Koskettava leffakuolema

[Lasse Candé]

Kyllä, Nickin loppu oli mielessäni. Sitä rakennellaan niin hartaasti. Oikeastaan koko leffan ajan, jos asian tahtoo niin nähdä ja niinhän se asia ehdottomasti pitää nähdä.

Kummisetä kakkosen kohdan mainitsemani kliimaksi tulee heti neljän minuutin jälkeen. Siinä juuri hyvinkin vastenmielinen kusipää saa jatkaa elämäänsä... kohtauksessa. En tarkalleen muistanut detaljeja, mutta melko reipas horjahdushan tuossa tulee ja se tehostaa kohtausta. Oli jäänyt mieleeni ehkä vielä tuotakin lennokkaampana.

[tapsaattori]

Tämä kohtaus uppos pikkupoikana. Oletuksena kun oli että kun lapsi kidnapataan niin sillon joutuu neuvottelemaan terroristin kanssa. Wrong! Tuossa elokuvassa on muitakin koskettavia kohtauksia mm. "jätskillä naamaan" ja "aivan liian pieni kumivene ja airot"

[Poista käyttäjä 1747]

Commando...


Pitää olla eri mieltä Karin tulkinnan kanssa. IMO sen predatorin kohtauksen ydin on notta aidosti pelottavan oloinen entinen pornonäyttelijä heiluttelee kasarimeiningin mukaisesti Rambon/Sylvesterin puukkoa vakuuttavampaa fallosta. En myöskään näe siinä (tai koira sotilaissa) mitään kunnioitusta ilmentävää. Siitä on aikaa kun olen katsonut viimeiksi, mutta muistaakseni hetkeä aikaisemmin kuollut Apollo C oli Billyn ystävä ja että Billy synkisteli huonoista oddseista jo aikaisemmin. Miksi pelkkä spartalainen homoerotiikka, yhteistyöhaluton lihaksikas intiaani ja ISO puukko ei riitä? Häh?

Pitää muuten vaihteeksi kompata Lassea. Kaikki kummisetä 2 kuolemat olivat teatraalisuudessaan rautaa. Ykkösen Fredon murha oli kanssa aika ikävä.

Vito kostaa perheensä puolesta:


Kuole typerys:


Tavallisesti tykkään sellaisista irvokkaan realistisista, tylyistä ja yllättävistä leffakuolemista. Esim. saving private ryanin aloituskohtauksessa on useampia sellaisia. Varsinkin se yksi piruparka joka saa osumaan kypärään, ottaa potan hölmistyneenä päästään ja saa uuden luodin otsaan. Mutta sellainen sopivan herkullinen hehkutettu kuolema toimii myös. TOP 5 leffakuolemaan on pakko kuulua 1-2 Millers Crossingissa (yksi kaikkien aikojen suosikkielokuvani) näyteltyä kuolemaa. Joko look into your heart (sekä fake että todellinen) ja always put one in the brain kohtaus.





Sorry ei löytynyt parempia videoita millerin risteyksestä...

[Kari Aittomäki]

Joojuu.
Millerin risteys on myös mulla aivan kaikkien aikojen parhaita leffatarinakokemia.
Niinku joka suhteessa.

Mutta mitä Predatoriin tulee..

Pitää olla eri mieltä Karin tulkinnan kanssa. IMO sen predatorin kohtauksen ydin on notta aidosti pelottavan oloinen entinen pornonäyttelijä heiluttelee kasarimeiningin mukaisesti Rambon/Sylvesterin puukkoa vakuuttavampaa fallosta. En myöskään näe siinä (tai koira sotilaissa) mitään kunnioitusta ilmentävää. Siitä on aikaa kun olen katsonut viimeiksi, mutta muistaakseni hetkeä aikaisemmin kuollut Apollo C oli Billyn ystävä ja että Billy synkisteli huonoista oddseista jo aikaisemmin. Miksi pelkkä spartalainen homoerotiikka, yhteistyöhaluton lihaksikas intiaani ja ISO puukko ei riitä? Häh?

