Potkulaisten tositilanteet

[Kari Aittomäki]

Hyvin tulkittu/kerrottu tilanne.

Mä tein kerran vähä yksinkertasemmin.
Jurrinen häröveikko heilutteli munaansa jollekulle huntumimmille eli musulmaaninaiselle ratikassa.
Mä ootin pysäkkille, annoin amaootalle pikku puudutuspiikin päähän ja kävelin vamonos tieheni.

Oikeestaan vedin karatella niskaan, se siis toimii kyllä ja mehevästi.

[muitai1]

J suojaselle onneksi on vielä sunkaltaisia ihmisiä!

Olinpahan tänään aika mielenkiintoisessa tilanteessa,
jokunen aika sitten tuli ajauduttua aika pahoihin riitoihin 1 suht sekopäisen ihmisen kanssa,
sieltä tuli silloin kaikennäköisiä uhkailuja, ei kuitenkaan ollut munaa käydä käsiksi..

noh olin kaverilla kylässä ja poislähtiessä rapussa otin hissin alaspäin, seuraavassa kerroksessa hissi pysähtyi ja tää kaveri tuli toisen kaverinsa kanssa samaan hissiin..

samantien ku sälli tunnisti mut kädet meni nyrkkiin ja tyyppi karjas kaverilleen et tää on se tyyppi kenestä hän on puhunut, olin aivan varma et nyt lähtee henki eikä auta mikään,

hississä 2 itseäni huomattavasti isomman miehen kanssa vaikee ruveta lyömään/ potkimaan..

syke heilu varmaan 400 sadassa kun sanoin ääneen voi pipari. ei ole koskaan tuntunut 3 kerroksen matka niin helvetin pitkältä, ihme kyllä ne ei tehneet mitään.. kaveri vaan tokaisi et me nähään vielä..

[PaavoH]

J.S., oli hyvin ja tosi rohkeasti tehty, mutta seuraavilla kerroilla kun kirjotat noita niin voitko tiivistää vähän jos mahdollista. Tiiän että ittenikin kohalla noista jutuista tulee pitkiä, mutta kun kirjotat hyvin ja kiinnostavista jutuista niin olis paljon tehokkaampaa, kun ei olisi niin iso teksti :p

Mutta siihen pääkohtaan, vaikka soturi ei toimikaan kiitoksen toivossa niin mites tää naishenkilö suhtautui

[J. Suojanen]

Paljon tekisi mieli kirjoittaa, mutta en mä mikään saarnaaja ole. Täältä löytyy paljon viisaampaa ja osaavaisempaa porukkaa. Minä mistään mitään tiedä. Arvailen vain. Ja yritän pitää jutut lyhyinä.
Itse en tuosta tilanteesta paljoa moksiskaan ollut, mutta tuo työntekijä ei kamalasti tykännyt siitä, että edes töissä ei saa nykyisin rauhassa olla. Mulla tilanne näin jälkikäteen ajateltuna meni täysiä putkeen ja onnistuin hyvin pitämään pahiksen aisoissa, mutta tässä saa kiittää sitä tuuria, että tällä kertaa päätinkin kävellä hieman pidemmälle kuin tavallisesti käyskentelen ulkona pyöriessäni.

99,9% tapauksista joissa olen syyllistynyt muidenkin auttamiseen ovat olleet niitä missä tunnen toisen osapuolen. Silloin sen tekee vain, koska tuntee toisen ja haluaa ystäväänsä auttaa. Voimankäyttöviranomaisia kunnioitan suurimman osan ajasta, mutta ne ovat vain niin pahuksesti myöhässä aina. Ei siinä ystävältä odota mitään vastapalvelusta tai kiitosta. Vanhanaikaisen kasvatuksen olen saanut monessakin asiassa ja tykkään pitää asiat sillä mallilla.

