Mitenkäs taakan muuten voisi kokea kuin raskaana, ainakin ajoittain. Itselleni ehkä vaikeinta on olla aina esikuvana, joka kirosana kyllä matkitaan tasan tarkkaan ja auta armias jos ronkeloi jotain ruokia, niin heti vedetään isi-kortti esiin: "Ei isikään syö sieniä/punajuurta/kananmunaa/whatever..!"
Ja tietysti pienten lasten kanssa se, että oikein mihinkään ei voi noin vain lähteä, aina pitää miettiä mites lapset, mukaan vai hoitoon isovanhemmille, eikä niitä viitsi sitten kuitenkaan jatkuvasti yökylään viedä.
Mutta pääosin niiden touhua on ihan pirun hauska seurata ja ottaa itsekin oppia. Sitä paitsi lasten päiväkotiin vienti pitää jotain rotia omassa päivärytmissä ja kun niitä kuskaa erilaisiin liikunnallisiin aktiviteetteihin, siinä tulee itsellekin sopivasti lämmöt päälle. Ensimmäisen lapsen kanssa oli aika vaikeaa kun natiainen ei nukkunut öisin vaan valvotti ja piti muutenkin vallan perkeleellistä huutoa välillä, samaan aikaan duunissa oli todella rankkaa. Toinen oli vielä kovempi huutamaan, koliikki kai. Nyt tämän kolmannen kanssa onkin sitten helpompaa, ei tunnu mikään vaivaavan, itsellä jo rutiinia ja kaksi muuta pitää sen verran touhussa ettei ehdi pitkäksi aikaa jäädä mitään miettimään.
En itsekään silti käyttäisi sanaa taakka, voimille ottaa välillä, mutta niin kuuluukin. Elämä on. Jos ei olisi lapsia, joku muu söisi energiaa. Kaikki kolme ovat kuitenkin toivottuja ja tervetulleita, ja pirun mukavia tyyppejä. Odotan innolla että niiden kanssa pääsee joskus kaljalle.
- Marko