Nasse kirjoittaa kylmästi. Olen tässä nyt pari päivää yrittänyt miettiä, miten voisin vasta-argumentoida, mutta en kykene :) Haluaisin kyllä, sen verran karua tekstiä nuo tämän ketjun viestit häneltä ovat olleet. Mutta mutta... :...

Niinqettä miehellä on vasta sitte liiterissä puita tarpeks kun siinä on joku naistapaus rinnalla kurnuttamassa? Kaipa tuossa on kyse vain siitä, että monet ajattelevat niin. En näkisi sitä toitotettavan minään jokaista ihmistä koskevana totuutena. Oikeesti, mitä naisella on sellasta mystistä anninta johon aina viitataan? Monista ihmisistä on varsin antoisaa jakaa elämänsä jonkun toisen kanssa. Tuskinpa tuossa mitään sen mystisempää on. Kun mä olen ollu kattelevinani että' nää patriarkaalisuuteen/uskontojen moraalikorostuksiin nojaavat parisuhderakennelmat alkaa olla jo vanhaa purkkaa. Joka on todella hyvä asia, koska nainen EI OLE omaisuutta, eikä häntä tule sitoa johonki lapsenteko/uroksenpassaamis-karuselliin. Olen samaa mieltä, mutta mihin tarkemmin ottaen viittaat tällä? Kuka näin siis ajattelee Suomessa ja mistä se käy ilmi? En nimittäin tunnista tuota. Tää mun realistisen-subjektiivinen kestää-niin-kauan-ku-kestää on sopeva ´katsantokanta. Minusta. Olen pitkälti carpe diemin kannattaja, enkä näkisi että näkemyksesi tai asenteesi on ristiriidassa ihan normaalin ajattelutavan kanssa. Tottakai vakiintuneissa parisuhteissa tulevaisuus näyttää yhteiseltä, mutta ei se tarkoita sitä, että mitään tulisi pitää itsestäänselvyytenä. Hetkessähän me kaikki elämme. Siltikin sitä yhteistä tulevaisuutta voi suunnitella...

Että mitäs jos suomalainen mies on yksin, koska ei halua kotiinsa tärkeilevää maisterinaista löpisemään kulttuurista. Hyvä valinta tuo yksinasuminen on, jos tärkeilijän kanssa eläminen on ainoa vaihtoehto Niin no, olisiko kuitenkin niin, että maisterinaisten tärkeilevyys on monen miehen mielikuva. Minä taasen ymmärsin tuon niin, että tuo mielikuva olisi se, jota kirjoittaja ei pidä lainkaan realistisena ja joka mielikuva on vain jollakulla aniharvalla päässään. Mielestäni juurikin tämä harhaluulojen yleistäminen koko kansan tasolle oli nähdäkseni se, jota tuo kolumni kritisoi. Kukaan (lue: harva) ei ajattele kuten esim. tämä Osmo Kontula on tuossa yhteydessä esittänyt. Luulen Jorgen lukeneen tuon kolumnin sellaisesta näkökulmasta, jota siinä ei ole tarkoitettu tarjottavaksi. Huomaas jätkä yllä olevasta diplomaattinen puoleni... ;) Naisten itsenäinen taloudellinen asema on aikaansaanut sen, että moni täysnolla elämäntapaintiaani ( :D ) pärjää renttucharmillaan-- HEI! :angrywife: :smt00...

