Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Haku löysi 21 tulosta

Kari Aittomäki
touko 7, 2023, 01.39
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Tositilanteita Suomesta ja maailmalta
Vastaukset: 139
Luettu: 40818

Tositilanteita Suomesta ja maailmalta

Tämä kuuluisi kaikki oikeestaan tonne Lassen aktivoimaan "Itsepuolustus - valmius, ympäristö, tarkkaavaisuus"-ketjuun.
Mutta mennääs nyt näin.

Olet oikeassa, perusbudoa hiukan puolinpurjein veivaava harrastaja-jumppaaja ei varmasti saa säväreitä eikä muistijälkiä siitä treenien asetteillepano-kohdasta, kunhan odottaa sitä rokkiosuutta eli varsinaista tekniikkaa vain. Ne eivät "sihise", kuten itte asennetta kutsun vaan kunhan roikkuvat ligamenttiensa varassa.
Mutta annas olla kun saat treenikaveriksi jonku aidosti murhaavan tehokkaan sirkkelin, jonka pelkkä katse ottaa kipiää.
Se perussiirtymisen rauhallisen-vaarallinen tiukkuus kun sirahtaa taistelumoodia rätisevään kamaeen.. siinä oppii awarenessistä sekunneissa enemmän kuin puolen tunnin puheista.
Jolla viittaan tietysti modernien metodien puheen kautta opetteluun. Yli siitä missä aita on matalin.

Viikate-efekti korostuu silloin kun otetaan aidosti aseet mukaan.
Traditionaaliset on parhaita asennepuolen tutkimuksiin, modernit muistuttaa veitsen virittämistä, hiontaa.
Aivan sattans orgastista ja synnillisen ihanaa.

Ja tästä päästään siihen kenttä-asenteeseen.
Kun ollaan varuillaan ja valmiina mutta ikäänkuin nauttien, kelluen energiassa.
Muistuttaa etäisesti laskuvarjohypyn fiilistelyä siinäkohtaa kun ilma alkaa kantaa.

Huomasin aktiivivuosina että se menneitten treenien raivoisan pikkutarkka etiketinnoudattaminen ja asento/asennetiukkuus tuli avuksi. Kun piti olla loputtoman kärsivällinen ja odottaa, valmiina ja varuillaan.
Huomasin välittömän eron sporttitreenivaikutuksen ja traditiomiekan nostamisen välillä.
Kärsimättömyys on kuolemansynti ja hyvin yleistä kyllä.
Siksi mä aikanaan vertasin säkintaputtamista tupakinpolttoon.
Kari Aittomäki
touko 5, 2023, 03.09
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Tositilanteita Suomesta ja maailmalta
Vastaukset: 139
Luettu: 40818

Tositilanteita Suomesta ja maailmalta

Osa ed tekstistä on jostain syystä melko käsittämätöntä soodaa.
Pahoillani.
Kari Aittomäki
touko 5, 2023, 01.33
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Tositilanteita Suomesta ja maailmalta
Vastaukset: 139
Luettu: 40818

Tositilanteita Suomesta ja maailmalta

Niin, mun havaintojeni mukaan se jäätyminen tapahtuu vahvimmin silloin kun yksilö kiskaistaan repivästi pois sieltä sisäisistä seikkailuistaan kohtamaan rivosti muuttuvaa tilannetta, oli se sitte tollanen kauppa-paini tai yksisuuntaisella kadulla vastaankaahaava kuorma-auto.

Aika harvalla lopultakaan on sitä sisäinen hahmotusmallia joustaa odottamattomuuksiin valmiina, kukaan ei oikeen tule ajatelleeksi miten paljo tuola sutaa jurrikuskeja, avo-hoitopotilaita tai häikäilemättömiä roistoja.
Kun sitten jotain odottamatonta tapahtuu menee perusveikoilta sen tilanteen jäsentelyyn.. no, ne tarinat eivät pääty hyvin.

Kamppailijoilla on poikkeuksetta paremmat hoksottimet väkivaltatilanteitten syntymiseen, se treenien suvantokohta jossa vaan käyttäydytään etiketin mukaan on itseasiassa harjoitus itsessään, tapa sijoittaa itsensä fyysiseen tilaan ja tilanteeseen tyynenä ja valmiina.

Tarviiko sanoakaan että traditionaaliset mukilointimetodit ovat ylivoimaisia tässä suhteessa, pelkästään se vastustajan katsominen ennen varsinaisen kuvioinnin alkamista on realistisempaa kuin monien muotilajien varsin ohkainen tarjonta.