Niissä 0,1% tapauksissa, joissa kysymyksessä voisi olla tuntemattoman auttaminen niin pitää muistaa, että itse voi nähdä vain pienen osan koko asetelmasta ja tehdä vääriä ja hätiköityjä johtopäätöksiä. Väliinmeno on siis hankalaa ja usein jopa turhaa. Muistan viimeisen 7 vuoden ajalta vain kaksi tapausta, joissa oli oikeasti hätä kyseessä ja silloin en pystynyt toista mitenkään auttamaan. On ollut sitä joukkoa vähän liikaa omaan makuun ympärillä pahoinpitelemässä ja riski liian suuri joutua itsekin sinne uhrin asemaan.

[Sylvesteri]

Suojanen, oliko se kaveri sua fyysisesti suurempi/pienempi/samankokoinen tai voimakkaamman/heikomman näköinen?

Rohkeesti ha hyvin kyllä vedit, minä itse olisin lähtenyt aivan varmasti lyömään, mikäli olisin edes uskaltanut mennä väliin.

[J. Suojanen]

Mun suhteeni väkivaltaan on aina ollut vähän semmonen, etä en tahdo lyödä tai vahingoittaa toista muutenkaan millään tavalla. En ole koskaan lämmennyt semmoiselle "leikkimiselle", että lyödään, mutta ei pistetä täysiä päisin.
Eli mut saa heikosti lyömään, mutta mikäli lyön niin annan mennä täysiä huoletta (Tämä on tietenkin eri asia, kuin toisen maan rakoon hakkaaminen! Täysiä voi lyödä sen yhdenkin kerran vain.) Useasti jälkikäten, kun miettii niin tuntuu, että päästi toisen tilanteesta kuin koiran veräjästä. Siltä tuntuu tälläkin kerralla vaikkakin tiedän tehneeni oikein.

Se tuntuu tyhmältä, kun ite pystyisi koska vain lopettamaan tilanteen ja käymään päälle, mutta sitä tyytyy plokkaamaan, pitäämään etäisyyttä ja yrittämään puhua itseään tilanteesta pois. ja silti kun toinen ei hokase ettei ne lyönnit mene läpi ja naama punaisena huutaa sulle, että "vhittu nyt sä jätkä saat turpaasi niin, että muistat!!!" niin se olo on jotenkin erittäin koominen ja turhautunut. Unohtamatta sitä otassa kasvavaa paisetta.

Itseluottamus on hyvä asia ja ilman sitä ei pärjää, mutta sitä itseluottamusta ei saisi olla niin paljoa ettei tajua tilannetta, kun toinen vetäsee fenceen, alkaa puhumaan ja ei päästä vaatteisiin kiinni saati lyömään.
Silloin kysymys on enemmänkin siitä tyhmyydestä, kun ei tajuta ettei paranisi jatkaa sitä leikkimistä ja hyökkäämistä.

Useimmiten pahatkin tilanteet siis ovat olleet mulla sellaisia, että se toinen ei tunnu edes lyövän lujasti tai osaavan lyödä. Liekkö sitten kovalla treenaamisella ollut omat puolensa, koska iskua on tottunut ottamaan vastaan.
kerran jälkikäteen luin eräältä päällekävijältäni netistä miten hänellä oli kuulema nyrkit hellinä lyömisestä. Oikeasti tilanteessa hän oli lyönyt käsiini ja yrittänyt rikkoa suojaukseni. Itsellä ei tullut edes mustelman mustelmaa. Se on tosin hyvä niin, että porukka on väkivallasta niinkin pihalla toisinaan, mutta se on huolestuttavaa että silti niin nopeasti ja kevyesti siihen väkivaltapeliin lähdetään mukaan. (Vertaa baareissa portsareille uhoajiin. Paljon puhetta ja vähän tekoja. Se on huolestuttava suuntaus)

Osa kantaa muovikuulapyssyä katu-uskottavuuden takia, toisilla baari-illan päätteeksi se oikea ase vahingossa laukeaa vessan lattialle. Toiset leikkivät sillä väkivallalla ja lyömisellä ja uhkailevat puukoilla tajuamatta, että se toinen osapuoli voisi mennä turvallisemman kaavan kautta ja lopettaa sen leikkimisen pistäen koko komeuden pakettiin.
Joiltakin puuttuu realiteetti ja he leikkivät mielestäni vaarallisilla vesillä näissä asioissa. Puhutaan sitten väkivallalla uhkaamisella, kovaa poikaa leikkimällä tai muovikuulapyssyn esittelemisestä.

