Joo, mä yritin oikein miettiä miten noin pääsi käymään, mutta turha kai sitä on selitellä. Myönnetään pystypäin, että tällainen musta aukko on sivistyksessä.

Kiitos! Mä en tosiaan ole sitä ”kakkosta” nähnyt, joten ei ihme, että nimikin meni väärin.

Hyvää läppää. Pari hajanaista sivuhuomiota:

Rambo kakkosen olen vain lukenut kirjana (!), leffaa en ole nähnyt kertaakaan. (siis siitä kakkosesta tosiaan on kirja, olisko konstruoitu kässärin päälle…?)

Yleisesti olen huomannut, että kun kirjaa lukiessa rakentaa itselleen siitä sen mielikuvitusmaailman, joka on omasta mielestä ainoa oikea, niin ei hirveästi edes huvita katsoa leffana jonkun toisen näkemystä. Vaikka oikeasti hyvästä stoorista tehdyt erilaiset tulkinnat on toki kiehtovia.

Itse esim. hurahdin Tolkieniin kai joskus alle 10-vuotiaana ja se oli mulle ”iso juttu”. Sitten kun ne leffat aikanaan tuli, niin yhtäkään en katsonut, jotain pikku pätkiä kylläkin. Varmaan hyvää settiä, mutta ei ole ollut riittävää innostusta.

Btw, oma kiehtova maailmansa ovat leffat, joissa on hyödynnetty jotain klassikkotarinaa toisessa ympäristössä.

Mulle oli mieleenpainuva juttu, kun kauan sitten näin ekaa kertaa Ilmestyskirja. Nyt -leffan ja vasta katsoessa tajusin, että tämähän on Pimeyden sydän.

Jotta pysytään ketjun aihepiirissä, niin nyt lukuvuorossa Jens Lapiduksen Paratiisikaupunki.

Atticora kirjoitti: ↑syys 20, 2019, 13.46 verrataan Larssoneihin ja nesböihin.

Just...

Kun nyt tulit maininneeksi, niin Nesbo on kyllä kuningas. Kaikki suomennetut aikuisten romaanit luettu (15 kpl?), osa kahteen kertaan. Yhtä yritin ruotsinnoksenakin lukea mutta jotenkin hyytyi.

Larsson muuten olisi mielestäni ansainnut paremman kustannustoimittajan. Hyvä tarina mutta rönsyjä olisi voinut reippaalla kädellä editoida.

Atticora kirjoitti: ↑syys 20, 2019, 08.07 Kesällä ajattelin ottaa pehmeän laskun ja kotoa löytyi joku ruotsalaisen naiskirjailijan dekkari. Loppui lukeminen alkupuolelle, kun tajusin juuri lukeneeni 5 sivua kuvausta häämekon sovittamisesta.

Ettei vaan ollut Camilla Läckberg?! Inhoan kirjoittaa negaa, mutta toi mimmi on kyllä tehnyt jonkun käsittämättömän henkilöbrändäystempun tai jotain, koska sitä luonnehditaan tyyliin länsinaapurin menestyneimmäksi dekkaristiksi. Sinnittelin yhden tekeleen läpi. Aivan hirveää kuraa (ja voin oikeesti perustella tämän objektiivisesti)!

Ja teoksen loppuun se oli vielä kehdannut liitteeksi kirjoittaa jonkinlaisen pienen dekkarinkirjoitusoppaan!

https://fi.wikipedia.org/wiki/Camilla_Läckberg

Onneks täällä voi haukkua nimimerkin suojista...

Läckbergin uusin mies on häntä 12 vuotta nuorempi vapaaottelija Simon Sköld

flammee kirjoitti: ↑syys 19, 2019, 07.35 Töllöä on hieman kevyempi lähestyä kuin pari viikkoa sitten kesken jäänyttä kirjaa

Joo, mun mielestä lukeminen on jollain tapaa ”henkisten” harrastusten puolella vastine (pitkän matkan) juoksulle.

Jos sitä ei ole koskaan oikein tehnyt tai on ollut pitkä tauko, niin kyllähän se tuntuu raskaalta ja tavallaan tylsältäkin. Mutta sitten kun saa rutiinin päälle, niin se muuttuu paljon helpommaksi ja nautinnollisemmaksi, jopa koukuttavaksi.

Ja onhan se vaan hienoa (ja varmaan jollain tapaa ”kehittävää”) kun itse luot mielessäsi sen koko visuaalisen maailman jne...

Nyt vuorossa Hiisivaaran "Vakoilua toisessa maailmansodassa", muistaakseni vuodelta 1951.

Kiehtovaa ja helposti sulavaa settiä eri maiden vakoiluorganisaatioiden toimimnasta. Paljon anekdoottityyppisiä muutaman sivun juttuja yksittäisistä henkilöistä ja heidän seikkailuistaan.

Piristävän rempseää, ironista ja rasistista tekstiä.

Nyt lukuvuorossa Tapio Hiisivaara: Olinhan siellä minäkin (vuodelta 1941).

Tilasin divarista ja onnistuivat myymään minulle kolme muutakin Hiisivaaran teosta.

Tämä Hiisivaara oli muuten aika mielenkiintoinen tyyppi, maailmanmatkaaja, lehtimies, TK-upseeri, kirjailija.

Kannattaa tsekata https://fi.wikipedia.org/wiki/Tapio_Hiisivaara . Kirjoitti muun muassa mielenkiintoisia tietokirjoja, kuten "Vakoilua toisessa maailmansodassa", "Saksan voitto lännessä 1940", "Tuhannenpa verran poikia läksi: Suomen kaarti Balkanin sodassa 1877–1878" ja monta muuta.

Nyt kesken oleva teos kertoo Hiisivaaran omista talvisotakokemuksista, aika jännittävää ja karuakin settiä. Jollain tapaa mukavammin soljuvaa tekstiä, kuin joitakin viikkoja sitten lukemani Tuntematon sotilas, vaikkei kirjallisesti niin korkeatasoista. Vähän sellaisella seikkailijan ja kovanaaman otteella - ja luultavasti melko vauhdikkaasti - kirjoitettu, mutta samalla myös jotenkin herkkävainuista tekstiä.

Disturbed kirjoitti: Samasta syystä kiinnosti myös "hulluja nuo venäläiset" kirja jonka kirjoittu suomalainen toimittaja joka muutti Venäjään. Oli mielenkiintoista lukea miten hän koki heidät, heidän kulttuurinsa ja historiansa

Toi oli kyllä hyvä, avasi mielestäni hyvin nimenomaan sikäläisten ajattelua ja systeemin toimintaa.

Tuon luettuaan ymmärtää esimerkiksi sen, että ei ole kiinnostavaa pohtia antoiko valtionjohto käskyn sen tai sen toimittajan tai muun politkovskajan murhaamiseen. Koska ei sellaiseen käskyttämiseen ole tarvetta ja hommaa voi olla vaikea hallita vaikka haluaisikin. Siellä on mätä virkakoneisto ja muu hang around osasto joka vanhastaan jo itse "tietää" minkälaisia tyyppejä "kuuluu" vainota jne...

Ja siis toi on sikäläistä kulttuuria ja ihmisiä rakastavan tyypin kirjoittama kirja.

Toi on todella kova. Ei munkaan mielestä ihan kevyimmästä päästä vapaa-ajan luettavaksi, mutta jos kiinnostaa esim. se, miten ihmiset ajautuvat raakuuksiin vaikkapa sisällissodissa tai muissa poikkeusoloissa, niin tuossa on aika hieno analyysiä siitä.