Metsästys

[Kari Aittomäki]

Itseasiassa tuo on mielenliike on jopa normaalia, nykyään.
Ihmiset koetaan niin oksettavina tapauksina että erilaiset väkivalta-fantasiat ovat tavattoman yleisiä ja kynnys suoraan väkivaltaan verrattainerittäin matala. Hence kamppailulajien suosio.
Toki sinä reaalimaailman toiminnassa se karaistuminen ottaa aikansa..
Mutta kyllä mä näkisin melko todenmukaisena väitteenä väitää, että nykyihmiselle kanssaihmiseen kohdistettu suora, tuhoisakin väkivalta on helpompaa kuin elukkaan kohdistettu.

Hassua.
Ja jos tottapuhutaan, eiköhän se tappaminen ole ajasta-aikaan ollu varsin helppo rasti sitte kuitenkin.
Täällä Eedenistä itään.

Mutta itse tekojen suhteen, mä hahmotan metsästelyn ikäänkuin treeninä.
Ihan siis itse tekosiin valmistavana toimintona.

Kohta tulee ensilumen aika.
Mukava on mennä tonne Perhonjoenrantaan väijyyn jälkiä ja haisteleen.

[navajas]

Ainakaan itselleni metsästykseen ei liity mitään vihantunteita metsän asukkeja kohtaan. Itse asiassa pidän niistä erittäin paljon.

Viimeksikin suurta hupia tuotti katsella neljää valkohäntäpeuraa (nykyisin siis -kaurista) tunnin ajan pellossa syömässä. Itse olin kyllä tornissa kiväärin kanssa, mutta otukset olivat taktisesti seuran maa-alueen rajan väärällä puolella, joten ampua ei olisi voinut. Mukavia otuksia. Silti, jos olisivat tulleet rajan toiselle puolelle, olisin lasauttanut ja syönyt.

En pysty selittämään, mikä sinne metsälle vetää, joku ikiaikainen metsästysvietti varmaan, joka on häviämässä nykyihmiseltä, koska sitä ei enää tarvita selviämiseen. Ehkä olen sitten vanhanaikainen muinaisjäänne.

[Ralle Ryökäle]

Joo.. Eipä tuossa ole sen kummemmasta asiasta kyse kuin kalastuksessakaan.
Ja tokihan kun homma tehdään pahalla pyssyllä, on se joidenkin mielestä heti arveluttavaa.

Väitän että jos kalat olisivat pörröisiä, karvaisia tai höyhenpeitteisiä, niiden puolesta paruttaisiin niin lujaa että maailma hukkuisi siihen ääneen.

Eihän siinä nyt mitään, kun hauki vetää syvälle kurkkuunsa lippa-uistimen ja sitten kalastaja repii sen ulos raastaen kituset ja muut letkut tullessaan. Mutta kun ammutaan bambi kuolettavasti on kyseessä MURHA !

[navajas]

Väitän että jos kalat olisivat pörröisiä, karvaisia tai höyhenpeitteisiä, niiden puolesta paruttaisiin niin lujaa että maailma hukkuisi siihen ääneen.

Olen tästä täysin samaa mieltä ja olen tätä vertausta usein käyttänytkin. Moni tuntemani ihminen syö kalaa, muttei lihaa juuri tästä syystä. Jos sitä tarkkaan ajattelee, niin melkoista rasismiahan se on. Rumia eläinlajeja saa tappaa ja syödä, muttei kauniita.

[Kuusikko]

Todella, jos naapurin Misse vie rotan sitä kehutaan, jos taas oravan on lopetusuhka heti päällä. Ja ainoa ero on hännän pörröisyys.

Harvassa on ne paikat, jossa rentoutuminen on yhtä täydellistä kuin metsässä. Riistalaukauksen hetken lähestyessä tulee se intensiivinen keskittyminen, katse punnitsee sitä osuma-aluetta ja laukaus joko lähtee tai sitten ei. Yritän aina ampua tappaakseni, joskus ei paikka ole hyvä ja riistalaukaus jää tekemättä. Se ei ilostuta tai harmita, ei vaan ollut sen paikka...