Pakko tosin sanoa ja muistuttaa tästäkin huolimatta, että itseään ei tunne mitenkään ylivoimaiseksi tai kuolemattomaksi noissa tilanteissa. sitä odottaa vain, että koska se toinen osapuoli saakin sen raivopuuskan ja lähtee tosissaan päälle. Treeneissä on tottunut lujaan lyömiseen ja kadulla sitten tilanteissa tuntuu kuin porukat vetelisivätkin vain puoli teholla toisinaan. (Kyllä niitä lujaa vetelijöitä löytyy tietenkin myös. Se treenitausta antaa vain erittäin kovat edut.)

Tuossa tapauksessa tuo toinen osapuoli oli pituudeltaan vähintäänkin yhtä pitkä kuin minä. Ruumiiltaan siis mies, mutta minä olen tanakka ja hän oli normaalivartaloinen. Koossa/massassa voitin.
Kun hän lähti tulemaan päällepäin, ottamaan rinnuksista kiinni ja yrittämään päästä hakemaan paikkaa lyönnilleen niin vedin vain omat käteni hänen käsiinsä kiinni. Hänellä ei ollutkaan voimaa/massaa jyrätä kohti ja päälle ja päästä minuun käsiksi. Voimassa siis voitin myöskin.

Jälkeenpäin ajateltuna tilanne olisi voinut mennä todellakin pahaksi siinä vaiheessa, kun aloimme pääsemään lähtemään työpisteeltä pois ja mikäli emme olisi saanut häntä lähtemään eri suuntaan vaan hän olisi lähtenyt peräämme. Silloin olisin varmasti tehnyt sen provosoivan aloitteen niin fyysisesti kuin verbaalisesti ja vähintään pistänyt sällin maihin ja soittanut poliisit paikalle.
Tuossa olisi ollut myös se pahimman äitymisen vaara, jossa ehkäpä oman turvallisuuteni takia olisin lopettanut sen en lyö leikin ja olisin laskenut kerran tai pari täysiä lävitse, jotta se uhka loppuu.
Onneksi nyt keksin tuon, että käytin hänen kaverinsa pois lähtemistä avuksi. Muutoin varmasti tilanne olisikin äitynyt pahemmaksi.

Humalatila antoi itselleni tällä kertaa sen hyvän edun myöskin. Lisäksi vaikkakin sälli vaikuttikin rauhallisemmalta kuin minä jolla iski adrenaliinit elimistön läpi pistäen motoriikan pois pältä niin tämä sälli vaikutti siltä että hän yritti lyödä voimalla, jolloin lyönnin vauhti hidastui ja mulla oli paljon aikaa toimia.
(Otetaan myös huomioon, että tässä saattoi olla mukana sitä kuuluisaa ajan hidastumista, josta on puhuttu. Jännässä tilanteessa toimii ajattelematta selkärangasta ja kädet toimivat nopeammin kuin tavallisesti treenatessa. Ei tarvitse keskittyä tekemiseen. (Siksi myös se asioiden tuhatkertainen toistaminen on elintärkeää... Ei tarvitse ajatella, kun kroppa tietää miten toimia.))

Tilanne oli siis jännittävä, etu fyysisesti sekä humalatilallisesti mun puolellani, tilanne olisi voinut äityä vaaralliseksi, mutta tällä kertaa se oli vain jännittävä ja kaikki meni hyvin.
Vähän seuraavana päivänä iski "morkkis" siitä, että minneköhän tämä sankari matkaansa jatkoi ja löytiköhän jonkun vähemmän varautuneen kaverin, jolle onnistuikin sotatanssinsa esittämään ja pääsemään puolustuksen ohi. Fiilikset olisivat olleet varmasti paremmat mikäli tuo rähinäkalle olisi putkaan passitettu, koska silloin tietäisin ettei ketään muu ainakaan turpaan ole saanut tai joutunut uhkailua kuuntelemaan.

