Kappas, meni aikoinaan aivan ohi.
Eipäs ihme, oli omaishoitajuuteni kalkkivivoja, vanhempieni viimeisiä päiviä.

Kiitos tiedosta.

Tuo Yokio Tanin löytyminen noinkin läheltä modernin jutsun opettajaketjua oli uusi tieto.
Kiitos.

Minä sain kerran Morrikselta oikeen erikoishuomiota, osallistuin leirillä treeniin korrektisti valkoisella vyöllä mutta pisti hän merkille olemisemme sävyn Jujutsuklubin eturivin kanssa.
Soke antoi pitkähkösti aikaansa ja spesiaalineuvoja kuinka karateka voi hyödyntää osaamistaan jujutsun tekotapoihin.

Näkemyksellinen ja kunnioittava oli tapansa olla ja tietoa välittää.
Tajusi heti että olen vaan kylässä ja annettu tavara oli senmukaista, kulmikkaampaa kuin.

Aikansa loppui.
Mutta jättämänsä jälki ei.

Tack.
Viittiskös joku kertoa koryu-termin käyttöönottovuotta noin suunnillenkaan?
Mä kuulin jutusta ehkä noin tusinanvuotta sitte, ja mielikuvani ovat tosiaan hiukan värittyneet.

Eli koitan vähä pyydellä anteeks jos kirjottelussani on ollu epäkunnioittavaa sävyä havaittavissa.
Mä nyt olen aika viiminen henkilö traditiometodien kyseenalaistamisjonossa.
Mun aikana niitä juttuja ei vaan ollu ulottuvilla käytännössä lainkan.

Vähä nyt asennetta, kiitos.
Tämä on hyvä keskustelu.
Mikä ois Mol:n kirja?

Ja oletkos ihanvalmis huitaseen pöydältä koko länsimaisen jutsutradition kaikkine jatkumoineen?

Mä muuten taannoin törmäsin yhteen 1953 kirjotettuun pokkariin, jossa henkilöt oli entisiä vastarintaliikkeen miehiä, rikoksiin siirtyneitä..
Siinoli tämänkaltanen dialogi.
Operatore 1 kakkoselle: En tiennytkään että osaat karatea.
Tarinan nainen: Mitä on karate?
Op1: Likaista jiujitsua.
Op2: Olemme molemmat käyneet koulumme.

Pointti ois se, että jujutsun mielikuva ja historia länsimaissa on jo vakiintunut.
Minusta on ihan turha arvottaa aitousjuttuja, kun selkeästi kyseessä on sama tahkojuusto.
Ois varmaan vahvinta kertoa historiaan hyydytettyjen metodien olevan tosiaan romanttisensorttisia hillosipuleita, kun taas modernimmat versiot ravitsee omanaikansa tarpeita mutteivät varsinaisesti ole enää samuraisoppaa muuta kuin temaattisesti?
Taistelutehollisesti ja voimankäytön kannalta siis.
Sopis yhteen noitten "me-ei-niinku-lainkaan-epäillä-tappelutehoa"-vakuuttelujen kanssa.
Sivuseikka sinänsä, mutta ihan källi huomiopistetuulastus.

Kuinka vähän laajemmin?
Koryotyylien saatavuus kun on edelleen aika heikko.
Tunnet varmasti termin mindset ja se on on hyvin samankaltainen jutsukoilla kaikilla. Sekä salilla että koeponnistaessa.
Se on taatusti nähtävissä myös traditiojuttujen näytteille-asettelussa.

Sitäpaitsi sen perusteella mitä olen ymmärtänyt, aseettoman (kaksin)kamppailun eriyttäminen kokonaisuudesta on verrattain tuore ilmiö?
Eli voidaanko silloin edes puhua traditiotyylistä?

Mitäs muuten olet mieltä tuon länsihistorian painolastista?
Kuittaatko ihan oikeasti vain olankohautuksella, "ei se ole Mickjagger"?

Mulle kävi itselleni esim Wadoryun treenaaminen vähä hankalaksi sen kaiken väistelyn ja jenkaamisen takia. Jutsumausteen.
Kaskuntreenasin samaan aikaan hokuton esiastetta ja tutkailin Hontaita sekä Matsuoin versiota..
Oisin tahtonu karatetreeneillä mieluummin kohdata kuin joustaa.

