Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Haku löysi 11 tulosta

Mika
elo 10, 2012, 22.20
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Lontoon olympialaiset 2012
Vastaukset: 168
Luettu: 7620

Lontoon olympialaiset 2012

Jotakin siellä pallon toisella puolella tehdään oikein.
Lontoon olympialaisten ensimmäisen viikon jälkeen Australialla oli jo 11 mitalia. Mitalien määrällä mitattuna Australia oli kymmenenneksi menestynein maa. Sen edelle pääsi vain väestöltään sitä paljon suurempia maita, kärjessä tietysti Yhdysvallat ja Kiina.

Australiassa asuu vain 22 miljoonaa ihmistä. Silti se on ollut viime aikoina urheilun suurvalta vähän samaan tapaan kuin pieni Suomi Paavo Nurmen aikoihin. Kesäolympialaisissa 2000, 2004 ja 2008 Australia sai keskimäärin yhden mitalin 397 858 asukasta kohden, Wired-lehti kirjoittaa.

Väestöön suhteutettuna se oli maailman ykkönen. Seuraavina tulivat Kuuba, Valko-Venäjä ja Hollanti. Kahdenneksitoista sijoittunut Yhdysvallat sai vain yhden mitalin lähes kolmea miljoonaa asukasta kohden.
Mika
elo 9, 2012, 18.15
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Lontoon olympialaiset 2012
Vastaukset: 168
Luettu: 7620

Lontoon olympialaiset 2012

Jotenkaan en ihan purematta niele tätä Saariston Seiskan tarinaa...
Mark Worsfold oli monen muun tavoin katsomassa Lontoon olympialaisten pyöräilyä. Mies kuitenkin pisti väkijoukosta poliisin silmään, sillä hän ei hymyillyt.

Worsfoldin mukaan hänet heitettiin maahan ja lyötiin rautoihin juuri, kun pyöräilijät olivat ajamassa ohi. Huolestunut vaimo sai kuulla miehensä joutuneen pidätetyksi vasta, kun hän teki ilmoitusta puolisonsa katoamisesta. Vaimo oli huolestunut, kun mies ei ollut tullut heidän tyttärensä syntymäpäiväjuhliin.

Poliisin mukaan Worsfold pidätettiin, tämän käytöstapojen vuoksi. Mies ei nimittäin hymyillyt tapahtuman aikana. Mies myös sattui seisomaan aivan erään protestiryhmän vieressä. Lopulta useat väärinkäsitykset johtivat pidätykseen.

Worsfoldin hymyilemättömyydelle on kuitenkin hyvä syy, sillä mies kärsii parkinsonin taudista. Yksi oireista on kasvojen lihasten jäykkyys, joka saa kasvot näyttämään ilmeettömiltä.

Pidätyksen yhteydessä miehen hallusta löytyi myös kääntöveitsi sekä kumisia veitsiä. Myös tähän löytyi lopulta selitys, sillä Worsfold on entinen sotilas ja hän opettaa taekwondoa. Hän oli ollut pitämässä näytöstä ja tullut suoraan sieltä katsomaan pyöräilyä.

Pidätyksen tehneet poliisit ovat pyytäneet tekoaan anteeksi. Worsfold lähetti myöhemmin poliisille kirjeen, jossa hän antaa anteeksi aiheettoman pidätyksen sekä kertoo ymmärtävänsä väärinkäsityksen.

Lähde: Daily Mail
IL
Mika
elo 5, 2012, 11.33
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Lontoon olympialaiset 2012
Vastaukset: 168
Luettu: 7620

Lontoon olympialaiset 2012

Ile kirjoitti: Kai noista lajianalyysit jostain löytyis...
Tässä taitaa olla jotakin sellaista.



