Se yksi Dickinsonin suosikkilevyistä julkaistiin juurikin 2006 (onko siitäkin jo niin kauan?!
), ja se on siis näitä ns. uudempia levyjä. Juuri sen levyn kiertueella soitettiin ainakin pelkästään se levy läpi muistaakseni alusta loppuun. Voi olla että että te olitte sitten juuri sillä edellisellä tai seuraavalla kiertueella, jolloin todnäk sitten soitettiin jotain lähinnä vanhempia biisejä. Ne kaksi muuta Dickinsonin suosikkilevyä olivat siis Number of the Beast, eli ensimmäinen Maiden-lätty jolla D itse lauloi, ja sitten se Live After Death -livelevy, joka kieltämättä on livelevyksi mielestäni erityisen hyvä. En siis nyt ole samaa mieltä siitä, että tästä voisi päätellä Maidenin "jääneen" sinne 80-luvulle yhtään sen enempää kuin muidenkaan silloin uransa aloittaneiden bändien.
Toki makuasioista puhutaan, mutta tosiaan mielestäni niillä alkupään levyillä on täytettä aivan valtavat määrät. Hyvät, eli edes jollain tavalla meikäläiselle mieleenpainuneet kappaleet 80-albumeilla ovat järjestyksessä:
Iron Maiden:
- Prowler
- Phantom of the Opera
- Iron Maiden
- Running Free (yliarvostettu)
Killers
- Killers
- Purgatory
Number of the Beast
- Number of the Beast
- Hallowed be thy Name
- Run to the Hills (yliarvostettu)
Piece of Mind
- Trooper
- Flight of Icarus (ilmeisesti aikanaan jonkinlainen hitti, joka sitten jäi pois koska on lopulta aika turha)
- Revelations (aliarvostettu)
Powerslave
- Powerslave (yliarvostettu)
- Rime of the Ancient Mariner (aliarvostettu)
- Aces High
- 2 Minutes to Midnigh (yliarvostettu)
- Live After Death (live, ei uusia biisejä)
Somewhere in Time
- Wasted Years
- Stranger in a Strange Land
- Caught Somewhere in Time (aliarvostettu)
Seventh Son of the Seventh Son (loppujen lopuksi itse asiassa todella tyylikäs albumi, jossa ei yhtäkään täysin turhaa biisiä)
- Infinite Dreams
- Moonchild
- Seventh son of...
- The Evil that Men Do (yliarvostettu)
Eli siis tästä saatetaan havaita, että Maideninkin "kulta-ajan" tuotannosta vähän yli puolet on enemmän tai vähemmän skeidaa.
Blaze Bayley - aikana ja vuosituhannen vaihteen jälkeen julkaistuilla lätyillä on vähintään - siis vähintään - samalla prosentilla niitä oikeasti hyviä biisejä, mutta niistä vaan mikään ei ole saavuttanut enää sellaista ikonista asemaa metallimusiikin historian halleissa, kuten monet noista 80-luvun kipaleista, mutta se tosiaan johtuu enemmän siitä että niitä ei julkaistu 80-luvulla, ja vähemmän siitä että ne kasaribiisit olisivat jotenkin kovempia.