Enny jaksa kaivaa kekä kyseli ihan hyvin pointein että olenko treenannu koryo-tyylejä.
En kai, mutta tutustunut olen mm niten-ichi-ryuhun viikonverran, saman sällin kans Yaguy-ryuhun, alatermiä en muista.
Oli eräs bobby eli poliisimies, Mickey Finnin oppilas väitti olevansa.
Ehkä olikin. Kuutisen kertaa treenattiin eri versioita, enimmin bokkeneilla. Takapihallaan.
Mulla ei ollu Matsuoin iaido-treenien jäljiltä minkäänlasta vaikeutta omaksua sitä tekemisen tapaa, tekniikathan nyt on helppoja.
Mainitaan nyt vielä että juttu oli 1990, paikka Lontoon Camden.
Ja että me airaktin broidin oden kanssa veivattiin kahdestaan miekkaa aina aika ajoin, koko kiukkariajan läpi, ja nastaa oli.

Eli on mulla jotain kontaktipintaa asiaan.
Ja mä väitän että museojutsusta on kaivettavissa esiin sama verenhimo kuin saman jutun nuoremmista versioista.
Mutta mulla onkin omat kiikarini.

Mun kiikareilla jiu jitsu tarkoittaa japanilaissävystä tapaa kohdata lähikamppailussa vihulainen joustavaa källitekniikkaa käyttäen. Kadulla, kehässä tai hengenmenotilanteissa. Joka källiys mahdollistaa isomman ja vahvemman vastustajan kukistamisen.
Mielikuvasta on vastuussa paitsi vanhempi viihdeteollisuus, myös ja ennenkaikkea viime vuosisadan alun ammattipaini-iltamien showmatsit, jossa nämä tännekiikutetut japanilaiset veivät tuonajan katujätkiä kuin sukkapusseja, pärjäten sittemmin hiton hyvin myös niitä kammottavia catchpainijoita vastaan.
Muistetaas että tuolloin ne katumylläkät ei ollu pelkkää snägäriheijareitten vaihtoa, suurakaupunkien katukaruselli oli aivan toinen ja hyvin ammattimainen eli kovatasoinen ja vaarallinen maailma. Esimerkkinä vaikka Pariisin apachet/savate. Joka siis on pohjaltaan nimenomaan roistolaji, laadun tae sinänsä.
Tähän markkinarakoon jiu jitsu eleganttina ja vaivattomana (effortless) metodina upposi ku partaveitsi laardipurkkiin, elegantisti ja vaivattomasti.
Aikakirjat kertovat paitsi tästä aikalailla kalutusta judon noususta ja ilmiön vaikutuksesta aina näihiin päiviin vapaaottelun muodossa..
Mutta myös ansioituneista poliisimiehistä ja sotilaista, jotka kehuivat jiujitsun maasta taivaaseen, osan seuratessa haastematsipolkua, osan kertoessa tosielämän kohtaamisista jutsukeinoin.. tavoilla ja sanakääntiellä jotka saattas rbsd-osastolle hyvinkin tutuntuntusia..
Jiujitsua harrasti ihan presidenttitason herrasmiehet:

web PRESIDENTS usa kirjoitti: Theodore Roosevelt (jujitsu): He once demonstrated his skill at jujitsu by throwing the Swiss Minister onto the floor. The minister was Fernand Matheray who was a guest at a White House luncheon.

Sekä tietysti tämä hienompi herrasväki aina ihan daameja myöten.
Tää on niinmainio:



Juttua voisi jatkaa pitempäänkin, kuinka jujutsu on leimautunut tarkoittamaan taitavaa konfrontaatiotaitoa ja kuinka brassijutsu on säilyttänyt senminkä judo on kadottanut.. pysynyt jutsuna.
Mutta pysytääs tässä nimenkäyttöoikeudessa.
On minusta aika joutavaa ja tärkeilevääkin käydä väittään termistä, kun länsimaisen jujutsun taustatuntemus loppuu viimeistään Jukoryuhun.
Länsijutsu on aina säilyttänyt ja ylläpitänyt tietynlaista japanilaisenjoustavaa mindsettiä, joka kulminoituu.. ei suinkaannäytöksissä vaan ihan kadulla.
Kun Kuuno myllyttää, se on elävää jujutsua. Se voi toki täräyttää puudutuspiikin päähän mutta noin ylöjään se toiminta on aina tilanteeseensopivaa, hyvin ajoitettua, taloudellista ja tehokasta.
Jujutsua, ihan ulkoisestikin.

