Toiminnallisen kamppailun opettaminen - opitaan yhdessä

#1

Onko kukaan kiinnostunut pohtimaan nujun tai muun toiminnallisen kamppailun opettamista?

Itse olen ihastunut SBGi:n http://aliveness101.blogspot.com/ ajatuksiin ja harjoittelumenetelmiin. SBGi ei tietenkään ole kaikki kaikessa, eikä edes ensimmäinen joka käyttää toiminnallista lähestymistä. Viittaus on vain antamaan ajatusta lähtötilanteesta. Yritän saada syksyllä käynnistymään jonkinlaisen nuorten ryhmän ja ajattelin kokeilla "toiminnallista" menetelmää ryhmässä.

Ehkä sellainen "salainen" tai yksityinen keskusteluryhmä voisi olla paras, jotta keskustelu pysyisi aiheessa. Olisiko PM paras menetelmä ryhmän jäsenten ilmoittautumiseen. Voisi ajatella, että forumilla on paljonkin kokeneita ohjaajia, jotka voisivat uskaltavat ajatella kriittisesti - myös omasta opettamisestaan.

#2

Miten tuo toiminnallinen opetus poikkeaa normaalista kamppailun opetuksesta?

#3

Toivottavasti ei mitenkään

#4

Heh, kai se nyt jotenkin eroaa, tai muuten koko sana on turha. Lisäksi SBGi:n ooetusfilosofia on tunnettu siitä, että sitä ns. "elävyyttä" painotetaan. Tykkäsin siitä ensilukemalla teoriassa, ja tykkäsin kun Martin ja Priit sitä Potku-painit II:ssa esittelivät.

#5

Mika kirjoitti:Heh, kai se nyt jotenkin eroaa, tai muuten koko sana on turha. Lisäksi SBGi:n ooetusfilosofia on tunnettu siitä, että sitä ns. "elävyyttä" painotetaan. Tykkäsin siitä ensilukemalla teoriassa, ja tykkäsin kun Martin ja Priit sitä Potku-painit II:ssa esittelivät.

Ensimmäinen väite tulee helposti siitä, että "näin me ollaan treenattu aina". Mutta avataan pikkasen SBGi:n lähestymistä sillä tavalla kuin minä olen sen ymmärtänyt - olematta SBGi:n ohjaaja tai edes jäsen.

Ensimmäinen ajatus on, että on olemassa joitain perustekniikoita, jotka kannattaa toteuttaa kohtalaisen samalla tavalla, joskin siinäkin hyväksytään omaa soveltamista. Ydin on, että tekniikka on hyvää, kun se toimii.

Tekniikan toimivuutta mitataan vastustelevaan vastustajaan - ei teoriaan, tarinoihin tai edes toisten kokemukseen.

Periaatteessa tekniikkaa tutustuminen/opettelu menee kolmessa vaiheessa (3I) eli esittely, drillaaminen kovenevaa vastusta vastaan ja soveltaminen painissa. Drillaamiseen on erilaisia systeemejä riippuen mikä on tavoiteena.

Opettelun ytimessöä on että pysyy hyvässä asennossa (postura) ja pystyy jollain tavalla kontroloimaan tilannetta (Pressure - angle). Se että kontroloi positiota aukaisee mahdollisuuksia (posibilities).

Yksi erittäin oleellinen piirre "toiminnallisessa" kamppailussa on, että kamppailija itse etsii ja kokeilee itselleen sopivia tekniikoita. Tietysti valmentajalla ja ohjaajalla on tärkeä rooli ja erittäin tärkeä rooli on treenikavereilla eli treenikaverit ovat ensimmäinen ryhmä, johon tekniikoita testataan.

#6

Minusta tuo edelleen kuulostaa ihan normaalilta opettamiselta. Tietysti jos kokemus on se, että normaali pariharjoittelu näyttää tältä, niin tuossa voi nähdä jotain erikoista.

#7

Toinen ääripää voisi olla pelkästään säkin tai pistareiden paukuttelua. En rupea arvioimaan kumpi on toiminnallisen harjoittelun kannalta turhempaa - säkki vai ippon kumite. Molemmilla on varmaan paikkansa jossain systeemissä.