Ei sitä välttämättä osaa sanoa tarkkaan, miksi on jättänyt soittamatta tai muuta. Voihan olla, että ei ole asiaa todellakaan sen kummemmin ajatellut, tai sitten on vähän suuttunut, mutta se on sellaista epämääräistä. Kyllähän ihminen voi mennä jonkinlaisesti ajatuksissaan "jumiin", eikä soita eikä ota yhteyttä muutenkaan, vaikka ei sinällään olisi vihainen. Mulle ainakin käy niin, jos ajatuksia on liikaa enkä jaksa miettiä jotain ihmissuhdehässäkkää 24/7 - silloin en kyllä juttele kelleen enkä ole yhteydessä, kun en tiedä mitä edes mistään sanoisin. Monesti tietty tulee semmoinen tuntu, että pitäiskö nyt kommentoida tai avautua jotenkin, mutta usein tilanne on sitten vaan mennyt ohi eikä sitä suutaan ole aukaissut :smt003 Se on tietysti hyvä, jos tilanteet raukeavat itsekseen. Näkisin että se on kuitenkin syytä varmistaa, mikäli nyt sitten ei tunne sitä toista ihmistä niin hyvin, että tietää kaiken olevan mainiosti. Nimittäin jos se toinenkin jättää keskustelematta mutta kärsii tästä aikaisemmasta puhumattomuudesta, on helvetin koirat päästetty irti. Siitä voi helposti tulla ikävä syöksykierre. Noin muuten olen aika vakaasti sitä mieltä, että asiat pitää mahdollisimman nopeasti ja rakentavasti puhua auki. Mutta jälleen voin todeta suhteita olevan monenlaisia jne. jne......

Mutta en lähtisi yleistämään siihen että "kypsyys" olisi absoluuttisesti hyvä arvo. Se on sitä vain suhteessa arvottajaan. Toki eroja sitten tulee siitä minkätyyppisestä kypsyydestä tarkalleen puhutaan, mutta joissain tapauksissa menee oikein hyvin kun riidellään mitä lapsellisimmalla tavalla tehokkaasti jostain pikkuasioista ja sovinto löytyy nopeasti. Sitten vielä jos kaikki isommat asiat jutellaankin sulassa sovussa. No, tuo sopiminenhan juuri on sitä kypsyyttä :D Siis mielestäni. Toki ihmisessä voi arvottaa sen että hänelle voi sanoa kaiken suoraan ja että kaikesta voi jutella melko kitkattomasti erittäin korkeallekin, mutta sehän on kuitenkin vain yksi tekijä isommassa kokonaisuudessa eikä kukaan ole täydellinen. Tästä olen aivan samaa mieltä, mutta näkisin sinun nyt puhuvan selvästi yleisemmällä ja laajemmalla tasolla kuin esim. minä kommentoidessani Reban suhdetta (vaikken siihen suoraan kantaa ottanutkaan). Myös oman jouston sopivaa määrää on hyvä punnita aika ajoin. Olen sitä mieltä, että silloin täytyy pitää päänsä, kun asia on itselle tärkeä mutta toiselle vähemmän tärkeä, ja silloin pitää joustaa kun asia on päinvastoin. Sitten kun asia on molemmille tärkeä, kummankin pitää pystyä ja haluta tehdä kompromissi. Helppoahan se ei aina ole, mutta toivon mukaan tuollaisia tilanteita ei kuitenkaan ihan jokaisena viikonpäivänä tarvitse pohtia. Liiallinen joustavuus tai sitten jäykkä joustamattomuus tappavat suhteen helposti (suhde voi silti jatkua, kuten valitettavasti hyvin, hyvin usein käykin, mutta sen sielu on menetetty). Itse olen vihjailevan puhetavan kannalla niin paljon kuin mahdollista, kunhan pointti välittyy ja ilmapiiri on oikea. Toinen saa itse prosessoida, ajatella ja muodostaa oman mielipiteensä, oli se sitten miten pedattu tahansa. Yhden kaverin kanssa sanotaan about kaikki vinkit toiselle käänteisinä ja liioiteltuna koska tiedetään miten ne ymmärretään. Silloin ei tunnu että toinen neuvoo. Hyvää läppää ja hauskaa, mutta voi myös hieman vakavammalla naamalla sanoa että toista huomioivaa kun ei neuvo (vaikka neuvoisikin) asioissa jotka toinenkin tajuaa kunhan tulee ajatelleeksi. ("Kannattaa muuten sit mennä myöhässä ja jotkut kumisaappaat jalassa...") :thumbsup: Juuri noin toimin itsekin, ja viimeksi aamulla mietin sitä, kuinka tärkeää itselleni on se, että huumorintaju osuu yksiin sen toisen kanssa. Sen merkitys on minulle aika lailla korvaamaton. Asia on kirkastunut minulle entisestään tavattuani henkilön, jonka kanssa tämäkin osa-alue on katettu kuin notkuva juhlapöytä :...

