Nyt lukuvuorossa...

[Malefactor]

Paljon on miehellä kyllä ansioluettelossa. Kuusumun Profeetan kautta mies on itselleni tuttu (ja tietenkin Rättö & Lehtisalo). Hienoja lyriikoita on kyllä laatinut levyille Täytynee pistää tuo Rätön kirja luettavien listalle. Huono homma vaan kun listalla alkaa olla jo satakunta kirjaa

[Mika]

Mä en Rättöön ikinä sen paremmin Porissa tutustunut, vaikka meillä on paljon yhteisiä tuttuja, mutta Lehtisalon olen tuntenut jo ala-asteelta lähtien.

Jos kehutte tuota kirjaa Krabolan kanssa, luen sen. Arvosteluja odotellessa

[Tohtori Krabola]

Mä en Rättöön ikinä sen paremmin Porissa tutustunut, vaikka meillä on paljon yhteisiä tuttuja, mutta Lehtisalon olen tuntenut jo ala-asteelta lähtien.

Jos kehutte tuota kirjaa Krabolan kanssa, luen sen. Arvosteluja odotellessa

En sano vielä mitään, kun on kirja kesken.

Ehkä joillekin pienenä varoituksen sanana, kyseessä on nuortenkirja.

[Poista käyttäjä 3276]

Nietzsche löytyi taas uudestaan. On se, sanaa.

[Poista käyttäjä 5603]

Tolkienin Taru Sormusten Herrasta ompi nyt työn alla. Vähän hitaanpuoleista on kyllä mun eteneminen. Aloitin sen lukemisen jo kesällä ja vasta tänään pääsin aloittamaan Kaksi Tornia -osuuden. Onhan se ihan viihdyttävä ollut ja näin, mutta en kyllä ihan ymmärrä sitä kaikkea hypeä mitä se on saanut osakseen. Ehkä mulle sitten on vaan kehuttu sitä liikaa, kun se tuntuu oikeastaan hieman tylsältä. Kaikki lorut ja laulutkin olen tunnollisesti lukenut, vaikka mieluummin vain jatkaisi eteenpäin. Mutta koska ei oikein muitakaan varteenotettavia fantasiakirjoja ole toistaiseksi tullut vastaan ja olen periaatteen mi--- nainen, niin aion kyllä prkl lukea sen vielä loppuun. Ihan vaikka vaan yleissivistyksenkin takia.

Ennen LotRin aloittamista luin Idhunin Kronikoiden ekan osan. Alku vaikutti lupaavalta, mutta parin ekan luvun jälkeen lukeminen oli mun osalta lähinnä silmienpyörittelyä. Mutta pakko oli lukea loppuun kun oli kerran aloittanutkin. Jännä tarina muuttui juonipaljastusten myötä mielestäni todella siirappiseksi ja kliseiseksi. Arvasin kaikki tapahtumat yhtä lukuun ottamatta reilusti etukäteen (ja mähän siis yleensä olen todella huono arvaaja.) Yksi eniten häiritsevistä asioista olivat hahmojen nimet, jotka olivat jotenkin liian taviksia tuollaiseen miekkoja ja magiaa -tarinaan. Kamoon, joku Jack, Victoria, Alexander, Christian... Noistakin Alexanderilla ja Christianilla (*shiver*) oli alunperin varsin hienot nimet: Alsan ja Kirtash, mutta he sitten muuttivat ne kun halusivat sopeutua paremmin ihmisten maailmaan. Aaargh! Mutta joo, aikamoinen pettymys. Seuraavia osia en jaksa lukea. Luulen jo arvaavani miten koko tarina loppuu.

[Kalle Koskinen]

Luepa Salvatoren Demonisota-trilogiaa... Itkuhan siinä meinasi päästä. Harvoin jätän kirjoja kesken, mutta pakko oli näin tehdä tuon kakkososan kohdalla. Kunnon köyhän miehen versiota Sormusten Herrasta jossa on kerrottu heräävän demonin, yksinäisen tulivuoren ja pienen huomaamattoman sekalaisen joukon pyrkimyksiä estää tämän demonin valtaan pääsy. Ja keijujen kouluttaman miekkamiehen alastoman aamutanssin liian yksityiskohtainen kuvaus alkaa ottaa päähän. Ja sama pätee missä tahansa taistelun kuvauksessakin, kertoo perkele mihin suuntaan pikkuvarpaatkin sojottaa.

Eli sarjan kakkososa jäi kesken kohtaan kun joku pappihahmo tuli kuvioihin mukaan ja hahmon nimi oli suunnilleen Frank Marlborough. Osasin vain kuvitella että kuinka Salvatore on saanut maksun etukäteen ja kuumeisesti hahmoille nimeä miettiessään alkanut vetämään röökiä. "Marlborough.... Marlborough.... Marlboroughin Frankkihän se siinä! Yeah! Päivän työ on nyt tehty!" Kirjan olisin heittänyt uuniin jonka äärellä sitä luin, mutta kyseinen kappale kuului Kuopion Kaupunginkirjastolle.