En usko että japaninsuunnan senseit olis erimieltä, vaikka organisaatio on eri.
Enkä usko etteikö siltäkinsuunnalta löytyisi jujutsuksi kutsuttuja metodeja, jotka eivät ole jämähtäneet aikakauteen ennen luotiaseita.

Mitäma yritäntässä selittää onse jujutsu-nimitys tarkoittaa tietynlaista tekotapaa.
Nimitys on vakiintunut ja hyvin kuvaava ja sillä on värikästä ja mielenkiintoista historiaa, myös eurooppalaisella kontekstilla.
Ei te pojat voi milläänlihaksilla juttua edes kyseenalaistaa.
Sitäkään en myönnä etteikö nuo metodit sukulaisia olis. Sen näkee jo silmällä ja tekijöitten sisäistä ja ulkoista ajoitusta vertaamalla, tekniikoitten ulkoisesta olemismuodoista nyt puhumattakaan.

Koryo-termi on muuten mulle vähä kikatus-aihio.
Tuli esille tossa kun Dillmanjubinoille piti keksiä jotain arvovaltaisempaa nimeä.
Ja Ashihara on erisnimi. Duh.

Jussi, voisitko sitte ihan valottaa omien näkemyksiesi kautta traditiotekemisen autuaaksitekevyyttä?
Koska kukavaan veivannut näkee, ettei noissa jutsun traditiojutuissa ole mitään tavattoman ihmeellistä.

Mä olen toisaalla kyseenalaistanut erikoistilanne-treenaamisen eli vapaaottelun ja kehähommelit yleisimminkin.
Kun mun mielestä erikoistilannetreeni on... oma juttunsa, eikä välttämättä korreloi tappelutehon eli viimekädessä tilannetajun kanssa, oikeestaan ensinkään.

Hassusti kykenen tässä rinnastamaan urheilun ja traditiotekemiset, molemmissa pitäydytään sovittuun muotoon ja hahmottamiseen.
Muttaku tuo oikea maailma on ihan eri peli.
Mun näkökulmasta traditiometodit on karvan tai kaks lähempänä niitä juttuja kuin urheilu.
Mutta molempia voi käyttää välineinä.

Niinku kiukkariperheessä tehään.
jep

Tuotanuin.
Kattelin minäkin nuo läpi ja ihan samaa settiä ne pojat veti ku aina ennenkin, tosin siinä 30-jutussa oli silkkaa rokkia enemmän.
Ennenvanhaan Kuuno teki kaulasakset Seppäselle, nykyään Tenhuselle. Eli hiukan alemmas.
Tuli oikeen nostalginen olo ja samalla mukava, viiskymppiset jätkät ne vaan vetelee meneen edelleen.

Näytös on juu näytös, en usko että treeni on siinä viidessätoista vuodessa suuriakaan muuttunu.
Itse en ole hokutoryuta paljoakaan treenaillu, mun jujutsutreeni alko ennen hokutoa ja jatkui sitte Seppäsen ja kumppanien kanssa vähä niinku epävirallisemmallisesti.

Ja olen kyllä sitämieltä että Kuuno, Seppänen, Tenhunen ja nuoremmatkin on niin korkeatasoisia jutsuveikkoja että pystyisivät toistamaan kaikki nuo annetut traditio-esimerkit. Kertakatselulla.
Rytilästä nyt puhumattakaan, joka nyt vaan on paras ketä tiedän.

