Etsitkö kamppailuharrastusta? Aloita suoraan tästä uusi aihe valmiiden kysymysten kanssa ja odota, kun konkarit vastaavat sinulle. :boxing2:

Arvostelu - Sakari Luoma. Poket Miehiä ovella 1955-2008

Keskustelua suojelu- ja turvallisuusammateista

Valvoja: Valvoja

Kuvake
JanneM
etupotkija
Viestit: 20302
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: JKL

Arvostelu - Sakari Luoma. Poket Miehiä ovella 1955-2008

Viesti JanneM »

Sain kyseisen teoksen käteeni eilen (tiistaina) työillan alussa. Kiitoksia hipille kuljetuksesta ja Sakarille omistuskirjoituksesta. Lukaisin kirjan siis kahden työillan aikana kun sattui vähän hiljaisemmat päivät. Tosin eilen jäin kotona vielä puoli kuuteen asti lukemaan tarinoita ennen kuin tajusin mennä nukkumaan.

Alkuasetelma kirjassa oli hirveän mielenkiintoinen. portsareita joista suurin osa oli tuttuja jotain kautta. Kuka potku.netisä, kuka paikallisista jutuista. On kamppailun legendoja. Tuttuja FIghterin sivuilta ja treenisaleilta. Myös aihepiiri on minulle tuttu sillä olen työskennellyt oviapinana viimeiset 5,5 vuotta.

Kirja kuitenkin osasi yllättään hyvyydellään ja mielenkiintoisilla tarinoillaan sillä se ei ollut vain kirja portsareista. Se on kirja ihmisistä. Niiden työstä, elämästä, harrastuksista ja ajatuksista. Yhteinen nimittäjä näillä ihmisillä vain sattui olemaan ovi hommat.

Yksi asia mikä pisti silmään oli haastateltujen ihmisten armoton rehellisyys. Kerrottiin omista kotioloistaan, peloistaan, dopingin käytöstä luisumisesta lain harmaalle puolell jne. SIlti jokaisesta tekstistä paistoi se halu tehdä parempi maailma muille. Ei näistä ihmisistä kukaan ole lähtenyt portsarin hommiin hakkaakseen ihmisiä. Vaikka siihenkin varmasti on ollut eväät ja mahdollisuudet. Osa sitä jopa vahvasti tehneenäkin. Tosin sekin myönnettiin rehellisesti, kainostelematta ja ylpeilemättä. K aiken kaikkiaan hienoja ihmisiä kenellä oli jokaisella omanlaisensa tarina kerrottavana.

Ensimäinen kappale joka kertoi Ykä leinon tarinan pitäisi olla mielestäni oppimateriaalina kaikilla JV kursseilla tästä eteen päin. Se kertoo todella hienosti miten asiakkaiden kanssa tulee toimia ja mikä se asenne on mikä portsarilla tulee olla. Tai sitten meillä Ykän kanssa jostain syystä on vaan sama ajatusmaailma tässä suhteessa.
AIton kappale jäi vähän pliisuksi. TOsin se johtunee siitä, että ehkä suurin osa tarinoista oli tuttuja jo täältä potku.netin kautta. Tosin suurta hykertelyä aiheutti mielikuva kahdesta silmät pyöreänä olevasta toimittajasta kuuntelematta kolme tuntia tukoamatonta tarinaa ala Aittomäki. :)
Parhaita lukuja kirjassa oli ehdottomasti Buugi Mustoses tarinat. Sen luvun lukeminen oli yhtä tirskumista alusta loppuun kun repeilin jutuille ja sille mielikuvalle, kun hitusen hippipakua isompi mies pistää itseään, kollegojaan, bodareita ja muita punttipaavoja halvalla.
Erityisen hienoa oli myös, että joakisen haastateltavan pätkä oli kirjoitettu melko pitkälle hänen omalla murteellaan. Se sopi tälläiselle murrehaikailijalle kuin nenä päähän. Teki kirjasta jollain tapaa lämpimämmän ja maanläheisemmän.