Toki, tuollainen toiminnalta piiloutuminen on luonnollisesti enimmin ehdollistettua (kyllä poliisi/vartija/kukkakauppias hoitaa) nooraamista. Mutta on siinä hemmetisti sitä silkkaa pelkuruutta.

Mulla oli kakepiireissä muutama oikein sähisevän aktiivi vihaaja, akkoja.
Muistan yhden pihinän siitä kuinka "tuijotan ihmisiä ja ympäristöä ja aktiivisesti etsin uhreja."
Se ei ollut huono huomio ensinkään.
Eise N turhaan daneja haalinut, tunnisti varuillaanolon perusmuodon.

Muga mushin.
Kari Aittomäki
huhti 29, 2023, 05.33
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Tositilanteita Suomesta ja maailmalta
Vastaukset: 139
Luettu: 40818

Tositilanteita Suomesta ja maailmalta

sinappi kirjoitti: huhti 28, 2023, 10.57 Kari Aittomäki, vielä joitain viestejä sitten et pitänyt siitä näkökulmasta, että piiloutumisen sijaan fyysisen ja henkisen suorituskykynsä huipulla olevien miesten olisi suotavaa auttaa naisia, jotka ovat väkivallan uhreina. Nyt munaton yhteiskunta onkin sitten huutava vääryys. Minusta viestissäsi on ristiriita.
Mestari sinappi, olet aivan sattans oikeasa, niinkuin aina.
Ristiriitaisuuden syy on sensijaan jäänyt tajuamatta. Niinkuinse aina tuppaa.
jee

Kyseisen jutun painotteet ovat toimittajan ja sinänsä varsin kökköjä.
Yrittäjän näkökulmasta poliisi on tehoton ja haluton, sanktiot eivät toimi ja arkiturvallisuus heikoissa kantimissa.

Näin potkulaisena pidän tärkeänä korostaa tuota vähällehuomiolle jäänyttä Antti Nurmen asiaanpuuttumista.
Varrrsin riskaabeli liikku, hän kuitenkin on alan yrittäjä ja myy koulutuksia.
Pienikin mukilointitoimi on tässä yhteiskunnassamme sanktioitu varsin rankasti, ei ne pikkusakot yms mitään mutta ne jälkiaallot toimintalupien menetyksineen.

Se kommentti nuorten miesten passiivisuudesta.. en usko että Nurmi asiaa lujastikaan päivitteli, kyse lie ollut sivulauseesta jonka toimittaja on nostanut yhdeksi jutun tukirangoista.
Omien hahmottamisiensa mukaan.
Toivottavasti Nurmelle ei sada sanktioita ja häirikkö jää kiinnisaamatta.
Joka muuten saattaa olla poliisimiesten passiivisuuden yksi syykin.
Kun mä aina etsin kauneutta, jopa poliisitoiminnasta.

Tuohan sinänsä istuu varsin syvällä, "miksei miehet toimi."

Olen kertonutkin varmaan, mä kerran oli sporankyydissä jossa joku sikailija-sid huvitteli puristelemalla tärkeilevien rouvashenkilöitten persauksia.
Seisoskelin ja kattelin ja mietin että pitäskö, mutta mua itseasiassa hiukan huvitti se tilanne ja ihmisten käytös.
En puuttunut.
Mutta löytyhän sieltä sankari, pitkä ja hyvinpukeutunut nousujohteinen. Clark Kent.
Käskytys ei otoiminut, häirikkö tunkeutu suuteluetäisyydelle ja pelas kovaajätkää.
Senverran hyvin että nousujohteinen koetti vaihtaa katutyyliin mutta senverta feikisti että jengi ähky myötähäpeää.
Clarkkentillä ei ollu supermieskalsonkeja näyttää ei.

Sen sijaan hän alko käskyttää minua viatonta ja koetti esittää asian siten että velvollisuuteni olisi tokikin helistää heroottisesti kentälle.
Muut tuntu olevan samaa mieltä.


Eli lujassa ne istuu, asenteet.
Kari Aittomäki
huhti 28, 2023, 03.09
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Tositilanteita Suomesta ja maailmalta
Vastaukset: 139
Luettu: 40818

Tositilanteita Suomesta ja maailmalta

Oar, ei yrittäjä tunne suurta kiinnostusta poliisien resurssipulaan ja viestinnän takkuiluun (sitäki syytä on aikanaan tarjottu), vaan kokee ainoastaan huolta omasta ja duunareitten työturvallisuudesta ja saamastaan huomiosta.