Seuraavaa tilannetta varten taas olen viisaampi. Valmiina puhumaan, sovittelemaan, tappelemaan ja puolustamaan. Se tyhjä mieli ja spontaani reagointi vastaan tulevaan tilanteeseen. Tietenkin olen myös valmis vain liukenemaan paikalta jne. Tilanteen vaatimalla tavalla minne se meneekään.
Olen myös valmis astetta herkemmin soittamassa putkapartion paikalle, jotta rähisijä ei löydä sitä heikompaa vastustajaa, jolle pääsee kovistelemaan. (Niin kyllä mullekin se noutaja löytyy aivan varmasti ja useakin potku.nettiläinen rökittäisi mut sata nolla, mutta kuten olen sanonut, että ei tarvitse olla suurikaan mestari, jotta kadulla saa etulyöntiaseman mikäli pitää realiteetit mielessä ja treenaa lujaa.)

[Fubarbarian]

En olis uskaltanut mennä väliin. Tai jos olisin, niin olisi ihan saman tien pitänyt hyökätä niin kovaa kuin vain osaa mitään temppuja säästämättä. Kun naruranteen elopaino on aika tarkalleen keskiverto naisen verran, jolloin esim. raavas 90-kiloinen kaveri on jo melkein puolet painavampi ja kaksi kertaa vahvempi, ei ole varaa leikkiä tippaakaan.

[J. Suojanen]

Uskaltamisesta tulee mieleen puukäsityötunti. Eräs tyyppi nappasi hitsauspuikon ja lähti tunkemaan sitä silmääni kohti.
Mua pelotti ihan Shaatanasti! En olisi halunnut olla siinä, olisin halunnut itkeä. Hengitys oli raskas ja kroppa värisi. Silti pistin vastaan ja toimin. Vastustaja oli minua vahvempi btw.

Toinen kerta tulee mieleen koulubussi. Tyyppi lähti tulemaan kohti puukolla ja kaatoi mut tuolille selälleen. En olisi halunnut olla siinä, kaikkein eniten pelkäsin sitä puukkoa joka tungettiin kasvoja kohti.
Siinä ei saa jäätyä vaan on pakko toimia.

kysymys ei ole siitä uskaltaako toimia vaan kysymys on siitä mielensä sulkemisesta mistä olen puhunut ja tullut väärin ymmärretyksi. Minuus ja itsensä pitää kyetä sulkemaan takaraivoon ja katsomaan esitystä "ulkopuolisena". Jos minuutensa kovettaa kestämään väkivaltaa niin sitä turtuu aivan kokonaan ihmisenä. Parempi opetella "kaksi puolta" itsestään. Sen ihnmillisen ja hyväsydämisen, ja sen sotasian, joka tulee päällensä kun joutuu jännään tilanteeseen.

Ei pidä ennakoida mitä toinen tekee vaan pitäisi olla mieli tyhjänä ja reagoida. Aina on monta tapaa miten reagoida ja mikäli ajattelee liikaa niin tulee liikkeiltään hitaammaksi ja ennakoimalla ennakoi myös väärin. Se "minuus" joka katsoo tappelua taka-alalta antaa vain ohjeita kropalle, että "älä lyö, älä murra, noniin nyt meinaa käydä pahasti lyö ja paina läpi lujaa!" Silloin kykenee tekemään muutakin kuin överöimään pelon vallassa. (jep, nyt lähennellään berserk hommia. Sellainen olen kait? Sotahurmos.)