Ennäe mitään tärkeyttä kyseisen, varsin vaikuttavan näyttelijän aiemmilla munanheilutteluilla (Stallonenlailla) enkä myöskään löydä kontaktipintaa homoerotiikkaan, koska koko leffa makaa kasarikerronnan lihasesittelyn taikinapohjalla.
Tuo kohtaus on täysin selkeästi intiaaniromantiikkaa, valmiutta kuolla hyvin kun se oikea hetki tulee.
Hoka hey.
On ikäänkuin vakiintunutta leffakerrontaa, jo Little bigmanissa 1970 vakuuteltiin että nytpä ois hyvä päivä kuolla..

Joo, näyttelijän ilme siinä kun rynkky lentää jonkkaan on ikäänkuin halveksiva, niinku että nyt ei nappaa enää paeta..
Mutta kyllä se tuijotus on Kuoleman kohtaamista, vailla mitään halveksuntaa.
Jossei nyt sitte omia heikkouksia kohtaan.

Olen muuten lukenut että tuossa kuolemassa paljon herätti ähkiä se että Predator ilmeisesti vain käveli läpi.
Kun upea soturi olisi ansainnut kunnon viivytystaistelun.
Robert Rodriquez korjasi asiaa omassa versiossaan kyllä:



Nojöh, samurai.. yakuzahan tuo veikkonen on.. mutta hälläväliä.

Samasta aiheesta viikinkiversio:



oujee

[AlexMachine]

His name was Robert Paulson!
Olen leffaketjuun kirjottanut tästä leffasta ja tähän kohtaukseen vielä sen verran että Project Mayhamin jäsenet olivat anonyymejä/dehumanisoituja, mutta kuolemassa oikea nimi lausuttiin.
Narrator: What are you talking about? This is not a ****ing piece of evidence! This is a person! He's a friend of mine, and you're not going to bury him in the ****ing garden.
Angel Face: He was killed serving Project Mayhem, sir.
Narrator: This is Bob.
Steph: But in Project Mayhem, we have no names.
Narrator: No, listen to me. This is a man and he has a name, and it's Robert Paulson, okay?
Mechanic: Robert Paulson.
Narrator: He is dead now, because of us, all right? You understand that?
[Everyone stares at Narrator]
Mechanic: I understand. In death, a member of Project Mayhem has a name. His name is Robert Paulson.
Steph: His name is Robert Paulson.
Narrator: Stop it! Shut up!
All Space Monkeys: His name is Robert Paulson!
All Space Monkeys (louder): His name is Robert Paulson! His name is Robert Paulson!
Narrator: This is all over with!
Tämä kohtaus toimii leffan kulminaatiopisteenä siinä mielessä että päähenkilö tajuaa oman mielettömyytensä ja kahtiajakautumisensa. Kohtaus pohjustaa myös elokuvan loppua ja päähenkilön omatunnon heräämistä tämän kohtauksen jälkeen, myöntämään että nihilismi ei ehkä kannakaan ja ihmiset saattavat silti olla pelastamisen arvoisia.

[Poista käyttäjä 1747]

Ennäe mitään tärkeyttä kyseisen, varsin vaikuttavan näyttelijän aiemmilla munanheilutteluilla (Stallonenlailla) enkä myöskään löydä kontaktipintaa homoerotiikkaan, koska koko leffa makaa kasarikerronnan lihasesittelyn taikinapohjalla.
Tuo kohtaus on täysin selkeästi intiaaniromantiikkaa, valmiutta kuolla hyvin kun se oikea hetki tulee.
Hoka hey.
On ikäänkuin vakiintunutta leffakerrontaa, jo Little bigmanissa 1970 vakuuteltiin että nytpä ois hyvä päivä kuolla..

Joo, näyttelijän ilme siinä kun rynkky lentää jonkkaan on ikäänkuin halveksiva, niinku että nyt ei nappaa enää paeta..
Mutta kyllä se tuijotus on Kuoleman kohtaamista, vailla mitään halveksuntaa.
Jossei nyt sitte omia heikkouksia kohtaan.

Lähes kaikki ole parempaa 70luvulla. Intiaanielokuvatkin. Little big mannissa on todennäköisesti kaikkien paras melkein kuolema ja elokuvan loppu. El-Jefe julistaa ensin notta tänään on hyvä päivä kuolla, sitten asettuu makuulle pyhälle hautausmaalle, tekee hetken aikaa kuolemaa kunnes huomaa että alkaa satamaan ja ettei ollutkaan hyvä päivä kuolla...

