Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Jännittäminen ja petrittyminen

Pannu aina kuumana ja pöydissä tilaa. Keskustelua kamppailulajien ulkopuolelta huumoria unohtamatta. :)

Valvoja: Valvoja

Ronin
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 6
Viestit: 4457
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Mushroomland

#16

Viesti Ronin »

Mika, joskus on vaan liikaa aikaa ajatella. :lol:

Keiju, jos seuraisi tuota ajattelutapaa, että itsehillintä/itsekontrolli on oman sisimpänsä tukahduttamista niin eikö se veisi pohjimmiltaan anarkiaan? Eli mitään ei kontrolloitaisi; kaiken annettaisiin tulla ulos sellaisena kuin tulee.
Samoin kai oikeastaan pidättäytymisen ja itsekontrollin voisi viedä niin pitkälle, että olisi ulkoisesti kuin jokin kone. Hmm, kai sitä vain pitää vain löytää se raja yhteiskuntakelpoisuuden ja itsensä toteuttamisen välillä. Meinaan jos päästää kaiken valloilleen niin itse ainakin olisin syyllistynyt useaan pahoinpitelyyn eikä täten voisi olla sopeutuva yhteiskuntaan. Samoin mielestäni ihmiset ovat vastuussa jos eivät omastaan, niin ainakin läheistensä maineesta: esim. lapsen elämä hankaloituisi huomattavasti jos vanhempi veisi hänet kouluun kenguruksi pukeutuneena; ei etteikö saisi olla lapsenmielinen, mutta taas kerran, sopivan rajoissa...or something...äh, ajattelu pitäis kieltää tähän aikaan illasta. Ainaki multa.
When facing difficult situations it is best to dash forward bravely and with joy...

Liity Etupotkijaksi!

Luettavaa (ja tykättävää) potkulaisille!
Kuvake
Keiju
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 15
Viestit: 2054
Lauteille: Tammikuu 2005

#17

Viesti Keiju »

Meinaan jos päästää kaiken valloilleen niin itse ainakin olisin syyllistynyt useaan pahoinpitelyyn eikä täten voisi olla sopeutuva yhteiskuntaan.
Ronin,

tunteet eivät ole sama asia kuin teot. Ja usein ne tukahdutetut tunteet muuttuvat pahoiksi teoiksi. Tunteilla pelätään satuttavan jotakuta toista, mutta eiväthän ne satuta oikeasti. Henkinen väkivaltakaan ei ole tunnetta vaan tekemistä ja on oire jostain.
jkk
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 1067
Lauteille: Huhtikuu 2005
Paikkakunta: Helsinki

#18

Viesti jkk »

Tätä juur täälä koulussakin koitetaan tenaville opettaa. Tunteminen on ok. Kaikki tunteet on ihan käypiä ja sallittuja, mutta tekoja pitää osata rajoittaa. Monet ymmärtävät asian aika hyvin.

Vielä kun ite muistais ton.. Josta sainkin idean allekirjoitukseen.
Tapani
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 1996
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Turku

#19

Viesti Tapani »

Vierestä tätä jännittämättömyyttä seuranneena voisi sanoa, että siihen ainakin minun nähdäkseni liittyy tällainen häpeämättömyyden elementti aika voimakkaasti. Myös välinpitämättömyyden elementti tiettyjä yhteiskunnan ja yksittäisten ihmisten kirjoittamattomia sääntöjä kohtaan, jotka siis jännittämätön henkilö kokee turhiksi tai tyhmiksi.
Ongelma on se, että koska jännittämättömyys ei itsessään sisällä määritelmää sille, mikä on turhaa tai tyhmää, jokainen jännittämätön henkilö voi periaatteessa luoda omat sääntönsä. Tämä taas voi johtaa muiden loukkaamiseen ja huomiotta jättämiseen. Jännittämättömyyden pitäisikin liittyä tiiviisti sosiaaliseen omatuntoon.



Tapani
Kuvake
AriJ
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 12708
Lauteille: Tammikuu 2005

#20

Viesti AriJ »

...en ole varma oikein onko samaa asiaa (tai ainakaan sama asia), mutta...