Itse tappelutilanteessa ajattelen eri tavalla kuin normaalisti. Normaali ajattelu on tietoista ajattelua, joka vie huomion ulkopuolisista tapahtumista. Tappelussa ajatukset tulevat itsestään päähän ilman, että niitä joutuu ajattelemaan erikseen. ne vain tupsahtavat sinne vaikka keskittyminen on muualla. Vaikeata selittää tätä. Silmät näkevät, mutta pää ei rekisteröi näkemäänsä. Kroppa vain toimii syrjäyttäen tietoisen ajattelun. Kroppa toimii selkärangasta vaikkakin kokoajan kykenet hallitsemaan ja puuttumaan mitä teet. Todennäköisesti tosin liikaa puuttumalla alkaisi vain ennakoimaan ja reagoisi väärin tilanteeseen. Se mielikuvitusharjoittelu on se tärkeä osuus mihin alitajunta turvautuu silloin, kun mieli menee lukkoon ja saat pakotettua itsesi toimimaan.

50% treenaamisesta tulisi olla salitreeniä. Treenataan kovaa ja toistetaan paljon. hiotaan "millitarkkaa" tekniikkaa.
50% treenaamisesta on sitä, että päänsisällä käy läpi pahoja asioita mitä pelkää (= edellisen kappaleen "mielikuvitusharjoittelu")... pakottaa itsensä mielikuvituksissaan toimimaan ja rohkaisee itseänsä. Aina ei voi muuta vaan on pakko toimia. Jäätyminen merkitsisi pahaa hommaa. Aina ei kykene enää karkaamaan tilanteesta. ja tietenkin aina ei vain jaksa tai halua karata.

Kun sitten joudutaan tositilanteeseen niin mieli pistetään vain toimimaan, jonka jälkeen se haavoittuvainen minuus tungetaan taka-alalle. Lujaa treenaamalla mieli ei ota samanlaista shokkia kadulla mitä se ottaisi mikäli ei koskaan ole totuttanut itseään kipuun ja lyömään lujaa... Sekä ottamaan lyöntejä lujaa vastaan.
Mielikuvaharjoitteiden takia tilanne ei ole niin entuudesta tuntematon vaan sinulla on jotakin toimintamalleja tai vastaavia, joiden takia kykenet helpommin pakoittamaan itsesi liikkumaan.
Toistojen takia asioita ei tarvitse ajatella. Kroppa toimii itsestään. Sen ei ole tarkoitus toimia millitarkasti vaan "jotenkin sinne päin." Pääasia on se, että toimii.

En mäkään vielä 14 vuotta takaperin olisi uskonut tällaiseksi kasvavani saati pystyväni toimimaan itseni suojelemiseksi... puhumattakaan, että alkaisin kavereita sulkemaan selkäni taakse turvaan pahoissa tilanteissa.

Noissa on se helppo asia, että kun sulkee kaverinsa selkänsä taakse niin olet jo sotkeutunut tilanteeseen. Loppu on vain reagoimista tapahtumaketjuun. Mikäli toinen ei hyökkää päälle niin miksi itsekään hyökätä välttämättä? Selvitetään vain tilanne puhumalla ja lähtemällä pois. Mikäli toinen lähtee tönimään niin se on vain helppoa reagoida toisen liikkeisiin. Ei tarvitse miettiä toimiiko vaan päätös tehdään puolestasi.
Jos silloin jäätyy niin pahimmassa tapauksessa on kadulla sikiöasennossa ottamassa potkuja ja stomppeja vastaan ja se ei ole hyvä asia.

uskokaa vain pois niin kyllä teistä melkein jokainen toimisi mikäli tilanne sitä vaatisi. Vaikka miten adrenaliini lyö läpi, niin kun itsensä vain pakottaa puuttumaan tilanteeseen niin kroppa tekee lopun työn itellään.
Silloin kun hyväksytään se tosiasia, että toisinaan voi puolustaa itseään tai ystäviään niin seuraavaksi aletaan miettimään, että mitkä ovat ne eväät joilla puolustaudutaan. Sovitaan asiat itsensä kanssa jo ennen tappelua. Mitä hyötyä on siitä 50% salitreenistä mikäli ei kykenisi toimimaan mikäli tilanne sitä vaatisi? Olettaen tietenkin nyt, että taistelulajeja treenataan iipeen tai taistelun takia eikä kuntojumppana tai historian tai vastaavan takia.

