Kamppailulajit koululiikunnassa

[dubi]

Myös arvostelu on mielenkiintoinen konsepti, olipa arvosana 1 - 5 tai 4 - 10. En oo ainakaan ennen kuullut nakkikioskilla huudeltavan "Prkle! Mulla on kymppi karatessa!"

Sikäli kun muistan, niin ainakin lukion jotkut epämääräisemmät kurssit arvosteltiin asteikoilla "hyväksytty / hylätty", eli tuo tuskin lienee ongelma.

Mutta siis kantaakseni korteni kekoon itse keskusteluun, mä näkisin että itsepuolustuslajien esitteleminen yläasteella ei olisi varmasti huono idea, ja mikäli opetettavat tekniikat on tarpeeksi tarkkaan valittu, en näe että tästä aiheutuisi mainittavaa riskiäkään. En kuitenkaan välttämättä pitäisi ehdottoman hyvänä ideana vetää kokonaista kurssia. Koululiikunta saisi mielellään tutustuttaa kersoja erilaisiin liikunnan muotoihin, ja toivottavasti yksi jos toinenkin löytäisi sitä kautta itselleen uusia harrastuksia.

Meillä ei ollut varsinaisesti itsepuolustusta lainkaan, mutta yläasteella ja lukiossa (jotka siis kävin samassa rakennuksessa, saman liikunnanopettajan opastuksella) oli melkein aina normaalin sählyn ohella mahdollisuus lähteä salille jossa sai halutessaa nyrkkeillä. Opastus oli aika minimaalista, lähinnä perusturvallisuuteen tähtäävää, mutta kehäänkin sai mennä (yläasteella lupalapun kanssa, ellen väärin muista).

[mronkain]

Meillä ei koulussa (ala-aste, yläaste ja lukio) ollut puhettakaan mistään itsepuolustuksesta tai kamppailusta. Tosin yläasteen ja lukion opettajamme oli erittäin kannustava ja pätevä kaveri ja olisi varmasti voinut jotain sellaista järjestääkin jos kysyntää olisi ollut. Itse harrastin yläasteella karate ja yläasteell & lukiossa escrimaa, muttei tullut edes mieleen että niitä olisi voinut koulussakin treenata. Sinänsä kannatettava idea mielestäni.

Opiskellessa (ATK-instituutti) ensimmäisenä vuonna oli liikuntaa, ensimmäinen lukukausi aika perinteistä touhua, pelejä ja sellaista, mutta toinen lukukausi hyvin vapaata, käytiin tutustumassa eri juttuihin, mm. laitesukellus, golf, ammunta ja tai chi.

Kun nykynuorten liikunnallisuus on mitä on, pidän sinänsä tärkeänä että liikuntaa on, mutta miksei se voisi olla muutakin kuin sitä iänikuista pesäpalloa ja sählyä, kunhan liikuntaa saa ja hiki tulee. Noissa koulun ulkopuolisissa aktiviteeteissa on se huono puoli, että aikaa siirtymisiin menee kohtuuttomasti. Eli joskus ekskursiotyyppisenä kyllä, mutta ei jatkuvasti.

Arvostelu mielestäni muutenkin on hankalaa ja rajoittavaa, mutta ehkä sitten jos joku numero pitää antaa, niin se perustuisi opettajan yleiseen arvioon harrastuneisuudesta, oppimis- ja kehityskyvystä ja "hyvään henkeen" enemmän kuin mitattaviin suorituksiin. Tässä yhteiskunnassa mitataan asioita aivan liikaa muutenkin.

- Marko

[teejii]

Tulee vaan kyllä mieleen noissa sitten ne koulukiusatut. Itse (vaikka en kiusattu ollutkaan) pääsin harrastuksissani "karkuun" kaikkia oman kouluni oppilaita, harvemmin niitä näkyi samoissa harrastuspaikoissa (paitsi konservatoriolla oli luokaltani yksi). Eli ainakin olisi tsäänssit saada sitä uutta aluetta sosiaalisten kontaktien luomiseen, jos se koulussa on tyrmätty (kuten joiltain on, kiusattu ei useinkaan saa sosiaalisen paineen takia kavereita, vaikka kiusatussa ei olisikaan mitään vikaa).

Todella hyvä pointti. Itse sain ala- ja yläasteen aikana kärsiä kaikenlaista vaikka en ihan pahimmin vainottuihin kuulunutkaan. Ei olisi tullut mieleenkään, että olisin vapaaehtoisesti lähtenyt "koulukavereideni" kanssa harrastamaan yhtään mitään vaikka kysymyksessä olisi ollut kuinka kiinnostava laji tahansa. Vapaa-ajalla omien harrastusten parissa sai sentään olla rauhassa/oikeiden ystävien seurassa.

[yasar]

Ennenkuin minut leimataan "Amerikan mallin" kiihkeaksi kannattajaksi, niin muutama kommentti viela. Mielestani on hyva, etta koulu tarjoaa vaihtoehtoja liikunnassa, ja oppilaat paasevat edes kokeilemaan erilaisia lajeja. Meilla se onnistuu, ja olen siihen erittain tyytyvainen.

