Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Haku löysi 2 tulosta

Mika
elo 30, 2015, 18.04
Keskustelualue: Kisahalli
Aihe: ADCC MM 2015 Sao Paulo Brasilia
Vastaukset: 12
Luettu: 4997

ADCC MM 2015 Sao Paulo Brasilia

Ihan parhaiten eivät kisat suomalaisilta onnistuneet, mutta jo tuonne pääseminen on kova saavutus. :peukku:
Suomalaisista ADCC:n lukkopainin MM-kisoihin osallistui Janne-Pekka Pietiläinen ja Jesse Urholin. Molempien kisat päättyivät ensimmäisellä kierroksella. Jesse Urholin sai 88 kilon sarjassa vastaansa Yhdysvaltojen Keenan Corneliuksen. Ottelun viimeiselle minuutille mentiin pisteittä.

– Painonveto verotti, kun sen kanssa oli vähän ongelmia, mutta yhdeksän minuuttia jaksoin hyvin. Lopussa en vain ollut hereillä, Keenan oli freesimpi ja pääsi alasviennistä puikkaamaan selän puolelle ja sai kolme pistettä. Ei siinä kuristus ollut lähelläkään, Urholin kertoi Fightsportille.
Suomalaisille tappiot lukkopainin MM-kisoissa | Potku.net
http://potku.net/suomalaisille-tappiot- ... -kisoissa/" onclick="window.open(this.href);return false;
Mika
elo 17, 2015, 15.46
Keskustelualue: Kisahalli
Aihe: ADCC MM 2015 Sao Paulo Brasilia
Vastaukset: 12
Luettu: 4997

ADCC MM 2015 Sao Paulo Brasilia

Johan on paljon pohdintaa. :peukku:

Ehditkö raportoida myös tatameilta?