Kwai-Joen silta eilen. Katselin Netflixiltä. Hemmetin hyvä. Pienenä faija käytännössä pakotti katsomaan ja silloin en ollut tälle ihan valmis. Leffassa tavallaan eri pääosanäyttelijöitä, kun tarina haarautuu. Tämä on muuten siinä pätkässä hyvä juttu. Toinen pääosanäyttelijöistä on Obi Wan Kenobi. Tässä hän on englantilainen upseeri ja periaatteen mies. Voiman tiet hän löysi vasta myöhemmin. Pätkä seuraa erilaisia ideaaleja, joissa on paljon yhteistä. Parempi olla sanomatta tästä enempää, jotta tämän tekstin voi pitää enemmänkin leffasuosituksena. Ainoa mikä jäi harmittamaan, oli ettemme koskaan nähnyt tätä ”Kwai-Joe”:ta, jonka siltaa leffassa kuitenkin rakenneltiin. Erityisen kuuluisa leffa on sen vihellysmelodiasta, jonka tietää kaikki sellaisetkin, jotka eivät tiedä leffaa. :jepa: Vahva suositus! https://m.youtube.com/watch?v=pV472RktEx...

Katselin Sleepersin (1996) kun tiirailin että kahden ja puolen tunnin pituus olisi melko passeli ja oli muistikuva että on hemmetin hyvä kostopläjäys. Ja olikin. Näin sen muistaakseni nuorempana kaksi tai muutaman kerran. Ensiksi melko uutena joko kerran tai kaksi ja sitten reilusti tämän vuosituhannen puolella kerran. Tällä kertaa se oli yhtä hyvä kuin ensimmäisellä kerralla silloin joskus teininä. Pätkässä kova näyttelijäkaarti, kuten De Niro ja Pitt ja hyvä, tavallaan kolmeen osaan jaoteltu stoori. Siitä innostuneena, kun huomasin, että ainiin siinä olikin oikeudenkäyntijuttuja, katsoin heti seuraavana iltana samaa oikeudenkäyntiteemaa, samaa aikakautta ja myös kostomeininkejä, eli rotujännitteinen Time to Kill . Tämä taas oli peräti parempi kuin silloin uutena, mistä vähän jopa yllätyin. Antoisaa kyllä katsoa ajankuvaa siitä, miten rotujännitteitä käsiteltiin 1996. Näen asiassa suuria eroja nykyiseen, mitä en jaksa alkaa avaamaan tässä sen enempää. Ja tässäkin ensiluokkaiset näyttelijät ja monta suurta nimeä. Molemmissa leffoissa on vahvoja kohtauksia ja molemmat pelittävät kokonaisuuksina hienosti. Time to Kill on ainakin Netflixillä. Ehkä myös Sleepers. Ellei, niin sitten se oli HBO:lta...

Nerokkaat musat Gremlinsissä. Olen saattanut sivuta aihetta leffaketjussa. Paitsi että tarkistin ja en olekaan. Pitänee korjata tämä, jos muistan. Tässä kirjamerkin omaisesti ketjun uusin viesti: https://www.potku.net/forum/viewtopic.php?p=966925-elokuvamusiikkia-jne#p966925 Jos joku muu on samaa mieltä, niin saa mielellään ottaa varaslähdön asiaan. :...

Tuli käytyä katsomassa Top Gun: Maverick. Loistava. Jos tykkää alkuperäisestä yhtään, tälle vahva suositus. Leffan rakenne myötäilee vanhaa. Musiikkiratkaisut olivat sikäli nerokkaita, että hyödynnettiin alkuperäisen tavaraa oikein kunnolla alusta alkaen. Parhaat pojot siitä, että lentotaistelukohtausten toteutus oli kovaa luokkaa. Ja myös siitä, että tehtävä oli alusta alkaen framilla ja sen askeleet avautui treeniosiossa. Alkuperäisessähän se lopputaistelu on paljon rändomimpi: yht’äkkiä vaan ollaan siellä ilmassa, koska taistella pitäisi. Tässä ei ollenkaan näin, vaan tarina rakentuu sen tehtävän ympärille erittäinkin hienosti. Leffateatterista ulos marssiessani ei ollut yhtään sellaista huonoa fiilistä. Paha antaa tähtiä legendaarisuuden sokaisemana, mutta enemmänkin juuri suhteutan alkuperäiseen ja viittaan tässä tämän viestin alkuun. :jepa...