Olen samaa mieltä. Tämän tapauksen taustoja en tietenkään tunne niin hyvin, että voisin juuri sitä kommentoida, mutta noin pitkään kestäneessä suhteessa pitäisi mielestäni kaikista asioista pystyä ja halutakin puhua ihan suoraan (tilannetaju huomioiden). Tuollainen varovaisempi lähestymistapa liittyy nähdäkseni enemmänkin orastavan suhteen alkumetreihin tai sitten suhteeseen, joka ei kestostaan huolimatta ole oikeasti kovin syvä (tällaiseen voi olla monia syitä, niin hyviä kuin huonojakin). Mutta suhteita on toki niin monenlaisia...

Taaskin tosiaan ne tyttöset ja naiset kannattaa erotella... ...eikä pelkästään iän vaan myös henkisen iän mukaan. :smt003 Tottahan tuo on :) Kaikki on toki aina kovin henkilöriippuvaista, eivätkä eletyt vuodet takaa juuri mitään , mutta ketään alle 25-vuotiasta en pidä tässä merkityksessä aikuisena. Elämää oikeasti kokenut ja nähnyt noin 30-vuotias on mielestäni aikuinen - siis tässä yhteydessä....

Tuo nyt on vain ihan oma määrittelyni eikä sittenkään niin vakava :D Tarkoitukseni ei ole syöttää näitä termejä tai edes ajatuksia niiden takaa kenellekään, kunhan huumorin kautta yritän tuoda esille omia ajatuksiani. Mutta tänään 18.56 kirjoitin näin: Se, että jotkut naiset antavat itseään kohdella huonosti, on havaintojeni mukaan oikeasti yleensä melko monimutkainen kokonaisuus (josta saisi ihan oman aiheensakin). Kannattaa tässäkin yhteydessä erotella tyttöset ja naiset. Kaikki on toki aina kovin henkilöriippuvaista, eivätkä eletyt vuodet takaa juuri mitään, mutta ketään alle 25-vuotiasta en pidä tässä merkityksessä aikuisena. Elämää oikeasti kokenut ja nähnyt noin 30-vuotias on mielestäni aikuinen - siis tässä yhteydessä. Jos ihan vakavasti pitäisi tästä aiheesta puhua, en ensinnäkään pystyisi ainakaan tältä istumalta tuottamaan mitään tutkittua tietoa ajatusteni tueksi. Puhun siis lähinnä havainnoistani. Toiseksi tämä aihe on nähdäkseni oikeasti aika laaja. Kolmanneksi nuo mainitut ikävuodet ovat parhaimmillaankin viitteellisiä. Joka tapauksessa seison tuon lainaukseni varsinaisen kantavan ajatuksen takana. Se punainen lanka liittyy nähdäkseni hyvin kiinteästi siihen itsensä tuntemiseen, josta olen lyhyen ajan sisällä maininnut jo niin monasti, että itseänikin ärsyttää ( :D )...

Nytpä en yhdykään edellisiin :D Itseasiassa joskus tuntuu että naiset tarvitsisivat itselleen kaksi eri miestä samaan aikaan, toisen kiltin perheenpään kotiin kököttämään ja sitten pelimiesrentun pyörimään sinne peilipallon alle. Edelleenkin ne tyttöset ja naiset kannattaa tosiaan erotella toisistaan... ;) Ja samaa vaivaa taitaa miehilläkin olla, kotiin pullantuoksuinen vaimo ja radalle sitten se pikkutuhma tytönsuttura. Tämäkään ei kuulosta tutulta muuten kuin juuri näin jostakin luettuna. Kyllähän se minusta nimenomaan siitä itsensä tuntemisen puutteesta johtuu, jos haluaa jotakin muuta kuin elämässä on muttei tee asialle mitään tai jos tavoittelee mahdottomia. Luulisi sellaisen ihmisen elämän olevan hieman sekavaa ja ainakin suhteellisen onnetonta. Mutta onhan meitä moneksi, en minä yllä olevaa totuutena julista. Rojolaa lainatakseni: YMMV...