Sylvesteri oli kevyesti varustettu pehmopornouralle, mutta toisin kuin Landham, niin hän osaa sentään näytellä ja kirjoitella kässäreitä. Landhamin ikoniset roolit predatorissa ja 48h rakentuivat lähinnä pelottavan olemuksen ja olemattoman dialogin ympärille. Jääneemme tulkintamme kanssa erimielisiksi. Mun on meinaan hyvin vaikea nähdä tuossa kohtauksessa muuta kuin uhmakasta halveksuntaa ylivoiman edessä, massiivisia palleja ja vakaa sekä ilmeisen epäonnistunut pyrkimys myydä nahkansa kalliisti.

Kunnioitusta ja itsensä kyseenalaistamista? Joo ei. Se oli heterolla tavalla homoa kasaripullistelua.

Mad dog time oli kaupallinen fiasko ja todellinen helmi. Muistaakseni suosittelin aikoinaan Karillekin. Dreyfuss näyttelee mielisairaalassa akkuja ladannutta rosvopäällikköä ja Byrne hänen eksentristä ja latvalahoa förstiä…joka ei tykkää vanhan järjestyksen palautumisesta.

Tätäkään ei löytynyt yhtenä kappaleena. Tuo my way kohtaus jatkuu osittain trailerin lopussa.

[Kari Aittomäki]

Juu niin suosittelit ja tulihan se lättyki ostettua.
Starat pitää niinku kivaa ja murhat on viihteellisiä.

Mun suosikkeihin tuo ei niinku kuulu koska Dreyfuss on ärsyttävän omahyväinen kuten hän aina on, ja onhan niitä syitä.
Mulle tuon leffan vainajoitumiset ovat niinku hattaraa ja kyse on murhista.
Niinkuin monesti on.

Vertailukohteena vaikka se Kadonneen aarteen kohta kun Indy ampuu sen miekkamiehen.
Hauska ja komediallinen mutta myös vähä niinku että jaaha, nauroin just välinpitämättömälle tapolle.
Toki, leffan soundi on sellanen että koomisenahan se näyttäytyy.

Merkityksellinen kuolema/murha esitellään leffassa Layer cake, jossa sälli päätyy umpikujaan josta ei ole muuta ulospääsyä kuin huolellinen verityö.



Voi tatti kuinka piinaavana ja silti kontrollissa tuo tapahtuma esille tuodaan.
Kun pakko on niin tapetaan. Vanha konna tajuaa että tie päättyy, on valmistautunut jo kauan ja nyt on se ilta tullut.

Asiaan kuuluu oleellisesti myös tuosta äärimmäisestä teosta oksentautuminen, tätä parempaa päänvääntöä en muista katselleeni.
Voi jummi mikä rytmi ja se lopetus, kun kraka on kaulassa ja eteenpäin elävän mieli.



Layer cake on hemmetin onnistunut leffatarina, loppu poislukien.


Alexille kiitos hienosta analyysistä, ei mitään lisättävää.
Lisää, kiitos.

[Poista käyttäjä 1747]

Tässä on IMO todella nätisti kuvattu kuolema. Kuolemaa tai raatoa ei näytetä ollenkaan. Sen sijan kuvataan onnellista adrenaliinihuuruista setämiestä, joka tekee juuri sitä, mitä Jumalat ovat aina halunneet hänen tekevän. Taustalla kuuluu Damonin näyttelemän Carroll Shelbyn jykevä monologi ja sitten kuvataan ystävien ja perheenjäsenten reaktiota. Ikään kuin muistutuksena siitä, ettei se ole koskaan vainaja joka kuolee, vaan jotain hänen läheisten sisältä.



Vaikka se on eri myöhemmin kohtaus, niin tuo samaa tehokeino jatkuu, kun Shelby vie Balen näyttelemän Ken Milesin pojalle jakoavaimen jolla hänen isänsä oli heittänyt häntä. Kohtauksessa se on poika joka pitää Shelbyä pystyssä- Sitten hän istahtaa itkua pidätellen siniseen cobransa, heittää nitrot naamaan ja käynnistää auton, nauttii hetken soundeista ja muistaa, että lopulta universumi ja kaikki materia lakkaa olemasta ja meistä kaikista tulee osa samaa tyhjöä.

Loistava loppu vielä paremmalle elokuvalle!

[Kari Aittomäki]

Tuo on lainaus jostain leffasta.. Poika näkee kun faijalla menee mutka pitkäks.. en muista.
Fast ja furioso lainas tota tarinankohtaa myös siinä Dieselin hahmossa.