The Batman on tullut jo nyt HBO:lle. (Vissiin eilen.) Piti käydä katsomassa. Vähän sama kokonaisvaikutelma kuin Dark Knightissa, että homma toimii ja on erilaisia vaiheita elokuvassa. Ja melko hyvin tarinan dynamiikka pelittää kaikkien hahmojen välillä. Vire on huomattavasti synkempi ja maanläheisempi. Tekisi mieli sanoa että realistisempi, mutta ei se varsinaisesti sitä ole. Tämän otteen takia jää jotain puuttumaan, mutta jo pahistoteutus on riittävän hyvä siihen, että pätkä on katsomisen arvoinen. Kyllä tätä suositella voi. Siinä missä Dark Knight oli viisi tähteä, tämä jää neljään...

Samaa mieltä. Tuo tappamisen mielettömyys näkyy vielä ihan uusilla kierroksilla Fistful of Dynamitessa. Melkein kuin alleviivatakseen HPR:n tuota sanomaa entisestään...

Olen varmaankin maininnut monesti täällä, mutta Mikan mainitsema Inglorious Basterds lukeutuu niihin leffoihin, joita voi katsoa moneen kertaan. Jotkuthan sanovat (tai ainakin sanoivat leffan ollessa puolivuosikymmenen ikäinen, ennen Tarantinon huonompia) että leffa on huono. Tästä en ole ollenkaan samaa mieltä. Tarina on hienosti kasattu ja sen rungon ympärillä on loistavia kohtauksia, joissa loistavaa näyttelyä. Se mikä minulla ratkaisee leffan uudelleennäkemisarvon, on miten se maalaa oman maailmansa, joka on riittävän rikas. Tässä on. Toinen esimerkki, jonka nostan usein esiin tällaisena leffana on Chinatown. Inglorious Basterdsissa suosikkikohtauksiini kuuluu ehdottomasti baarikohtaus...

Tuota pitää kommentoida vastaavasti piilotettuna: Se tulva on täysin pakollinen juttu, koska se kärjistää luokkien väliset jännitteet. Sitä kautta löytyy yhteys alakerran ihmisten ja tämän perheen välille ja se, että ovat enemmänkin samaa sorttia, verrattuna taas korkealla asuviin rikkaisiin. Siinä on myös keskeistä, että se koskettaa riittävän montaa, jotta asetelma on yksittäistä perhettä laajempi ja perhe siis edustaa täten laajoja joukkoja ihmisiä koko maailmassa. Bonarina tietenkin vessanpönttö, josta ruiskuu passkan kaltaista tavaraa. Alkaa piiloteltu passka nousemaan pintaan. Mitä luultavimmin tämä on otettu Psyko kakkosesta, mutta konkreettisimmin tuossa leffassa asia näkyy kun kellariäijä tulee ylös. Hän on menettänyt kaiken. Ja köyhä perhe on menettänyt ainakin hetkellisesti kotinsa, mikä taas symbolisoi sitä mikä on heille kaikki kaikessa: se paikka, missä kokoontuvat viettämään aikaa toistensa kanssa. Ainoiden ihmisten kanssa, joilla heille on väliä. Epäjärjestys on saavutettu kahdella rintamalla ja piilossa olleet jännitteet purkautuvat. Täysin pakollinen juttu mielestäni. Ymmärrän toki, että katsoessa siinä kohtaa menee päälle uudenlainen ikävä vaihde, mikä voi katsojan silmissä haitata jonkinlaista harmoniaa....

Tätä pohdin vähän itsekin. Tietyssä mielessä olisi leffan kontekstissa ollut loogista että konseptin esittely olisi pohjustanut sen myöhempää tapahtumista. Mutta historiallisesti olen pintapuolisen lukemisen pohjalta siinä käsityksessä, että on ihan loogista että yksi tekee seppukun ja toinen ei tee. En ole nähnyt leffaa varmaan kymmeneen vuoteen, joten en muista, leivottiinko Alugurenista samurai jollakin riitillä, minkä kai toisaalta pitäisi luokkayhteiskunnassa olla mahdotonta? Seppuku oli samruai-luokan juttuja, joten siinä mielessä Aluguren ei varmaankaan olisi saanut tehdä seppukua, ellei siis jotenkin saanut ylennystä länkkäristä samuraiksi. Tietenkin leffan pääsanoma on todellisen soturiuden universaalisuudessa ja kahden soturin toistensa löytämisestä, missä kontekstissa Aluguren yleni todellistakin todellisemmaksi samuraiksi. :D Ja tässä mielessä seppuku olisi ollut ymmärrettävä. Aivan salettiin asia onkin käsitelty jossain kokouksessa ja todettu huonoksi ideaksi Tompalle länkkäriyleisöllä...