Itse olin nuorempana todella kova jännittäjä ja ujopiimä. Mutta aloitettuani Budôharjoittelun tuo muuttui hyvinkin nopeasti. Uskonkin, että Budôn harjoittelu pakottaa harjoittelijan suhtautumaan itseensä toisin, osin sen kautta että joutuu erilaisiin tekemisiin muiden kanssa (ei siinä hirveä ujoilu auta lähikamppailussa tavalla tai toisella).

Se, mitä Budôlajit (ok, laajennettuna kamppailulajit) antaa mielestäni ihan ensimmäisten hyötyjen joukossa, on oman itsensä ja ympäristön suhteen ymmärtämistä - alkaen oman itsensä hahmottamisesta, laajentaen muihin ja siitä ympäristöön. Tämä varmasti helpottaa toimimista erilaisissa tilanteissa. Voihan sen taas ajatella että "puolustat itseäsi häpeältä" että jokin tilanne sujuu paremmin :D
______________________
Kuvake
TimoS
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 6
Viestit: 23356
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Hesa
Etulaji: Shorin ryu Seibukan karate
Sivulajit: Matayoshi kobudo
Takalajit: Matsuoi-ha Shorinji ryu Renshinkan karate
Yhteystiedot:

#21

Viesti TimoS »

Keiju kirjoitti: Timo S:llä on kulmat siihen malliin kurtussa, ettei vissiin tajunnut Mikan viestistä mitään....
Ei, kyllä minä jotain tajusin, tai ainakin luulen tajunneeni. Tässä on vaan se hankaluus että työelämässä törmää jatkuvasti juurikin näihin "jännittäjiin", ihmisiin joilta huumorintaju on kaiketi poistettu kirurgisesti. Millään muulla ei ole väliä kuin työnteolla!
Ronin kirjoitti: Jos bussikuski sulkee ovet nenäsi edestä kun olet 2m päässä juoksemassa bussia kohti niin, että hän on nähnyt sinut kokoajan ja ihan piruuttaan lähtee painelemaan niin onko paras reaktio näyttää keskisormea ja ruveta huutelemaan?
Joo, mutta toisaalta, helpottaa se hetkellisesti sisäisiä paineita ;) No joo, leikki leikkinä, minä olen jo oppinut olemaan välittämästä tuollaisesta (pääsääntöisesti). Jos yön viimeinen bussi meni nenän edestä, niin voi voi! Sitten pitää keksiä jotain muuta, mennä vaikka taksijonoon hytisemään (tai lähteä kävelemään).

Mutta ei toisaalta ole minusta terveellistä turhaan pitää turhautumia patoutuneena sisällään, koska silloin aivan taatusti joskus keittää yli. Otin kerran vanhassa hommassani yhteen oikein kunnolla yhden projektipäällikön kanssa. Oltiin tulossa yhteistyökumppanin luota taksilla ja menossa lentokentälle kotimatkaa varten. Äijä rupesi urputtamaan mulle että ihan turhaan tulin koko palaveriin (koko palaveri oli mun mielestä täysin turha). Meillä oli jo pitemmän aikaa menneet tämän hemmetin sakemannin kanssa sukset ristiin ja tuo oli viimeinen pisara. Räjähdin siinä taksissa aivan täysin ja sanoin muutaman valikoidun sanan. Sen jälkeen emme olekaan puhuneet juuri sanaakaan keskenämme (oli tiedossa että vuoden vaihteessa äijä siirtyy toisiin tehtäviin ja tuo alue, jonka perään hän oli katsonut, tulisi sinne minne sen olisi pitänyt alunperinkin tulla eli minun hallintaani)
Timo Saksholm

Karate wa kunshi no bugei
Ronin
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 6
Viestit: 4457
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Mushroomland

#22

Viesti Ronin »

