Etsitkö kamppailuharrastusta? Aloita suoraan tästä uusi aihe valmiiden kysymysten kanssa ja odota, kun konkarit vastaavat sinulle. :boxing2:

Spencer Tunick: The Base - oma kokemus Sydneyn installaatiosta 01/03/2010

Pannu aina kuumana ja pöydissä tilaa. Keskustelua kamppailulajien ulkopuolelta huumoria unohtamatta. :)

Valvoja: Valvoja

Kuvake
Sisu
etupotkija
Viestit: 729
Lauteille: Huhtikuu 2009
Paikkakunta: Sydney
Etulaji: batto & kake
Tykännyt: 0
Tykätty: 9 kertaa

Spencer Tunick: The Base - oma kokemus Sydneyn installaatiosta 01/03/2010

Viesti Sisu »

Herätyskello soi puoli kolmelta aamulla – pikasuihkun, aamiaisen ja tarpeellisten tavaroiden kokoamisen jälkeen lähdimme kohti Sydneyn Oopperataloa. Tyhjyyden ympäröimä M2-moottoritie oli varsin miellyttävä kokemus heti aamun aluksi, eikä liikennettä ollut muutenkaan ennen keskustaa jossa vaihdettiin etanavaihteelle. Klo 3.50 aamulla. Iik!

Oopperatalon parkkihallin suuta lähestyttäessä näimme ihmismassojen liikkuvan alueen aukiota kohden ja molemmilla tuli mieleen että noinkohan tässä vielä päästään mukaan. Aikamme parkkipaikkaa jonotettuamme juoksimme hallista yläkertaan aukiolle josta alkoi pitkä, kiemurteleva ihmisjono joka jatkui Circular Quayn matkustajaterminaalien ohi melkein lahdenpoukaman vastarannalle. Hienoa, etenkin kun tapahtuman viimeisimmässä tiedotteessa mainittiin 2000 hengen osanottajarajasta. Emme kuitenkaan heittäneet hohtimia kaivoon vaan urheasti liityimme jonon jatkoksi, joka yllätyksenä liikkui kohtuu rivakasti aukiolle päin. Riemu meinasi revetä kun muutaman minuutin päästä henkilökunta keräsi meiltä rekisteröintilomakkeet ja toivotti tervetulleeksi tapahtumaan.

Meidät ohjattiin kasvitieteellisen puutarhan puolelle jossa henkilökunta tiedotti, että paikalle ensin saapuneet olivat saaneet liput kuvassessioon joka tapahtuu Oopperatalon sisätiloissa mutta että kaikki paikalle saapuneet ottavat osaa kuvaukseen joka tapahtuu Oopperatalon portailla ja aukiolla. Jippii! Päästiin sittenkin mukaan! Tämän jälkeen ei tarvinnut keskittyä muuta kuin auringonnousun odottamiseen ja lämpimänä pysymiseen. Vähän kävi sääliksi sitä yhtä toukohousua joka heitti kelteisilleen jo heti aamuneljän aikoihin; mahtoi olla kuvaukseen mennessä jo hiukka vilu.

H-hetken lähestyessä saimme kaiuttimien kautta lisäohjeita tapahtuman kulusta: mitä tulee odottaa, minne siirtyä kuvauksen alussa, millä alueella ja portailla seisotaan. Kaikki vaatteet, korut, kengät ym. pitää ottaa pois, silmälasit saa pitää päässä kunhan ne muistaa ottaa kuvauksen ajaksi pois. Myös kaikenlaiset pinkit peruukit ja ”Äiti laita rahaa”-kyltit pyydettiin naurun tyrskähdysten saattamina jättämään pois. Kun riisuutumiskäsky lopulta parin tunnin odottelun jälkeen tuli, kaikki tapahtui yhdessä hujauksessa. Yhtäkkiä joka puolella oli sadottain alastomia miehiä ja naisia, sama kaveri jonka vieressä olit istunut aamuyön pimeät tunnit oli silmänräpäyksessä ilkialasti ja se kaikki tuntui jotenkin kovin luonnolliselta.

Aukiolle käveltiin valtaisien aplodien ja huudon saattelemana, Oopperatalon sisälle lipun saaneet olivat vielä tässä vaiheessa vaatteet päällä ja todistivat tapahtuman alkua. Valitsimme paikan kuvan vasemmalta laidalta, portaiden ensimmäiseltä askelmalta. Oopperatalo ja sen alapuolella oleva aukio sijaitsevat niemen nokassa ja alueen läpi puhaltaa kohtuullisen raikas tuulenvire, chill factorin tuntee varmasti etenkin jos on sattunut paikalle synnyinasussa. Hermoja rauhoittavat vitsit sekä tilanteessa nopeasti syntynyt yhteishenki pitivät kuitenkin porukan lämpimänä. Paikallinen matkailuyrittäjä käytti salamannopeasti tilanteen hyväksi ja ohjasi pariin otteeseen satamasta lähtevän valaiden katseluun tarkoitetun turistipaatin niin lähelle aukion laitaa kuin pystyi.