Tämä on varmaan se mun paras eväs ja opetus minkä olen oppinut ja voisin yrittää antaa eteenpäin. Tietenkin tämän saman asian voisi kertoa tuhannella eri tavalla tai paljon kauniimmin tai lainaillen suuria sotureita ja filosofeja, mutta tämä on se oma kehno tuotos, johon kykenen.

[cheapshot]

Viime lauantaina sattui jotain omituista.

Käppäilin Tallinnassa kohti kauppaa alkuillasta. Virolainen mies pysäyttää minut ja alkaa seppoamaan jotain viron kielellä. Sanon suomeksi etten ymmärrä, mies alkaa tapailemaan kömpelöllä suomenkielellä tarvitsevansa rahaa. Kerron hänelle että tuossa nurkan takana on pankkiautomaatti. Kaveri hymyilee ja sanoo tahtovansa minulta rahaa. "Tahdot rahaa minulta", varmistan aivan äimänä. "Juu. Minä varastaa sinulta rahaa!", vastaa kaveri ja hymyilee edelleen. Totean että ei onnistu yritän keksiä miten tähän pitäisi reagoida. Pienen tuijotustuokion jälkeen virolainen kääntyy ympäri ja lähtee pois.

Mies ei ollut kännissä. Yrittikö se olla vitsikäs vai oliko tuo maailman huonoin ryöstöyritys?

[SkaNestori]

Päivää.

Tulipas tässä mieleen työn suvantovaiheessa että pitänee kertoman eileinen tositilannetapahtumani.

Iltasella olin asioilla Helsigin keskustassa. Olin stokkan suunnalta käppäilemässä siellä sisäpihalla kohti asematunnelia. Oli menossa portaita alas, ja alimmille portaille saapuessani kuuluu ylhäältä varashälyttimen laulu piip piip, ja "pysäyttäkää varas" Pysäyttäkää varas!" huuto. Luonnollisesti, katsoin äänen suuntaan. Siellä ylhäällä näkyy joku keskimäärin 25v. ikäisen näköinen trendikäs pimatsu, juoksee alas minua kohti jotain ryysyjä kourassa, perässä ilmeisesti carlingsin tms. työntekijä huutamassa.

Heti välittömästi huomasin että tällä rosmolla oli kourassaan trendikäs yhdistelmä talven muotivärejä, turkoosia, valkeaa sekä lilaa. Hiljaa myhäilin värien sopusoinnulle ja kiinnitin huomiota että myös rosvon kengät soveltuivat tähän valintaan hyvin!

Mutta. Asiaan. Tilanne oli se että rouva juoksee suoraan minua kohti, ja kovasti pyydettäisiin pysäyttämään hänet. Kerkesin kelata että mitähän tuolle nyt tekisi. Missä menee minun lailliset oikeudet pysäyttää tämä neitonen. Takasuora vastapalloon kävi mielessä ekana. Mutta ei se jotenkin tuntunut soveltuvalta, sillä en halunnut sotkea uusia räpikkäitäni. Muistelin näitä aikidon hienoja heittoja, nythän niiden olisi pitänyt olla helppoja kun tällä tapauksella oli sitä vauhtia kovin. Siitä vaan ohjaus ja matami tatamille. Mutta ei sekään, huomasinhan jo treeneissä että ei mun aikido toimi. En vaan sisäistä.

Joten lopputulemana sitten päädyin siihen että helpoimmalla pääsee eikä keneenkään satu kun vaan astun eteen, kaappaan rouvan vaan yksinkertaisesti syliin ja sidon sihen jos se alkaa nutistella vastaan. Nostin jo kämmenet ylös siihen malliin että jos se yrittää vaikka vetää nassuun minut huomatessan saan sen blokattua ja sitten iskettyä neidon jumiin.

Olin valmis, kansalaisurho pelastaa putiikin tappiolta. Näin jo itseni paikallislehdessä, eli hesarissa. Tänään olisi ollut etusivulla "local hero saves the town!"

