön. Itse sovellutan joka kerta päivän tekniikkaa käytäntöön. Peruskurssin ensimmäisestä treenistä alkaen. Se ei ole kaunista, ei aina edes tehokasta, mutta opetustarkoitus on alusta alkaen opettaa tilanteen epämääräisyyden joukosta jonkun tutun referenssipisteen löytäminen, johon sitä työkalua voi tunkea.
Olen täysin samaa mieltä, että asiat pitää opettaa palasina. Tapahtumia ei saa ketjuttaa liikaa. Nyt jopa Krav Magassa pääkouluttajat puuttuvat siihen, että opettajat eivät saa muodostaa automaatioita tietyistä tapahtumaketjuista ja siirtää niitä suoraan oppilaille, vaan pitää muistaa, että tapahtuma on dynaaminen ja "tekniikka" on esimerkiksi vain vapautuminen ja vastahyökkäys, sen jälkeen kaikki on sovellusta, joka riippuu täysin hyökkääjän toiminnasta. Siksi myös hyökkääjän rooli on tärkeää. Taas esimerkki: opetan vaikkapa kuristuksesta vapautumisen siten, että ensin harjoitellaan vaikka lyöntejä, sitten polvipotkua, sitten kuristuksesta vapautumista ja polvipotkuvastahyökkäystä. Sitten jo saman treenin lopulla hyökkääjä joko: putoaa, jolloin ei hyökätä enää vaan irtaudutaan; ei reagoi halutulla tavalla (hyökkäys ei pääty), jolloin jatketaan lyömällä, kunnes hyökkääjä reagoi, ja päästään taas ruutuun 1, irtautumiseen.
Eli, summaus: Minun mielestäni nämä nýkyiset lajit ovat, kuten perinteisetkin, paras arvaus kehittäjänsä mukaan siitä, miten tehokkaasti siirretään tarvittava tieto sitä haluavalle. Lajien erot tulevat siitä, että oppimiskäsitys on erilainen, painotetaan eri asioita, tai kulttuurillinen viitekehys on erilainen. Polkua pidemmälle kuljettaessa erot vähenevät, loppua lähestyttäessa häviävät. Samaan päämäärään on monta tietä, toinen voi olla nopeampi, toinen mukavampi, kolmas kuoppaisempi. Se, mitä opimme tuon tien kuljettuamme, vaihtelee suuresti. Suurimmat erot tulevat, kuten jo aiemmissa viesteissä totesin, siitä, miten nopeasti kyseistä tietä saavutetaan joku pieni välietappi, olkoon se vaikka nimeltää auttava itsepuolustustaito yleisimmissä tilanteissa.
Toiset eivät halua kulkea pitkään, toiset eivät halua koskaan perille. Jotkut nauttivat enemmän matkustamisesta kuin perillä olosta. Jotkut eivät edes tiedä, mitä haluavat. Tarjoamme vaihtoehtoja. On harmi, jos jotkut kokevat sen häiritsevänä, että jotkut tarjoavat rock-videoita, vaahtokarkkeja ja konetuliaseita. Loppujen lopuksi moni asia poikkeaa vain vähän. Mutta jotkut tykkäävät enemmän toisesta. Elämä on sellaista.
No You are talking ! Kopioit aivoitukseni
Ja; molempi parempi.
) on aikansa ja paikkansa joillekin ihmisille jossain vaiheessa elämää. Varmasti harmonisempi miljöö kuin monien "modernien" lajien harjoitusmiljöö. Kaikki kun ei voi tehdä samoja juttuja.