Haavakon jos jättää metsään tulee sellainen tunne kuin olisi pettänyt luottamuksen. Vaarin opetus, ammu tappaaksesi, tapa syödäksesi ei toteutunutkaan.

[Keiju]

Hyviä kommentteja nuo "pörröiset elukat" yms.
Mietin itsekin, että onko siinä kysymys kohdallani siitä, että mitä tapetaan ja tulin siihen tulokseen, että ei ole. Kalastaminen on minusta jopa vastenmielisempää touhua kuin tuo metsästäminen.
En pystyisi tappamaan iljettävää rottaakaan. Tappamiseni rajoittuu hyönteisiin ja hämähäkkeihin. Tuosta päätellen se johtuu siitä, että niitä voi tappaa siististi, ilman suolen pätkiä ja vertakaan ei välttämättä näy.
Minusta on hyvä, että eläimiä ammutaan nimenomaan pyssyllä, ei se tee siitä yhtään sen julmempaa tai en siis tiedä ainakaan mitään parempaa keinoa, jos ei lopetuspiikkejä lasketa.

Jos voisin olla metsästäjä siten, ettei nylkemiseen tarvitsisi osallistua, niin voisin kuvitella olevani metsästäjä (ilmoitella lällärillä, että "tuolta se tuli ja tuonne se meni"). Nimenomaan siksi, kun siinä on "sitä jotakin", jota ei pysty oikein selittämään.

[Keiju]

Jatkan vielä jauhantaa...
Vaatii kyllä tietynlaista luonnettakin tuo metsästys. Passissa oleminen useita tunteja käy jo aikamoisesta meditaatioharjoituksesta (ystäväni oli karhujahdissa ollut 3 tuntia yhdessä kohtaa). On osattava olla vain itsensä ja ajatustensa kanssa, siinä mielessä varsin terapeuttistakin.

Ymmärtääkseni haavoittuneen eläimen kohdalla voi joutua selittämään olemistaan askeleenkin tarkkuudella, jotta ei siellä ihan miten tahansa ole lupa seilata.

[Poista käyttäjä 3276]

Jatkan vielä jauhantaa...
Vaatii kyllä tietynlaista luonnettakin tuo metsästys. Passissa oleminen useita tunteja käy jo aikamoisesta meditaatioharjoituksesta (ystäväni oli karhujahdissa ollut 3 tuntia yhdessä kohtaa). On osattava olla vain itsensä ja ajatustensa kanssa, siinä mielessä varsin terapeuttistakin.

Onhan siinä jonkunlainen ero, että on pakkasilla tuntikaupalla jossain vooksimassa omasta tahdosta. Mutta kyllä tuota on miltein jokainen kokenut armeijassa, se on vaa eri asia kun käsketään. Itse tykkään moisesta istuskelusta, sitä kuitenkin on luonnon helmassa, siinä pääsee lähemmäs semmosta ykseyttä, yltiörauhallista tilaa, keskittyy kaikkeen ja ei mihinkään, kuulee ja aistii niin paljon kuin kykenee. Kunnes radiopuhelimesta kuuluu jonkun angstaus kun ois kivempaa olla soffalla vetämäs mässyä ja kattomas salkkareita. Niin, toiset on toisia. Mutta yhtään en kitise, päinvastoin, vaikka viitisen tuntia parhaimmillaan joutuu muutamina iltoina vuodessa yskiskellä yksikseen.

[TeMe]

On muuten hyvä harrastus! Saa liikuntaa ja sitä ''onnistumisen iloa'', kun saa riistaa. 8-)

[TeMe]

Jatkan vielä jauhantaa...
Vaatii kyllä tietynlaista luonnettakin tuo metsästys. Passissa oleminen useita tunteja käy jo aikamoisesta meditaatioharjoituksesta (ystäväni oli karhujahdissa ollut 3 tuntia yhdessä kohtaa). On osattava olla vain itsensä ja ajatustensa kanssa, siinä mielessä varsin terapeuttistakin.

