Katselin eilen Teemalta Keskipäivän aave -elokuvan. Brigitte Bardot on nakuna kaunis nainen - ehkä hiukan lattea verrattuna italialaisiin kilpasiskoihinsa mutta hyvin kaunis ja tykkäsi selvästi nakuilusta. Kaikki, jotka eivät katsoneet ko. elokuvaa, ovat hölmöjä paitsi Katar, jonka 10 kärjessä kiinnostuslistalla eivät ole naiset. Muuta en elokuvasta muistakaan kuin BB:n.

Katselin äsken "Rakkautta vain" -elokuvan. Siinä oli iso määrä huippunäyttelijöitä jouluisessa Lontoossa. Ystävyyttä, rakastumisia, työntekoa ja ihmeitä. Oikein hyvä elokuva naisille ja joulusta pitäville miehille.

Katselin eilen Céline Sciamman elokuvan Maja lapsuuden reunalla. Yllättävän syvällinen elokuva kahdesta noin 8-vuotiaassta pikkutytöstä, jotka leikkivät keskenään, nauroivat, rakensivat majan, esittivät erilaisia teatterirooleja (toinen oli psykiatri ja toinen halusi tulla näyttelijäksi), toisen äiti oli jättänyt perheen, toinen oli menossa leikkaukseen seuraavana päivänä ja pelkäsi sitä - kaikkea mahdollista pientä ja samalla koko elämän suuruista. Aikuisia oli muutama ja he eivät olleet niin tärkeitä, kuin he luulivat olevansa. Elokuva loppui ennen kuin leikkauksen tulos oli tiedossa. Suosittelen kaikille, jotka uskovat olevansa tärkeitä ja tietysti muillekin.

Toissailtana katselin saman ohjaajan Nuoren naisen muotokuvan. Naistaiteilija palkataan maalaamaan eristetyllä saarella asuvan nuoren naisen muotokuva, jotta muotokuva voitaisiin lähettää Milanoon mahdolliselle sulhasehdokkaalle. Naiset tutustuvat vähitellen, keskustelevat, ystävystyvät ja rakastuvat (kaikille sovinisteille muutama alastonkohtaus), auttavat palvelustyttönsä enkelintekijän vastaanotolle ja lopulta muotokuva on valmis. Muotokuva ei tavoita mallin kasvojen herkkyyttä ja muutoksia mutta se on riittävän hyvä ja lähtee Milanoon. Loppunäytöksessä taiteilija näkee kohteensa vielä kerran Milanon oopperassa - yhä kaunis mutta muutamat kasvojen juonteet kertovat, ettei avioliitto ole onnellinen. Suosittelen kaikille.

Iltaa aikaisemmin katselin alun elokuvasta Pako New Yorkista. Alku oli hyvää dokumenttielokuvaa, lavastukset olivat hyviä ja pyrkimys dystopisen tulevaisuuden esittämiseen toimi hyvin. Lopetin katsomisen siinä vaiheessa, kun sankari oli laskeutunut kevyellä moottoripurjekoneella Empire State Buildingin katolle, jätti nahkatakkinsa koneeseen ja lähti pelastushommaan musta rekkamiespaita ja tiukat ratsastushousut päällään, kaikki aseet näkyvissä vyössä. Kyllästyin siksi, että se nahkatakki oli ainoa naamiointi, mitä hänellä oli. Ehkä hän pelasti presidentin, ehkä ei. Sorry vaan - ei innostanut.

Televisiosta tulee juuri Lucy. Tämä on juuri oikea elokuva niille jotka tykkäävät siitä, että kaunis nainen tappaa korealaisia ja kiinalaisia roistoja. Ja siinä sivussa voi mennä pari muutakin. Nakuilua ei ole - enkä alkaisi pyydellä sitä ihmiseltä, jonka ratkaisumenetelmät ovat 30-luvun gangsterien ja mielisairaan toimintatapojen yhdistelmä. Tai no - ehkä pyytäisin.

Voi olla, että tätä ei lasketa elokuvaksi mutta minä olen viime päivät katsellut jatkosarjaa "Surijat Kuningatar Elisabethin arkulla", Suomen presidentti ja rouva Haukio esiintyivät tänään 16.45.
https://www.is.fi/kuninkaalliset/art-2000009073904.html

Katselin pari iltaa sitten John Wick 2 -elokuvaa. Minusta se on huonompi kuin John Wick 1. Liian paljon "JWick tuntee kaikki ja kaikki kumartavat häntä", taistelukohtaukset samanlaisia kuin 1:ssä osassa, juoni on aika keinotekoinen ja Keanu Reeves on kömpelömpi taistelukohtauksissa kuin 1:ssä osassa. Näin suuri tason lasku on yllättävää, koska ohjaaja on sama.