Eli kyllä Hokuto on ihan jujutsua.
Mä muuten olen aina ihmetelly jotta mistähän se "atemi" heiton/kaadon jälkeen on jääny elään..
Onko kukaan saanu toimimaan oikeesti?
Mun tuli vedeltyä niitä tuola asfaltilla varmaan kymmenen vuotta ennenku tajusin ettei ne oikeen pelitä. Kyllähän ne ähähteli kun kylkiluita katkes mutta ei se siihen kokonais tilanteeseen suuria vaikuttanut.
Aloin tutkiin juttua ja kehitin omat lähestymistapani asiaan. hehe.

Voisitteko sitten ystävällisesti määritellä jujutsun kelpoisuusmittarit.
Koska kuitenkin jiujitsu-nimellä on menty Japanin ulkopuolella jo komiasti enemmän kuin sata vuotta.
Metodeilla jotka pohjaa japaniantekemisiin mutta jotka on sovellettu aina kulloiseenkin viitekehykseen.

Ja olen minäkin nähny ihan silkkaa sillisalaattia jujutsunimen alla. Aika paljonkin.
Hokuto ei kuitenkaan sitä ole, vaan on ihan helvetin looginen kokonaisuus jujutsumetodein. Nykyaikaan sorvattu.

Ymmärrän täysin ja kannatan perinteitten ylläpitoon suuntautuvaa treenaamista. Mutta mua on lyöty totta tarkoittaen senverran usein että tukeudun mieluummin traditiometodien henkeen ja tempperamenttiin kuin tekemisen ulkoiseen muotoon.

Mun mielestä Hokutoryu on sen jujutsuksi kutsutun treenimetodin erittäin harkittu ja onnistunut jatkumo, jonka Barton-Wright ja Yokio Tani käyntiin panivat.
Eurooppalaista jujutsua. Iso, iso ilmiö.

Minusta näin.

Heh, ylihauska ketju..
Mutta kyllä mä katsoisin Aven tekevän "bisnestään" korkeammin motiivein.
Hän on ihan oikeasti kamppailuintoilija ja on raivannut sellasen kasken tähän kyiseen peltoon jota Suomen henkiseksi ilmastoksi kutsutaan ettei kukaan muu.

Mä en kyllä oikeen kunnolla tajua tätä kunniakirja-nojaamista.
Länsimainen jujutsu lähtee kuitenkin siitä awesta (heh), jota teknisen voimailun harjoittajat tunsi nähdessän japanilaista painia.
Jiujitsu siilautui vastaanottajan suotimen läpi maailmassa jossa yhteiskunta ei vielä tarjonnut sellasia turvaverkkoja kuin nykyän.

Tulos on brittijutsu, sakemannijutsu jne eli länsimainen tapa harjoittaa japanianmetodia. Kahtena haarana voi nähdä ip-hahmottamisen -> rbsd:n ja toisaalta haastematsimaailman eli ammattipainin -> vapaaottelun.
Koeponnistus onnistui ja bastardi on iso ja hyvinvoiva.

Minä duunaripohjilta aivan aidosti vierastan tätä säätyajattelun ilmentymää.
En usko niinu millään että vain etuoikeutetut on oikeutettuja, tässä tapauksessa nimenkäyttöön opettajaketjujen kautta.
Jos se näyttää jujutsulta ja tuntuu jujutsulta, se on jujutsua.

Olen juu tutustunut traditiojutsuun.
Meinasin vahvasti hypätä daitokelkkaan koska Rytilä, mutta jotenkin se.. ei tuntunu oikeelta.
Uusoksa onmainio mies ja Hontai oli hyvänmakusta, mutta ei sekään napannu.
Mä sain hyvää ja ravitsevaa traditiopullaa tarpeeks karatesta.

Mua kiinnostais aidosti tämä jotta onko metodi tärkeämpi kuin tulokset?
Tällöinhän metodilla olis ois tarjottavaa oltava ikäänkuin syvällisemmällä tasolla, johon en kaiketi itte ole vielä päässy vaikka omassa karatenojaamisessani asiaan vahvasti kurottelen.
En nyt arvota tai mitään, mutta kovin usein näkee että metodipainotukset on sellasta sosiaalista kuohua vaan, siten itsessään aika vähäravinteista.

jep

Oletteko siis täysin valmiita pyyhkäisemään pöydältä Barton-Wrightin aloittaman ja myöhempien polvien jatkaman tavan miksata japanilaista tekemisen mekaniikkaa ja länsimaista mentaliteettia ja vastoinpäin?

