Kari Aittomäki kirjoitti: ↑elo 15, 2021, 04.28 Niin.. itseasiassahan siinä oli aika järeäkin kliimaksi kun Mia vetää kai heroiinia kuin kokkelia ja meinaa kuolla.
Kun juna vaihtaa raidetta ja karkaa.

Kyllä elokuvallisesti. Tarkoitin niiden henkilöiden näkökulmasta, tohon vaisuun ketsuppivitsiin se ilta kaikkine käänteineen tosiaan päättyy sitten. Pulp Fictionin vaikuttavin hetki on kyllä koko elokuva, ei siinä tosiaan juuri löysiä ole.

Se iltahan päättyikin sitten muistaakseni varsinaiseen anti-kliimaksiin.

Kyynikko kirjoitti: ↑huhti 20, 2020, 16.28
Jokerin loppukohtaus on mielestäni kova. Kellarin luukku on avattu

Itse pidin tuota loppukohtausta selkeästi yhtenä Arthurin fantasioista, miltä se näyttää ja kuulostaakin (en siis tiedä oletko vars. eri mieltä). Silmät alkaa loistaa ja taas mennään. Pitää olla vähän kyyninen ja todeta, että hullu mikä hullu ja se siitä. Muuten kohtauksesta, Joaquin Phoenix näytteli hulluutta pelottavan hyvin tuossa ja monessa muussakin. Voisi käydä monelle raskaaksi tuommoinen. Sikäli loppu oli myös hyvä, että kaikesta jäi hyvä mieli. Katsoja napattiin mukaan joukkoon tummaan, vai miten sen nyt ilmaisisi.

Näitä vaikuttavia hetkiä on muutamaa eri sorttia. Breaking Bad-kohtauksessa aiemmat tapahtumat kulminoituu johonkin pisteeseen. Kohtaus on itsessään ihan hieno, Walterin naamasta näkee että nyt meni jotain vituralleen ja pahasti. Vaikuttavuus katsojalle on kuitenkin pitkälti aikaisemman kokemuksen varassa. Sitten on tuo Odin-pätkä, jossa vaikuttavuus on enemmän itse kohtauksessa, kuvaus ja äänimaisema.

Manaajan alkupuoli on minuun tehnyt vaikutuksen. On tullut joskus katseltua pelkästään tuota alkua omaksi ilokseni. Ei juuri puhuta, mutta tehokkaasti luodaan tunnelmaa, että nyt saattaa valitettavasti olla demoni irrallaan. Tappelevat koirat varsinkin enteilee vaikka mitä: hulluutta, ehkä tulevaa hyvän ja pahan taistelua, ehkä vielä sitäkin kuinka ihminen kääntyy toista vastaan. Ja sitten leikataan sinne sateiseen Englantiin, kun varsinainen tarina alkaa.