Mutta Jumalauta. Heti kun suunnitelma ja minä itse olimme valmiita, tämä helekkarin ongelma osoittautuikin itsehoituvaksi. Ymmärrettävästi, paniikissa kun juoksee myyjää pakoon korkkarit jalassa märkää sohjoista portaikkoa pitkin, siinä on pieni riski että tulloo kulmalleen maahan. Näinhän se tämäkin teki. MykelöMuks. Siinä vaiheessa kun tämä ketku oli valunut portaikon alas asti pää edellä, oli kaksikin myyjää repimässä sitä ylös ja toinen jo puhelimessa vartijan kanssa. Herrasmiehenä nostin tätä rosvoa toisesta kädestä ylös siitä jaloistani. Siihemmalliin se vaikersi ja valitteli etten uskonut sen kovin pian karkaavan myyjiltä, semminkin että vartija oli kuulema parinkymmenen sekuntin päästä paikalla. Luikenin pois, silminnäkijöistäkään ei puutetta ollut.

Sinne meni meikän urotyö, helekkari. Eikä siellä anttilan toptenissä edes ollut sitä antistaattista älppäriharjaa jota etsin.

[Kari Aittomäki]

[m4G-]

Ei voi muuta kyllä todeta.

[RikuLahdensuo]

Sattui Seinäjoella.

Kaverini Valmistautui Bodauksen SM.Kisoihin ja siinähommassa treeni ja dietti on kovaa.
ja hermot riekaleina

Oli varhainen torstaiaamu ja kaverini aamulenkillä sauvakävelemässä ennen töihin lähtöä.
asenteella ja kiukulla verettiin. ja eikos siihen sitte tuu pari Baarikierroksensa juuri päättänyttä
tissiposkea viisastelemaan sauvakävelystä Virhe SUURI VIRHE
no kaverini antoi pojille selkään. laittoi sauvatkäteen ja huikkas lähtiessään.
Sauvakävelijöille ei sitte Vi******a.

kyseinen Bodari on EX-Nyrkkeilijä. 20.matsia otti junnuvuosina. joten kyllä se homma toimii vieläkin.

[DeusVult]

Tämähän oli juuri omiaan hälventämään ihmisten käsitystä bodareista roinaavina agre-gaatteina...

[sihteerilintu]

Tämä sattui pk-seudulla joskus kauan sitten.

Sukulaismies oli kerran tulossa treeneistä,ajellen autollaan hiljaista metsätieosuutta.Neljä jamppaa käveli tiellä vastaan,viittoen sukulaismiestä pysähtymään.Auto pysähtyi.Ja jampat alkoivat potkimaan auton kylkiä ja kysyivät,että "onko tämä Herra X:n rekkari?".
Normaalisti hyväntuulinen sukulaismies nousi autosta hieman jaloittelemaan,antaen samalla myönteisen vastauksen kavereiden kysymykseen.Kaverit jatkoivat kuitenkin hääräämistään ja muutenkin olivat sillä mielellä,että rekkarin omistajaa pitäisi hieman "ojentaa",jolloin sukulaismies kysyi,että "ovatko pojat tosissaan?".Ja "pojat" kertoivat olevansa.
Tilanne kehkeytyi päälle ja sukulaimies ojensi kätensä nopeasti kukin kaverin leuankärkeen,jolloin myös nukkumatti huomasi tilaisuutensa tulleen,käärien pojat lempeään syleilyynsä.(Ja nukkumatti muulloinkin oli ollut sukulaismiehen läheinen apuri;)).Ja koska sukulaismies muutenkin auttoi usein niitä,jotka olivat avun tarpeessa,niin tässäkin tapauksessa pojat saivat hieman lisäapua ilman ansiotaan,ja heidät asetettiin turvallisesti nukkumaan untansa pois ojanpenkereelle.

Tarina kaiketi päättyi onnellisesti,eikä kukaan jälkeenpäin valitellut.Sukulaismies käynnisti autonsa ja ajoi rauhallisesti paikalta.Pojat taas jäivät levollisina nukkumaan väsymystään pois.Nukumattikin koki oman tarpeellisuutensa.