He päättivät kutsua juttua jujutsuksi, korostaen tällä metodinsa lähtökohtia, lukiten täten menetelmänsä japanilaiseen jatkumoon.
Tulokset ovat aika tymäkät, siitä ajattelumallista kun myös vapaamatsailu ja tietyllä tavalla lukien myös realitybased-metodit perustansa ottavat.

En minä näe mitään mielekkyyttä pitäytyä perinteisiin tärkeilevällä mielellä ja hahmottelua rajoittavasti.
Euroopassa on jiujitsuteltu sensata vuotta ja rapiat. Deal with it.

Niinkuin olen sanonu, on hyvin huvittava ilmiö tää että traditionalismi on hyvin moderni tapa nillittää.
Huomataan se loppusointuki.

Ave lähti verrattain vikkelästi omille teilleen varsinasiesta Jukoryusta eli teki suunnilleen samat kuin ikäluokkansa karatekat. Pudotti surutta vek mielestään tarpeettoman ja haki uutta kamaa sieltä mistä sai.
Jo tuolloin VVkadulla oli meno ihan erimoista kuin brittiherrojen leireillä.

Yukio Tani ei ollut kodokanmiehiä vaikka judopeliä pelasikin.
Mielestäni jujutsulle on jo noista päivistä ollut leimallista tietty joustavuus myös harjoitusmuotojen suhteen. Eli se mikä itsekullekin parhaiten sopii pidetään mukana.

Luulisinpa että tämä on tai ainakin on ollut realiteetti myös vanhemmissa metodeissa. Jos nyt joku tyyli on jäykistetty kuvaamaan tiettyä aikakautta on silloin kyse jostakin muusta kuin varsinaisesta kamppailutehosta.

Katsoisin että tämä alleviivaminen korostuu traditiometodien vientipäädyssä eli tännetuotuna. Harrastajille tulee tarve alleviivata metedin pitkiä perinteitä ja mikäs siinä jos kenelle tärkeää on.
Alleviivausta ei tulisi kuitenkaan käyttää lyömä-aseena suruttomampaa jutsuperhettä kohtaan.
Myöskään ei sitä informoinnin taakkaa tule vyöryttää eurotyylien harrastajille, joita suurinta osaa ei koko pölynpyyhintä vois vähempää kiinnostaa.

Modernilla jujutsulla on aivan riittävät perinteet kutsua metodiaan jujutsuksi. +satavuotta vääntelyä on aivan riittävä latu.
Traditiometodien harrastajille perinteitten ylläpito ja läsnäolo treenisessiossa on tärkeä seikka ja hyvä niin.
Olkoon siis asiasta tiedottaminenkin vastuullaan, eller hur?

Omien havaintojeni mukaan Hontai oli eka traditionaalinen jutsutyyli maassamme?
Jätkät painottivat traditonaalisuuttaan jakokivat sillä tehdä eroa modernimpaan tekotapaan, tuolloinhan hokuto oli vasta kehitteillä ja Vilhonvuorenkadun treeneissä eli vankkana tämä realitybased-alleviivailu.

Silloin ei ollut ongelmia kutsua lajeja traditionaaliseksi tai moderniksi jujutsuksi.
Miksi sen tulisi olla ongelma nyt?
Tai jos traditionaalinen jujutsu on kankea ilmaisu, mikäs vika on koryu jujutsussa? Vieläku opettelee ääntämään vinkeästi saa taatusti kohderyhmän mielenkiinnon hölskähtämään ja pääsee paasaamaan.
Sillä kamoon, hokuto ja muut on tavattoman lujasti kiinni japanilaisessa lähtökohdassaan, on aika ahdasta alkaa piipittään jostain kunniakirjaketjuista.



Hauska muisto, tuolloin kun käveli Aven salilta sinne Hämeentien pysäkeille, ei ollut yksi eikä kaksi kertaa kun alkuasukkaat uteli jotta mitäsitä treenataan. Sieläpäin on ollu treenimestoja aika kauan.