Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Haku löysi 9 tulosta

sinappi
helmi 7, 2021, 15.23
Keskustelualue: Asehuone
Aihe: Pistimet ja pistintaistelu
Vastaukset: 451
Luettu: 93475

Pistimet ja pistintaistelu

Täällähän pistimien ja muskettien aikaan jalkaväkipataljoonan perustaistelumenetelmähän oli olla jäämättä linjaan ampumaan yhteislaukauksia. Pataljoona marssi tai juoksi neljä riviä syvässä linjastossa lähitaisteluetäisyydelle 50-25 metriin, missä musketöörikomppanioiden kaksi takimmaista riviä ampuivat yhteislaukauksen. Sitten saatettiin edetä vieläkin lähemmäs, jonka jälkeen etummaiset kaksi riviä ampuivat. Noin läheltä yhteislaukaus on musketeilla on ollut varmasti äärimmäisen vaikuttava. Vihollinenhan aloitti ampumisen todennäköisesti jo reilusti yli sadasta metristä. Lataamisen sijaan ruotsalaiset (joita suomalaisetkin lukeutuivat) pyrkivät tuon läheltä ammutun yhteislaukauksen jälkeen lähitaisteluun pistimin. Tämän taktiikan takia keihäät tai ”piikit” pysyivät meikäläisillä mukana pitkään pistinajallekin. Tämä siksi, että Ruotsilla ei pienempien miesvahvuuksien vuoksi olla varaa jäädä kuluttamaan vihollista pitkältä etäisyydeltä ampumalla
sinappi
helmi 7, 2021, 12.34
Keskustelualue: Asehuone
Aihe: Pistimet ja pistintaistelu
Vastaukset: 451
Luettu: 93475

Pistimet ja pistintaistelu

Kari, varmasti on juuri noin. Rauhallisia ja turvallisia aikoja tässä nykyään eletään.

Edit: Jotenkin aluksi ajattelin, että tarkoitit riehumiskokemuksella sitä, että sotaväkeen päätyneet olisivat olleet yhteisössään muista poiketen jotain häiriköitä tai riitapukareita. Varmasti yhteiskunnan yleisen väkivaltaisuuden myötä tappelukokemusta oli kenellä tahansa tavallisella rengillä enemmän kuin taviksella nykyään.
sinappi
helmi 7, 2021, 11.59
Keskustelualue: Asehuone
Aihe: Pistimet ja pistintaistelu
Vastaukset: 451
Luettu: 93475

Pistimet ja pistintaistelu

Olisko noin, että pistinten ja muskettien aikaan sotaväkiaines olisi ollut ainakaan täällä kokeneita riehujia? Mikä syy on olettaa, että näin olisi ollut? Jalkaväen väenotothan perustuivat aluksia ainakin teoriassa satunnaisuuteen sotilasikäisten miesten keskuudessa. Käytännössä kai palvelukseen otettiin sitten se köyhin, kun muut saattoivat maksaa itsensä pinteestä. Kaarle XI:n sotaväen uudistuksen jälkeen palvelukseen taas värväydyttiin vapaaehtoisesti ja vastineeksi sai varusteet, aseen, torpan ja viljelysmaata. Treeneissäkin piti käydä, jos ei ollut sotaa.
sinappi
tammi 19, 2020, 13.13
Keskustelualue: Asehuone
Aihe: Pistimet ja pistintaistelu
Vastaukset: 451
Luettu: 93475

Pistimet ja pistintaistelu

Kari Aittomäki kirjoitti: tammi 19, 2020, 03.11 Newton ja vastavoimalaki. Lisätään piston voimaa ponnistamalla takapedaalista.
Takajalan ankkurointi on varmasti jokaisessa asetyylissä tunnettu, ehkä poislukien liikenopeuteen perustuvat escrimatyyliset kepitykset tai capoeiran partaveitsi-sivaltelut.

Pi<tomiekkailussa tuo on se klassinen tappo, pisto läpi sydämen, hela!

Ei kös sankukaissa löydä juntsuki no tsukkomia?
Kuva

Lyönti jota en ole kehdannut oikeassa paikassa edes yrittää, on senverta kömpelö esitys.
Mutta keihään tai tosiaan miekan kanssa aivan toimiva törkkäisy.
Tuo karatelyöntihän eroaa kehonkäytöllisesti kiväärin pistimellä ja miekalla tehtävään pistoon siinä, että karatesyöksyssä takajalka osoittaa etuviistoon. Takajalan kääntäminen sivulle tai takaviistoon kääntää kylkeä kohteeseen päin.



Kari Aittomäki kirjoitti: tammi 19, 2020, 03.11 Nää veikot on senverta kookkaita ja fyysisiä että nuo tekniikat on oikean oloisia.
Tuoltahan tuo kurottuva lukitus löytyy monastakin kohtaa:



Lopputappo ois yks yhteen ilman panssarin vaatimaa lisävoimaa.
Mutta tuohan fiktiota. Silmänkarkiksi tehtyä viihdettä. En minä noista etsisi mitään viitteitä siitä, miten oikeassa taistelussa kannattaa tehdä. Nämä kurottavat lukitukset ja suolapatsaana poseeraamiset on stunt-koordinaattori Simon Crane ilmeisesti laittanut koreografiaan, koska se näyttää coolilta. Miksi pidät kilpeä selkäpuolella kaksintaistelussa, Akhilleus?