Mutta... ei ole ollenkaan paha, että toiminnallinen kamppailu tai SBGi:n tapa harjoitella on ihan peruskauraa. Eli kuten vastasin ensimmäisen kerran --- toivottavasti ei eroa mitenkään

Ei se SBGi:n Thornton ole mitään keksinyt vaan valinnut mielestään toimivimmat elementit. Jos valitsee jotain, se tarkoittaa, että jotain ei tule valittua ja se taas tarkoittaa, ettei ihan kaikki harjoittelu ole yhtä hyvää - ainakaan kamppailua ajatellen. Kuviotanssi on tietysti eri asia.

#8

En ihan tiedä mistä ippon kumite tuli peliin, mutta 1970 luvun lopussa ja 1980 luvulla osa kilpakaratea harrastavista suhtautui kriittisesti perinteisen karaten harjoittelumenetelmiin. Silloin harjoittelua lähdettiin muokkaamaan länsimaisten periaatteiden mukaan ja ilman tyylisuuntia - syntyi Finn Karate Do - jota tietysti osa pitää karaten syöpänä, mutta minä tietysti arvasta paljon

Olin hommassa mukana eli jos vaikka arvotaan vuosi 77 laskennan perusteeksi niin ... aika pitkään tätä on ihmetelty

Voisi vaikka sanoa, että jonkun pienen iän verran.

#9

Tähän aiheseen liittyen kannattaa ehdottomasti tutustua kirjaan:

Meidän treeni Baji Wasassa kuullostaa aikalailla tuolta, yhdessä treenataan elävästi ja annetaan asiat muodostua siitä. “Alkeiskurssi“/alkuvaihe on pitkälti ollut tämän tyyliseen treeniin tottumista ja tietenkin tietyt perusjutut joita tarvitaan, opetellaan. Ihmiset kun ovat yleisesti tottuneet siihen lusikalla syöttämiseen, niin tämä voi olla iso ajattelun muutos.

#10

KungFuMiäs kirjoitti:
Tähän aiheseen liittyen kannattaa ehdottomasti tutustua kirjaan:

Meidän treeni Baji Wasassa kuullostaa aikalailla tuolta, yhdessä treenataan elävästi ja annetaan asiat muodostua siitä. “Alkeiskurssi“/alkuvaihe on pitkälti ollut tämän tyyliseen treeniin tottumista ja tietenkin tietyt perusjutut joita tarvitaan, opetellaan. Ihmiset kun ovat yleisesti tottuneet siihen lusikalla syöttämiseen, niin tämä voi olla iso ajattelun muutos.

Kiitos vinkistä. Hommasin. Sisällysluettelo näytti hyvältä.

Kari Aittomäki · #11

Lueksin läpi ja on ymmärrettävä näkemys harjoitteluun. Joka siis on käytännössä kaikkien kohdalla harrastelu-toimintaa. Ammattimaisia hinkaten paneutujia on nirkosesti.
Mä olen kuitenkin huomannut erään seikan näissä muodollisesti-muodollisesti vapaissa treenitavoissa..
Ne eivät haastaen pakota vaan ikäänkuin luottavat toteuttajan käsityskykyyn ja energiaan, motivaatiotasoon. Jotka on häilyviä määreitä.

Se menee sillai että HemmoP saapuu salille, vaikkapa vain puntille. Vatkaus alkaa ja Hemmo saa pidettyä jonkinlaisen treenirytmin, oppii liikkeet ja suoritustavat.
Ja kehitystä tapahtuu.. vai tapahtuukohan sittenkään? Kaskun ihmiskroppa on laiska ja taloudellisuuteen pyrkivä ihan luontojaan, treenitapahtumassa kroppa oppii nopeahkosti työtavat ja suorittaa kuormitteet vähemmällä energialla.. tapahtuu sitä totuttelunsekaista lumekehitystä. Kun juttu alkaa ikäänkuin toimia.
JOS jäädään tähän ilmiöön kellumaan jää oikea kehitys vähäiseksi eli siis hidastuu jarruttavan etanan tasolle.
Jokainen muistanee näitä yksilöitä jotka jää kellumaan tasolleen, yrittämättäkään kehittyä.

Jep, motivaatiotaso saattaa viedä korkeallekin.. mutta käytännössä aina jonkin tietyn pelin puitteissa. Oikea, sovellustaitoinen suorituskyky jää saavuttamatta. Koska saavutettu taso kelpaa, riittää. Koska se treenaaminen on harrastetoimintaa, puuhastelua.