Näitä JWick-elokuvia voi verrata JBond-elokuviin. Bondia on tehty 30 osaa tms. ja uusissa elokuvissa on usein yllättävä uusi näkökulma ja tarina. Ohjaajan ja käsikirjoittajien muutos auttaa selvästi sarjaa pysymään mielenkiintoisena. Ja yksi lisäplussa JBondille - siinä on ainakin vähän huumoria. JWickissä ei ole ollenkaan huumoria - kaikki vetävät tosissaan kuin varjot tai haamut pimeässä yössä.

Katselin bulgarialaisen elokuvan Yöpartio. Se kertoo kolmen Sofiassa työskentelevän poliisipartion työstä ja heidän kohtaamistaan ihmisistä köyhässä maassa yhden yön aikana. Loistava elokuva. Tietysti se on näytelty mutta kaikki tuntuu autentiselta. Elokuvan motto on "Tämä maa on hanurista" mutta koko ajan näkee, että se maa on rakas. Ihmisiä ei hakata tai ammuta - ihmisiä autetaan. Kuvaus on mustaa ja autentisen tuntuista - vaikea nähdä yksityiskohtia.

Elokuvien puolella on nyt heikompaa mutta aloin katsella islantilaista sarjaa, jonka päähenkilö on tumma naispoliisi. Sarjan ihmiset ja kuvaus ovat samanlaiset kuin suomalaisten sarjojen: ihmiset jurottavat puhumatta ja jos puhuvat, niin lähinnä ilkeilevät toisilleen ja kuvaus on tummiin vaatteisiin pukeutuneita ihmisiä huonosti valaistuissa tai pimeissä huoneissa mutta Islannin maisemia ja taloja ja pikkukaupunkia ja autoa ja ihmisten suhtautumista turisteihin on kiinnostavaa katsoa.

Kari Aittomäki kirjoitti: ↑helmi 28, 2022, 03.56 Mun täytyypi sanoa että minäsitä hiukan pitkästyn ton Hacksawin kanssa.

No, on se valtavan näyttävää vaikka ihmetyttää täytyy miks se jenkkilauma vaan kattelee että taas sieltä laskeutuu joku raato, tietävät että siellä on yksi mies ihmeenteossa.. eikä kukaan könyä jeesaamaan vaikka jopa tulitaistelu selvästi kuuluukin.

Kattelin hervottoman hauskan Nice guys'n.
Ryan Gosling ja Russell Crowe toimivat hienosti yhdessä, etenkin Gosling näyttää miten komiikkaa tehdään.

Hacksaw oli kertomus ihmeestä ja sellainen kertomus on useimmiten positiivinen kokemus. Ja minäkin ihmettelin, kun raavaat miehet seisovat ja katselevat ja ylös menee valmiit naruportaat eikä kukaan saa päähänsä: minä menen auttamaan. Suomalaiset taitavat olla tuossa suhteessa itsenäisempiä-

Nice guys oli vauhdikas. Pikkutyttö oli kiva ja hän oli puolet elokuvan näyttelijöistä mutta häntä hiukan riistoviljeltiin - hänen piti pelastaa tilanne ja kohtaus monessa kohtaa elokuvaa. Oliko se oikeusministerinainen (Amelian äiti) lahjottu katalysaattorisyyllinen vai yrittikö hän pelastaa tytärtään ja hänen sihteerinsä oli autonvalmistajien lahjoma syyllinen? Tuliko tämä selväksi? (Minä katselen elokuvaa 5 minuutin pätkissä, en kaikkea jatkumona).

No voin sanoa, että katselin toissailtana Atomic Blonden. Pääosan esittäjä oli kaunis ja taitava. Hänen tyttöystävänsä oli kaunis ja söpö. Taistelukohtaukset olivat upeita - ilmeisesti useimmiten judoa mutta joku osaavampi voi sanoa tarkemmin. Ja loppuratkaisu oli hyvä - kun kaikki paitsi Blonde kuolivat, ei tarvinnut jäädä miettimään, että olipas mutkikas elokuva.