Kuten jutussa ilmeni ovat vaaratilanteet käytännössä arkea, ainoat tarjotut ratkaisumallit vesivelliä (koulutusta ja vakuuttelua) ja poliisin teho ja näkyvä motivaatio mitätöntä.
Hätääntynyt avuntarvitsija jää vaille avunsaannin mielikuvaa, se poliisien käytös ei vastaa akuuttiin tarpeeseen.

Tottakai se viiksettää.
Me elämme munattomassa yhteiskunnassa jossa röyhkimysten tuuppimista ja uhkailua pitää vaan niellä ettei yhteiskunnan sanktioviritykset losahda omaan nilkkaan.

Huutava vääryys, joka ois niiiin helposti korjattavissa.
Kari Aittomäki
huhti 27, 2023, 11.34
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Tositilanteita Suomesta ja maailmalta
Vastaukset: 139
Luettu: 40818

Tositilanteita Suomesta ja maailmalta

Aijaa, mä aivan luulin (toivoin) että olisit ollu viekkaasti koppava.
Kiva että uskot poliisin voipaisuuteen.

Minä en tykkää tosta tarjotusta näkökulmasta että nuortenmiesten pitäis saada joku sankarikohtaus etenkin sillloin kun neito on pulassa.
Vaikka siinä joku vanhempikin kaakotinkin olikin meteliä pitämässä.

..paraskin puhuja, mä vedin kerran raitiovaunussa häirikön avarilla Höyhensaarille. Mutta monesti en.
Kari Aittomäki
huhti 27, 2023, 04.52
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Tositilanteita Suomesta ja maailmalta
Vastaukset: 139
Luettu: 40818

Tositilanteita Suomesta ja maailmalta

MikaM kirjoitti: huhti 26, 2023, 15.55 Parempi olla kaikkien kannalta siellä hyllyjen takana, jos ei ole edellytyksiä muuhun.
Ketäs meinaat, poliiseja vai asiakkaita?
sinappi kirjoitti: huhti 26, 2023, 12.01 Huonoa toimintaa muilta miehiltä.
Juu, oishan se kiva jos oikeudentuntoiset kansalaiset taltuttais ja sitois aseistautuneet nilkit kivastinoudettaviksi paketeiksi.
Eikös se ohjeistus ole ollut varsin toinen noin ylöjään?

Koko juttu oli yhtä paljon arjen sankaritöistä kuin yrittäjien kyynisyydestä mitä turvallisuuteen tulee. Eli poliisitoimintaan.
Voin kyllä kuvitella että yrittäjää saattaa käydä nyppimään se nasaali "onko kellään väaatimuksia."
Ja tää hymisevä vakuuttelu poliiseille soitteluista ainoana hyväksyttynä toimintamuotona.
Kari Aittomäki
huhti 1, 2023, 04.32
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Tositilanteita Suomesta ja maailmalta
Vastaukset: 139
Luettu: 40818

Tositilanteita Suomesta ja maailmalta

Aika erikoinen ajanviete on heillä noilla tollasilla.
Mikähän tossa on taustatarina ja onko tohon joku syykin että kukaan ei varsinaisesti myllytä mutta kalusteet ujeltaa ilman halki varsin kiukkuisestikin.

Big girl can really handle herself.
Battle-flow indeed. :rok:
Kari Aittomäki
helmi 7, 2023, 06.23
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Tositilanteita Suomesta ja maailmalta
Vastaukset: 139
Luettu: 40818

Tositilanteita Suomesta ja maailmalta

Hyvin on omaksuttu iipee-maailman esilletuonti. :jepa:

Itse en tunne tarpeita selittää tapahtumia ikääkuin korrektisti.
Sälli väisti hienosti ja varmisti otteen, lämäs idiootin tonttiin ja ilmeisen tahallaan pää edellä.
Toivottavasti ei pahasti käynyt.

Se jälkipelaaja oli miltei yhtä pässi kuin toppuuttelemansa, (jos se nyt oli se sälli joka koitti raahata nyrkkisankaria veks)
Ei ole kovinkaan viisasta työntää naamaa kiinni jo kamppailutaitonsa osoittaneen vastustajan kasvoihin vaikka kuinka uhostuttaisi.
Rinta kaarella kädet alhaalla voi hyvääpäivää..

