Vanhoissa suomi-iskelmissä on tosimonta helmeä, matti-teppo-seppo nyt on sellasta..

Mutta toinen veljespari, Jouko ja Kosti.. Ne laulo oikeen komiasti:
" onclick="window.open(this.href);return false;

Komiasti veteli myös kaikkien tissiposkien kuningas, Markku Aro:
" onclick="window.open(this.href);return false;

Tapani Kansa on uljas laulaja hänkin:
" onclick="window.open(this.href);return false;

Ja mitä naisääniin tulee, tällästa ei vaan enää kuule:
" onclick="window.open(this.href);return false;

Aika mollista muuten.
Olikohan se ajankuva vai mun omaa tykästystä?

Minusta UB:t kunnon demareina edustavat juuri sellasta läkkipeltistä puolihuutamista joka sopis tohon kertosäkeeseen. Sitä mä vaan..

Amberlallahan oli vähä vaikeuksia tuon söpöily-kehräilynsä kanssa, hänhän oli oikeasti aika suoraviivainen tapaus. Kovin nätti myös, kerranki Tavastialla..
Tai olkoot.

Arvaan kurkkaamattakin mikä. Arvasin myös että joku däddändää.
Kuuntelin kuus sekuntia.

Kaivelin vinyylitiedostojen läjääni ja löysin kuin löysinkin hakemani.
Ja kappas, löysin juutuubistaki!

Yks parhaita kertosäkeitä ikinä. Tosihyvä.
Tästä ois ollu kiva saada joku Ultrabra-versio.

[youtube][/youtube]

ka1, olet kyllä niin jäljillä.

Mä kävin kattoos Deadmanin, neljänä iltana peräkkäin Kampissa. Silloin kunse stadiin tuli.
Eikä todellakaan missään monisaliteatterihirviössä vaan tuonajan stadin sellasessa..
erikoisuudessa. Nimee en muista mutta sen muistan että aina sieltä tuli ulos pöllämystyneenä.

Deadman on leffamuotoon rullattu runo jonka olennainen vasara on Neil Youngin särkynyt kitarasoundi.
Oli pakko laitta nytkin viemään matkalle...

Se.. juttu vaan ottaa kädestä ja vie rinnakkaisiin.
Kun yritin opetella kaspiniin.. aina kun tulin leireiltä niin laitoin tuon soundtracksterin pyöriin ja vaan kelasin ja vatkasin. Kunens tajusin..

Nyt, 10vee myöhemmin.
Olen nollannut itteni ja kohta valmis Oppiin.
Oli ne aiemmat hahmottelut niin vankkoja nääääs.

Mulla on heikko kohta menneenmaailman homppelipomppeli-popin kuninkaitten eli The Smithsien kohdalla.
Johnny Marrin helisevä kitarointi ja Morrisseyn.. se juttu on vaan muistissani tärkeällä paikalla.
Mulla on vinyylitiedostoina bändin koko tuotanto ja cd-lättyinäkin aika paljo.
Se nyt vaan on kaunista, idearikasta ja tiedostavaa musiikkia.

Olinpa vähä ilonen ku tormasin tohontähän Morriseyn comebackiin v.:lta -04, Irish blood, English heart..
" onclick="window.open(this.href);return false;

Voimakas teksti, loistava video etenkin sen ajotuksen suhteen ja Morrisseyn Ääni on rikkaampi ku ennen.
Kuningasbiisi.
Vaikka kyllähän Johnny Marrin kitara ois nostanu tonkin ihan toisille ulottuvuuksille..

Muistitaskusta pomppas vanha kunnon Roxy Music ja nimenomaan Eno. Sellanen milteibowie veikkonen.
Sillä on maioniota musiikkia, esim tää 1974:
" onclick="window.open(this.href);return false;

"And suddenly the door breaks down (Hourah!)
It's the Seven Deadly Finns!"

