Mitenniin ei voi?

Onhan hänellä karaten Suomenmestaruuskin.

Tästä tulee mieleen tapaus kun olin jollain ysäri-Turunleirillä jossa yliyliylisenseit Dillman ja Wally Jay antoivat Jalamolle jonku vyöarvon, niinku hehkuttaen.
Jengi ei varsinaisesti ollut haltioissaan eikä kunnon budotyöläinen (Avelainaus) Jalamo juuri tuntunut asialla leijuvan.
Eikä kai käyttänyt annettua vyöarvoaan markkinoinnillisesti..

Hänelle kai riitti Inouen myöntämät.

Eli ehkäpä tämä täkäläinen koruttomuus vyöarvojen suhteen (nykytilannetta en tietenkään hahmota) ei niin ole karuselliin hypännyt.

Ja juu, mullekin on suorastaan tuputettu lisenssejä, dani-arvoja ja opettamislupia.

Rok rok peipii.

Tuo sata dania vuodessa kuulostaa todentotta koreanmeiningiltä.

Onnea Avelle.
Vyöarvot ovat nähdäkseni toimintaa jäntevöittävä juttu silloin, kun puhutaan valtalajeista.

Marginaalipuolella pyörittäessä ei daneilla ole merkitystä hevopskaakaan.

Olin aikanani erittäinkin innokas leiri- ja seminaariluuta. Ja usein jos oppi innosti painuin opettajan perään kotisalilleen.
Mukavaa sinänsä, mutta alkoi vallan oikeasti oksettaa tuo politiikanteko, kun niitä kunniakirjaoja ja sertifikaatteja alkoi puskea postilaatikon täydeltä.

Eli daneissa on kysymys organisaatio-profiileista.

Meilläkin Mäkysen kanssa on oma tyylisuunta, combat karate.
Tosin kyseessä oli seuran nimi mutta ajattelutyylistähän siinä on kyse.
Oltaishan me voitu myöntää toisillemme vöitä vaikka mitä , vaan kun tiedettiin ettei näille meidän jutuille ole tilausta niin miksi vaivautua.
Asiasta ei koskaan ole edes keskusteltu, itsestäänselvyys. Siinä on krediittiä kun ne muutamat meidän kanssa treenaavat ei ota tosipaikassa nenäänsä.

Korkeat vyöarvot ovat vähän sama juttu kuin Wasafightin kehätytöt.
Lievästi ällöttävä ilmiö, jääköön.