PDF
Mika
elo 2, 2012, 17.55
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Lontoon olympialaiset 2012
Vastaukset: 168
Luettu: 7620

Lontoon olympialaiset 2012

:tiphat:
Japanilaisesta kouluratsastajasta Hiroshi Hoketsusta tuli torstaina Lontoon olympiakisojen vanhin osanottaja. Hoketsu on 71-vuotias.
Mika
heinä 31, 2012, 23.51
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Lontoon olympialaiset 2012
Vastaukset: 168
Luettu: 7620

Lontoon olympialaiset 2012

Sentään kamppailija :smt003
You are most like:
Peng Kean Yu
Malaysia

Height 1.76m, 5ft 9in

Weight 65kg, 10st 3lbs

Gender Male

Sport Fencing
Competing in

Men's Individual Sabre
Mika
heinä 30, 2012, 23.56
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Lontoon olympialaiset 2012
Vastaukset: 168
Luettu: 7620

Lontoon olympialaiset 2012

Ja taas varsinaisia olympiauutisia:
Internetin yhteisöpalvelu Twitter on sulkenut Lontoon olympialaisten tv-lähetyksiä kritisoineen brittiläisen The Independent -lehden toimittajan tilin, lehti kertoo

Lehden Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Guy Adams arvosteli Twitterissä voimakkaasti amerikkalaisen tv-yhtiö NBC:n päätöstä näyttää olympialaisten perjantaiset avajaiset Yhdysvalloissa jälkilähetyksenä useita tunteja niiden päättymisen jälkeen. Adams lähetti myös viestin, jossa hän julkaisi NBC:n olympialaisista vastaavan johtajan sähköpostiosoitteen ja pyysi seuraajia kertomaan tälle mielipiteensä ratkaisusta.
Mika
heinä 30, 2012, 18.34
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Lontoon olympialaiset 2012
Vastaukset: 168
Luettu: 7620

Lontoon olympialaiset 2012

Olen yläasteilla ja lukioissa sekä ammattikorkeakoulussa opettanut kiekkoilijoita, ja kyllä minä sanoisin, että he ovat liikunnallisesti kevyesti sieltä parhaimmasta päästä. Toki anekdootti tämäkin vain on.

Mutta mites ne kesäolympialaiset? :D
Mika
heinä 29, 2012, 21.30
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Lontoon olympialaiset 2012
Vastaukset: 168
Luettu: 7620

Lontoon olympialaiset 2012

Judoliiton pääsihteerin Jean-Luc Rougen mukaan tuomareita ei käsketty muuttamaan mieltään, vaikka se siltä yleisön silmissä näyttikin.

"Heille vain muistutettiin asiasta, jonka olisi pitänyt vaikuttaa päätökseen, Rouge sanoi viitaten japanilaisen jatkoajalla tekemään hyökkäykseen, joka olisi voinut tuoda pisteitä."

Liekö jotain vaikutusta myös sillä, että Masashi on hallitseva maailmanmestari. Joka tapauksessa tuomaristo kokoontui älämölön jälkeen uudelleen, ja valitsi Masashin voittajaksi. Lippuäänestyksiin mentiin, kun ottelu oli jatkoajankin jälkeen tasan.
Mika
heinä 28, 2012, 00.39
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Lontoon olympialaiset 2012
Vastaukset: 168
Luettu: 7620

Lontoon olympialaiset 2012

Jutoka kirjoitti: 16-vuotias judoka olympialaisissa? Mitenkä minusta tuntuu, ettei paikkaa olla ansaittu karsintojen kautta? Ja jos on saavutettu, niin sittenhän tuo huiviongelma on ratkaistu jo monissa kisoissa etukäteen.
Tuskinpa se paikka tosiaan karsinnoista on ansaittu, kun uutisessa mainitaan KOK:n pitkään houkutelleen saudeja kinkereihinsä. Tuollaisen historiallisen tapahtuman edut menevät ihan kirkkaasti minkään karsintaperusteiden ohi.
Mika
heinä 25, 2012, 10.35
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Lontoon olympialaiset 2012
Vastaukset: 168
Luettu: 7620

Lontoon olympialaiset 2012

:smt003
Olympiapuiston läheisyydessä sijaitseva ostoskeskus joutuu korjaamaan mainokset ja henkilökunnan paidat. Tervetuloa-tervehdyksen sijaan mainoksissa lukeekin aolutevreT.
Mika
heinä 23, 2012, 22.01
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Lontoon olympialaiset 2012
Vastaukset: 168
Luettu: 7620

Lontoon olympialaiset 2012

Odotatteko suomalaisilta mitaleita?



Nämä maailmanmestarit saattavat yltää mitaleille:

Kuva