Keiju kirjoitti: Ronin,

tunteet eivät ole sama asia kuin teot. Ja usein ne tukahdutetut tunteet muuttuvat pahoiksi teoiksi. Tunteilla pelätään satuttavan jotakuta toista, mutta eiväthän ne satuta oikeasti. Henkinen väkivaltakaan ei ole tunnetta vaan tekemistä ja on oire jostain.
Joo, ymmärrän pointin, mutta tarkoitin enemmän tunteiden kontrolloimista kuin tukahduttamista: monet varmaan säikähtäis jos tietäis mitä kaikkea olen tehny mielessäni ku olen hakannu säkkiä salilla. :lol: Eli siis hillitsee itsensä ja purkaa ne tunteet kun ei ole ketään paikalla siitä kärsimässä.
When facing difficult situations it is best to dash forward bravely and with joy...

Liity Etupotkijaksi!

Luettavaa (ja tykättävää) potkulaisille!
Kuvake
mronkain
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 8623
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Roihuvuori

#23

Viesti mronkain »

Asiaan jo vihdoin: mitä se petrittyminen on, ja miksi se on niin hauskaa, ei naureskella siellä keskenään vaan kerrotaan kaikille! :evil:

- Marko
Ronin
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 6
Viestit: 4457
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Mushroomland

#24

Viesti Ronin »

Voisikohan olla sukua penttiytymiselle?
When facing difficult situations it is best to dash forward bravely and with joy...

Liity Etupotkijaksi!

Luettavaa (ja tykättävää) potkulaisille!
Kuvake
TimoS
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 6
Viestit: 23356
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Hesa
Etulaji: Shorin ryu Seibukan karate
Sivulajit: Matayoshi kobudo
Takalajit: Matsuoi-ha Shorinji ryu Renshinkan karate
Yhteystiedot:

#25

Viesti TimoS »

mronkain kirjoitti: Asiaan jo vihdoin: mitä se petrittyminen on, ja miksi se on niin hauskaa, ei naureskella siellä keskenään vaan kerrotaan kaikille! :evil:

- Marko
Just! Koska otsikkona on Jännittäminen ja petrittyminen, niin eiköhän tuo jännittäminen ole jo katettu :?: :!:

Siispä jotta päästään asiassa eteenpäin, niin tässä se välisana:

JA

Sitä ei tarvinne sitten erikseen määritellä... :x
Timo Saksholm

Karate wa kunshi no bugei
fatman
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 4
Viestit: 4041
Lauteille: Helmikuu 2005
Paikkakunta: Karkkila

#26

Viesti fatman »

Itse tulkitsisin sekä tuon edellä mainitun jännittämisen että myös petrittymisen (mikäli petrittyminen on johtunut petrify sanasta) sanalla jämähtäminen.
Kutsumme vaimon kanssa edellä kuvatun kaltaisia ihmisiä Aikuisiksi. Tultuaan tietyn ikäisiksi jotkut ihmiset Aikuistuvat niin etteivät voi tehdä mitään mikä ei ole Aikuista. Eli heiltä on kadonnut lapsenmieli.

Tuollainen raukka on siis jämähtänyt Aikuinen. :cry:
sokrates
munillepotkija
Viestit tässä aiheessa: 5
Viestit: 654
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Helsinki

#27

Viesti sokrates »

JÄNNITTÄJÄT VASTAAN GOLJAT

Tang Lang-mies jä Jännittäjät olivat sopineet tapaamisesta hieroakseen sovintoa.
Jännittäjät saapuivat syrjäiselle kohtaamispaikalle hyvissä ajoin. Edellä kulki Skrabaaja kädessään skraba, hänen perässään asteli juurevasti Uimastadikan Äijä mukanaan uimakassi.

Tang Lang-mies lampsi rennosti paikalle reilut puoli tuntia myöhässä habituksenaan korvis, pörrötetty tukka ja löysät verkkarit.

Tang Lang-mies kävi suoraan asiaan:
-elätte suppilossa, ette etene - tai oikeastaan etenette liikaa. Lopettakaa jännittäminen, be cool, niin teistä tulee kuin minä, väkevä ja peloton, myhäili Tang Lang-mies sparraten samalla leikkisästi.
-itse olet suppilossa, kohkaat lapsellisten leiriesi kanssa vaikket osaa edes kunnolla jännittää kuten me aikamiehet, ärähti Skrabaaja.