Omista mukuloista talla hetkella poika koulussa harrastaa KANSANTANSSEJA (hyva juttu!), ja tytar koripalloa. Molemmilla sosiaalinen kanssakayminen *muiden kanssa* koulun ulkopuolella on myös taattu; tytar ui/ kay kuvistunneilla, poika kay taekwondossa ja jalkapallossa...

Ikavaa, jos koulukiusaamisen vuoksi "kivojen juttujen" tekeminen koulussa estyy Koulukiusaaminen on aika vieras juttu taalla pain.

Niin ja mahdollisia kielioppivirheitani pahoittelen suuresti

[johannes]

En itse ainakaa haluais. Yleensäkki mua ärsyttää ku kaikki kamppailulajeja harrastavat tyypit pätee niin hirveesti koulussa harrastuksellaan. Mua pyydettiin vetämään joku,muttei kiinnostanut,eikä toisaalta ollut asiantuntemustakaan semmoseen. Opettajat on meidän seurasta vetänyt useitakin tunteja. Myös nftan keltaiset vyöt ovat opettaneet taekwon-doa lukiossamme

[Schaithar]

Lukiossa on kätevää (ainakin meillä) kun saa valita jokasen liikuntatunnin erikseen, ja meillä on aina välillä kaikkea potkunyrkkeilyä ja vastaavia. Ja oli kerran itsepuolustuskurssi, joka oli sitten semmosessa koulun tapahtumassa. Joskus ala-asteella oli varjonyrkkeilyä lasketaanko sitä?

[Turtti]

Yläasteella muistan että opettaja piti pari tuntia "itsepuolustus" nimikkeellä olevia tunteja, äijällä oli jonkinlainen vyö judossa (ja muutenkin tämmöinen vanhankannan liikunnanopettaja, ns. "äijä"). Ensimmäisellä tunnilla opeteltiin kaatumaan ja muuta vastaavaa, toisella tunnilla sitten opeteltiin perushorjutuksia ja heittoja. Kun opettaja pyysi vapaaehtoista heitettäväksi niin luokan "karatekid" suorastaan loikkasi pystyyn, asteli uhmakkaasti opettajan eteen ja vaikutti lähinnä siltä että tarkoitus oli nyt nöyryyttää vanhaa äijää ja näyttää että ei sitä niin vain heitellä, no lopputuloksen voi kukin arvata ...

[Mjölnir]

Tällaista oli meilläpäin tarjolla



Ja tällaista

[Lasse Candé]

Olen itse vetänyt karatetreenejä liikunnan tunnilla, liikunnan opettajana.

Tämä sopii opetussuunnitelmaan aivan mainiosti.

Sisältöjä on pitänyt miettiä sellaisiksi, että homma pelittää. Olen myös vienyt vierailulle kuntopotkunyrkkeilyn kaltaiseen ja ollut aikoinaan itse vierailemassa kun silloinen kollegani veti kuntonyrkkeilyä.

Aikoinani ajattelin, että pidetään ne karatet koulun ulkopuolella, mutta sitten viisastuin niin paljon että kysyin itseltäni "miksi, tarkalleen?" enkä oikein löytänyt sopivaa vastausta, samaan aikaan kun taas piti keksiä sisältöjä liikunnan opetukseen.

Mutta tosiaankin noista sisällöistä... Se tärkeä asia huomattavaksi on että koulu on pakko ja harrastustoiminta vapaaehtoista. Koulussa joutuu miettimään jokaisen jutun, mutta entäpä sitten oikeastaan? Niinhän se on kaikessa muussakin.

[waichinen]

Karaten opettaminen koulussa luulisi olevan ainakin lajin hengen mukaista, sillä meiltähän löytyy käsittääkseni aivan erityisesti koulujumppatarkoituksiin aikanaan suunniteltuja katoja (Pinan, Gekisai, ...)

[Andy]

En opeta itsepuolustusta mutta aihetta liipaten.

[Lasse Candé]

Pinan kehitettiin koulun yhteydessä tapahtuvaan harrastustoimintaan. Tuossa näkyy juuri nyt Karateuutisketjussa hieman kehittäjästään Itosusta.

Mutta siis karate ei ollut kouluaine, eikä siitä ole esim annettu arvosanoja.

Minä en tarkalleen tiedä Gekisai/Fukyugata -kuvioita, mutta ilmeisesti kyseessä on karaten promoamiskatat. Gekisai-nimeä käytetään Gojuryussa ja Fukyugataa Shorinryussa. Alkuperäisten muotojen kehittäjät ovat Nagamine ja Miyagi. Seibukanilaiset voinevat kertoa kuviosta enemmän.

Joka tapauksessa ajat ovat olleet eri. Itosun työ tällä saralla tapahtui yli sata vuotta sitten ja Miyagin/Nagaminen noin 80 v sitten.



