Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Haku löysi 44 tulosta

HannuL
tammi 20, 2018, 11.33
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?
Vastaukset: 159
Luettu: 14887

Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?

Kiitos Janne,
Varmasti suunnitelman muuttuminen on ollut huimaa eli lukkopainista on ensin vaihdettu no gi BJJ:hin ja sitten on sanottu, että saa käyttää pukuakin.
Nyt annetaan harjoituksiin tulla nuorempia (siis sunnuntain treeneihin). Keskiviikon treenit ovat vielä ennallaan.

En luovuta vielä - ja kevääksi on lisää yritystä luvassa.

Minä en ole mitenkään fanaattinen millekään lajille, mutta kamppailusta ja nujuamisesta tykkään. Minusta kamppailulajit ovat erinomaista liikuntaa ja sosiaalista kehitystä kaikenikäisille, mutta erityisesti nuorille. Siinä mielessä minulle on ihan sama ohjaanko lukkopainia, brassia vai painia. Markkinoinnissa on vain jotain nimeä käytettävä, että vähän harjoituksiin tulevalla on vähän ideaa mitä on odotettavissa.

Aluksi kyse on tietysti jonkinlaisista taidoista liikkua.

Kaikesta sekavuudesta ja poukkoilusta huolimatta uskon, että homma lähtee vielä käyntiin. Pitää vain löytää oikea kohderyhmä, josta lähtee kerimään porukkaa sisään harjoituksiin. Murrosikäiset ovat liian haastava ryhmä aloittaa toiminta. (Toki nykyinen harrastaja saa jatkaa niin pitkään kuin haluaa :-) Ja keskiviikon ryhmä on edelleen auki murrosikäisille. Tosin muutan varmasti sitä, jos porukkaa ei ala tulla. Tyhjälle salilla on turha pitää treenejä.

Kommetti, ettei asia jota ohjaan ole oikea intohimoni, on vähän ilkeä.
HannuL
tammi 20, 2018, 09.11
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?
Vastaukset: 159
Luettu: 14887

Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?

Näyttää, että minun on otettava vauhtia nuoremmista eli 9 - 12 vuotiaista.
Jyvässeudun Paini-Ässät tarjoavat maksuttoman harrastuksen alle 18-vuotiaille, joten en voi ottaa yli 19 myönnetyille vuoroille.
Jonkun verran on tullut kyselyjä yli-ikäisiltä, mutta olen ohjannut heidät fxjj:lle ja jkl FC:lle.

Keväälle on suunnitteilla uutta markkinointia yhdessä painin kanssa.
HannuL
tammi 15, 2018, 10.02
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?
Vastaukset: 159
Luettu: 14887

Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?

PetriP kirjoitti:Kilpailijoita lienee kaikki seurat jotka kamppailua tarjoavat. Ainakin painimuotoiset. Kun ei ole vielä sitä asiakasta joka haluaa juuri lukkkopainia harrastaa voi hyvinkin valita toisen lajin.Jyväskuylästä löytyy Judo ja Paini. Lisäksi on vielä monenlaista kampittelua joka ei ole ihantuota.
Sama tuli minullekin mieleen. Ei ole kilpailijoista pulaa :-) Myös kaikki muutkin lajit ja jopa harrastukset kilpailevat nuorten ajasta. Esimerkiksi yksi potentiaalinen harrastaja kertoi, ettei voi tulla treeneihin, koska samaan aikaan on jalkapallotreenit.

Onneksi on vielä olemassa hirvittävä määrä nuoria, jotka eivät harrasta liikuntaa tai juuri mitään muutakaan eli potentiaalia on.
(Tosin kaikkein parhaat harrastajat voisivat olla ne aktiiviset ja osaavat nuoret, jotka putoavat jostain edustusjoukkeesta ja ovat harmistuneita...)

Markkinoinnin miettiminen on ollut mukavaa ajankulua. Nyt pitää lähteä toteuttamaan ajatuksia ja se on tietysti arkisempaa askartelua ja saattaa vielä useamman vuoden.
HannuL
tammi 14, 2018, 19.03
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?
Vastaukset: 159
Luettu: 14887

Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?

Kuollut rutiini on tylsää ja sen voi sietää vain muutaman minuutin esittelyvaiheessa. Oli se sitten ip tai mikä tahansa. Pitää päästä jonkun asteiselle hippasille.
HannuL
tammi 14, 2018, 15.55
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?
Vastaukset: 159
Luettu: 14887

Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?

Tässä vaiheessa on jaettu julisteet yleisimpiin ilmoitustauluihin ja koulujen ruokaloiden lähelle. Pääsin myös Keskisuomalaisen takasivulle lehtijutulla ja somemainontaa on tehty. Näyttäisi, että eniten reaktioita tulee instagramin avulla. Painatin "käyntikortteja" että voi tarvittaessa toimia "feissarina" eli houkutella treeneihin ihan kasvokkain. Tarkoitus on mennä vielä oppilaitoksiin yhdessä ja yksin.