Kaiken puolin hyvä kirja jota voin suositella kaikille ketkä ovat kiinnostuneita ihmisistä ja niiden tarinoista. :D
Kirja on ilmeisesti saanut jonkin verran huomiota osakseen sillä moni asiakas oli kirjaan jo törmännyt. Kuka kaveriltaan kuullut ja kuka kirjamessuilla (jossa kirja ilmeisesti julkaistiinkin). Taisipa ainakin yhdellä kaverilla ko. kirja jo ollakkin kotona.
-Janne Maunonen-
**No jasinui salmul saralra**
JKL Fight Club
Defendo JKL
American Defendo Academy
Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit: 94338
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: HIIT, girya
Sivulajit: pilates, yinjooga
Takalajit: Tanglang

Viesti Mika »

Kiitos Janne! Ilmeisen mielenkiintoisesta kirjasta mielenkiintoinen arvostelu. 8)
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

Слава Україні! 🇺🇦

Potki etuja!
Kuvake
bodyguard
päähänpotkija
Viestit: 22944
Lauteille: Syyskuu 2005
Paikkakunta: Helsinki

Viesti bodyguard »

Kirjassa on yksi varsin huono puoli. Sitä nimittäin ei kannata ottaa käteen jos on jotain menoa kohtapuolin, sitä on niin pirun vaikea laskea käsistään.

‎-I thought you were cool.
-I am. And you know what makes me cool? The fact that your opinion means less than squat to me.

Blogi
Kuvake
JanneM
etupotkija
Viestit: 20302
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: JKL

Viesti JanneM »

bodyguard kirjoitti: Kirjassa on yksi varsin huono puoli. Sitä nimittäin ei kannata ottaa käteen jos on jotain menoa kohtapuolin, sitä on niin pirun vaikea laskea käsistään.
Tämä on varsin totta. :)
On meinaan hitusen koukuttava.
Hauska oli myös lukea eroja ja yhtäläisyyksia esim. Helsingin, Kuopion ja pohjoisen välillä... Myös se miten työ on muuttunut vuosien varrella ja kuitenkin pysynyt perus idealtaan täysin samanlaisena...
-Janne Maunonen-
**No jasinui salmul saralra**
JKL Fight Club
Defendo JKL
American Defendo Academy
jussip
kylkeenpotkija
Viestit: 2447
Lauteille: Syyskuu 2006
Paikkakunta: Suomi

Viesti jussip »

Itse sain tuon kirjan eilen ja olen nyt lukenut pari sataa sivua. Pitää lukea tänään loppuun.. Tähän mennessä lukemani perusteella vaikutelmani ovat hyvinkin saman kuin Jannen ensimmäisessä viestissä.
Nade
kylkeenpotkija
Viestit: 1083
Lauteille: Heinäkuu 2005

Viesti Nade »

Joo, Hieno kirja!
Kuvake
tiikerinsilmä
reiteenpotkija
Viestit: 373
Lauteille: Marraskuu 2005
Paikkakunta: raisio

Viesti tiikerinsilmä »

Ihan hemmetin hyvä kirja. pipari pitää ostaa muutama kappalle lisää ja ens kerralla ku joku hemmettin humanisti tulee kännykän kaa kuvaamaan ja huutelemaan portsari väkivaltaa ni isken kirjan käteen ja sanon lue toi.
"I should have went to sleep, but I tapped like a bitch" - Ed Herman
Kuvake
Jussi Häkkinen
päähänpotkija
Viestit: 19134
Lauteille: Helmikuu 2005

Viesti Jussi Häkkinen »

tiikerinsilmä kirjoitti: Ihan hemmetin hyvä kirja. pipari pitää ostaa muutama kappalle lisää ja ens kerralla ku joku hemmettin humanisti tulee kännykän kaa kuvaamaan ja huutelemaan portsari väkivaltaa ni isken kirjan käteen ja sanon lue toi.
Entä silloin kun kuvaajana on teekkari tahi luonnontieteellisten aineiden opiskelija?
Jussi Häkkinen

"Karate ei ole tapa kamppailla. Karate on tapa opettaa kamppailua. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa ja erittäin tärkeä asia ymmärrettäväksi."
Kuvake
Kyynikko
kylkeenpotkija
Viestit: 3467
Lauteille: Marraskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki
Takalajit: MMA, shootfighting, eurooppalainen jujutsu, Latosa escrima, Pekiti tirsia kali, judo, voimankäyttö.