Onhan siinä jonkunlainen ero, että on pakkasilla tuntikaupalla jossain vooksimassa omasta tahdosta. Mutta kyllä tuota on miltein jokainen kokenut armeijassa, se on vaa eri asia kun käsketään. Itse tykkään moisesta istuskelusta, sitä kuitenkin on luonnon helmassa, siinä pääsee lähemmäs semmosta ykseyttä, yltiörauhallista tilaa, keskittyy kaikkeen ja ei mihinkään, kuulee ja aistii niin paljon kuin kykenee. Kunnes radiopuhelimesta kuuluu jonkun angstaus kun ois kivempaa olla soffalla vetämäs mässyä ja kattomas salkkareita. Niin, toiset on toisia. Mutta yhtään en kitise, päinvastoin, vaikka viitisen tuntia parhaimmillaan joutuu muutamina iltoina vuodessa yskiskellä yksikseen.

Joo, ne on ihan parhaita hetkiä, kun olet jo pari tuntia istunut passissa ja mieli on siinä vaiheessa 'höyhenen kevyt'' ja tiedät, että vielä menee ainakin tunti... =)

[tohtorismies]

en kestä katsoa sitä nylkemistä

Jos syöt lihaa, kestät. Ja pitää kestää muidenkin, jos liha maistuu.

Just ja joo ja juuri näin! Me ihmiset alamme olla tavallaan liian kaukana omasta ravinnosta. En minäkään nauti mistään nylkemisestä tai muusta sellaisesta mutta kun se nyt vaan kuuluu lihan syömiseen. Ei siitä tartte tykätä mutta puret vaan keiju hammasta, sitten se lihan käsittely muuttuu itsestään selvyydeksi. En itse ole koskaan ajatellut metsästystä minkään sortin treeninä mutta tuo karin esittämä pointti "lihan käsittelystä" on vallan järkeenkäypä. Jos siqnores aittomäki malttaa avata sanaista arkkuaan niin mihin tämä tuntemasi teurastaja yleensä löi? Kalloon? Ja millä?

[MtJ]

Tekisiköhän osansa tuosta nylkemisen kauheudesta se, että osa ihmisistä (Keiju mukaanlukien ) ovat aina liittäneet veren näkemisen johonkin pahaan ja hirvittävään -> jotakin pahaa on sattunut, kun näkyy verta, lihaa ja suolia.

Itse olen ainakin tuota pohtinut, että moni ihminen liittää veren näkemisen välittömästi vaaraan (ja ehkä myös pelkoon). Lisäksi kotona suhtautuminen kuolemaan (ja kuolleisiin eläimiin) on voinut olla, miten sen sanoisi, ehkäpä piilotteleva tai kauhisteleva? Kuolemisesta ja kuolleista elukoista on tullut etäinen ja pelottava asia. Ei osata tietenkään heti ajatella, että tilanne onkin itse asiassa aivan luonnollinen; saatu riista hyödynnetään mahdollisimman tarkoin. Olisiko niin, että yhteiskunta tekee tappamisesta ja kuolemasta yhä suuremman tabun. Aivan kuin seksi oli joskus tabu, niin kuolema on nykyään. Jopa ihmisten kuolema piilotetaan laitoksiin, ennen kuoltiin kotiin ja ruumis pidettiin kotona kirkkomaahan viemiseen asti.

Loppujen lopuksi, armelias se metsästäjän luoti on verrattuna mihin tahansa muuhun kuolemaan luonnossa. Luonnossa kun ei kuolla vanhuuteen vaan petojen tappamana, tauteihin, nälkään ja kylmään.

[Mika]

Susikannan voimakkaan pienentymisen takana arvioidaan olevan laittoman pyynnin lisääntyminen. Maa- ja metsätalousministeriö päättikin tällä viikolla pienentää poronhoitoalueen ulkopuolista susikiintiötä metsästyskaudella 2009-2010. Ministeriö neuvottelee ensi viikolla Euroopan komission kanssa laittoman pyynnin lisääntymisestä. Lähiaikoina tuleva asetus korottaa huomattavasti korvaussummaa riistaeläimen laittomasta tappamisesta.

