Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Liikaa lajeja Suomessa?

Löylyttelyä yli lajirajojen. Kaikkien kamppailulajien yhteisalue.

Valvoja: Valvoja

Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 10
Viestit: 93925
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: HIIT, girya
Sivulajit: pilates, yinjooga
Takalajit: Tanglang
Yhteystiedot:

Liikaa lajeja Suomessa?

#1

Viesti Mika »

Ylipotkija: Ketjun nimeä muutettu kuvaavammaksi.


Tämän mukaan Suomessa on 116 lajia. Voitaneen olettaa siitä puuttuvan joitakin.

Kamppailulajeja on maahamme saapunut kiihtyvällä vauhdilla varsinkin 1980-luvulta alkaen. Suomen väkiluku vuonna 1980 oli n. 4,7 miljoonaa ja vuoden 2007 lopussa n. 5,3 miljoonaa.
Vuosi19801990 20002007
Väestö (milj.)4,7 5,0 5,25,3
Lajimäärä22 4984 116
Lajien määrä on kasvanut nopeammin kuin väestömäärä: väestömäärä on vuodesta 1980 vuoteen 2007 kasvanut n. 20 % kun lajimäärä samassa ajassa on kasvanut yli 500 %! Luultavaa silti lienee, että kiinnostus kamppailulajeja kohtaan on myös jonkin verran kasvanut. Vaan onko se kasvanut samaa vauhtia kuin lajimäärä on kasvanut? Uskoisin että ei ole.

Olemmeko saavuttaneet sen pisteen Suomessa, jossa lajeja alkaa hiljalleen joko kuolla tai häipyä maan alle suurimpien lajien edelleen kasvaessa? Vai onko tällainen evoluutio - jos sitä edes on - ollut havaittavissa jo pitkään eli tässä tilanteessa ei ole mitään uutta? Ja kuoleeko lajeja pois vai onko havaittavissa vain normaalia siirtymää erilaisten lajien välillä?

MUOKKAUS: Kuva poistettu, koska se oli poistunut kolmannen tahon palvelimelta.
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

Слава Україні! 🇺🇦

Potki etuja!
Lasse Candé
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 5
Viestit: 20850
Lauteille: Joulukuu 2007

Re: Saturaatiopiste?

#2

Viesti Lasse Candé »

Mika kirjoitti: väestömäärä on vuodesta 1980 vuoteen 2007 kasvanut n. 20 % kun lajimäärä samassa ajassa on kasvanut yli 500 %!
:pilkku:
Tuossa on melko yleinen virhe liittyen isojen kasvujen ilmaisuun prosentein. ;)
Prosentit ovat vaarallisia, vaikka ei heti uskoisi. :taikuri:
Kuvake
bantza
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 1122
Lauteille: Elokuu 2007

Re: Saturaatiopiste?

#3

Viesti bantza »

Ihan pakko kysyä, kun häiritsee niin paljon. Onko tuolla kuvaajalla jotain merkitystäkin vai onko se sellainen "liimaampa random kuvaajan tähän mukaan niin väitteeni vaikuttaa tieteellisemmalta"? :D En ainakaan heti keksi mitä tuo käppyrä edustaa.
Kuvake
Risto R
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 3062
Lauteille: Toukokuu 2005
Paikkakunta: Joensuu

Re: Saturaatiopiste?

#4

Viesti Risto R »

Eikös siinä näy kuinka monta uutta lajia on kunakin vuonna tullut Suomeen?
Joensuun historiallisen miekkailun seura
"I [sword] am Royal, enforce justice, propagate goodness and destroy evil." -Fiore dei Liberi, 1409

Liity etupotkijaksi!
Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 10
Viestit: 93925
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: HIIT, girya
Sivulajit: pilates, yinjooga
Takalajit: Tanglang
Yhteystiedot:

Re: Saturaatiopiste?

#5

Viesti Mika »

bantza, tuossa käppyrässä on vuosiluvut ja uusien lajien määrä (koska ne ovat tulleet Suomeen) vuodesta 1970, kuten Risto sanookin. Tieto on kopioitu tuosta Lajit Suomeen -ketjusta.