Kaikesta huolimatta treeneihin ei ole tungosta. Luultavasti markkinointia pitää jatkaa ja yksi ajatus on tuoda laji näkyville salin ulkopuolelle jollain tavalla. Ehkä se on jonkinlainen rantapaini? Sparria tai rollia nurtsilla tms.

Lisäsin lukkopainin ohjeen myös brassin, jos se herättää enemmän kiinnostusta. Vaikea sanoa, mutta tunnin päästä ilmeisesti on ainakin yksi harrastaja puku päällä, jotta saadaan edes kuva. Ensisunnuntaille tulee muutama pieni tyttö...(Lapsenlapsi ja naapurin tyttö... jostain kai sitä on vain revittävä joku salille, että homma voisi lähteä kasvamaan.)

Siis jos ikäryhmä 13 - 18 ei ala toimia - otan sunnuntain vuorolle nuorempia. (Keskiviikon vuoro on yhteistyössä LiikuntaLaturin kanssa, jolloin siinä on sovittu ikä 13 - 19 vuotiaat.) Mikäli siihen ei tule harrastajia, pitää siinäkin miettiä nuorennusta eli aloitetaan kasvattamaan naperosta asti. Painin puolella on jo kasvamassa naperoita, joista parin olisi tarkoitus siirtyä lukkopainiin/BJJ:n.

Onneksi harjoitusvuorot ovat ilmaisia, joten kokeilussa ei ole taloudellista riskiä. Pelkkää duunia vain...
HannuL
tammi 14, 2018, 12.54
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?
Vastaukset: 159
Luettu: 14887

Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?

Näen näytetunnit samalla tavalla kuin näytökset. Jyväskylässä on ollut tapana koota useampi laji näytökseen.

Samalla tavalla voinee koota useamman lajin liikuntatuntien esittelyy. Ei se tarkoita, että yksi seura toteuttaa kaikki lajit.
Paini-Ässien tavoite on lisätä harrastusta. Tietysti on mukavaa, jos harrastaminen osuu omaan seuraan, mutta ei ole hirvittävän dramaattista, vaikka harrastaja menee naapuriin.

Itse harrastan useassa seurassa ja myös ohjaan satunnaisesti muissakin seuroissa.

Pitää katsoa miten lajien yhteistyössä käy. Kuokkalan Graniitin osalta näyttää hyvältä, mutta Monnarin tilanne kehittyy viellä maanantaina.
HannuL
tammi 14, 2018, 11.27
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?
Vastaukset: 159
Luettu: 14887

Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?

JanneM kirjoitti:
Andy kirjoitti: sinulla on ainakin viisi tasollisesti ja kontakteiltaan ylivertaista kilpailijaa, joiden väliin on hankala ängetä.
mistä sä sen viisi seuraa saat Hannun kilpailijaksi?
Lukkopainia ja Brasilialaista jiujitsua tarjoaaJyväskylässä Hannun lisäksi kaksi seuraa. Kamppailu-Urheiluseura Fight CLub Jyväskylä Ry (Fight Club salina täyttää muuten tänä vuonna 15 vuotta) sekä Fx Jiu-Jitsu Oy.
Tulkitsin, että jos pekussa vetää useita lajeja, niistä lajeista tulee kilpailjoita joihin kurssilaiset jakaantuvat.

Tässä vaiheessa Paini-Ässät ei oikein kilpaile kenenkään kanssa. Jopa painin puolella volyymi on pientä. FXJJ.fi kanssa meillä on niin poikkeava profiili, ettei tule kilpailua. Alustava ajatus on pikemminkin yhteistyöstä. Eikä Paini-Äsissä ole aikuisten treenejä kuin Konkkopolvien jumppa.
HannuL
tammi 14, 2018, 09.57
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?
Vastaukset: 159
Luettu: 14887

Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?

Jossain systeemeissä puhutaan verkostoitumisesta ja yhteistyöstä. Kerrotaan myös tarinaa, että yhteistyöllä voi saada enemmän aikaiseksi ja ettei esimerkikis kamppailulajien harrastajien määrä ole mikään vakiomäärä, josta jokainen seura kilpailee. Harrastajia voi tulla enemmän yhteistyöllä.

Osittain varmaan esimerkiksi Jigotain menestys perustuu siihen, että seuralla on monipuolinen tarjonta lajeista. Toki lajit ovat erittäin itsenäisiä.

Tietysti homma on tässä vaiheessa huuhailua. Tänään on ensimmäiset BJJ treenit, enkä odota harjoituksiin tungosta.
Aikuisten treenit tulee yhteistyössä kilpailijan kanssa eli minulla ei ole resursseja vetää aikuisia, mutta toki järjestän aikuisille vapaata drillailua facebook ryhmän kautta. (Meillä on 30 harrastajan ryhmä, jossa voi huudella itselle nujukaveria ja jossain vaiheessa ryhmä oli oikein aktiivinen...pitää varmaan herätellä.)
HannuL
tammi 13, 2018, 18.12
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?
Vastaukset: 159
Luettu: 14887

Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?