En tiedä miten sarja pääättyi, mutta ei ole häirinnyt pätkääkään.

Pitääpä aloittaa pikapuoliin taas Lovecraftin tuotannon lukemista. Iä!

[tohtorismies]

Ray Hunt Think Harmony With Horses: An In-Depth Study of Horse/Man Relationship

Kannatta lukea vaikkei hevoset kiinnostaisi tårta på tårta vertaa. Saattaa tarttua ajatus tai kaksi.

[PDC]

Justiin lopettelemassa Worl War Z:tä (http://www.adlibris.com/fi/product.aspx ... 346617&r=1" onclick="window.open(this.href);return false;)

Eli kertomus zombie maailmansodasta, naturally. Seuraavaksi työn alle J.L. Bournen Day by Day Armageddon. Quottaan amazonisa käyttäjä Baron Vol Coolia jonka kuvaus sai ostamaan kirjan

Let me get this off my chest: I'm a zombie "purist." I'd been looking for a good zombie novel that stayed faithful to George A. Romero's Dead Trilogy (Night of the Living Dead, Dawn of the Dead, Day of the Dead) for decades and decided they probably didn't exist (outside of the novelizations of NotLD and DotD).

[...]

Just when I'd given up hope of ever finding such a novel, I stumbled across Day By Day Armageddon by J.L. Bourne. Finally, an author who delivered just plain old-fashioned Romero zombies! I will note that there are some fast zombies later in the book but these are well-explained and used sparingly. Far from being distracting, these fast zombies actually add to the horror. Kudos to the author for satisfying fans of both fast and traditional zombies--not an easy thing to do!

" onclick="window.open(this.href);return false;

8-)

[kollegiassessori]

Nietzsche löytyi taas uudestaan. On se, sanaa.

Jos Nietzsche innoittaa, kannattaa lukea Ben McIntyren Herrakansa viidakossa. Opus on käytännössä Nietzschen elämänkerta ja samalla selvitystä hänen suhteestaan natsismiin, esillä on myös Nietzschen siskon Elisabethin surhupaisa yritys perustaa Etelä-Amerikkaan arjalainen paratiisi. Kyllä maailma on hullu paikka. Mahtava kirja.

Mä en ole oikein Nietzschestä saanut kiinni. Zarathustran kerronta on pienelle pääkylleni kammottavan paksua, eikä äijä selvästikään tuntenut käsitettä "vaatimattomuus:" moinen mahtaileva kikkeli pystyssä vooksiminen on aina ollut etovaa. Ihmisiä kun me vaan ollaan, eikä kyseisen faktan tiedostamattomuus ole ikinä johtanut hyvään. Ehä jokin kaunis päivä rohkaisen mieleni ja yritän uudestaan tähystää viiksimiesten maailmaan. Voin sitten kertoa kaikille kuinka VÄÄRÄSSÄ he ovat.

Nyt mun huomiotani vievät tiiliskivet Robert Hughesin Fatal Shore ja Simon Sebag Montefioren Punaisen Tsaarin Hovissa. Ensimmäinen on Australian syntytarina alkaen vuodesta 1788 kun punatakit dumppaavat rosvonsa vieraalle maalle ja jälkimmäinen on selvitystä Stalinin elämäst äijän hallituskauden aikana. Hilpeää lukemista. Jälleen kerran.

[bodyguard]

Dennis Martinin Working with Warriors, kertoo old school Karateäijistä Briteissä (mm. Terry O'Neillistä).

[Poista käyttäjä 3276]

Mä en ole oikein Nietzschestä saanut kiinni. Zarathustran kerronta on pienelle pääkylleni kammottavan paksua, eikä äijä selvästikään tuntenut käsitettä "vaatimattomuus:" moinen mahtaileva kikkeli pystyssä vooksiminen on aina ollut etovaa. Ihmisiä kun me vaan ollaan, eikä kyseisen faktan tiedostamattomuus ole ikinä johtanut hyvään. Ehä jokin kaunis päivä rohkaisen mieleni ja yritän uudestaan tähystää viiksimiesten maailmaan. Voin sitten kertoa kaikille kuinka VÄÄRÄSSÄ he ovat.

Njuu, kiitos vinkistä, saa nähä jos joskus katsastan.

Nietzsche avaa juttujaan Ecce Homossa. Ootko sitä tiiraillu? Ja onhan se helvetin raskasta ja vaikeaa, välillä paatosta. Mutta se on se avain; jos ei Nietzscheä lukiessaan ole nauranu ja nauranu kunnolla, ei oo tajunnu ollenkaa.