Sensijaan muodollinen, vaativa epämukavuustreeni.. no, enpä jatka.
Eli tää "toiminnallisuus" on toki hyvä asia, mutta en tiedä onko se korostamisenarvoinen näkemys.
Koska jokainenhan virkkaa sen oman kokonaisuutensa. Mä pidän haastavuutta tärkeänä. Itseviihdyttely ei niinku kehitä.

Ja pakko lisätä. Andy, mitäs jos jättäisit nuo arvottamiset vähemmälle? Omaan vihtaasi sinä vain kuset alleviivaamalla prioriteettiesi ohutta kapeutta.

tapsaattori · #12

Joo, muistaakseni oon pohdiskellut aiemminkin, mutta tekniikka- ja taitojuttujen opettamiseen/oppimiseen voisi olla hedelmällisempiäkin tapoja kuin perinteinen ohjaajan tekniikkademonstraatio -> tehdään pareittain -> korjataan virheitä (->drillataan -> sparrataan). Joillekin toki toimii tämäkin, mutta voisi olla muitakin vaihtoehtoja kun ajatellaan vaikkapa
-yksilöllistä oppimista
-tekniikan sisäistämistä
-omien vahvuuksien hyödyntämistä

Semmoiset harjoitukset missä kroppa ja pää sitten haastetaan äärirajoille niin olen samoilla linjoilla kuin Kari edellisessä viestissä.

#13

Ajatus mukavuus tai epämukavuus alueesta. On selvää, että
1) se ominaisuus, jota harjoitellaan, kehittyy. Tällä tarkoitan, että harjoittelun vaikutus on hyvin spesifiä ja siirtovaikutus kohtalaisen suppeaa - kaikissa fyysisissä ominaisuuksissa.
2) Kehittyminen tapahtuu levossa, mutta vaatii, että elimistön tasapainoa (mukavuusaluetta) on häirittävä riittävästi, että se ymmärtää sopeutua uuteen haasteeseen.
3) Jos mennään liian pitkälle epämukavuusalueelle fyysissä treenissä, ei elimistö enää sopeudu ja jos mennään liian pitkälle henkisessä epämukavuudessa - ei enää ajatus kulje. (Jos pelkää, ei opi, mutta jos ei yhtään jännitä, ei ole mitään haastetta.)

Kaikki nämä ovat yksilöllisiä eli jokaisen pitäisi pystyä itse säätämään rasitusta tai haastetta ja valmentajan joko kannustamaan tai hillitsemään riippuen yksilöstä ja tilanteesta.

#14

Olen KungFuMiehen esittelemän kirjan puolivälissä ja yksi kirjan ajatus kaihertaa mieltä.
Ensin pitäisi tulla taktiikka ja vasta sitten tekniikka. Ymmärrän ajatuksen niin, että pitäisi ensin pystyä luomaan tilanteita ja vasta sen jälkeen lähteä hinkkaamaan suoritusta. Itseasiassa vähän tähän tyyliin treenattiin eilen, kun haettiin vähän erilaista single leg takedownia - sellaista versiota, jossa vartalo on hyvin pystyssä ja oikeastaan rinta halaa reittä. Teimme kevyttä ote-sparria (randoria) ja tavoite oli päästä vetämään/ painamaan niskasta alas ja tehdä tekniikka vastustajan reaktioon. Ihan tavallinen pariharjoitus, mutta kamppailuna vastustaja pääsikin yllättävän kauas eli kamppailusta tulikin ajoitusharjoitus - jossa piti päästä heti kiinni vastustajaan, kun hän reagoi niskaotteeseen.

Siis kirjan ajatuksen mukaan ennen kuin pääsee oikeaan paikkaan - ei ole syytä drillata tekniikkaa...tai jotain lopetusta. Sama ajatus on siinä "SBGi" lähestymisessä. Ensin on osattava olla positiossa ja "liikutettava" vastustajaa ja vasta sen jälkeen tulee mahdollisuudet tehdä jotain kummallista.

Jos tämä ajatus tuntuu selkeältä ja jotenkin järkevältä niin, varsinainen kysymys on - miten tämä opetetaan niin, että valmennettava ymmärtää mitä haetaan. Yritetäänkö saada itse oivaltamaan? Syötetäänkö lusikalla riittävän monta kertaa, että tulee tapa/tottumus?

#15

Jos on tunti aikaa, kannattaa katsoa tämä

Potku.net

Potku.net