Lasse, jos katsoo vain noita kahta pistettä, niin silloin tuo on se kasvumäärä. Jos vuonna 1980 suhdeluku oli 1 laji n. 215000 asukasta kohden, vuonna 2007 sama suhdeluku oli (n.) 1:43000. On se aikamoista kasvua.

Joka tapauksessa vaikuttaisi olevan niin, että vahvat vahvenevat ja heikot jäävät jalkoihin. Itse näkisin tässä tilanteessa jotakin uutta, mutta en tietenkään tiedä koko tilannetta eikä minulla ole useamman vuosikymmenen kattavaa näkemystä asiasta.
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

Слава Україні! 🇺🇦

Potki etuja!
Kuvake
Olppaemi
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 1182
Lauteille: Joulukuu 2005

Re: Saturaatiopiste?

#6

Viesti Olppaemi »

Mika kirjoitti: Suomen väkiluku vuonna 1980 oli n. 4,7 miljoonaa ja vuoden 2007 lopussa n. 5,3 miljoonaa.

.....

väestömäärä on vuodesta 1980 vuoteen 2007 kasvanut n. 20 % kun lajimäärä samassa ajassa on kasvanut yli 500 %!
:?:

5,3 : 4,7 = 1,128. Eli 12,8% väestöön kasvua.


Lajimäärät oli siis 22 ja 116.

116 : 22 = 5,27. Eli kasvua 427%. (tämä siis koska 200% ei ole tuplaten, vaan 100%)

Meniköhän oikein? :oops:
“The soldier, above all other people, prays for peace, for he must suffer and bear the deepest wounds and scars of war.”
Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 10
Viestit: 93925
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: HIIT, girya
Sivulajit: pilates, yinjooga
Takalajit: Tanglang
Yhteystiedot:

Re: Saturaatiopiste?

#7

Viesti Mika »

Joo, olet oikeassa molemmissa. Olin ensin laittanut taulukkoon 2007 väkiluvuksi 5,7 miljoonaa, jolloin tuo 20 % olisi pitänyt kutinsa. En sitten vain muistanut muuttaa sitäkin... Ja tosiaan tuo ylimääräinen satanen tulee juurikin tuosta huomioimastasi ajatuksesta: luku on siis yli viisinkertainen, mutta kasvu ei.

No niin, nyt kun matematiikka on saatu alta pois, voisimmeko keskustella aiheestakin? :D

Aihe on mun mielestä ihan vakava - tai sellaiselta se näyttää. Tässä nyt yritetäänkin selvitellä onko tilanne vakava, ja jos on, onko se ollut sellainen jo kauan. Kuoleeko lajeja? Onko niitä aina kuollut? Kun itse luulen että tämä on uudenlainen tilanne.

STR kirjoitti joskus jossakin ketjussa, että Suomessa on liikaa lajeja. Sanoisin että tässä alkaa olla totuuden siemen nykyään. Joka lajiin ei enää riitä jengiä, joten kakku jakaantuu ensin isojen (judo, TKD, BJJ jne.) kesken, ja loppuosan jakavat lukemattomat lajit, joista osa on todella pieniä. OK, kuten koryu.fi-ketjusta saimme lukea, joissakin lajeissa tämä hallittu jäsenmäärä on yksi kokonaisuuden kulmakivistä. Näin ei kuitenkaan ole useimpien lajien laita, sillä useimmiten kehittyminen vaatii jäseniä, puhutaan sitten kamppailutaitojen tai organisaation kehittymisestä. Mutta eihän lajeja voi poistaa painamalla DEL-näppäintä, joten tästä syystä olemme nyt tässä.

Montakohan alle 10 jäsenen seuraa Suomessa on? Mitenköhän heillä menee, ovatko tyytyväisiä?
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

Слава Україні! 🇺🇦

Potki etuja!
Lasse Candé
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 5
Viestit: 20850
Lauteille: Joulukuu 2007

Re: Saturaatiopiste?