En tiedä onko heittelystä muille hyötyä, mutta itse olen päässyt ajattelussa eteen päin.
Esimerkiksi "näytetunnit" kamppailulajiesta ovat jo lähteneet toteutumaan eli monta varmistusta on tullut, mutta lopulliset ajat on vielä auki.

Homma jatkuu maanantaina ja on iso mahdollisuus, että jotain oikeasti tapahtuu. Nämä ovat tietysti pieniä risauksia, mutta selkeästi merkittävämpiä kuin pelkästään foorumille kirjoittaminen eli homma ei ole jäänyt pelkästään ajatusten heittelemiseen.
HannuL
tammi 13, 2018, 18.06
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?
Vastaukset: 159
Luettu: 14887

Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?

Heittelen satunnaisia ideoita, joita joku on kokeillut, mutta itse en tiedä toimisiko. Keskustelun tarkoitus on kuulla kokemuksista ja toisten mielipiteitä.

HIPKO siis toteuttaa budokoulua ja on iso seura.

Ehkä pienet seurat voivat tehdä yhteistyötä esimerkiksi niin, että välillä tulee toisen seuran ohjaaja pitämään treeniä.

Olen kokeillut vähän tähän suuntaan...siis vähän,kun kävin vetämässä mattoa karateporukalle. Olimme sopineet, että neljät treenit. Jatkosta sovimme, että otetaan mattoa pikkuhanskoilla eli saa myös pikkuisen muksia.

Tämä on vain vähän vaihtelua normitreeneihin ja harrastajat eivät ole aloittelijoita eli sillä tavalla kyse ei ole "budokoulua".
HannuL
tammi 13, 2018, 15.17
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?
Vastaukset: 159
Luettu: 14887

Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?

Tänään minulle ehdotettiin, että nuorille kannattaa järjestää muutaman kerran teemakursseja esimerkiksi 4 tuntia per kurssi eli muutama tapaaminen. Uskaltavat tulla kun ei tarvitse sitoutua jatkuvaan harjoitteluun.

Ei tietysti ihan helppo ratkaisu ainakaan markkinoinnin suhteen, jos kuvittelee pitävänsä jatkuvasti treenejä. Silloin pitäisi markkinoida muutaman viikon välein uutta teemaa.
HannuL
tammi 13, 2018, 12.38
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?
Vastaukset: 159
Luettu: 14887

Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?

Andy kirjoitti:Miksi se olisi hyvä idea ja toimisi paremmin kuin joku tietty laji? Eihän tuossa voi saavuttaa mitään.
Usean lajin esittelyssä on tietysti tavoite, että nuori löytää itseään kiinnostavan lajin ja alkaa harrastaa sitä. Voisi ajatella, että nuoret ovat lyhytjänteisiä, eikä sitoutuminen yhteen lajiin kiinnosta, mutta vaihtelu voisi toimia. (Tai sitten ei)

Lapsilla se tuntuu toimivan, kun tavoitteena on hyvin yleisluonteinen motorinen kehittäminen. En tiedä nuorista, kun voi tulla paineita osaamattomuudesta? Tietysti hyvä vetäjä osaa mitottaa vaikeusasteen osallistujien mukaan.

Jos joku saadaan harrastamaan kamppailulajia, se on jo saavutus sinänsä. Mitä muuta vielä pitäisi saavuttaa?
HannuL
tammi 13, 2018, 09.02
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?
Vastaukset: 159
Luettu: 14887

Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?

Pitäisikö nuorille olla jonkinlainen budo tai kamppailu-ajatus... Makupaloja eri lajeista?

HIPKO vetää sellaista ihan lapsille? Voisiko se toimia myös 13 - 17 vuotiaille?
HannuL
tammi 11, 2018, 19.25
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?
Vastaukset: 159
Luettu: 14887

Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?

Ehkä karate tai joku muu porukka voisi lähteä mukaan...Pitää kysellä, jolloin opiskelijat saisivat monipuolisemman paketin ja pikkasen painetta häviäisi eli saisi vaikka pienemmät ryhmät...
HannuL
tammi 11, 2018, 19.21
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?
Vastaukset: 159
Luettu: 14887

Mitkä lajit ovat nuorten keskuudessa muodissa?

Kuokkalan koulu käy graniitissa ja Kilpinen Monnarilla. Monnarilla on myös liikuntalukion ja parin muun oppilaitoksen tunteja eli jossain määrin voi onnistua.
Harjulla on 10 maton tatami eli siinä voi tehdä jotain...

Jotain siis voi onnistua...Olen menossa maanantaina Kilpiseen eli voin kysäistä Johnny Kotrolta, että mitä tykkäisi periaatteessa asiasta. Toki pitää vielä nukkua yön yli, sillä rasti osuu aikalailla omaan nilkkaan...