[MtJ]

Susien salakaadot ne vaan lisääntyvät vuosi vuodelta. Mitä kireämmälle piuhat vedetään, sen enemmän niitä kaadetaan. Tämä on odotettu lopputulos; kireinkään laki ei auta. Susiasiassa ei toimi yhtään paremmin kieltolaki kuin missään muussakaan asiassa; kansa ottaa oikeuden omiin käsiinsä.

Lakeja pitäisi kehittää suuntaan, jossa kansalaiset tuntisivat saavansa oikeudenmukaista kohtelua; pelkkä rangaistusten koventaminen ja lisääntynyt valvonta ei tämmöisessä tee tilannetta kuin pahemmaksi.

Järkevä laki tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että kuka tahansa saisi tappaa suurpedon karjan kimpusta heti tavattaessa. Samoin pedon saisi tappaa, jos se on alle 150 metrin päässä talosta (joka on metsästyslaissa jo määritelty metsästyksen rajaksi).

[Keiju]

Tekisiköhän osansa tuosta nylkemisen kauheudesta se, että osa ihmisistä (Keiju mukaanlukien ) ovat aina liittäneet veren näkemisen johonkin pahaan ja hirvittävään -> jotakin pahaa on sattunut, kun näkyy verta, lihaa ja suolia.

Itse olen ainakin tuota pohtinut, että moni ihminen liittää veren näkemisen välittömästi vaaraan (ja ehkä myös pelkoon). Lisäksi kotona suhtautuminen kuolemaan (ja kuolleisiin eläimiin) on voinut olla, miten sen sanoisi, ehkäpä piilotteleva tai kauhisteleva? Kuolemisesta ja kuolleista elukoista on tullut etäinen ja pelottava asia. Ei osata tietenkään heti ajatella, että tilanne onkin itse asiassa aivan luonnollinen; saatu riista hyödynnetään mahdollisimman tarkoin. Olisiko niin, että yhteiskunta tekee tappamisesta ja kuolemasta yhä suuremman tabun. Aivan kuin seksi oli joskus tabu, niin kuolema on nykyään. Jopa ihmisten kuolema piilotetaan laitoksiin, ennen kuoltiin kotiin ja ruumis pidettiin kotona kirkkomaahan viemiseen asti.

Loppujen lopuksi, armelias se metsästäjän luoti on verrattuna mihin tahansa muuhun kuolemaan luonnossa. Luonnossa kun ei kuolla vanhuuteen vaan petojen tappamana, tauteihin, nälkään ja kylmään.

Hyviä pohdintoja. En tiedä, miksi suolet ja veri tekee pahaa, mutta kaikkein eniten pahaa tekee nähdä kuolleen eläimen pää ja silmät. Jos pää olisi poissa, niin ehkä paremmin kestäisin. Silmistä näkee eläimen sieluun.
Muistan, kun jossain oli kalakeittoa tarjolla, jossa kalat olivat sopassa päineen silmineen, niin en voinut syödä...Ne mulkoilevat katseet lauteselta olivat mielessäni pitkään ja ovat vieläkin, huh ihan puistattaa.
Vaikka itsekin katson luodin olevan armelias keino kuolemaan, niin loppujen lopuksi onhan se kuitenkin epäreilua. Jos hirvet ampuisivat takaisin, niin se olisi jo enemmän reilumpaa.
Kuitenkin metsästämisessä mikään ei ole itsestäänselvää, joten siksi sen hyväksyn kuitenkin.

Alkuviikosta luin Hesarista, että metsästäjän ampuma luoti oli singonnut hirvestä satoja metrejä ja osunut 16 vuotiaaseen nuorukaiseen. Metsästäjä sai syytteen vammantuottamisesta. VAikka olisi miten tarkkana, niin kaikkea voi näköjään sattua.