Niiniketo-kello kilkatti ainaki mulla:
"Kiitti vaparista kusipää. PAF."
Kari Aittomäki
huhti 29, 2022, 04.22
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Tositilanteita Suomesta ja maailmalta
Vastaukset: 139
Luettu: 40818

Tositilanteita Suomesta ja maailmalta

Mika kirjoitti: huhti 28, 2022, 09.12 Toivottavasti jotkut jonnet ja veetit oppivat tuosta videosta jotakin. Oppimisen aiheita on useita.
Juu, oppiihan ne.
"Kannattaa ottaa dramaattisesti pataan jos tuuli käykin kylmäksi. Sillä tienaa hyvin."
"Perseilevä öykkäröinti noin muuten on aina vänkää ja kannattavaa koska kaikki vaan hyssyttelee ja sanktiot on naurattavaisia."

Tosta porukkadynamiikasta, saattaa olla että kyseessä olevat parhaat kaverit oikeesti nauttii siitä että pölhö yllytettävissä oleva saakin turpiinsa.
Niin laadukasta sakkia nuo ovat.

Toivottavasti tarinan oikeassaolija sai hyvät sävärit mukilointitoimistaan ja kenties vielä siitä että pysty heittään parikytdonaa kampakeraamikolle kuin luun koiralle.
- Siinä. Mene ja juo ittes hengiltä.
Kari Aittomäki
huhti 28, 2022, 09.01
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Tositilanteita Suomesta ja maailmalta
Vastaukset: 139
Luettu: 40818

Tositilanteita Suomesta ja maailmalta

Käsittämätön tuomio.
Ei mitenkään voi käsittää miten puolustautuja voi saada parinkymmentuhannen korvaukset niskaansa, vaikka aineisto selkeästi osoittaa ettei mikään kontrollitoiminta olisi taltuttanut hyökkääjää.

Paha mieli tuli vaikka paskiainen saiki pataansa.
Vapaaottelua oli katseltu.
Kiva ettei tampion kavereista kukaan osallistunut, eikös syyttäjä nähnyt aihetta heitteillejättöön tai johonki?
Kusipäitä koko porukka.
Kari Aittomäki
elo 6, 2020, 04.09
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Tositilanteita Suomesta ja maailmalta
Vastaukset: 139
Luettu: 40818

Re: Katupainit

Ylälinkki ei pelitä, alalinkki ol mukava.
Hyvää sählinkiä jossa näkyy kaikki lainalaisuudet.

Sinipaidalla mukavan raskas oikea, ois käytellyt enemmän vaan, liian kiltti. Kukaan ei potkinut.
Mimmit oli aktiivisempia vaikkei siitä mitään tullutkaan, yks porstuaveto osu tummaa poikaa tööteriin makiasti.
Ne keltaliivit oli kai jotain järkkäreitä, pisteet rohkeudesta vaikka osumaakin tuli.

On aina kiva nähdä kun iso läski kerää konttaillen eväitään.
Kari Aittomäki
marras 2, 2019, 01.04
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Tositilanteita Suomesta ja maailmalta
Vastaukset: 139
Luettu: 40818

Katupainit

Melko helposti. Paitsi että en piittaa pätkääkään jäppisen aatteista tai motiiveista kun ulostulema on tuo.
Kari Aittomäki
marras 1, 2019, 01.09
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Tositilanteita Suomesta ja maailmalta
Vastaukset: 139
Luettu: 40818

Katupainit

"Mun on pakko ottaa mun budotaidot käyttöön kohta."

Ei voi tajuta tota urpouden määrää. Tuo uuvatti vielä ilmeisen oikeasti mieltää olevansa niinkuvaarallinen.
Kari Aittomäki
huhti 14, 2019, 03.10
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Tositilanteita Suomesta ja maailmalta
Vastaukset: 139
Luettu: 40818

Katupainit

Täytyy ihmetellä mikä on kenkään toimintamotiivi?
Politiikkaa tossa ei tehdä, eikä pomppuilijoitten säntäily ainakaan vahingoittamaan pyri.
Mitä se pitkä karju koki tehdä, ei ainakaan turvata ketään? Tuijottelu ja tuhina ei pelitä edes noin surkeeta toikkarointia toppuuttelemaan.

Jokainen noista tarttis isällisen korvapuustin tai parikin.