Eliittikoulun ja stoalaisuuden yhdistelmästä tulee mieleen loistava elokuva Dead Poets Society (suom. Kuolleiden runoilijoiden seura).

Juhana Torkki on suomentanut Senecan noin 2100 vuotta sitten kirjoittaman teoksen De Brevitate Vitae (suom. Elämän lyhyydestä). Ote suomennoksesta:

Onko mikään typerämpi kuin niiden ihmisten mieli, jotka kerskailevat sillä miten viisaasti suunnittelevat elämäänsä? Heillä on koko ajan kova kiire ja touhu, että voisivat joskus elää paremmin. He suunnittelevat elämää — elämän kustannuksella. Ajatuksensa ovat kaukana tulevaisuudessa — ja kuitenkin: suurinta elämän tärvelemistä on lykätä sitä tuonnemmas. Se riistää kunkin käsillä olevan päivän, luvatessaan tulevaisuuden se ryöstää nykyisyyden.

Suurin elämisen este on odotus, joka riippuu kiinni huomisessa ja hukkaa tämän päivän. Sitä mikä on kohtalon kädessä, suunnittelet, sen mikä omissa käsissäsi, päästät menemään. Mitä siis ennakoit? Mihin varaudut? Kaikki mikä on vasta tulossa, on epävarmaa. Elä tässä hetkessä!

Suomennos on näemmä saatavilla myös äänikirjana.

Stoalaisuuden itsemurhamyönteisyys on minulle uusi tieto. Sinänsä se on jälleen yksi piirre, joka yhdistää sen shintolaisuuteen ja muihin kohtaamiini etnisiin uskontoihin.

Itse selkeästi elämän ehtoopuolella olevana, monta kertaa "lähellä käyneenä" ja muutenkin riittävästi kuolemaa nähneenä olen joutunut pohtimaan asiaa paljon. Ehkä sitä kautta olen oppinut suhtautumaan kuolemaan melko tyynesti. Jassen mainitsema stoalainen memento mori kääntyy minun päässäni jonkinlaiseksi hetkessä eläväksi ja sallivaksi nautintokeskeisyydeksi (jota jotkut kutsunevat epikurolaisuudeksi tai hedonismiksikin). Monissa yhteyksissä tähän ajatusmalliin on liitetty myös kehottava ilmaisu carpe diem tai jopa elä kuin viimeistä päivää.

Jassen linkkaamia videoita en ole katsonut. Ehkä joskus.

^ Monijumalaisuus toki, mutta sitäkin enemmän hahmotan kokonaisuutta panteismin kautta. Ja tässä tärkeimpänä elementtinä on luonto. Omassa päässäni panteismi kääntyy jonkinlaiseksi luontouskonnoksi; luonto kaikkinensa on se, joka hallitsee ja ohjaa. Tässä yhteydessä monijumalaisuus näyttäytyy minulle tavallaan panteistisen shintolaisuuden tai muiden kohtaamieni etnisten uskontojen ilmentymänä: koska yksi luontojumala on kaikkialla, se voi saada monia erilaisia hahmoja — eli yksijumalainen luontouskonto on käytännössä monijumalainen. Panteismi ilmenee myös tietynlaisena fatalismina: se mikä tapahtuu, oli tapahtuva. Ja se mikä tapahtui, otetaan tyynesti vastaan.

Yhteistä stoalaisuudessa ja etnisissä uskonnoissa on nähdäkseni myös tietynlainen moraalinen puhtaus, perfection of character à la Funakoshi: ihminen on oikealla tiellä, jos hän toimii kunniallisesti. Ja nimenomaan toimii eikä pelkästään väitä toimivansa. Tämän näen olevan yhtä kuin hyveellisyys eli kohta 4 Jassen listassa.

Kun pohdin pikaisesti asiaa hieman enemmän, löydän samoja piirteitä muistakin uskonnoista. On siis niin, että keskenään aivan erilaisissa uskonnoissa voi olla paljonkin yhteistä. Ehkä on niin, että ihmisillä on aikojen alusta asti ollut tarve uskoa johonkin itseään suurempaan, ja tietyissä uskonnoissa tämä tarve on aikojen saatossa johtanut ihmismäisten jumalhahmojen syntyyn.

Vastuuvapauslauseke: En tiedä asiasta mitään; pyörittelen vain omia ajatuksiani. Sain aikanaan koulussa vapautuksen uskonnon opiskelusta, kauan ennen kuin tällaista vapautuksen mahdollisuutta tai vaihtoehtoisuutta varsinaisesti oli olemassakaan. Enkä ole uskontoihin liittyviä asioita sittemminkään kirjoista opiskellut. Näkemykseni perustuvat ensisijaisesti erilaisten ihmisten keskuudessa elettyyn runsaaseen elämään.

Erinomainen avaus!

Stoalaisuus on tietyiltä osin lähellä karatemaailmassa esiintyviä oppeja, hyveitä ja uskomuksia — ja osin sitä kautta näen stoalaisuudessa ja shintolaisuudessa yhteistä. Toisaalta stoalaisuudessa on paljon samaa kuin tuntemieni alkuperäiskansojen etnisissä uskonnoissa.

Olen koettanut elää stoalaisesti varsinkin viimeisimmät 7–8 vuotta, mutta eihän se kaikilta osin ole onnistunut läheskään jatkuvasti.