[Kalle Koskinen]

Nietzschen ja muiden filosofien kirjoja olisi ihan mielenkiintoista lukea, mutta olen päättänyt jo aikaa sitten olla tekemättä näin. Kaverillani meni asiat juurikin Nietzschen kohdalla niin että hän alkoi omaksua Nietzschen ajatuksia ominaan. Tokihan jos tuntee että omat ajatukset menevät samaan linjaan sellaisen kanssa joka on jo jalostanut ne ajatuksensa paljon pidemmälle, niin se on hyväksyttävää. Mutta kun aletaan puhua toisen lauseita täysin ominaan, niin se häiritsee minua.

Siksi päätinkin, että muodostan omat ajatukseni havannoimalla, muiden kanssa juttelemalla ja ajattelemalla. Luonnollisesti vaikutteita imetään tällöin kaikkialta, mutta toivottavasti tietyissä ajatuksissani olisi mahdollisimman paljon itseäni. Tietenkään en ole lähellekään niin korkealla tasolla kuin huippufilosofit, mutta enpähän ole myöskään kalpea kopio heistä.

Nyt on lukuvuorossa Ned Beaumontin kirja Kill-As-Catch-Can, joka on catchin katusovellutuksia. Vaikken catchia osaakaan muuta kuin sen verran, että olen twofingersiä päässyt kokeilemaan muutamia kertoja, niin kirja on antanut minulle silti hyviä vinkkejä. Tulipa erittäin hyvin mieleen semmoinen seikka, että pitää palata ihan puhtaasti perusasioihin ja lähteä sieltä työstämään omaa tekemistä uudestaan. Viikon päästä saankin kaverin kenen kanssa pääsen testailemaan muutamia juttuja. Kivakiva.

[Anapiros]

Thomas Rathsack : Jääkäri,
Tanskalaissotilaana Afganistanissa ja Irakssa.
(2010).

Asiallinen kirja (ollaan sivulla 146, 308 sivua) kertoo kirjoittajan pyrkimisestä ja kouluttautumisesta Tanskan Jaegerkorpset´in jäseneksi, pettymyksestä rauhanajan toimintaan, pestautumisesta siviilijärjestön palkkalistoilla miinanraivaajaksi maailman kriisipesäkkeisiin, sekä 11.09.2001 tapahtuneiden terrori-iskujen jälkeisestä uudelleen liittymisestä Tanskan eliittijoukkoihin, sekä sen jälkeisestä palveluksesta Afganistanissa ja Irakissa.
Hieman yllättäen luin kustantajan (Gummerus) tiedotteesta, että Tanskan puolustusministeriö olisi yrittänyt estää kirjan julkaisun. Eipä ainakaan vielä ole silmiini osunut mitään erityisiä julmuuksia tai esim. Mike Coburnin kirjan Soldier Five tapaista keissiä.
Tuossa Soldier Five kirjassahan Bravo-Kaksi-Nolla partiossa Irakin sodassa mukana ollut Coburn kertoo todellisen syyn siihen, mksi partio jätettiin noutamatta aavikolta helikopterilla, ja Englannin puolustusministeriöhän sai kirjan julkaisemista estettyä viitisen vuotta.

[MarkkuT]

Jos tuntuu siltä, että olisi ollut parempi syntyä vaikkapa 1500-luvulle eränkäyntioikeuksista nauttimaan tai eräily, kansallisromantiikka sekä wanhan Suomen meininki muuten vain kiinnostavat, niin kannattaa etsiä käsiinsä tämä:

Isien työ: Veden ja maan viljaa, arkityön kauneutta. 3. uudistettu painos. Valokuvannut Eino Mäkinen. Helsinki: Otava, 1976 (13. painos 2005). ISBN 951-1-02499-X

[MillaR]

URBAANIA FANTASIAA

Nyt tarvis ehdotuksia. Justiin lopussa ja toinen luku kerta menossa Gaimanin American Gods kirjassa ja tuntuu palava tunne, että tarvii lisää yhtä mahtavaa tavaraa. Eli jotain urbaania fantasiaa; siis kirjoja jotka sijoittuvat urbaaneihin ympäristöihin.

Suosittelen Hal Duncanin Vellumia. Se on vähän niinkuin American Gods ainakin lähtökohdiltaan, on jumalten taistelua ja sensellaista, mutta noin kymmenenteen potenssiin kohotettuna ja höystettynä reippaalla annoksella tajunnanlaajentimia...En tosin tiedä onko kysymys enää ajankohtainen, mutta voihan tästä olla hyötyä jollekin muulle, joka etsii samantapaista luettavaa.