Katselin tuossa äskettäin mainitsemani Parasiten toistamiseen nyt. Kävin ensimmäistä kertaa aikoinaan katsomassa leffassa ja uskon että siitä löytyy teksti tästä ketjusta jonkin verran ennen koronan aikaansaamia sulkuja. Leffa toimii vieläkin ja sen syvät teemat kolahtavat yhä. Taiteellisen kokonaisvaltainen kokemus tuli kuitenkin ensimmäisellä kerralla ja siitä sain vain pienen osan nyt toisella katselukerralla. Osin tässä tietenkin vaikuttaa se, että leffassa sitä saa eri tavalla luoda henkilökohtaisen suhteen elokuvaan kuin omassa olohuoneessa perhetapahtumana. Tuon kirjoitettuani pysähdyin kuitenkin vakavana miettimään ja kokemaan, miten leffan sanoma sittenkin kolahti taas kerran. Nimittäin nyt, katselun jälkeisenä päivänä...

En ole historian asiantuntija, mutta lyhyt vilkaisu ”seppuku”-haulla ei ainakaan minulle maalaa kuvaa, että se olisi ollut jotenkin automaattisesti koodiin kuuluva toimenpide jokaisesta hävitystä taistelusta...

Aijaijaijaijai… Et tiedäkään, minkä virheen teit keskeyttäessäsi. :D Vähän niinkuin keskeyttäisi Psykon, koska ei halua katsoa rahavarkausjännäriä. :...

Antoisa sivuraide. Kiitokset Andylle faktoista ja näkemyksistä. :jepa: Enemmän aiheesta, nyt on Areenalla todella kova: Parasite. Tämä lukeutuu parhaisiin pätkiin mitä olen nähnyt viime vuosina ja yleisestikin ottaen saattaisi nousta melko korkealle sijalle. Jumalation, mikä hatun nosto Psykolle. Viittaukset ovat monet, eikä kyse ole pelkästään edes niistä. Taidan kurkkailla uudestaan ja nauhoittaa koneelle vielä kaupan päälle. Varsinkin sellaisille jotka eivät ole nähneet, erittäin vahva suositus...

Andy nosti joskus jossakin yhteydessä esiin mielenkiintoisen epäilyksen siitä, että Caligulan paha maine ei välttämättä perustu pelkästään todellisiin tapahtumiin vaan myös siihen, miten ne on dokumentoitu muiden toimesta. Minulla ei ole kompetenssia arvioida asiaa, mutta pidän tuota mielenkiintoisena pohdintana ja hyvänä historian kriittisenä lukemisena...

mid90s (2018) Areenalta. Vähän samaa meininkiä kuin Kidsissä ja Täältä tullaan elämässä. Erikoisuutena että näkökulma lähinnä myöhäisteinien jengiin menevässä alakouluikäisessä. Se näkökulma jotenkin maalaa sen oleellisen asetelman paremmin kuin noissa kahdessa. Eikä pelkästään se, vaan viesti kolahtaa muutenkin vahvasti. Yhden nuoren kutsumanimi on Fuck-Shit, niin suomentaja kääntänyt Veepeeksi. :D :D :D Pätkä on vain 1 h 22 min pitkä, eli siltäkin kantilta suositus. Nämä ovat niitä leffoja joita ei kannata avata sen enempää, kuin että toteaa kurkistukseksi joidenkuiden nuorten maailmaan hyvässä ja pahassa. Ja käsikirjoittaja on Jonah Hill. Olikohan myös ohjaaja. Hän on siis se kymmenisen vuotta sitten monissa komedioissa näytellyt hauska jäbä. Mutta on aika hemmetin hyvä! Suositus...