Viesti Kyynikko »

Jussi Häkkinen kirjoitti:
tiikerinsilmä kirjoitti:Ihan hemmetin hyvä kirja. pipari pitää ostaa muutama kappalle lisää ja ens kerralla ku joku hemmettin humanisti tulee kännykän kaa kuvaamaan ja huutelemaan portsari väkivaltaa ni isken kirjan käteen ja sanon lue toi.
Entä silloin kun kuvaajana on teekkari tahi luonnontieteellisten aineiden opiskelija?
Ei ne lue kirjoja. Lopputyötkin kopioidaan netistä.
"Ei pidä syyttää peiliä jos nenä on vino." - Nikolai Gogol

Mukamas viisas. Mukamas keppimiäs.
Kuvake
Jussi Häkkinen
päähänpotkija
Viestit: 19134
Lauteille: Helmikuu 2005

Viesti Jussi Häkkinen »

Kyynikko kirjoitti:
Jussi Häkkinen kirjoitti:
tiikerinsilmä kirjoitti:Ihan hemmetin hyvä kirja. pipari pitää ostaa muutama kappalle lisää ja ens kerralla ku joku hemmettin humanisti tulee kännykän kaa kuvaamaan ja huutelemaan portsari väkivaltaa ni isken kirjan käteen ja sanon lue toi.
Entä silloin kun kuvaajana on teekkari tahi luonnontieteellisten aineiden opiskelija?
Ei ne lue kirjoja. Lopputyötkin kopioidaan netistä.
Ai juu. Eli kirjan pitäisi olla isotekstinen, ehkä tavuviivoin? Vai pitäisikö tilanteessa vain tempaista pampulla suoraan kun "joku pelletupsulakkinen haalarihemmo osoitteli uhkaavasti härvelillä"?

Äänikirja aiheesta olisi hieno juttu. :D
Jussi Häkkinen

"Karate ei ole tapa kamppailla. Karate on tapa opettaa kamppailua. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa ja erittäin tärkeä asia ymmärrettäväksi."
Kuvake
tiikerinsilmä
reiteenpotkija
Viestit: 373
Lauteille: Marraskuu 2005
Paikkakunta: raisio

Viesti tiikerinsilmä »

Jussi Häkkinen kirjoitti: Entä silloin kun kuvaajana on teekkari tahi luonnontieteellisten aineiden opiskelija?
Ei siin sit mitään. Ehkä meen kysyy et jos ton pistää m-irkkiin ni tuleeko musta julkkis.
"I should have went to sleep, but I tapped like a bitch" - Ed Herman
Kuvake
Lasileuka
munillepotkija
Viestit: 864
Lauteille: Huhtikuu 2008
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Lasileuka »

Pitemmän aikaa (tämäkin) kirja ollut ostoslistalla ja tänään vihdoinkin muistin poimia mukaan Akateemisesta. Parit tarinat vasta ehtinyt lukea ja alkaa jo nyt hirvittää että hemmetti tätä pitää säästellä ettei tule luettua yhdessä illassa loppuun.
Viihdyttävää sosioantropologiaa ja tarkkaa psykologista analyysia.
J. Suojanen
kylkeenpotkija
Viestit: 1454
Lauteille: Kesäkuu 2006

Viesti J. Suojanen »

Hitto kuulostaa liian mielenkiintoiselta, että missaisin tätä teosta. Kiitokset hyvästä arvostelusta! :D
Kuvake
Kalle Koskinen
kylkeenpotkija
Viestit: 4217
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Iisalmi

Viesti Kalle Koskinen »

Menin tänään Suomalaiseen Kirjakauppaan ostaakseni kirjan ja sainkin hyllyssä olevan viimeisen kopion. Nyt on jäänyt netissä roikkuminen tältä iltaa vähille ja syytän siitä tätä mainiota kirjaa. Onpa pari kertaa saanut hekotellakin, heh heh.

Haluaisinkin esittää kiitokseni Sakarille ja muille kirjaan osallistuneille henkilöille. Hyvää työtä olette tehneet.
Fanatich
sääreenpotkija
Viestit: 68
Lauteille: Syyskuu 2007

Re: Arvostelu - Sakari Luoma. Poket Miehiä ovella 1955-2008

Viesti Fanatich »

Itse sain kyseisen teoksen lauantaina ja eilen sitä sitten lukasin noin 250 sivua kun en malttanut lopettaa ja nyt koulussa nollat taulussa väsyneenä..:D Varmaan ensimmäinen kirja jota oli oikeasti mukava lukea.
"Laakson v****maisimman mörön ei tarttee pelätä ketään"

Seuraajat

Herra K
Sakari Luoma
Sitav Abdullah