Mä en ihan ymmärrä, mistä tämä käsitys siitä, että naiset jotenkin lankeaisivat pelimiehiin, tulee? En nyt äkkiseltään tiedä ketään naista, joka nimenomaan haluaisi itselleen jonkun pelimiehen. Minä en tiedä äkkiseltään ketään naista joka haluaisi täsmälleen samaa asiaa kuin sanoo haluavansa. Minäpä väitän tietäväni useitakin. Taaskin tosiaan ne tyttöset ja naiset kannattaa erotella.....

Vähän sellainen fiilis että kirjoitan ohi pointtisi tässä. Luulen kanssa :D Tarkoitin siis että jos nainen ajattelee miehestään, että tämä ei ymmärrä jotakin, koska on mies JA kyseessä on ihan vakavastikin otettava asia, vaikka arkinenkin, eikä mikään vitsi, silloin se ei minusta ole hyvä merkki alkuunkaan. Itse en voisi kuvitella olevani naiseni kanssa edes ajoittain noin eri aaltopituuksilla. Mutta mulle se samanhenkisyys ja sielunkumppanuus onkin kaikki kaikessa. Itse en siis ajattele noin hänestä eikä hänkään minusta. Vaan onhan sitä kaikenlaista, tottakai. Tuo pelimies-termi on hämännyt mua pitkään. Itse olen jo aika nuorena oppinut sen tarkoittavan sellaista miestä, joka saa asioita aikaan ja josta monet pitävät. Nykynuoret ovat kääntäneet sen suoraan englannin slangista - mitä jo itsessään pidän witunmoisena syntinä - tarkoittaen miestä, joka pyörittelee naisia. Ensimmäinen pelimies on pelkästään positiviinen kun taas tämä toinen pelimies on pääosin negatiivinen termi. Niillä ei ole paljoakaan yhteistä. Se, että jotkut naiset antavat itseään kohdella huonosti, on havaintojeni mukaan oikeasti yleensä melko monimutkainen kokonaisuus (josta saisi ihan oman aiheensakin). Kannattaa tässäkin yhteydessä erotella tyttöset ja naiset. Kaikki on toki aina kovin henkilöriippuvaista, eivätkä eletyt vuodet takaa juuri mitään, mutta ketään alle 25-vuotiasta en pidä tässä merkityksessä aikuisena. Elämää oikeasti kokenut ja nähnyt noin 30-vuotias on mielestäni aikuinen - siis tässä yhteydessä...

Yksi naispuolinen kaveri tuota just selitti kuinka paljon helpompaa hänen on hieman kasvettuaan suhtautua erinäisten huomiointien ajoittaiseen puutteeseen, koska niin monet kaverinsa ovat monissa yhteyksissä sanoneet "ehkä se ei vaan tajua" tai "se on mies, se ei varmaan vain tajua". Ei muuten kuulosta hyvältä :ha: Kyllähän miesten ja naisten välillä on eroja, mutta edelleenkin ne yksilökohtaiset erot ovat aika suuria. Minusta terveessä ja tasapainoisessa parisuhteessa ei missään nimessä saisi esiintyä tuollaisia ajatuksia. Mutta jokaisella meistä on omat käsityksemme näistä asioista. Toin vain omani julki...

En jaksa koko ketjua lukea läpi löytääkseni että kuka siis on tämä mies joka käy Reballe kaupassa-- FAIL ;) Jos sen sijaan kyseessä on poikaystävä, niin kannattaa ehkä harkita vaihtamista parempaan. Tuon olisit tiennyt jos olisit lukenut ketjua ;...