#8

Viesti Lasse Candé »

Mun mielestä on ainakin hyvä että lajeja on paljon. Itseasiassa juuri pari tuntia sitten juttelin aiheesta yhden tutun kanssa. Joskus kaiken maailman reenaajat menivät reenaamaan kakea. Nykyään taas saa helpommin mitä tilaa. Samalla täytyy tunnustaa että valitettavasti joillekin lajeille tämä on huono asia. Mutta ehkäpä 30 vuotta lisää muuttaa tämän suuntaan missä kaikki ovat yhtä tyytyväisiä / pettyneitä uudella tavalla, mikä se sitten onkaan. :)

Enemmän olen huolissani siitä trendistä että ihmiset ovat pikaruokamässääjiä. Kaikki mulle heti, niinkuin on tapana tämä lausua. Saa nähdä mihin tämä maailma on menossa. Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä! :D
Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 10
Viestit: 93925
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: HIIT, girya
Sivulajit: pilates, yinjooga
Takalajit: Tanglang
Yhteystiedot:

Re: Saturaatiopiste?

#9

Viesti Mika »

Saas nährä, joo... :D

Osaako muuten joku nimetä seuroja tai lajeja, jotka Suomessa ovat kuolleet pystyyn tai siirtyneet vasten varsinaista tahtoaan maan alle (sananmukaisesti, eli kellareihin)?

Mites Krabola se teidän Wushu-seura Helsingissä jaksaa?
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

Слава Україні! 🇺🇦

Potki etuja!
fuusetsu
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 3
Viestit: 539
Lauteille: Maaliskuu 2005

Re: Saturaatiopiste?

#10

Viesti fuusetsu »

Uusien kamppailulajien määrän lisääntyminen on lisääntynyt 1970 luvulta saakka tasaisesti 1990-luvulle saakka. 2000 luvulla kasvu näyttää pysähtyneen. (ks. liite)
kamppailulajit_suomessa.gif
Lajeja on tosiaan jo reippaasti yli sata. Määrä on yli tuplaantunut 1980-luvun lopulta. Kyllä se on liikaa. Ihmettelen sitä, että miksi kukaan enää näkee syytä tuoda Suomeen uutta lajia tai perustaa oma. Eikö todellakaan löydy tuosta sadasta sellaista, mitä voisi harjoitella? Kun meillä seurassa osa vetäjistä huomasi omien intressien muuttuneen nykyisten lajien ulkopuolelle, emme lähteneet tekemään uutta lajia tai etsimään jotakin eksoottista ulkomailta. Mietimme mikä laji Suomessa vastaa parhaiten tarpeitamme ja olemassa olevia taitojamme. Sen jälkeen pääkallopaikalta lupa aloittaa treenaaminen, leiritystä ja nyt on puolentoista vuoden jälkeen alkeiskurssi meneilläään.
Mika kirjoitti: Osaako muuten joku nimetä seuroja tai lajeja, jotka Suomessa ovat kuolleet pystyyn tai siirtyneet vasten varsinaista tahtoaan maan alle (sananmukaisesti, eli kellareihin)?
Taidon puolelta tulee pari kolme kuollutta seuraa mieleen. Itse olen ollut yhden seuran viimeinen harjoittelija. Kaikki vetäjät, minä mukaan lukien, muuttivat pois paikkakunnalta. Kotkasta on lopettanut toimintansa ainakin Kotkan Seiken ja Han Moo Do -seura.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja. Ole hyvä ja rekisteröidy tai kirjaudu sisään.
Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 10
Viestit: 93925
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: HIIT, girya
Sivulajit: pilates, yinjooga
Takalajit: Tanglang
Yhteystiedot:

Re: Saturaatiopiste?

#11

Viesti Mika »

Joku osaa ihan oikeasti tehdä käppyröitä :D Toi mun on surkea.
Tuosta näkee varsin hyvin sen kehityssuunnan. Huima.

Ajattelen asiasta vähän samalla tavalla. Toki, kuulostaahan se karulta, jos tavallaan mielessämme "rajoitamme" uusista lajeista innostuneiden vapauksia, mutta kyllä samassa voidaan kysyä, kenenkä etuja palvelee se, että lajeja on näin paljon runsaan viiden miljoonan kansalaisen maassa. Eikö se toisaalta vaikuta koko kentän maineeseen, jos lajeja tai ainakin seuroja tulee ja menee?