Kuva

Tässä loppupistossa Pittin asento ei näytä tukevalta. Kantapää on ilmassa:

Kuva

Banan rintapanssari on varmaan todellisuudessa jotain muovia, mutta onko sen tarkoitus jäljitellä lamellaaripanssaria vai yhtä könttiä olevaa kyrassia, sitä en hahmota. Joka tapauksessa kova jätkä saisi olla, pistääkseen siitä pronssimiekalla läpi.

Olisivatpa elokuvan sotisovat näyttäneet tältä:

Kuva
sinappi
tammi 14, 2020, 11.32
Keskustelualue: Asehuone
Aihe: Pistimet ja pistintaistelu
Vastaukset: 451
Luettu: 93475

Pistimet ja pistintaistelu

luupää kirjoitti: tammi 14, 2020, 11.03 Yksi pieni yksityiskohta on ihmetyttänyt mua tuossa pistimessä; miksi se sahalaita on ulospäin, jolloin se varsinainen sahaaminen edellyttää työntämistä? Luulisi että perinteisempi vedolla sahaava olisi käytössä parempi.
Tyypillisesti käsisahoilla sahataan kyllä työntämällä.
sinappi
tammi 13, 2020, 05.53
Keskustelualue: Asehuone
Aihe: Pistimet ja pistintaistelu
Vastaukset: 451
Luettu: 93475

Pistimet ja pistintaistelu

Kari Aittomäki kirjoitti: tammi 13, 2020, 02.10
Andy kirjoitti: tammi 12, 2020, 10.01 On myös paljon tapauksia, joissa on puukotettu jopa kymmenillä iskuilla. Eihän tämä olisi mahdollista, jos terä noin oletusarvoisesti juuttuisi kiinni uhriin. Kylkiluiden väliin tms. terä voi tietenkin joskus kiilautua, mutta lihaan se ei juutu.
Vai niin.
Mä olen nähnyt ihan paikan päällä näitä niinsanottuja puukotuksia ja kuten aiemmissa keskusteluissa on kerrottu, nää tikkaamistyyliset rassaamiset on oma juttunsa.
Lähinnä sörkkimistä..
Ja minä olen nähnyt useiden tikkaamisten jälkipyykkejä. Niin narukätistä päihdeongelmaista ei ole, etteikö se saisi terää kymmeniä kertoja tikattua kahvaan asti ihmiskroppaan. En millään usko, että aikuiselle miehelle voisi tuottaa mitään ongelmia vetää kiväärin pistintä ulos lihasta. Pelkkä myytti. Luulisi sinun vanhana obduktiopreparaattorina tietävän.
sinappi
tammi 11, 2020, 11.20
Keskustelualue: Asehuone
Aihe: Pistimet ja pistintaistelu
Vastaukset: 451
Luettu: 93475

Pistimet ja pistintaistelu

Puolustusvoimain RK62-rynnäkkökiväärin Modernisoiduissa versioissa M2 ja M3 ei taida kummassakaan saada kiinnitettyä pistintä. Toinen noista on optimoitu nimenomaan rakennetulle alueelle.
sinappi
tammi 7, 2020, 20.03
Keskustelualue: Asehuone
Aihe: Pistimet ja pistintaistelu
Vastaukset: 451
Luettu: 93475

Pistimet ja pistintaistelu

Mjölnir kirjoitti: tammi 7, 2020, 17.41
AlexMachine kirjoitti: tammi 7, 2020, 14.59
Sinappi tuossa jo nostikin pistimen epäkäytännöllisyyttä rakennetulla alueella. Suht pitkä kiväärikin on jo epäkäytännöllinen esim kulmissa varsinkin jos piippu alaviistoon suunnattu. Kun se tuosta nostaa niin lähellä olevan vihollisen kroppa saattaa tulla eteen ja estää piipun nousemisen. Piippu yläviistoon kulmaan tullessa ja silloin piipulla on mahdollista "viiltää" tai iskeä/pistää liian lähellä olevaa ja jatkaa laukauksella. Tämäkin on aina vähän tilannekohtaista mutta tosiaan pistin olisi vain tiellä tuollaisissa paikoissa.
Juu, näitä varten Defendo greenissä opetan tällaista asentoa jossa ahtaissa tiloissa ja kulmilla perä pidetään olan yli jotta asetta saadaan lyhennettyä

Kuva
Mitä mieltä defendo greenissä ollaan ylävalmiusotteesta, jossa aseen piippu on yläviistoon ja asetta saadaan lyhennettyä tuomalla aseen perää kainaloon? Sopii myös pistintaistelun varoasennoksi.


Kuva
sinappi
tammi 7, 2020, 14.02
Keskustelualue: Asehuone
Aihe: Pistimet ja pistintaistelu
Vastaukset: 451
Luettu: 93475

Pistimet ja pistintaistelu

Kyynikko kirjoitti: tammi 7, 2020, 12.19 AKE:ttaessa yms on ihan selvä että joskus tulee tilanteita kun vihollinen on naamalla. Piippuiskuja ja perällähuitaisuja pitää harjoitella että ne tulevat selkäytimestä. Ja tosiaan psykologinen ulottuvuus on tärkeä.
Ei kyllä ole taistelu rakennetulla alueella oikea paikka pistimille. Aseen etupainoisuuden ja pituuden lisääminen hankaloittavat valmiusotteessa aseen pitämistä ja tekevät sisätiloissa liikkumisen kömpelöksi. Tarpeeton ja oman toiminnan paljastava katveiden taakse liputtaminen lisääntyy myös.

Jos voit pistää lähietäisyydellä olevaa vihollista aseen piippuun kiinnitetyllä pistimellä niin silloinhan voit myös ampua laukauksen viholliseen.