En nyt sitten tiedä, onko se vaan jotain miestenjuttuja vai mitä, mutta jos toinen käy mulle kaupassa puolen päivän aikaan ja näkee että mä olen niin huonossa kunnossa että en melkeen pääse sängystä ylös, niin mä en käsitä sitä että ei voi soittaa illalla ja kysyä että mikä on vointi ja kysyä että tarttenko vielä jotain apua. Se on hieman miestenjuttuja. Äijien tapa on yleensä katsoa, että toinen ei nyt ihan hengenhädässä ole ja sitten antaa toisen parantua - miehelle kun on klassisesti häpeä joutua ottamaan apua vastaan. Hmm... Viittaatko nyt johonkin ilmiöön, jota et, kuten en minäkään jos samasta asiasta puhumme, pidä niinkään positiivisena? Nimittäin minusta tuollainen noin yleisesti vaikuttaa joko melkoiselta ajattelemattomuudelta tai sitten välinpitämättömyydeltä. Tosin tästä nimenomaisesta tapauksesta en osaa noilla tiedoilla sanoa juuta enkä jaata. Toivon että Reba pääsee tilanteen päälle ja edistyy itsensä kanssa :...

Mun mielestä taas ehkä suurin osa "normaaleista" ihmisistä ei oo ees kuullut itsensä tuntemisesta. Ne vaan elää ja monesti niitten elämä on aika iisiä. Ne käy töissä ja kattoo telkkua illalla ja that´s it. Sitten on niitä jotka yrittää löytää itsensä, toiset on siinä vasta alussa ja toiset aika pitkälläkin. Kaippa se itsensä tunteminen on ainakin osittain sitä, että älyää mistä ne omat tunteet todellisuudessa kumpuaa. Sitä voi esim olla vidduntunut exälleen, vaikka todellinen syy omaan vidudukseen onkin se, että tuli itte kämmättyä suhteessa tms. Mä toivottavasti olen löytänyt itseni silloin kun mun sisällä on rauha. Olen yllä olevista ajatuksista samaa mieltä. Hyvin sanottu. Sitä onkin sitten jo vaikeampia pohtia, miten itseään tarkemmin ottaen oppii tuntemaan. Omalta kohdaltani se on vaatinut aktiivista työtä. Jonkun muun kohdalla se voi toki tapahtua itsekseen vähän kuin huomaamatta, mutta uskoisin tällaisen olevan poikkeuksellista ja vaativan melko erityislaatuisen ihmisen. Elinan suhteen olen kyllä valmis uskomaan tämän olevan mahdollista. Kriisitilanteet ovat kriisitilanteita. Lähinnä tässä itsensä tuntemisessa tuohon liittyen on tärkeää se, ettei niihin tilanteisiin ajaudu niin helposti. Näkisin itsensä tuntemisessa olevan kyse siitä, että pystyy riittävän hyvin (tämän määrittely on vaikeaa) vastaamaan tiettyihin kysymyksiin. Mistä pidän itsessäni ja muissa sekä elämässä yleensä, mitä elämältä haluan, mitä ominaisuuksia voin muuttaa ja miten, mitkä ovat vahvuuteni, miksi toimin tietyissä (esim. vaikeissa) tilanteissa kuten toimin ja niin edelleen. Daddy tästä jo antoikin tuon esimerkin. En osaa sanoa, kuinka yleistä se oikeasti on, mutta vaikuttaisi siltä, että aika moni ihminen elää elämäänsä jonkinlainen epämääräinen ja määrittelemätön tyytymättömyyden tunne selässään. Tämän näkisin liittyvän itsensä tuntemiseen. Tätähän Reba käsittääkseni tarkoitti tuolla sisäisen rauhan tunteella. En minä näistä oikeasti mitään tiedä, kunhan kerron omista ajatuksistani ja siitä, miten nämä tutkimusmatkat ovat omaan sielunelämääni vaikuttaneet. Ne harvat, jotka tuntevat minut läheisesti, ovat taatusti huomanneet nämä muutokset. Matka jatkuu ikuisesti, mutta ainakin pelikenttä näkyy nyt melko selkeästi. Siitä tässä minusta on kyse...