Kun Spencer Tunick oli saanut kaikki 5200 osallistujaa v-muotoisen alueen sisään mielensä mukaisesti, alkoi kaiuttimista kuulua ohjeita kuvauksen ajaksi: ”Älä katso kameraan! Älä katso kameraan! Kädet alas! Kädet alas! Ei saa hymyillä, se näyttää hölmöltä!” Kuvia otettiin ensin seisoen päin kameraa, sitten kamerasta pois päin ensin kädet alhaalla ja sitten ojennettuina sekä lopuksi kaikkien mieliksi meidät komennettiin portaille / kiviaukiolle selälleen makaamaan vartalo suorana. Mainitsinko jo, että aamu oli suht’ kalsa?

Tämän jälkeen meitä pyydettiin nousemaan takaisin ylös, ehdotus johon oli helppo suostua. Artisti päätti poiketa hieman yleisestä linjastaan ja pyysi kaikkia suutelemaan mukana tullutta kumppania tai ystävää, ventovieraat saivat luvan tehdä mitä vain. No, vitsi vitsinä, meitä siis pyydettiin halaamaan toisiamme ja jos omaa kumppania ei mukana ollut piti etsiä joukosta ”pari” ja tehdä saippuasarjasuudelma (päät kenoon ja teeskennellään romantiikkaa). Tähän meni väkijoukolta muutama kokeilukerta, mutta lopulta kuvasarja taisi onnistua. Itse olin onnekas saadessani pitää omaa aviomiestä sylissä ja tunne oli kylmänväreistä päätellen molemminpuolinen.

Viimeisiin otoksiin meitä pyydettiin levittäytymään koko aukion alalle ja katse käännettiin vuorottain joko n. 45 asteen kulmaan ylös tai kasvot kokonaan taivasta kohden silmät suljettuina. Tässä vaiheessa porukassa tuskin oli ketään jännitysarkaa jäljellä ja paikalla oleva media sekä pään päällä pörräävät helikopterit saivat innokkaat tervehdykset alastomalta väkijoukolta.

Takaisin puutarhaan kävellessä levollisena ilman rihman kiertämää tuli hieman surrealistinen mutta samalla mukava olo. Olimme juuri kaikki aloittaneet maanantain tekemällä omalla osallamme taidehistoriaa ja tuskin tätä samaa kokemusta enää kohdalle tulee (ainakaan täsmälleen samassa paikassa). Kokemuksen paras anti oli konkreettinen havainto siitä, että meitä ei ole todellakaan luotu samasta populäärikulttuurin toitottamasta muotista: meitä on kaiken kokoisia, ikäisiä, värisiä, ilman arpia ja arpien kanssa, vammaisia, terveitä, raskaana olevia, eri seksuaalisen suuntauksen omaavia ja niin pitää ollakin.

Vaatteita takaisin päälle laitettaessa tuli kuulutus jossa pyydettiin jäämään jälkimmäiseen kuvaussessioon kasvitieteelliseen puutarhaan; viiden tunnin jännittämisen, palelun, hermoilun ja innostuksen jälkeen päätimme lähteä kotia päin. Saimme tapahtumalta sen mitä halusimmekin ja toivon mukaan muutaman kuukauden päästä posti tuo järjestäjien lupaamaa todistusaineistoa virallisen kuvan muodossa.


Tapahtumasta lisää netissä:

http://www.mardigras.org.au/tunick/" onclick="window.open(this.href);return false;

http://www.theaustralian.com.au/news/na ... 5835469917" onclick="window.open(this.href);return false;

http://www.abc.net.au/news/stories/2010 ... ite=sydney" onclick="window.open(this.href);return false;

http://www.2ue.com.au/mardigrasthebase" onclick="window.open(this.href);return false;
puen valkeaan / käyn polvilleni / hengitän valoa / hengitän tulta
CMX: Marian ilmestys


Treenipäiväkirja
Kuvake
Janne Oksanen
kylkeenpotkija
Viestit: 1576
Lauteille: Tammikuu 2009
Paikkakunta: Praha
Takalajit: paini, potkunyrkkeily, ju-jutsu, judo, bujinkan
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

Spencer Tunick: The Base - oma kokemus Sydneyn installaatiosta 01/03/2010

Viesti Janne Oksanen »

Tähän aiheeseen tämä interweb-klassikko sopii niin hyvin, että en voi vastustaa kiusausta:

Pics or gtfo!
Learning budo is like playing snakes and ladders without the ladders.
Kuvake
Sisu
etupotkija
Viestit: 729
Lauteille: Huhtikuu 2009
Paikkakunta: Sydney
Etulaji: batto & kake
Tykännyt: 0
Tykätty: 9 kertaa

Spencer Tunick: The Base - oma kokemus Sydneyn installaatiosta 01/03/2010

Viesti Sisu »

Kuva

Media pidettiin aika kaukana kuvausalueesta, tuon tarkempaa kuvaa en meidän alueelta löytänyt - renkaan sisällä miehen kasvot näkyvät vasemmalla ja meikäläisen lärvi oikealla. Sikäli kun siitä mitään selvää saa. Muutamissa tv-uutisten kuvissa olemme vilahtaneet (viuhahtaneet?) lähempänä.

Ei ollu taskuja, oisin muuten ottanut oman kameran. ;)
puen valkeaan / käyn polvilleni / hengitän valoa / hengitän tulta
CMX: Marian ilmestys


Treenipäiväkirja