Fuusetsu, olet vanha potkulainen, mutta nyt en valitettavasti muista lajejasi kovin tarkkaan. Mistä lajista tuossa puhut? Mielestäni todella munakas päätös, muuten 8-)
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

Слава Україні! 🇺🇦

Potki etuja!
fuusetsu
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 3
Viestit: 539
Lauteille: Maaliskuu 2005

Re: Saturaatiopiste?

#12

Viesti fuusetsu »

Mika kirjoitti: Fuusetsu, olet vanha potkulainen, mutta nyt en valitettavasti muista lajejasi kovin tarkkaan. Mistä lajista tuossa puhut?
Toimme Yuishinkai karaten ja Ryukyu kobujutsun Kotkaan. Muitakin lajeja mietimme, mutta tuo oli lopulta mielestämme paras valinta, eikä ole jälkeenpäin valinta kaduttanut. Homma on nyt hyvällä pohjalla ja mukaan on tullut yksi Kotkaan muutanut 1 dan Yuishinkai-karateka.

Päälajina seurassa oli aikaisemmin taido. Taido on myös aikoinaan hankittu Kotkaan. Sen hankkivat Kotkaan ryhmä entisiä Seikenin harrastajia. Seikenissä lajeja oli aikoinaan mm. ainakin Hokutoryu Ju-Jutsu ja Full Contact Karate (jotain Krav Maga yms. juttuja on tainnut myös olla). Taidossa ei lajina ole sinänsä mitään vikaa ja Yuishinkaihin siirtyneet vetäjät käyvät yhä välillä vetämässä taidotreenejä.
Kuvake
AriJ
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 3
Viestit: 12708
Lauteille: Tammikuu 2005

Re: Saturaatiopiste?

#13

Viesti AriJ »

fuusetsu kirjoitti: Seikenissä lajeja oli aikoinaan mm. ainakin Hokutoryu Ju-Jutsu...
Mmh, itse olen ollut luulossa että Hokutoa ei Kotkassa olisi koskaan ollut... vai onko tämä kauan-kauan sitten pyörinyt toiminta?


Ylipotkija: Lainaukset korjattu.
______________________
Kuvake
joksanen
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 3170
Lauteille: Helmikuu 2005
Paikkakunta: Turku

Re: Saturaatiopiste?

#14

Viesti joksanen »

Yksinkertaisuudessaan käheet sivut ja ammattimaisen näköiset bannerit. Yuishinkai-nimen korostaminen ja karate-sanan poisjättäminen on pätevä veto erottamaan urheilu ip-lähtöisemmästä lajivalinnasta. Erittäin ryhdikkäästi tehty.
fuusetsu
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 3
Viestit: 539
Lauteille: Maaliskuu 2005

Re: Saturaatiopiste?

#15

Viesti fuusetsu »

Ôari kirjoitti: Mmh, itse olen ollut luulossa että Hokutoa ei Kotkassa olisi koskaan ollut... vai onko tämä kauan-kauan sitten pyörinyt toiminta?
Siitä on ilmeisesti jo aikaa. Jossain välissä Seikenillä ilmeisesti lähdettiin kulkemaan omaa tietä. Väntar ja kumppanit ovat kuulemma käyneet vetämässä treenejä/leirejä. Muutenkin leirejä on käynyt Seikenillä vetämässä porukkaa ulkomaita myöten. Legendaarinen seura (ainakin legendaarisia tarinoita kuulee aina välillä sieltä sun täältä :D ).
joksanen kirjoitti: Yksinkertaisuudessaan käheet sivut ja ammattimaisen näköiset bannerit. Yuishinkai-nimen korostaminen ja karate-sanan poisjättäminen on pätevä veto erottamaan urheilu ip-lähtöisemmästä lajivalinnasta.
Kiitoksia. Kevään kurssimainoksiin laitetaan suunnitelmien mukaan kuitenkin vain "karate" ja päivämäärä :D
Vastaa

Lauteilla

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei potkulaisia ja 109 kurkkijaa