Kun kasari-aikoinansa muutin stadiin, yhdeksi kulmakiveksi muodostui Citymarathon, Kisahallin eteläpäädyn kuppila.
Sielä tuli vierailtua aina Rööperiin muuttoon asti. Ja senkin jälkeen, ajoittain.

Sielä oli aina verrattain levotonta, jostain syystä. Mutta ne portsarit kyllä hoisi jutun, Kuuno yhtenä.
Mutta usein se eräs tosihyvä paarimikko huomas alkavat jännitteet ja purki tilanteen musiikilla. Se pyöritteli niitä vinyylejään siinä anniskelun yhteydessä, heitti viileetä läppää ja sytytteli röökejä. Oli tosihyvä tunnelmamanipuloija.. ja se hyvänolon fiilis päätty miltei poikkeuksetta tähän:
[youtube][/youtube]

Oli se jotenkin jotain herkkää..
Pohjanmaasoundi jysähteli Töölössä ja jengi lauloi mukana, jotenkin hyvin tietoisina suomalaisuudestansa.
Tuo on todella hyvin onnistunut laulu, Hanhiniemen olemus ja ääni on kyllä hienoja..
Jotain niin onnistunutta tasapainoilua epävarmuuden ja rohkeuden välimaastossa nottaristus.

sydän vasta puolillaan

Ei vielä.
Onko siinä se Wrestlerin tunnari?

Pomo on kyllä jotain hyvin erityistä.
Mullapa on nuo kaikki VINYYLITIEDOSTOINA!
Ostettuna silloin ku ne ilmesty, miltei ainaki.
Mun tekis mieli päällystää tuo yks seinä vanhoilla levykansilla, on ne niin mukavia..

Mun kait täytyy tehdä tunnustus jotta osaan tanssia ja jopa laulaa.
Ja Pomon juttuja.. oon kerran laulanut eräälle likalle ton yhen mutta hiukan omana versionani:
...Show a little faith there's magic in the night
I ain'tha'pretty but hey 'm'alrighe
..mmm'if that's awrighe wih'you..
ja
All I ga'ss'these fists
Ann'h learned how to mak'm talk

Amerikanpoikain meininki on kyllä mukavaa, se resonanssi tuntuu samalta kuin lekanisku ratakiskoon.
Mähän olen ollut järeissä työympyröissä, telakalla, tehtaissa ja satamassa..
Joten tuo Tehdas juttelee mulle hyvinkin syvältä.
And you just better believe, boy,
somebody's gonna get hurt tonight,
Mä muistan kun raskaan työviikon jälkeen (Maantiesuolasäkkejä 70kg/zipale junavaunuun lastaa 2x3,45h. Saa suorittaa.) muut nuoret sällit lähti perjantaisin valmistautuun iltaa varten ja mä menin treenaan, syömään ja ovelle..
Kun ne duunikaverit työnty sisälle, ne kivikovat nyrkit jo puolivalmiina jakaan hyvääsanomaa..
Se olemisen soundi ei ollu beegeesiä ei.
It's the working, the working, just the working life.

Mä muuten muistan sen jonku brittikvartetin version tästä.. tosihyvä.
Ne sellaset jotka vetää ilman taustamusiikkia, nimee en muista mutta ne tavotti ton ytimen tosi hyvin.

Olipas hienoja vetoja taasen, kiitosta kaikille!
Tossa Pomon nuoruudeninnolla vetämässä sitä koko ajan odottaa jotta joskos se E-Streetin muu jengi räjähtäis sisään..
Mutta silti.. amerikkalaiset ne tajuaa murretun maan silkan väkevyyden päälle, kun kerrotussa/lauletussa sanassa on enemmän voimaa kuin sinfoniaorkesterissa.

Tässä on samaa kamaa.
" onclick="window.open(this.href);return false;

Holyman istuu vierelle ja kertoo Elämästä.
Johnny Cash...
Ei jumalauta, ei jumalauta.

Boxer on. Mestaristeos.
Tossalinkissä muuten oli ennenkuulumattomia säkeistöjä?