Katselin eilen Widows -elokuvan. Neljä miespuolista pankkiryöstäjää kuolee, yksi heidän leskistään löytää muistikirjan miehen suunnittelemasta ryöstöstä ja päättää toteuttaa ryöstön, koska häneltä karhutaan miehen velkoja. Hän puhuu kolmelle muulle leskelle ryöstöstä ja kun he lähtevät mukaan, hän organisoi keikan. Naiset kasvavat ryöstön valmistelussa passiivisista alistujista aktiivisiksi toimijoiksi, jotka käyttävät naiseuttaan, älyään ja suoraa toimintaa ryöstön tekemiseen. Minä harvoin toivon rikollisten onnistuvan, kun katson jotain tuollaista elokuvaa mutta nyt kävi niin. Loppuratkaisu on moninainen: joku saa koston mutta menettää tärkeimmän elämässään ja joku saa paremman elämän. Autolla ajokohtaukset ovat hyviä - Steve McQueen on tehnyt hyvää työtä ohjauksen kanssa.

Jennifer at Halloween "isäni maksaa minusta lunnaat, äitini ehkä ei". Riittävästi verta ja organisaation toimintaa, alastomuutta voisi lisätä:

Jani Rantalainen kirjoitti: ↑syys 25, 2021, 22.21 Olenko kertonut että omistan A Nightmare On Elm Street DVD boxin? Olen tainnut mainita mutta siitä viis sillä pistin juuri pyörimään ensimmäisen Freddyn vuodelta 1984 jossa on pääosassa se ainoa oikea Freddy eli Robert Englund.

Tuli muuten mieleeni, että John Wick 1:ssä oleva Charlie (joka hävittää ruumiit) on yllättävän samannäköinen kuin Freddy Krueger. Ehkä Freddy vaihtoi vanhemmiten harrastuksen palkkatyöksi?

Katselin eilen ranskalaista elokuvaa Auringonpimennys. Elokuva tapahtui Ranskan Afrikassa (ehkä Senegalissa) ennen toista maailmasotaa. Päähenkilö oli flegmaattinen ja halveksittu poliisipäällikkö ja muutama hänen naisensa - vaimo, rakastajatar, muusa. Vaikka Afrikassa oltiin, niin neekerit olivat aivan sivuhahmoja elokuvassa. Poliisipäällikkö muuttui paineen alla nahjuksesta filosofiseksi tappajaksi, joka ajan mittaan alkoi pelata ihmisillä kuin pelinappuloilla - tietäen miten kenellekin pitää puhua ja miten kenetkin saa motivoitua. Kun vertaan tätä Auringonpimennyksen poliisia ja Tappavan aseen poliiseja toisiinsa, niin tilanne on sama kuin vertaisin käärmettä ja koiria toisiinsa. Käärme on äänetön ja vain tappaa, koirat haukkua räksyttävät pitkään ennenkuin purevat.

Lopulta jää epäselväksi jatkaako poliisipäällikkö kaikkien itseään häiritsevien ihmisten tappamista vai tappaako hän itsensä.

Kun katson poliisipäällikön tehokkuutta, niin tulee mieleen toinen ranskalainen poliisi - Maurice Papon. Hän oli ennen toista maailmansotaa virkamies, joka johti poliisiprefektuureja, toisen maailmansodan aikaan Gestapon tehokkain aluejohtaja Etelä-Ranskassa ja sodan jälkeen de Gaullen luotetuin poliisipäällikkö, joka johti Algerian sodan aikaan Constantinoisin maakunnan poliisin toimintaa ja oli sen jälkeen Pariisin poliisipäällikkö, joka teloitutti 300 mielenosoittajaa ja heitätti ruumiit Seineen. Jokainen voi arvata mitä Paponille tapahtui - hän sai kunnialegioonan mitalin ja hänestä tuli Ranskan kansanedustaja ja ministeri.

Todellinen maailma voi olla erilainen kuin elokuvat mutta Auringonpimennyksen poliisipäällikkö oli lähempänä ranskalaista todellisuutta kuin kukaan muu elokuvien poliisi.

"mielestäni oli virhe pistää Dwayne The Rock Johnson tähän elokuvaan."

Samaa mieltä. Hän hymyilee aina ja esittää aina itseään ja on pikemminkin koomikko kuin kovanaama.
Tuo elokuva olisi kannattanut tehdä tuntemattomien näyttelijöiden kanssa - silloin se sarjakuvamoodi olisi pysynyt. Jos tietäisi paljonko tuo elokuva tuotti, niin voisi sanoa, olisi se kannattanut tehdä ollenkaan. Siis huonojakin elokuvia kannattaa tehdä, jos ne tuottavat rahaa.