-ajatelkaa 40 000:ta nälkäännääntyvää lasta! Mitä skrabaaminen merkitsee siihen verrattuna? vetosi Tang Lang-mies.
-meitä eivät kiinnosta nääntyvät lapsesi. Haluamme päästä eroon skrabaamisesta! alkoi Skrabaaja kuumeta.
-niin, ja kunnollisten varonmaksajien uintirauhaa häiritsevistä siivoojista, jupisi Uimastadikan Äijä.

-olkaa edes pelimiehiä! aneli Tang Lang-mies epätoivoisesti.
-emme halua olla pelimiehiä! HALUAMME OLLA KUIN PETRI! karjaisi Skrabaaja heiluttaen uhkaavasti skrabaansa. Tang Lang-mies juurrutti itsensä vankkaan taisteluasentoon.

Silloin Uimastadikan Äijä nappasi salamannopeasti kassistaan uimahousut, kiepautti ne sormensa ympärille ja linkosi läpimärät housut päin Tang Lang-miehen taulua kietoutuen tämän pään ympärille. Skrabaaja lopetti nopeasti sokaistuneen uhrinsa.

Tang Lang-miehen hautakiveen kaiverrettiin:

"paljon ehdin kännittää
koskaan ei tarvinnut jännittää

ilosanomaa jännittämättömyyden
kuljin mä ovelta ovelle myyden

ja toivon mä ett´kukaties
edes joku tajus mik´on pelimies

mut riittänyt ei pelkkä haba
kun vihollisella oli - skraba"
8)
Biitistä sekaisin
Kuvake
Keiju
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 15
Viestit: 2054
Lauteille: Tammikuu 2005

#28

Viesti Keiju »

Sokrates, :maahan:
Millään muulla ei ole väliä kuin työnteolla!

Oi, minusta tuo olisi just se ihanteellinen tila, jos työntekijät toimisivat noin. Jos kaikella muulla on väliä paitsi työnteolla ja sen laadulla, niin on jännittäjä (oikeestaan petrittynyt), jos vain sinnittelee työpaikassaan, jossa ei saa mitään tyydytystä.
Kuvake
Keiju
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 15
Viestit: 2054
Lauteille: Tammikuu 2005

#29

Viesti Keiju »

Yamazu kirjoitti: ...en ole varma oikein onko samaa asiaa (tai ainakaan sama asia), mutta...

Itse olin nuorempana todella kova jännittäjä ja ujopiimä.
Tässä ei ole kyse ujoudesta tai esiintymispelosta ja sellaisesta "oikeasta" jännittämisestä, koska ujolla voi suhtautuminen elämään olla kuitenkin huoletonta ja sen tyylistä, että osaa nauraa sille, että osti miehenä vahingossa itselleen naisten alushousut. Ja jos, muutkin nauraa sille asialle, niin ei ota sitä sellaisena pottuiluna, että minulle nauretaan ihmisenä, koska mokasin.
Kuvake
TimoS
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 6
Viestit: 23356
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Hesa
Etulaji: Shorin ryu Seibukan karate
Sivulajit: Matayoshi kobudo
Takalajit: Matsuoi-ha Shorinji ryu Renshinkan karate
Yhteystiedot:

#30

Viesti TimoS »

Keiju kirjoitti: Jos kaikella muulla on väliä paitsi työnteolla ja sen laadulla, niin on jännittäjä (oikeestaan petrittynyt), jos vain sinnittelee työpaikassaan, jossa ei saa mitään tyydytystä.
No jos tuo on kriteerinä tälle mysteerisille petrittymiselle, niin ainakin toistaiseksi täsmää minuun. Vaan kun on "pakko", kun ei ole (vielä) löytynyt muita hommia, vaikka hakenut olen ja niin (hullun)rohkea en ole että uskaltaisin irtisanoutua ilman että on tieto muusta
Timo Saksholm

Karate wa kunshi no bugei
Vastaa

Lauteilla

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: AlexMachine ja 100 kurkkijaa