Nykymallisen suomalaisen koulun opsiin ei ehkä ihan kuitenkaan sopisi tuollainen setti.
Sen sijaan esittelynomainen setti sopii kyllä. Kuntopotkunyrkkeily on toiminut hyvin ja kierrokset ovat nousseet korkealle. Karate taas siten kuin minä olen sitä vetänyt, on tarjonnut hyviä mahdollisuuksia keskittyä motorisiin miellyttäviin tehtäviin, joilla on yhteys vuorovaikutukseen ja kamppailullisuuteen.

Minä opetan jotakuinkin vastaavan sisällön kuin peruskurssin ensimmäisissä treeneissä eli liikkuminen otteluasennossa, suora lyönti, torjunta sisään päin (meillä uchiuke, monilla muilla sotouke) ja sitten vähän potkitaan ilman varsinaista opetusta. Otteluasennossa liikkuminen on hyvää vuorovaikutteista settiä ja suorassa lyönnissä saa motorisia haasteita ranteiden (kyynärvarsien ja nyrkkien) oikeaoppiseen kiertoon, kuten se karatessa tehdään.

Siinä missä kuntopotkunyrkkeilyn anti on että pääsee tekemään melko helposti hahmotettavaa potkunyrkkeilytekniikkaa ja saa kontaktia ja jumppaa, tällaisen karaten pointti on hyvinvointiliikunnassa, vuorovaikutuksessa ja motorisissa haasteissa. Ja se että lukuvuoteen mahtuu vaikka molemmat, on oikein hyvä asia, koska liikunnalliset kokemukset mitä näistä saa, monipuolistaa settiä ja tällä tavoin on nykyopsin ytimessä.

Ketjun aiheesta taas olen sitä mieltä, että yksi hyvä tapa on tulkita itsepuolustus koululiikunnassa itsepuolustuslajin kautta ja sitten siitä valitusta lajista valita sellaisia sisältöjä jotka sopivat liikuntaan. Jos jollain kivalla tavalla pystyy saamaan luonnollisia reaktioita esiin, ne opit voisivat olla laaja-alaisemmassa liikuntaoppimisessa melko uniikkeja ja antoisia. Ihan sellaista antia, missä modernit lajit voisivat loistaa koululiikunnan puitteissa tapahtuvassa lajiesittelyssä. Ja päälle sitten jotain geneeristä kamppailujumppaa.



Kappas, viesti Andylta väliin.

Minkälaisella setillä etenit? Kuntopotkista vai saitteko jopa jollakin tapaa ottelullisuuden mukaan?

[Totte]

Ylipotkija: Vaihdettu otsikko. Nyt passaa keskustella muistakin kamppailulajeista kuin itsepuolustuksellisista.

[Andy]

Käytännössä homma menee koululaisryhmillä seuraavasti:

Ensin otetaan lämpöä päälle yleisjumppaamisella noin 5 minuuttia. Sen jälkeen opetan otteluasennon ja siinä liikkumisen sekä etusuoran ja takasuoran ilmaan lyöden. Sitten otetaan hanskat ja aletaan "lyödä pistareita" näillä tekniikoilla. Nyrkkeilyhanskoja siis käytetään kuten pistehanskoja. Kun tämä alkaa sujua ja on tehty jo jonkin aikaa, teen tunnelmannostatuksen olkapäähipalla.

Tunnin loppupuolella opetan takajalan polvipotkun, jota harjoitellaan vatsaa vasten pidettyihin hanskoihin. Tuossa IG-postauksessa onkin pari kuvaa siitä. Jos ryhmä oppii hyvin ja tunti on vähän pidempi, opetan usein myös etujalan etupotkun, jota harjoitellaan samalla tavoin.

Lopuksi nämä vedetään yhteen niin että parin kanssa näytetään hanskoihin sekä lyöntejä että opetettuja potkuja. Ihan loppuun otan yleensä vielä toisen olkapäähippasetin ja ajan salliessa pari minuuttia jäähdyttelyä.

Minulla on vähän se periaate, etten opeta kuntopotkunyrkkeilyä vaan toiminta on sellaista, että se edistää kamppailukykyjä ainakin jollain tasolla.

[Kari Aittomäki]

Silloin kun minä esittelin koululaisille karatea, korostin tiukkaa salikuria. Tyyliin "tämä ei ole leikkimistä."
Sitte työnnettiin seinää eli kuviteltua autoa tai vedettiin köyttä. Joista päästiin asentoihin, zenkutusdachiin ja shikodachiin. Kropankäyttöön.
Josta päästiin askeleisiin, keskikohdan liikutteluun eli painonsiirtoon.

Josta päästiinkin sitten nyrkin muodostamiseen, rannekulmaan ja gyakutsukiin. Sekä maegeriin, myös etujalalla mutta askeleella. Suoraan maaliin.
Ja sitte kopauteltiin, näytin mistä vastus kipristetään.
Lopuks ei muuta kuin jakkarimatsia, ja poikkeuksetta ne hehku innosta kun saivat pelattua osuman tai jopa kun tuli omiin.
- Jätkä veti viekkaasti!

Mukavia sessioita, vaikka kyllähän minä väärä mies olin kokemattomien kohdata.

Itsepuolustusjutuissa nojasin luontaisiin reaktioihin ja tämä oli siis ennen kuin realitybasedjutut alko päitään nostella.