Ikään kuin muistutuksena siitä, ettei se ole koskaan vainaja joka kuolee, vaan jotain hänen läheisten sisältä.

Tuo lause on täydellisen täydellistä.

Ehkä kaikkien aikojen leffakuolema on tietenkin Bladerunnerissa.
All those moments.
En ala avautumaan kun ei paukut riitä.



jep

[Jussi Häkkinen]

Celliersin lähtö on tunteisiin sangen vahvasti uppoava elokuvassa Merry Christmas, Mr. Lawrence.

Muutenkin erinomainen elokuva. Oshiman kerronnassa on erittäin paljon tasoja kautta koko filmografiansa.

Uskomattoman hyvä soundtrack.

[Kari Aittomäki]

Tässä kuolemassa toistuu koko kyseisen leffan teema, tavan ihmiset rankkojen tekojen äärellä.



Niin loistavaa leffaa tuo on, että vaikka katsoja on viety kuin sika (hehheh) karsinaan ja hillbillyt näyttäytyvät oksennuksina..
Silti ne tunteet herää ja säälintunne nousee. Siinä, tuossa noin tuo ihminen kuolee.

Jo pelkästään Reynoldsin ja kumppaneitten ilmeet vievät katsojaa suuntiinsa aivan mestarillisesti.
Mitäs tuli tehtyä.

[Lasse Candé]

Easy Riderin lopputapot jäivät karmealla tavalla mieleeni. Faija halusi näyttää leffan kun olin nuori. Taisin kerran katsoa myös omatoimisesti aikuisena. Ei paljoa järkeä, mutta onhan se katsottava ja tunnettava -sarjaa. Klassikko kun on.

Juntit vetävät pidemmän korren ja hipit kuolevat. Ihan hemmetin vahva kohtaus ja sori spoileri niille junteille jotka eivät ole nähneet.

[Kari Aittomäki]

Tuo haulikkoterveinen on monasti kopsattu, siinä hiljattain telkkarista tulleessa Electra Glide in Blue/Moottoripyöräcowboyssä Robert Blake otti vastapallotuntumaa karkeisiin hauleihin melkolailla samoin ja samassa hengessä.

juu.
Yksi aikanaan höksäännyttänyt juttu oli Lee Tamahorin 1997 ohjaamassa The Edge'ssa, starana pärisivät Anthony Hopkins itte ja aisaparinaan Alec Baldwin, joka on hemmetinmoinen ammattilainen kans.

Tässä kohdassa leffaa syötetään Tarzaneitten tyyliin neekerispoika erämettän pirulaiselle, kodiakille.
Sama karhuveikko joka on jo ketjussa esiintynytkin.



Fantastinen kohtaus, alkaa tosin hiukan liian myöhään kohtausdynamiikan kannalta.
Kun päähemmot riitelee ja jalkaansa aiemmin puukolla osuman tumpeloinut sivuhahmo on taustalla.. ja sitte peto hyökkää.
Aika pirun paljon voi kertoa sanoitta, pääparin reagoinnit on ässää ja niin on Harold Perrineaun tajuamisjärjestyskin.
Kun jo osumaa ottaneeseen jalkaan uppoaa rajut hampaat ja hetkon päästä miesi tajuaa että ei se tähän jää..
Se parkumisen loppuminen on tosiaan monisäikeinen tapahtuma.

[Poista käyttäjä 1747]

Vikingeissä oli pari sellaista lämminhenkistä rajanylitystä. Tässä ugritaustainen Kaunotukka on menettänyt vihollisensa, ystävänsä, mojonsa ja elämänilonsa eikä mikään enää tunnu miltään. Taistelun jälkeen hän eksyy joukoistaan usvan sekaan.

Itse tappamansa velipoika tulee hakemaan ja johdattelemaan Lemmyn hallinnoimaan narikan kautta Odinin pitoihin.

[Kari Aittomäki]

Olipas kaunis lähtö!
Jotenkin tuo sumuinen mettä nappaa ytimeen, niin monasti on aamuvarahin tullut tuolla joenrannassa odoteltua.
Tailan olla viirupää koska Kaunotukan puukkuterveiset tappajalleen tuntuu niinku niin oikealle.

Kai se on pakko laittaa tää.



Niin kuningasta.